Ei ole helppoa Ruotsin papeillakaan! He nimittäin ovat tavallista useammin sairauslomilla, varsinkin naispapit jopa johtavat kyseisiä Vakuutuskassan eli Ruotsin Kelan tilastoja. Yleinen syy sairauslomaan on stressi, mutta myös masennus.
Paikallisen pappisliiton suomalaissyntyinen puheenjohtaja Bror Holm arvelee Kotimaa Pro:ssa, että pappien voimia ovat syöneet ennen kaikkea Ruotsin kirkon suuret muutokset, ensin ero valtiosta vuonna 2000 ja sitten suuri rakenneuudistus, joka astui voimaan tämän vuoden alusta.
Holm myös arvelee, että kirkossa on liikaa tuijotettu omaan napaan viime vuodet. Hänen mukaansa nyt olisi aika palata perusasioihin.
Bror Holmin haastattelu Kotimaa Pro:ssa sekä hieman suppeammin 27.2. ilmestyvässä Kotimaassa.
—
Lue lisää Kotimaa Prosta. Tilaa, reksiteröidy tai kirjaudu esimerkiksi täällä
Kaikilla Kotimaa Pron käyttäjillä on myös mahdollisuus blogata Pro-sivustolla
Kertooko uutinen, että miehet kestävät paineita paremmin?
Eikös se perussuomalaisten Ruohonen-Lerner juuri todennut, ettei naisia kannata palkata…
Jaa, en tiedä mitä Ruohonen_-Lehner on sanonut, mutta sen tiedän, että tuttavapiirissäni on naisia, jotka ovat menneet tulen ja veden läpi ja ovat edelleen järjissään. Ja kyllä itsekin olen melkoisia paineita kestänyt elämäni varrella.
Muuten, yksi syy, miksi jotkut aikoinaan vastustivat naisten pappeutta oli muistaakseni se, että nainen on tunneherkempi ja siksi paineet voivat tulla liian raskaiksi. Onko Ruotsissa näin käynyt? Itse en ole ollut naisten pappeutta vastaan.
”Muuten, yksi syy, miksi jotkut aikoinaan vastustivat naisten pappeutta oli muistaakseni se, että nainen on tunneherkempi ja siksi paineet voivat tulla liian raskaiksi.”
Tämä on aidosti mielenkiintoinen näkökulma. Tässä kohtaa huomaan kuuluvani siihen sukupolveen, jolle sukupuolten tasa-arvo on ainakin sen verran itsestäänselvyys, ettei mulle tullut mieleenkään, että joku olisi lähtenyt rakentamaan tällaisia stereotypioita ja käyttämään niitä argumentoinnissaan.
Periaatteessahan tuolla argumentilla, voisi yrittää kieltää naisilta lähes minkä tahansa ammatin. Parempi jättää töiden tekeminen miehille, koska ainahan on se riski, että työssä voi kohdata jotain ”tunneherkkää”.
Jusu!
Naisista tuli mieleen erään tutun Kiinalaisen tutkijan kommentti raamatusta:
” Teidän raamattunne on uskomaton teos ja todella riisuu ihmisen ihan alastomaksi ja aseettomaksi, eikä ihminen voi missään tilanteessa puolustautua, koska tämä on yksityiskohtaisesti kuvattu, että ihminen on niin läpeensä paha. Myös raamattunne kertoo, että alussa Nainen vei ihmiskunnan syntiin ja lopussa nainen vie ihmiskunnan perikatoon lopullisesti”.
Koko ajan keksimääräistä vanhempien ja mahd. sairaampien ja flunssaisten seurakuntalaisten parissa.
Jos viihtyy työssään ja työyhteisössään ja kokee olevansa oikealla paikalla, eivät pikkusäryt ja flunssat haittaa työssäoloa. Olen itse tehnyt työterveyshoitajan työtä noidannuolen vaivaamana seisoen toinen polvi työtuolilla. Oli niin mielenkiintoinen työviikko.
On ryhmä ihmsiä, jotka heti, kun syntyy pienikin kärhämä, ”lähtevät saikulle”. Se ei ongelmia selvitä. Niitä vain työntää edellään. Ja sitäpaitsi se aina syyllistää kärhämän toisen osapuolen. Työ on parasta lääkettä myös lievässä depressiossa, paitsi ehkä keskeytymättömässä kolmivuorotyössä.
Uutisessa Ruotsin pappisliiton puheenjohtaja viittaa tärkeään asiaan. Ei ole pikku juttu elää toistuvien isojen organisaatiomuutosten keskellä. Suomalaisessa työelämässä ja kirkossakin on syytä ottaa todesta tämä näkökulma.
Jäin miettimään, ketkä ovat kellokkaina kirkossamme vaatimassa boikotteja esim. lähetysmäärärahojen kohdalla.
Millähän ihmeen tavalla nämä seurakuntien jakamat avustukset lähetystyöhön – jälleen kerran – liittyvät tähänkin aiheeseen..?
eli Espoossa ollaan päättämässä hyväksytäänkö kirkkohallituksn ja lähetysjärjestöjen lähetyssopimusta vai ei? Tässä tapauksessa kirkkoa ”edustavan” kirkkohallituksen yleiset linjaukset eivät näytä miellyttävän kaikkia.
Evankeliumin työ etenee Jumalan suunnitelman mukaisesti joka tapauksessa. Jos me emme ole lähettämässä työntekijöitä sitä tekemään, niin joku muu kuitenkin lähettää.
”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”
Olen samaa mieltä. Vaikka ihminen yrittää kuinka estää evankeliumin levittämisen, niin Jumala etsii ja löytää aina uomat tyänsä menestymiseksi. Sääli heitä, jotka yrittävät olla työn esteenä.
Mikä siinä tiukassa keskusjohdossa olisi hyvää?
Että jotkut ”viisaat keskuskomiteassa” päättäisivät, ja kaikki seurakunnat vain sopuleina seuraisivat.
Muutenkin inhottaa tasapäistäminen, missä pyritään pastöroimaan, vakioimaan ja homogenisoimaan (hih!) koko Suomen Siion. Toisinajattelua ei suvaita.
Samalla toisesta suupielestä lasketellen puheita moniäänisyydestä. Annettaisiin kaikkien kukkien kukkia kirkoissa, niin lähetystuen, virkakäsityksen jne suhteen, kunhan Raamatun ja Tunnustuskirjojen yli ei kävellä.
Pääkaupunkiseudun eräät kirkolliset päättäjät ovat niin omavoimaisen täynnä itseään ja omien mielipiteittensä kaikkinaista paremmuutta, että heidän punavihreä tätit-eologiansa yritetään pakkopäivittää kaikkiin seurakuntiin, kuin käyttisversio läppäreihin.
Täti-diktatuuria.
Sehän on Ari hyvä ihan täysin riippuvainen siitä, mitä siellä ”keskuskomiteassa” päätetään. Jos siellä päätetään, että tämä tai tuo niistä vähintään seitsemästä järjestöstä eivät ole virallisia, niin silloin ne ei-viralliset vaativat, että paikallisseurakunnan pitää saada itse päättää, ketä ne tukevat. Ne taas, jotka ovat ”virallisiksi” havaittuja, ovat erittäin tyytyväisiä siihen, että ”keskuskomnitea” määrää, siihen asti, jos ne pudotetaan virallisten listalta, jolloin ne taas ovat sitä mieltä, että kunkin seurakunnan pitää itse päättää. Tosin koko kysymys on kohta ihan teoreettinen, kun jäsenmäärien vähetessä seurakunnilla ei ole enää varoja jakaa ”virallisille” eikä ”epävirallisillekaan” järjestöille muuta kuin korkeintaan myätätuntoa ja rukouksia (niiden omien rakkaitten järjestöjen puolesta tietenkin, ei muitten).
Hyviä kysymyksiä ja hyvää pohdintaa!
Se, joka tekee toisesta pahan, on pahantekijä.
Meidän ei olisi pitänyt tehdä Venäjästä paha. Jos Venäjä nyt tekee sitä, mitä me olemme aina uskoneetkin sen tekevän, niin miksi ei tekisi, kun kuitenkin sanotaan,
Jos me nyt haluaisimme löytää venäläisestä lähimmäisen, jota rakastaa, on ensin voitettava itsensä, on surmattava itsessä se pahan tekijä, joka haluaa nostaa meitä haukkumalla ja syyttämällä muita. Perinne on hyvin kristillinen, jossa juutalaisia haukkumalla on korotettu omaa uskomista ja sen ylivaltaa.
Lähimmäisen löytäminen venäläisestä on todennäköisesti liian paljon vaadittu, koska viha on liikkeelle paneva voima, se on tuli, joka syttyy, leimuaa ja leviää, tarttuu ja takertuu, polttaa sukupolvet tuhkaksi.
Eikä kukaan sen jälkeenkään opi mitään, vaan jatkaa samaan malliin.
”Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle, ja kuinka minä toivoisinkaan, että se olis’ jo syttynyt.” sanoo Jeesus, ja sen jälkeen eripuraa onkin riittänyt, milloin kenenkin kanssa ja kuten näemme, miekka on kääntynyt myös itseään vastaan Kristuksen ruumiissa, ja he juopuvat omasta verestä niinkuin rypäleviinistä.
Vihan aikakausi loppuu sekin aikanaan, toivottavasti. Mutta paljon on ensin pakko rakenteiden romuttua, rehellisyyden lisääntyä, ja luotettavuuden palautua ihmisten toimien keskiöön.
Itse asiassa ihmiset suhtautuvat venäläisiin keskimäärin oikein hyvin, ja ymmärtävät, että vika on heidän valtionjohdossa.
Yrität jostain syystä maalailla negatiivista kuvaa ihmisten suhtautumisesta venäläisiin, jota on kyllä vaikea ymmärtää, jos se ei sitten ole tarkoitukeellista harhaanjohtamista.
On myös vaikea ymmärtää, miksi Venäjän valtionjohtoa ja armeijaa ei saisi syyllistää sen jälkeen, kun ne ovat toteuttaneet kansanmurhan. Sitäkö pitäisi ymmärtää?
Antero Syrjänen, minun on vaikea ymmärtää tapaasi tulkita kirjoitustani.
Se voi johtua siitä, että vastasin Tarja Parkkilan viestiin, en omaan kirjoitukseesi. 😉