Suomen ev.lut kirkon kirkolliskokous käsitteli vuonna 2010 Piispainkokouksen selvityksen parisuhdelain seurauksia kirkossa 2010. sekä hyväksyi asiaan liittyvän perustevaliokunnan mietinnön. Asia kirjassa käsiteltiin hyvin laajasti kirkon avioliittokäsitystä. Arkkipiispa Kari Mäkinen johti tuolloin puhetta kirkolliskokouksessa.
Nyt samainen arkkipiispa Kari Mäkinen vaatii julkisuudessa kirkon avioliittokäsityksen uudelleen avaamista. Mikä kirkossa, siis nimenomaan kirkossa on muuttunut neljän vuoden kuluessa niin että kirkon käsitys avioliitosta tulisi jälleen avata. Eduskunta on äänestäessään avioliittoliittolaista nimenomaisesti edellyttänyt, ettei asia aiheuta ulkoapäin tulevia vaikutuksia kirkkoon. Mikä siis kirkossa on muuttunut? Miksei asiaan voisi otttaa aikalisää.
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/F359F1ED9F897DD0C225770E0034026E/$FILE/PARISUHDE.pdf
Jukka, vuoden 2010 kirkollisissa asiakirjoissa avioliittoa käsiteltiin hyvin suppeasti, koska rekisteröityä parisuhdetta tarkasteltiin nimenomaan siitä erillisenä instituutiona. Esiin nostettiin erityisesti sellaisia piirteitä avioliitosta, jotka näyttivät erottavan sen rekisteröidystä parisuhteesta.Tilanteessa, jossa valtio alkaa pitää rekisteröityjä parisuhteita avioliittoina, on välttämätöntä analysoida luterilaista avioliittokäsitystä huomattavasti laajemmin.
”.Tilanteessa, jossa valtio alkaa pitää rekisteröityjä parisuhteita avioliittoina, on välttämätöntä analysoida luterilaista avioliittokäsitystä huomattavasti laajemmin.”
Jotenkin tuntuu siiltä että kirkkomme tapa käydä sisäsitä keskusteluaan on kuin vesipumpu. Aina kun mäntä liikahtaa, niin jostain suunnasta roiskuu yli.
Kyllähän asioita pohtia pitää, mutta kirkon omalla tavalla ja omalla aikataululla. Mitään uutta tarkenettua vastausta ei tarvitse olla vuoteen 2017 mennessä.
Pohjalinjaus on tässä:
”Ihmisyyttä ja seksuaalisuutta koskevan kirkon opetuksen klassinen perusta on siinä vakaumuksessa, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton. Sitoutumiseen ja kunnioitukseen perustuva avioliitto luo turvallisimman kasvuympäristön puolisoiden väliselle seksuaalielämälle ja lasten
kehitykselle. Kirkollisessa vihkimisessä avioliiton osapuolina ovat nainen ja mies. Avioliiton laajentaminen sukupuolen tai lukumäärän puolesta neutraaliksi poikkeaa siitä ihmiskäsityksestä, jonka pohjalta avioliitto on perinteisesti ymmärretty kirkon hengellisessä elämässä ja yhteiskunnallisessa lainsäädännössä.”
Mikä sellainen asia on nyt muuttunut, että tätä linjausta pitäisi pikaisesti uudelleen tarkastella?
Jukka Kivimäki on sikäli oikeassa, ettei ole välitöntä kiirettä tehdä mitään, ei ainakaan ennen uuden sukupuolineutraalin aviolittolain voimaantuloa, eikä ehkä välittömästi sen jälkeenkään, vaan kirkko voi toimia oman aikataulunsa mukaan. Tämänhän myös arkkipiispa on todennut. Keskustelu tästä kirkossa täytynee käydä, mutta se kai lienee ainoa mahdollinen toimintatapa nykyaikana.
Mikäli kirkossa kuitenkin halutaan mukailla yhteiskunnallista kehitystä, helppohan tuosta pohjalinjauspaperista on riipaista pois kaksi viimeistä lausetta. 😉
”Jotenkin tuntuu siiltä että kirkkomme tapa käydä sisästä keskusteluaan on kuin vesipummo. Ainakun mäntä liikahtaa, niin jostain suunnasta roiskuu yli.”
Tuo on todella hyvä ja osuva ilmaisu! 😉
Mikä kirkossa on muuttunut? Jäsenmäärä. Reilut 200 000 ihmistä on tuon mietinnön jälkeen eronnut. Ehkä kirkon johdossa ajatellaan, että vanhoillisuus ajaa ihmisiä eroihin enemmän kuin ajan hengen mukana seuraaminen?
Taitaa tuo ”ajan hengen mukana seuraaminen” kaikessa olla evl-kirkon kannalta lähinnä loputon suo.
Kymen Sanomissa oli 1.12. kirjoitus otsikolla ”Kommentti: Kirkko on aina väärässä”. Kommentin herättämässä keskustelussa oli puheenvuoro, joka mielestäni varsin hyvin kuvailee tilannetta, jossa kirkko nyt on. Otan vapauden lainata sen tähän:
”Luterilainen kirkko on valtiokirkkoasemansa vanki ja tämä historia heijastuu nykyaikana ristiriitoina eri näkemysten ja odotusten välillä. Kustaa Vaasa katkaisi 1527 valtiolliset suhteet Paaviin ja muutti valtakunnan Lutherin oppiin saadakseen valtakunnassa toimineen katolisen kirkon omaisuuden valtiolle. Samalla kirkolle annettiin tehtäväksi paikallishallinnon järjestäminen, jonka tarkoituksena oli ensisijaisesti tehostaa veronkantoa kruunulle.
Vuosisatojen saatossa kirkolle määrättiin muita tavanomaisia julkisen sektorin tehtäviä, kuten vaivaishoito, alkeisopetus ja yleinen kansalaisten kontrollointi. Huolimatta valtiollisesta kehityksestä, kirkolle on jäänyt eräänlainen yhteiskunnallinen päällekkäisrooli, mm. väestökirjanpidossa, hautaustoimessa ja avioliittoon vihkimisessä. Tämän vastapainoksi kirkko nauttii edelleen erilaisia yhteiskunnan tarjoamia etuuksia, mm. verotusoikeus (ml. yhteisövero), pappiskoulutus valtion yliopistoissa, uskonnonopetus peruskoulussa sekä erityisesti kuulemisoikeus lainsäädännön valmistelussa.
Tämä historiallinen julkisvallan rooli tekee katolisesta ja ortodoksisesta uskonnosta poiketen luterilaisen kirkon teologian eläväksi, koska sen on pakko muuttaa julistustaan ja sanantulkintaansa yhteiskunnassa vallitsevien näkemysten ja arvojen mukaisesti. Luterilainen kirkko on yhteiskunnan kehitystä ja moniarvoisuutta tukeva valtiokirkko ja sellaisena se pysyy niin kauan kun enin osa kansaa on sen jäsenenä. Tykkää homoista tai ei, niin kirkon jatkuvaan uudistusprosessiin on vain sopeuduttava.”
Onpas hyvä ja ajankohtainen puheenvuoro. Lienee sitäpaitsi tottakin.
Ei tässä kuitenkaan ole kysymys siitä ”tykkääkö homoista vai ei”. Tällainen tahallinen tai tahaton vastakkainasettelu on rahan himon lisäksi kaiken pahan alku ja juuri. Se on suorastaan rasistista! Moni tykkää homoista ihan mahdottomasti, vaikka ei ”sillä lailla”. Eikä myöskään tykkää kuulua neutriliittoon. Voitaisiinko se oikeus heille vaikkapa epätasa-arvon nimissä suoda?
Yksi asia tässä harmittaa: Jos kirkko romahtaa, niin hautausmaat jäävät hoitamatta. Niin ja toinenkin: Hienot vanhat kirkot rappeutuvat tai myydään diskoiksi, varastoiksi, hevostalleiksi yms. Niin ja lasten kerhot jäävät pitämättä, ja ja ja. Kaipa sitten valtion budjetista löytyy korvaavat varat…?
Piispa Jolkkonen kaipasi perusteellista keskustelua avioliitosta näkyvässä ja julkisessa kannanotossaan, jonka hän esitti ennen eduskunnan äänestystä. Samaa aviointa ja perusteellista keskustelua kaipasi Helsingin piispana aiemmin toiminut Eero Huovinen lausunnossaan lakivaliokunnalle. Arkkipiispa Mäkisen ohella painokkaita toiveita käsitellä avioliittoa ja sen sisältöä on siis esitetty ja eduskunnan nyt tekemä päätös tarjoaa kirkolle aivan erinomaisen mahdollisuuden käydä tätä keskustelua ja pohdintaa. Vuonna 2013 piispa Repo arveli, että tämä olisi ”vaikea keskustelu” kirkossa, joten siinä mielessä vastakkaisiakin näkemyksiä löytyy mikäli minulta kysytään ja näitä nyt nähtyjä reaktioita on uskominen, on piispa Repo oikeassa. Mutta miksi suotta takertua tällaiseen negatiiviseen skenaarioon!
Asiassa tulee ottaa huomioon se kokonaiskonteksti, jossa Kari Mäkinen asian viime perjantaina ilmaisi. Hän viittasi että olemme samassa tilanteissa pohjoismaiden kanssa. Näin ei kuitenkaan ole.
Ruotsissa kirkkoa painostetiin tekemään nopeasti ratkaisu joko vihkiä myös samaasukupuolta olevat parit tai luopua vihkioikeudesta kokonaan. Tätä vaadetta Suomessa ei ole asetettu.
Tanskassa on valtiokirkko järjestelmä ja seurakuntapapit ovat valtion viranhaltijoita. Tanskassa ei ole kirkolliskokousta.
Norjassa on kansankäräjien säätämässä laissa kohta, jonka mukaan samaa sukupuoltaolevien välinen kirkolinen vihkiminen ei ole pätevä. Kirkon pitää erikseen anoa muutosta lakiin jos sitä halutaan.
Kokonaiskontekstista saattoi saada mielikuvan, että arkkipiispa esittää Suomeen samanlaista kehityskulkua, kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Siellähän muutos tapahtui samana vuonna kun laki muuttui. Sellaiseen muutokseen kirkkomme ei ole valmis.
Epäilen Mäkisen tarkoittaneen samassa tlanteessa olemisella yhteiskunnallisen mielipideilmaston muutosta sukupuolivähemmistöjen tasa-arvokysymyksissä. Tässä suhteessa olemme samassa tilanteessa muiden pohjoismaiden ja länsieuroopan kanssa.
Arkkipiispa kylläkin sanoi A-studion haastattelussa, että ei näe realistiseksi että kirkon avioliittokäsitys muuttuisi lähivuosina. Hän totesi, että asia vaatisi kirkossa ”laajan yhteisymmärryksen”.
Mielestäni arkkipiispa ei oleta Ruotsin tai Tanskan mallin toteutuvan Suomessa.
Katsoin A-studion haastattelun. Arkkipiispa tosiaankin suhtautui skeptisesti muutokseen oman virkauransa aikana.. Kari Mäkinen on syntynyt 1955, eli eläkeikään on vielä joitakin vuosia.
Sikäli jos piispat jäävät eläkkeelle ikä järjestyksessä ennen Mäkistä eläkkeele jää Salmi (s.1951), Kalliala (s.1952) ja Askola (s.1952)
Kun avioliiton merkitystä lähdetään kirkon piirissä jälleen avaamaan, mielestäni keskustelussa tulisi kuulla varsinkin psykologisen tutkimuksen asiantuntijoita. Koska seksuaalisuus on paitsi lisääntymisen myös ihmisen kokonaispersoonan kannalta perustavanlaatuinen tekijä, pitää kysyä mm. näitä kysymyksiä: mitä (kaikkea) sitoutuminen ja avioliitto (jälkimmäinen julkisena ja tasa-arvoisena sitoumuksena) merkitsee yksilön psyykelle sekä seksuaalisuudelle? Mitä (kaikkea) yksilön psyykelle ja seksuaalisuudelle merkitsee se, että yhteisö/yleinen moraalikoodi asettaa jonkun seksuaalisuuden muodon tai suuntauksen alempiarvoiseksi kuin toisen? Mitä (kaikkea) yksilön psyykelle ja seksuaalisuudelle merkitsee se, että yhteisö/yleinen moraalikoodi asettaa jonkun sitoumuksen alempiarvoiseksi kuin toisen? En puolusta enkä tarkoita tässä seksuaalisuuden väkivaltaisia, alistavia tai lajienvälisiä muotoja (joista kaikista on ilmaisuja riippumatta seksuaalisesta suuntauksesta tai siviilisäädystä).
Mietin, voiko avioliittokysymys vertautua sapattikysymykseen. Sekin oli ”ikuinen säädös”, ja pieni osa kristikuntaa on jäänyt noudattamaan vanhatestamentillista sapattia. Yleensä vakaumukselliset kristityt kaivavat lepopäivän pyhittämisestä käytäntöjä ja merkityksiä, jotka vaihtelevat melko laajalla skaalalla. Ne ovat myös muuttuneet ajan saatossa.
Onko kysymys siis: ”Ihminen ei ole avioliittoa varten, vaan avioliitto on ihmistä varten.” ?
Tahdon myös sanoa: keskustelun avioliitosta ja seksuaalisuudesta ei tulisi olla liian paperinmakuista ja teoretisoivaa. Keskustelu on myös hankalaa, koska vaikka kaikilla on empiiristä kokemusta omasta seksuaalisuudestaan ja psyyken kuvioista siellä puolella, niistä keskustelu riittävällä avoimuudella ja syvyydellä julkisesti ei yleensä ole mahdollista. En myöskään ole täysi individualisti, mutta ajattelen, että yhteisön hyvä koostuu myös yksilöiden hyvästä.
Me ihmiset olemme kukin omanlaisemme. Lajityypillisesti miesten ja naisten välillä on kuitenkin muutakin eroa kuin ulkoiset seikat.
Psykologi ja kirjailija Tony Dunderfelt, joitakin vuosia sitten, että parisuhteen seksuaalisuus herää erilaisuudesta. Hänen mukaansa Ilman erilaisuutta mies yrittää tulla liian paljon naisen ja nainen miehen kaltaiseksi, jolloin seurauksena on seksuaalisen jännitteen katoaminen.
http://yle.fi/uutiset/psykologi_miehen_pitaisi_asettaa_naiselle_rajat/5254291