Millainen Jumala Raamatun mukaan on?

Yllätys itselleni, kirjoitan blogin.

Keskustelu tästä aiheesta on ollut usein esillä, ja arvelen ymmärtäväni, nyt ehkä hieman paremmin, tähän liittyvät eriävät näkemykset. Mutta avaan tässä omani.

Aloin lukea itsenäisesti Raamattua varhaisteininä, ehkä 12-vuotiaana. Ensivaikutelma: järkytys. Heitin Raamatun kirjaimellisesti päin seinää muutaman kerran. Teksti oli liian rumaa, liian julmaa, liian käsittämätöntä.

Seuraava rajapyykki Raamattuun tutustumisessa tuli noin 17-vuotiaana. Tajusin, että Raamatun kohdat ja luvut ovat jonkun kirjoittamia, ja että kirjoituksella on ollut kohdeyleisö ja vastaanottaja. Löysin KKMM-tekniikan: ”Kuka kirjoitti? Kenelle? Miksi? Missä tilanteessa?” Tämä auttoi ymmärtämään, että esim. kaikki Mooseksen lain käskyt ja kiellot ei ole tarkoitettu kaikille kaikkina aikoina. Ne kuuluvat tiettyyn vaiheeseen Jumalan suunnittelemassa pelastushistoriassa, ja niillä oli merkitystä siinä tilanteessa ja niille ihmisille, joille ohjeet annettiin.

Tietyllä lailla Raamattua voi lukea kuin romaania. Se on kertomus, ja kertomuksessa on henkilöitä, jotka saavat tietynlaista ohjeistusta tietyssä vaiheessa kertomusta, tietystä syystä. Meillä pakanakristityillä on osamme tässä kertomuksessa, ja tulemme mukaan sellaisessa vaiheessa, jossa mm. eläinuhreja ei enää tarvita.

Toinen suuri oivallus, joka myös antoi ratkaisun ensi lukukokemuksen aiheuttamaan inhoon Raamattua kohtaan, oli se, että Jumala puhuu Raamatussa, ja kaikki Raamatun kirjat antavat meille viestin ja sanoman Jumalalta, mutta kaikki Raamatussa sanotut asiat eivät ole Jumalan mielen mukaisia. Saarnaajan kirjassa lukee mm. useaan kertaan: ”kaikki on turhuutta”. Inhimillisen ihmisen inhimillinen kokemus. Mutta silti sekin on Jumalan viisauden kirja. Ohje itselleni: tarkista kuka puhuu, kenen repliikki on kyseessä.

Aloin etsiä kohtia, jotka ovat selkeästi Jumalan omaa puhetta. Profeettojen kirjojen perusteella alkoi sitten selvitä mitä ja millainen Jumala on. Mutta tämä toki edellyttää, että uskoo Jumalan tarkoittavan mitä profeettojen välityksellä sanoo. Nämä kohdat joka tapauksessa muodostivat ja muodostavat perustan sille millaisena näen Jumalan, ja millainen Jumala Raamatusta löytyy. Kaikkea muuta tulkitaan sitten näiden kohtien pohjalta:

 

”Näin sanoo Herra: – Koska ammonilaiset ovat tehneet rikoksen rikoksen jälkeen, en päätöstäni peruuta. He viilsivät auki raskaana olevat naiset, kun ryntäsivät valloittamaan Gileadia.” (Aam.1:13)

 

“Vaikka te rukoilemistanne rukoilette, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat. Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. (Jes1:15-17)

 

“Voi niitä jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka katalia päätöksiä tekevät estääkseen heikkoja saamasta oikeutta, riistääkseen kansani köyhiltä lain turvan, anastaakseen leskien varat, ryöstääkseen orpojen perintöosan.” (Jes.10:1-2)

 

“Hetkeksi minä vihastuin tähän syntiseen kansaan, löin sitä ja käänsin vihassa kasvoni siitä pois. Harhautuneena se kulki omien halujensa teitä. Ne tietä minä olen nähnyt. Mutta nyt tahdon parantaa tämän kansan, johtaa sen askelia, tahdon antaa sille lohdutuksen.” (Jes.57:17-18)

 

“Minä, Herra, rakastan oikeutta ja vihaan riistoa ja vääryyttä. Minä maksan kansalleni palkan oikeuden mukaan ja teen sen kanssa ikuisen liiton.” (Jes.61:8)

 

“Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra.” (Jes.65:23)

 

“Minä en ole enää vihoissani sinulle, minä olen armollinen, sanoo Herra, ei minun vihani jatku loputtomiin. Tunne kuitenkin rikoksesi: sinä olet luopunut Herrasta, Jumalastasi.” (Jer.3:12-13)

 

“Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa.” (Jer.7:5-6)

 

“He ovat polttaneet täällä uhreja jumalille, jotka ovat vieraita heille itselleen, heidän isilleen ja Juudan kuninkaille. He ovat täyttäneet tämän paikan viattomien ihmisten verellä.” (Jer.19:4)

 

“Tehkää mitä oikeus ja vanhurskaus vaativat! Pelastakaa riistetty riistäjän käsistä. Älkää sortako muukalaisia, orpoja ja leskiä, älkää tehkö vääryyttä kenellekään. Älkää vuodattako tässä maassa viattomien ihmisten verta.” (Jer.22:3)

 

“Hän puolusti kurjan ja köyhän oikeutta, ja siksi kaikki oli silloin hyvin, joka näin tekee hän tuntee minut, sanoo Herra. Mutta sinun silmäsi ja sydämesi eivät tavoittele muuta kuin omaa voittoasi, viattomien veren vuodatusta, sortoa ja väkivaltaa.” (Jer.22:16-17)

 

“Mene Herran temppelin esipihalle. Kun Juudan kaupunkien asukkaat tulevat temppeliin rukoilemaan, puhu heille kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä jätä pois mitään! Kenties he kuuntelevat sinua ja kääntyvät pois pahoilta teiltään. Jos näin tapahtuu, minä muutan mieleni ja säästän heidät onnettomuudelta, jolla olen aikonut rangaista heitä heidän pahojen tekojensa tähden. (Jer.26:2-3)

 

“Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia, minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer.29:11)

 

“Kääntykää, luopukaa synneistänne, ettei syyllisyys olisi uhkana yllänne. Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne, kaikki se millä olette syntiä tehneet ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henkin. Mksi te kuolisitte israelilaiset! En minä tahdo kenenkään kuolemaa -näin sanoo Herra Jumala.” (Hes.18:30-32)

 

“Heillä ei ole tajua oikeudesta, sanoo Herra, vaan he kokoavat omaisuutta palatseihinsa vääryydellä ja väkivallalla.” (Aam.3:10)

 

“Nämä teidän tulee pitää. Puhukaa totta toisillenne! Jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne. Älkää suunnitelko pahaa toinen toisellenne. Varokaa tekemästä väärää valaa. Minä vihaan kaikkea vääryyttä, sanoo Herra.” (Sak.8:16-17)

 

Erilaiset näkemykset siitä millainen Raamatun Jumala on, syntynevät muutenkin aina siitä mitä pitää lähtökohtana, perustuksena, jonka päälle jumalakuva rakentuu. Itselläni se on muodostunut siten, että ensin päätän uskoa, että Jumala puhuu totta itsestään. Mielestäni raamatullisen jumalakuvan muodostaminen on tällä tavoin johdonmukaisempaa kuin siten, että päättelee jonkin kertomuksen perusteella Jumalan olevan julma, ja sitten olettaa Jumalan valehtelevan siinä mitä hän itse sanoo olevansa. Ja uskoo Jumalaan tai ei, Raamattua on luettava kokonaisuutena. Kyse on vain siitä mikä selitetään millä. Mikä on kivijalka. Jumalan omat sanat.

Weckroth Sari
Weckroth Sari
14 vuoden työhistoria kirkon lastenohjaajana, nyt siivoojana. Kirjailija, pohdiskelija, filosofi, totuudenetsijä.