Voivatko edistysmieliset tehdä yhteistyötä taantumuksellisten kanssa ja jos voivat niin millä ehdoilla? Tämä kysymys on korostunut kaikissa suurissa kamppailuissa – orjuuden lopettamisesta naisten äänioikeuteen ja rotuerottelun purkamisesta homoseksuaalisen oikeuksien tunnustamiseen – paremman maailman puolesta.
Kysymys on noussut esille myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä suhtautumisessa homoseksuaalien parisuhteisiin, tarkemmin sanottuna homoseksuaalien oikeuteen saada kirkollinen vihkiminen. Helsingin elokuisen piispanvaalin jälkipunnissa valittua piispaa on arvosteltu siitä, että hän on valmis tekemään yhteistyötä konservatiivien kanssa. Piispan valinnan vuoksi rohkea helsinkiläinen Eeva Silin palautti pappiskirjansa antaen ymmärtää, ettei yhteistyö konservatiivien kanssa johda tasa-arvoisen avioliittolain toteuttamiseen kirkossa. Silin ilmaisi pettymyksensä myös Tulkaa kaikki –liikkeeseen, joka hänen mielestään liian leppeä ja lempeä eikä osoita riittävää solidaarisuutta homoseksuaaleja kohtaan.
Tulkaa kaikki –liikkeen toimintaan kuuluu yhteistyö konservatiivien kanssa. Yksi liikkeen tavoitteista kuuluu: ”Eri tavoin ajattelevien kirkollisten ryhmien välille on rakennettava luottamusta ja sovintoa”. Viivyttääkö tämä kirkollisten homoliittojen toteutumista? Tulkaa kaikki –liike perustettiin vuonna 2005. Tuolloin tasa-arvoista avioliittolakia ei vielä ollut, eikä lain toteuttaminen kirkossa voinut olla liikkeen tavoitteena. Käytännössä liikkeen kaikki aktiivit työskentelevät nyt tuon tavoitteen toteuttamiseksi. On kuitenkin tärkeää huomata, ettei heidän tavoitteenaan ole sulkea kirkon ulkopuolelle niitä, jotka eivät hyväksy samaa sukupuolta olevien kirkollisia liittoja.
Nykytietämyksen mukaan samaa sukupuolta olevien kirkolliset liitot voivat toteutua kahdella eri tavalla, joista toista voi kutsua maalliseksi ja toista kirkolliseksi tieksi. Tuomiokapituleilla on keskeinen rooli ensin mainitussa vaihtoehdossa. Ne voivat jättää vihkimisiä toimittaneet papit ilman rangaistuksia ikään kuin tulkiten, että maallisen lain muutos on käytännössä toteuttanut myös kirkollisen muutoksen (http://www.hs.fi/paivanlehti/01032017/art-2000005107528.html).
Jos tuomiokapitulit antavat rangaistuksia ja jos niistä valitetaan hallinto-oikeuksiin ja jos valitukset hyväksytään, samaa sukupuolta olevien kirkolliset vihkimiset tulevat joka tapauksessa hyväksytyiksi. Vihkimiset ovat siis jo ”maallista tietä” mahdollisia.
Tämän lisäksi olisi hyvä saada kirkolliskokouksen erityinen päätös, muutoin kirkon oma keskustelu suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien liittoihin jää keskeneräiseksi. Tätä varten olisi löydettävä riittävä enemmistö kirkkolain muuttamiseksi kirkolliskokouksessa. Tätä raskasta reittiä kuljettiin myös naispappeuden hyväksymisessä. Kirkon itselleen asettamien yksimielisyyden vaatimusten vuoksi reitti on pitkä ja vaivalloinen, eikä muutos tapahdu itsestään. On kaksi mahdollisuutta: joko nykyiset kirkolliskokousedustajat muuttavat mieltään tai muutosta vastustavien edustajien tilalle valitaan sitä kannattavia edustajia. Jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi, mutta ensin mainittuakaan ei kannata väheksyä. Tärkeää on joka tapauksessa huomata, että luottamuksen ja sovinnon rakentaminen eri tavalla ajattelevien kesken edistää molempia tavoitteita.
Nykyisten kirkolliskokousedustajien ja kirkollisten vaalien äänestäjien on paljon helpompi kannattaa tasa-arvoista kirkollista avioliittoa, jos toisella tavalla ajattelevia ei uhata karkottaa kirkosta kuten ei tehdäkään. Jokainen kirkollinen vaali on uusi tilaisuus päästä vähän lähemmäksi tavoitta. Muutos on vaikea ja on ymmärrettävää, jos usko välillä loppuu. On kuitenkin tärkeää, että samaa tavoitetta ajavat voimat työskentelevät yhdessä. Keinoista ja painotuksista kannattaa keskustella, mutta tärkeintä on yhteinen päämäärä.
Heikki Hiilamo, Oslo
Kirsi Hiilamo, Helsinki
Miksi tehdä yhteistyötä konservatiivien kanssa?
Siksi, että ellei yhteistyötä tehdä kirkko menettää loputkin suolansa ja silloin kirkko käy mauttomaksi ja se ”ei kelpaa muuhun kuin maahan tallattavaksi”, Raamatun sanaa siteeraten.
Konservattivien käännyttäminen liberaaleiksi on yhtä toivotonta kuin liberaalien käännyttäminen konservatiiveiksi. Ainoa tie hajaannuksen estämiseen on se, että puolin ja toisin kertakaikkiaan luovutaan kaikista käännytysyrityksistä tässä asiassa, siis avioliiton olemusta koskevassa kiistassa. Silloin ehkä voisi säilyä yhteiseen uskontunnustukseen perustuva yhteisyys. Erimielisyys oikeasta etiikasta kun ei ole autuuden asia, vaan pelkästään tämän ajallisen elämän oikeaa käyttöä koskeva. Jokaisella meistä on joka tapauksessa jotakin syntiä tunnollaan, ja siksi tarvitsemme armahdusta. Jumala armahtaa Kristuksen tähden, siispä meidänkin tulisi oppia armahtamaan toisiamme.
Tosiasiallisesti ns. ääripäiden välillä vallitsee myös erimielisyys ihmisen vanhurskauttamisesta. Sitä vain ei tohdita tunnustaa ääneen.
Armoa ei ansaita Jumalan lakia noudattamalla eikä toisaalta armo tee Jumalan lakia mitättömäksi.
Hyvä Yrjö S,
Ihmisten yllyttäminen siveettömyyteen kuten varsinkin liberaalit usein tuntuvat tekevän, ei mitenkään voi olla kristillisen etiikan mukaista.
Kukaan ei ole kaikissa kysymyksissa konservatiivi eikä kukaan joka asiassa liberaali. Tämä on syytä muistaa.