Mikä altistaa uskonyhteisöjä seksuaalisen väkivallan esiintymiselle?

Sisäasiainministeriö järjestää tänään seminaarin lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä, seksuaalirikoksista ja niiden ehkäisystä. Osallistujia on ilmoittautunut 160, minä muiden joukossa. Tämän kunniaksi kirjoitan siitä miksi uskonyhteisöjen keskuudessa esiintyy seksuaalista häirintää ja väkivaltaa.

Useilla uskonyhteisöillä on viime vuosina ollut maailmanlaajuisia pedofiliaskandaaleja. Katolinen kirkko ja Jehovan todistajat tulevat ensimmäisinä mieleen, mutta näitä yhteisöjä on paljon muitakin. Vanhoillislestadiolaisilla on ollut Suomen laajuinen skandaali.

Hyväksikäyttötapauksiin liittyy yleensäkin salailua, vähättelyä ja selittelyä. Tämä kärjistyy entisestään yhteisöissä, joiden toimintatapoihin kuuluu, ettei Jumalan valitsemaa ja ohjailemaa yhteisöä voi kritisoida. Kritiikkiä esittävää naista saatetaan yhteisössä pitää erityisen röyhkeänä, koska hän asettuu uhmaamaan Jumalan järjestystä, jossa nainen on alamainen miehille.

Lasten ja nuorten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia saatetaan peitellä, koska yhteisölle ei haluta huonoa mainetta. Uskonyhteisöjen etujenmukaista ei ole, että sen johtajat tunnetaan pedofiileinä. Auktoriteettiasemassa olevat voivat pelotella hierarkiassa alempana olevia uhreja vaikenemaan. Johtavissa asemissa olevat ovat usein miehiä, jotka ovat ystäviä keskenään. He voivat auttaa toisiaan pääsemään pälkähästä. Asioita ei viedä poliisin tutkittavaksi vaan niiden ajatellaan olevan selvitettävissä uskovaisten kesken eli uhrin pitää antaa anteeksi. Tämä kaikki voi johtaa tapausten toistumiseen kun hyväksikäyttäjä huomaa, ettei teoista jää kiinni tai niistä ei rangaista.

Monissa uskonyhteisöissä korostetaan anteeksiantamisen tärkeyttä. Anteeksiantaminen on yleisesti ottaen tärkeää, mutta tässä tapauksessa se voi johtaa vaikenemisen kulttuuriin.

Seksuaalisuus on tiukan säädeltyä joissakin uskonyhteisöissä. Seksiä ei ehkä saa yhteisön normeja tai yhteiskunnan lakeja noudattamalla lainkaan vaan seksin saamiseksi vaaditaan normien tai lakien rikkomista. Tällaisessa tilanteessa henkilö saattaa syyllistyä ensin pieneen rikkomukseen, sitten vähän suurempaan ja niin edelleen. Kun teoista ei jää kiinni ja Jumala ja yhteisö antavat anteeksi yhtä lailla pienempiä kuin suurempia syntejä, voivat teot muuttua vähitellen vakavammiksi.

Vanhoillislestadiolaisten keskuudessa on sellainen erityispiirre, että perheet ovat usein hyvin suuria ehkäisykiellosta johtuen. Tällaisessa tilanteessa voi käydä niin, että perheessä kukaan ei ole ehtinyt huomaamaan mitä ongelmia suuren lapsikatraan keskuudessa esiintyy. Uskovainen perhe ei ole lastensuojelun tyyppiasiakas, eikä se ehkä huomaa ongelmia tästä syystä.

Hyväksikäyttäjä on usein joku lapsen läheinen kuten perheenjäsen tai sukulainen. Hän voi saada uhrin vaikenemaan uhkailemalla. Uhrin perheenjäsenet ja sukulaiset voivat kehottaa vaikenemaan asiasta, jotta perheelle, suvulle ja uskonyhteisölle ei aiheudu häpeää ja jotta välit voidaan säilyttää hyvinä suvun keskuudessa. Tällaisista syistä johtuen läheiset ja yhteisössä auktoriteettiasemassa olevat voivat asettua syyllisen puolelle. Näin uhrilla voi olla monia syitä vaieta. Vaikeneminen voi kuitenkin johtaa uusien uhrien syntymiseen.

Seksuaalisen väkivallan esiintyminen tuottaa uskonyhteisöille huonoa mainetta. Mutta vielä huonompaa mainetta tuottaa se, jos asioihin ei puututa. Seksuaalista väkivaltaa koskevat epäilyt kannattaa ilmoittaa poliisille ja lastensuojeluviranomaisille.

Menen nyt seminaariin. Keskustelu tästä aiheesta on suotavaa, alle voi jättää kommentteja!

  1. Olisiko ennemmin kysyttävä miksi yleensä ottaen esiintyy seksuaalista väkivaltaa? Kysymällä että miksi tätä uskonyhteisöissä esiintyy, saattaa tulla sellainen kuvitelma, että muualla se olisi sallittua tai että muualla sitä ei esiintyisi tai että muita keskustelu ei koskisi. Kuitenkin sitä esiintyy ihmisissä uskonyhteisöistä riippumatta. Olisiko kuitenkin niin, että jotkut ihmiset saattavat suullaan tunnustaa uskonyhteisöön kuuluvuutta, mutta teoillaan ilmentävät toisin. Eivätkö juuri tämänkaltaiset ole eräänlainen ongelma, ellei jopa ydin?

  2. Kiitos tärkeästä blogista!

    Seksuaalista hyväksikäyttöä on kaikkialla. Blogisti ei väitäkään etteikö sitä olisi myös uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolella (kts. Antti Leinosen kommentti yllä). Kaikki seksuaalinen hyväksikäyttö pitää ottaa vakavasti, tapahtuipa se missä tahansa.

    Uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuvassa seksuaalisessa hyväksikäytössä – kuten myös perheväkivallassa ja vallankäytössä ylipäätään – on kuitenkin erityispiirteitä. Niitä on syytä tutkia, jotta uskonnollisissa yhteisöissä haavoitettuja ihmisiä voidaan auttaa – ja heidän tilannettaan ymmärtää – parhaalla mahdollisella tavalla.

    Uskonnollisille yhteisöille on valitettavan tyypillistä se, että yhteisön etu (esimerkiksi yhteisön hyvä maine ”rakkauden yhteisönä”) asetetaan yksilöiden suojelemisen edelle. Tämä on kaikkien (myös ei-uskonnollisten) autoritääristen yhteisöjen erityispiirre. Niissä yksilöiden etu, hyvinvointi ja suojeleminen uhrataan yhteisön edulle. Autoritäärisen järjestyksen, sen oikeutuksen ja sen hyvän maineen säilyttämisen takia yksilöiden edellytetään pysyvän hiljaa sellaisista huonoista kokemuksista, jotka tapahtuvat yhteisön sisällä, yhteisön omien jäsenten taholta. Väkivallan ja kaltoin kohtelemisen kokemukset pitää antaa anteeksi (kuten blogisti sanoo). Missään nimessä niistä ei pidä puhua julkisuudessa, jotta yhteisön ja sen vallankäyttäjien maine ei kärsisi. Uskonnollisissa yhteisöissä vaimoja onkin perinteisesti (ja myös edelleen) kehotettu antamaan anteeksi perheväkivallan kokemukset. Lapsia on kehotettu antamaan anteeksi seksuaalisen hyväksikäytön – ja myös muut väkivallan kokemukset. Ylipäätään, autoritäärisissä yhteisöissä ihmisiä kehotetaan olemaan hiljaa yhteisössä kokemastaan negatiivisesta vallankäytöstä.

  3. Erittäin hyvä ja ajankohtainen bloggaus Joni Valkilalta. Kiitos!
    Seksuaalisesta väkivallasta on muutaman viime vuoden aikana paljon kirjoitettu, puhuttu ja siitä on paljon keskusteltu eripuolilla maailmaa lähes kaikissa yhteisöissä ja yhteiskunnissa. Mutta koskaan ei liikaa eikä edes riittävästi, koska kyse on todella vakavasta asiasta.

    Ehkä tässä yhteydessä ja tässä kontekstissa aiheesta kuuluu keskustella nimenomaisesti uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuvasta naisiin ja lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta, koska uskontojen uskonopit sisältävät runsaasti elementtejä ja käytänteitä jotka täysin kiistatta ovat myötävaikuttamassa seksuaalisen väkivallan yleisyyteen uskonnollisissa yhteisöissä. Viittaan lähinnä katolisen kirkon selbaattisäännöksiin, uskonyhteisöjen seksuaalikielteisyyteen yleensäkin ja naisten alistettuun asemaan uskonyhteisöissä.

  4. Sari, en ehkä ymmärrä tarkalleen kertomaasi, onhan kirjoitettu Room.13:ssa:

    Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta.

    Eli jos joku rikkoo lakia, on myös siitä vastuussa esivallalle raamatun valossa, ja saa siitä hänelle kuuluvan rangaistuksen. Jos ei näin toimi, voiko tunnustaa raamatunmukaista uskoa – tai jos tunnustaakin, johtaako tällöin toisia harhaan? Näinollen, eikö ongelmana ole edelleen ne, jotka sanovat uskovansa, mutteivät oikeasti usko?

  5. Olen samaa mieltä Jussi Tynkkysen kanssa.

    Tässä on kyse myös patriarkaalisuudesta ja sen oikeutuksesta. Uskonnollisissa yhteisöissä on perinteisesti ajateltu – ja monissa ajatellaan edelleen – että tietyt hierarkkiset suhteet ovat Jumalan asettamia. Keskeinen hierarkkinen suhde on miehen ja vaimon välinen (mies on vaimon pää), kuten myös ylipäätään miesten ja naisten välinen hierarkkia. Tärkeä hierarkkinen suhde on myös se, että miehet hallitsevat perheidensä lapsia.
    Perinteisesti on ajateltu että perheen isännän harjoittaman vallankäytön kriittinen arviointi kuuluu ainoastaan Jumalalle, ei perheenpään alamaisille (vaimolle ja lapsille). Vaimojen ja lasten tulee ottaa kuuliaisesti vastaan sekä hyvä että huono kohtelu, onhan perheenpään asema Jumalan asettama. Jos naiset tai lapset arvioivat kriittisesti perheenpäiden toimia ja nousevat vastustamaan sitä (esim. ilmoittavat poliisille väkivallasta), kyseessä on kapinointi Jumalan asettamaa auktoriteettia kohtaan. Noustessaan kapinoimaan Jumalan asettamaa auktoriteettia vastaan ihminen nousee vastustamaan itse Jumalaa. Naiset ja lapset voivat toki rukoilla Jumalalta sitä, että Jumala vaikuttaisi perheenpäähän siten, että kaltoin kohtelu loppuisi. Heidän ei kuitenkaan pidä itse toimia sen lopettamiseksi. Asia pitää luovuttaa Jumalan käteen.

  6. Lasten parhaaksi kannattaa kivetkin kääntää tässä pedofilia-asiassa. Tärkeää että asioita opitaan tunnistamaan ja jopa ennaltaehkäisemään. Tuo salailu ja peittely on aina siellä missä tällaisia rikoksia tehdään.
    Eniten pedofiliaa tutkimuksen mukaan esiintyy uusperheissä. Jos äiti menee tyttärien kannssa asumaan yhteen uuden miehen kanssa, niin pedofiliariski nousee viisinkertaiseksi. Jos perheessä käytetään alkoholia niin riski vieläkin suurenee.
    Milloinhan tästä asiasta järjestetään konferenssi? Autettaisiin paljon suurempaa lapsimäärää.
    Mutta hyvä että tätä uskonyhteisöasiaa ruoditaan.

  7. Yksi mielenkiintoinen juttu, jota en tiedä tutkitun: miksi tietyn tyyppinen uskonyhteisö tuottaa tietyn tyyppisiä pedofiliaskandaaleita? Katolisesta kirkosta ei juuri raportoida alaikäisten tyttöjen hyväksikäytöstä, eikä lestadiolaispiireistä poikien. Vai onko tämä väärä yleistys?

  8. Eliakselle: Toimitimme syksyllä kirjan: Hyväksikäytetyt, selviytyjät kertovat. Kirjassa hyväksikäytöstä selviytyneiden, sekä auttajatahojen tarinat vuorottelivat. Kirjan aineiston perusteella voi sanoa, että hyväksikäyttö lestadiolaisissa herätysliikkeissä on kohdistunut molempiin sukupuoliin. Uskon, että näin se on myös katolisessa kirkossa. Hyväksikäyttöä esiintynee useimmiten suljetuissa ja autoritäärisissä yhteisöissä. Eli tietenkin myös urheiluseuroissa ym.

    https://www.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/9038-lestadiolaispiirien-hyvaksikayttotapauksista-useita-rikosprosesseja

  9. Antti Leinonen: ”eikö ongelmana ole edelleen ne, jotka sanovat uskovansa, mutteivät oikeasti usko?”

    En näe asiaa samalla tavalla. Mielestäni on jopa vaarallista ajatella, että ”oikeat” uskovaiset eivät voisi syyllistyä raskaisiin vääryyksiin ja rikoksiin. Pahaa ei saa ulkoistaa (”todellisen”) seurakunnan, oman yhteisön tai edes (tai oikeastaan kaikkein vähiten) oman itsen ulkopuolelle.

    Raamatusta löytyy leegio kohtia, joita aivan oikeat kristityt rikkovat enemmän tai vähemmän. Pahan ja hyvän välinen raja ei kulje ihmisten tai yhteisöjen välillä vaan jokaisen ihmisen sydämen läpi.