Laulussa leivolta kysytään, miksi tämä lentää keväällä Suomeen ja laulaa. Leivo osaa vastata vakuuttavasti. Suomi on kaunis maa, ja hyvähän siinä on laulaa, kun kannel soi. Leivo tuntee motiivinsa ja elää niiden mukaan.
Niin arkikokemus kuin tutkimukset – kirkon nelivuotiskertomus Haastettu kirkko yhtenä niistä – puhuvat suomalaisen todellisuuden mosaiikkimaisuudesta. On kyseenalaista, onko suomalaista yhtenäiskulttuuria koskaan ollut olemassa. Nyt sitä ei ainakaan ole. Yhä useammin kokemus painaa valinnoissa enemmän kuin tapa ja perinne. Tämä näkyy myös syissä kuulua kirkkoon. Tavan tai perinteen sijaan astuvat henkilökohtaiset, punnitut syyt. Tämä johtaa persoonalliseen moninaisuuteen. Jokaisella on oma tarinansa.
Ihmisten kokemukset kirkon toiminnasta ovat kyselyjen mukaan hyviä. Kerhot, leirit, musiikkiryhmät, jumalanpalvelukset, toimitukset ja keskustelut ovat merkityksellisiä. Kun ihmisten suhteet kirkkoon ohenevat, näitä myönteisiä kokemuksia syntyy harvoin. Niinpä motiiveja jäsenyyteen haetaan paitsi omista kokemuksista myös toisten sanallisista ja sanattomista kertomuksista. Osa kertomuksista kuunnellaan passiivisesti, mutta syiden kertomiseen myös haastetaan entistä rohkeammin.
Jokaisella kirkon jäsenellä on oma, ajan myötä kehittyvä kertomuksensa syistä elää kirkon yhteydessä. Nämä persoonalliset kertomukset ovat yhteisen tulevaisuuden keskeinen rakentaja. Kuinka tietoisia olemme näistä kertomuksista? Kenen kertomukset saavat tilaa? Millaisia motiiveja jäsenyyteen niissä on? Mitä itse vastaamme, kun meiltä kysytään?
Omassa henkilökohtaisessa kertomuksessani kirkkomme tämänhetkinen oleellinen kysymys on tässä lausuttu hyvin:
Alkaa näyttää siltä, että kaikkien kertomukset eivät tähän kirkkoon mahdu. Ja myös siltä, että monikaan ei tuosta kysymyksestä piittaa.
Timo-Matti.Omassa blogissani viittasin äsken sinuun ja näihin blogikirjoituksiisi:
+1088 ”Kenen kertomukset saavat tilaa?”
Kuulin, että Eduskuntatalon rappusilla olisi nyt mielenilmaisu perinteisen avioliiton puolesta. Voisivatko K24 toimittajat uutisoida jotain myös siitä?
Edellisestäkään vastaavasta tapahtumasta ei mainittu täällä halaistua sanaa.
Perinteisen kristinuskon avioliittomalli muistettakoon!, Emme kai halua uudestaan antiikin Roomaan, jossa oli kaikenlaista…
Niin, paljon parempi taitaisi olle entisaikojen kristillinen Suomi, jossa naiset olivat hiljaa kotona ja lapset töissä.
Ehkä tästä syystä olisi ollut vain noloa jos olisi uutisoitu: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288785788225.html
Kannatan jossain määrin sukupuolineutraalia avioliittolakia. Silti on sanottava, että tässä asiassa media on harrastanut vastenmielistä missiojournalismia.
Eduskuntatalon värjääminen videotykeillä sateenkaarenväriseksi on mautonta, ja saattaa kääntyä itse asiaa vastaan.
Ben Zysckowitz sanoi jokin aika sitten kannattavansa homojen oikeuksia, mutta haluavansa pitää avioliiton miehen ja naisen välisenä. Joskin totesi heti perään, että viidenkymmenen vuoden kuluttua historian tuomio tulee toteamaan hänen kantansa olleen väärä. Melkein tekisi mieli ajatella koko asiasta täsmälleen samoin..
Tiedän miten oma edustajani äänestää. Olen tehnyt voitavani.
Toivottavasti lähimmäisenrakkaus voittaa äänestyksen.
Asia on itsessään sellainen, että se ei ole edes äänestyksen asia. Perusarvoista äänestetään, maailmassa niille käy yleensä kalpaten. Rukouksen paikka.
28.11.2014 klo 12:52. Konservatiivit ovat tehneet jälleen kerran karhunpalveluksen kristinuskolle tekemällä sukupuolineutraalista avioliitosta uskonkysymyksen. Jos ehdotus menestyy, se on taas yksi tappio kristillisyydelle, joka on harkitsemattomasti valjastettu vastustajien käyttöön. Jos ehdotus ei menesty, niin kauna kristinuskoa kohtaan taas syvenee, koska kristinusko näyttäytyy taas taantumuksellisesta tasa-arvon vastustajalta.
Tämä on tavallaan uskonnon vastustajille win-win tilanne. Kävi miten kävi, kirkko kärsii. Eikä tästäkään taas opita mitään.
Koruton, mutta tosi analyysi.