Välillä joku saattaa sanoa että se ja se on hyvä julistaja tai on karismaattinen puhuja.
Herätyskritillisyydessä on paljon ollut julistajia jotka ovat keränneet kuulijoita , joita sitten myös on plakioitu ja ajateltu että tämä tyyli toimii.
Heimo Pätiälä puhui vähän toiseen huulipieleen ja siitä jäi esimerkki toisille julistajille jota seurattiin . Erässä helluntaiseurakunnan tilaisuudessa istui perällä kaksi nuorta ja toinen tökkäsi toista ja sanoi että kohta puhuja alkaa itkemään ja niin siinä kävi . Yhdessä seurakunnassa oli puhuja ja sai ihmiset itkemään ja kohta se halusi kertoa saman uudestaan että sai ihmisille kyynelet silmiin taas . Jotkut saarnamiehet korottavat ääntä ja kädet käy ja joku saattaa lavalla alkaa liikumaan edestakaisin.
Tämä lähes kaikki on opittua ja monesti ”tuontitavaraa” tai herätyksien aikana koettua kun herätyksen nokkamiehet ovat antaneet esimerkkiä. On tietysti herätyksistä jäänyt myös tapoja ja toimintamalleja jotka elävät vielä herätyksen jälkeenkin.
On selvää että puhujan merkitys on iso . Koska hänen tapansa ja persoonansa vaikutus on aina suuri kuulijoille . Se miten selvästi ja ymmärrettävästi asiat tuodaan esille on tietysti vielä tärkeämpää . kuin ihmisen oma persoona. Aitouden myös kuulija aistii puheesta . On tietysti totta että totuttu puhe ja tyyli voi tuoda joillekin kuulijoille tyydytystä jos se vastaa kuulijan odotuksia . Useat julistajat kertovat samoja asioita vuodesta toiseen ja varsinkin uskoontulokokemus on yksi jota toistetaan , vaikka seurakunta on kuullut sitä melkein kyllästymiseen asti. Kuitenkin usein kristityille käy vanhemmiten varsinkin, että se puhe joka oli hyvä aikaisemmin niin saattaa tuntua jälkeenpäin sellaiselta jota ei jaksa kuunnella, jos ihminen tarkastelee puhetta enemmän sisällön kautta eikä niinkään puhujan kautta.
Ajattelen että usein sovellettu hiukan väärästi on myös tulkittu konteksti Jeesuksen sanoista :
Silloin hän sanoi heille: »Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa.»
Usein tulkinta saattaa olla että julistaja kokee puheensisällöstä että kertoo omia kokemuksia ja liittää siihen jotakin raamatunlauseita jotka ovat häntä puhutelleet . Kohtaa kuitenkin tulisi ensisijaisesti soveltaa lainopettajiin, juutalaisiin esimerkiksi Paavaliin . Hän kasteen jälkeen heti alkoi vähän aikaa julistamaan evankeliumia ennen erämaahan menoa . Ja ei meillä olis syvää teologista tietoa jos Paavali ei olisi tuntenut Tooraa , kun Paavalin opetuksissa vilisee vanhan liiton kuvat , tapahtumat , siunaukset jne hyvin usein.
Usein puhuja tahtoo kiinnittää sanomansa itseensä ja kuulija myös huomaa onko hänellä tuore sanoma vai tahtooko hän julistaa samoja asioita joiden tehoon hän uskoo . Ihmisen kunnia on usein esteenä olla se astia josta Jumala tahtoo ammentaa. Siksi se ”aarre ” sanoma on se tärkein ja sanoman tuoja tulisi olla taustalla eikä tulla sanomaa tärkeämmäksi .
Apostoli Paavali oli hyvä esimerkki , koska hän halusi olla suuren sanoman taka- alalla . Tämän johdosta meille voi tulla hyvin erilainen kuva vaikka äänenpainoista millä raamatuntekstejä on tuotu julki . Paavali 2 kor 4 puhuu:
Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
Jos janoinen tahtoo saada juotavaa ja hänellä on ehto siitä millainen astian pitäisi olla ja ei ota vettä vastaan niin jää ilman sitä .
On siis tarkeämpää että sanoma on Jumalan sanasta ammennettua , kuin sanoman tuoja itse . Kiinnittyykö kuulija sanoman tuojaan vai siihen sanomaan . Siksi kirkkovuoden tekstit käyden läpi vuosikierrolla antaa monipuolista opetusta koko vuoden ajalle .
Timo G. Kuvaamasi ongelma on vapaakirkoissa esiintyvä. Nykyään jo eläkkeellä oleva kansankirkon pappi kertoi minulle joskus, kuinka oli kertonut jotakin ”minä-” muodossa eli henkilökohtaisesti. Kertoi, kuinka kuulijat olivat aivan hätkähtäneet tätä poikkeamaa totutusta ja havahtuneet. Ei sekään ole hyvä, jos saarnamme ovat vain merkillistä jargonia ilman konkreettisia kosketuskohtia elävään elämään.
Olen samaa mieltä kanssasi ja kyllä julistus pitää olla elämän makuista . Voi sanoa että jonkun verran teologit on tehneet mutkia matkaan parin tuhannen vuoden aikana . Ja varmaan se on haasteellisempaa pitää hyvä puhe tai saarna jos se on lyhyempi . Mikä on sinun mielestä oikea saarnan pituus ? Tämä tietysti tulisi olla myös seurakuntalaisten mielestä kutakuinkin sama .
Saarnan pituus riippuu paljolti paikallisen seurakunnan kulttuurista, kuulijakunnan odotuksista ja asiaan vaikuttaa myös messun kokonaispituus. Itse saarnaan usein pidemmälti kuin nykyään kansankirkossa yleensä tehdään.
Saarnan pituutta tärkeämpää on mielestäni sen rakenne ja sisältö. Itse kadehdin LHPK:n virkaveljiä :), he kun saavat yhteen saarnaan sisällytettyä 3-4 kertaa enemmän asiaa kuin minä. Ja kuitenkin saan joskus palautetta, että pidän kovin ”syvällisiä” saarnoja. Minusta tämä kertoo ainakin siitä, että monet kristityt odottavat viihdyttäviä ”stooreja” Jumalan ihmeellisestä asioihin puuttumisesta ja muuta vastaavaa. Silloin opillinen asiasisältö jää vähäisemmäksi ja saarna, joka lähtee rakentumaan vaikkapa luterilaisen ortodoksian ja pietismin käsite-erotteluista, tuntuu vastaavasti tukevammalta.
Itse olen sanonut, että dogmaatikko tippuu aina jaloilleen. Minkä tahansa tekstin voi jakaa kahteen tai kolmeenkin osaan ja siinä on valmis saarna, jonka tietää kuitenkin palautuvan kirkon uskoon ja Raamattuun.
Puhujia on monenlaisia. Olen kuunnellut puheita/saarnoja niin kansankirkon ja sen herätysliikkeiden sekä vapaiden suuntien tilaisuuksissa. Kaikissa hyviä ja ei-niin hyviä (joista toki voivat eri ihmiset olla eri mieltä!).
Helposti puhe asetetaan tiettyyn liike/tai kirkkokuntakohtaiseen ”formaattiin”, enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Ja toki kuunnellessa eri maista tulevia saarnoja tai puheita, voi havaita erilaisen ”saarnakulttuuri” eroja: on ”jäykempää” ja on ”elävämpää” ilmaisutapaa.
On ”kuivahkoja esitemätyyppisiä”, on vaihdiukkaampia ja on rönsyilevampiä jutusteluja ja kaikkea siltä väliltä.
Olen Timon kanssa samaa mieltä, että ”elämän makuinen” saarna tai puhe on usein toimiva. Saarnan tarkoitus on kuitenkin saada aikaan jotain ihmisten sydämissä. Ehkä tässäkin kohtuullinen ”moninaisuus” voisi olla jopa hyväkin asia. Tottumuksemme helposti ohjaa myös ajattelutapojamme.
Kuulijoita on monenlaisia, niin saa olla puhujiakin.
Uskon herättäminen ja sen vahvistaminen saarnojen kautta lienee aika oleellista meille elämän paineiden alla oleville. Tosin helpommin sanottu kuin tehty. Sen tietävät he, jotka ovat tuohon virkaan vihityt. Taakkojen alta julistettu sana herättää ja virvoittaa seurakuntaa. Särjetyn sydämen puhe särkee myös sanankuulijat. ”Sillä hän haavoittaa, mutta hänen kätensä myös parantavat” (Job5:18).
Ehkä lyhyt ja ytimekäs saarna on parempi kuin kovin pitkä. Mutta on todellinen taito pitää tunnin luento ristinteologiasta, ettei kuulijat herpaannu. Sellainen kuitenkin on tullut koettua, jolloin kirkon täysi seurakunta kuunteli tuota luentoa lähes täysin hiljaa.
Kerron eräästä puhelinkeskustelusta, jonka Fredrik Wislöff kertoo kirjassaan Raitis usko:
”Huomenta, isä Bennett”, sanoi nainen.
”Huomenta, Madelyn”, vastasi Bennett. ”Ylistetty olkoon Herra.”
”Amen! Kunnia olkoon Jumalalle”, vastasi nainen.
”Ylistetty olkoon Herra.”
”Siunattu olkoon hänen nimensä!”
”Amen!”
Tätä he jatkoivat viisi minuuttia.
Viisi minuuttia!
Hyvä on – meitä ihmisiä on moneksi. Niin kummalliselta kuin tämä kuulostaakin, voimme olettaa sen olevan ilmausta todellisesta ilosta. Mutta mainitsemme tämän esimerkin muistuttaaksemme mieliin, kuinka helposti tuollaiset sanat ja ilmaukset muuttuvat tyhjäksi suunpieksännäksi.
Fredrik Wislöff, Raitis usko, s. 138-139, Kirjaneliö, 1977.
Yksi johtava ajatus on varsinkin saarnassa mielestäni tulisi olla on että puhe kirkastaa Kristusta . Jotenkin kuten psalmeissa on monessa sellainen rakenne , että psalmi alkaa ihmisen vajavaisuudesta , syntisyydestä ja kaikenlaisten vaikeusien keskellä olemista ja sitten se päättyi Jumalan avun ja armon ylistykseen .
Niin kyllä pitää olla hyvin valmisteltu saarna jos se kestää vaikka puolituntia ja usein kuulijat ei jaksa keskittyä siihen , varsinkin jos siinä ei ole asiaa tai teologisten asioiden pohtimista kovin pitkälle ja vielä epäloogisesti. Tai sellainen saarna jossa korostuu ainostaan inhimmillinen puoli , maailmanparannuspuhe ja vielä päivän selvistä asioista. Ja politiikkaa ei tietysti kuulu saarnastuoleihin jakamaan seurakuntaa . Jos yhteiskunnan ongelmista saarnataan niin siihen tulisi aina tarjota vastauksena Kristus .
Tuo Wislöfin keskustelu varmaan johtui kun toisessa päässä oli kenties katolilainen . Tämä näillä vanhoilla kirkoilla on tapa toistaa rukouksia , joka on mieletty lituriagiaksi ja sitä se varmaan tarkoittaa apt 2 kohdassa missä Luukas kertoo .. pysyivät leivän murtamisessa ja rukouksessa . Jossa rukous on liturgiaa, Jumalanpalvelusta . Monet toistot luterilaisena vierastuttaa ainakin minua . Rukouselämå pitkästi ja toistettuna on myös vapaiden suuntien tapa omalla tavallaan . Minusta rukouselämä kuuluu kaikkeen kristittyjen kohtaamiseen luontaisella tavalla mutta rukoukset ovat lyhyisiä ja keskittyy asiaan . Voi helposti antaa silloin vaikka kaikkien rukoilla jos kaikki tekevät näin ja jos ei ole rukoiltavaa niin sanoo aamen ja toinen jatkaa . Rukous on yksi osa ja luonteva sellainen kristittyjen elämää , josta ei tulisi tehdä messun ulkopuolella pitkää liturgiaa . No käytännöt on erilaisia . Silloin kun täytyy ”ruveta ” rukoilemaan kristittyjen kohtaamisessa niin se vierasta ihmisille vaikka sen pitäisi olla Isän luokse kääntymistä ja tietoisuutta hänen läsnäolostaan joka hetki . Usein ruokailun yhteydessä varsinkin jos useampi ihminen koolla niin joku aloittaa laulamaan spontaanisti .. nyt silmäin alla Jeesuksen.. Ajattelen että meidän ei tarvitse pyrkiä tunne- elämän kautta tai monien toistojen kautta yrittää päästä syvempään yhteyteen Jumalan kanssa vaan elämme suuren Jumalan ja Isän yhteydessä keskellä ihmeitä ja siitä nousta kiitollisuus lapseudessa .On terveellisempää syödä usein ja jatkuvasti kuin yhdellä kertaa paljon ja pitkiä aikoja ihan sama mielestäni rukouksessa . On tietysti elämän vaiheita ja hätää jossa viivyttää pitempään Jumalan edessä mutta se on enemmän kuuntelemista ja lapsen avuttomuutta ja kyselyä.
Markolle : kuuntelin 12.1 pitämäsi saarnan ja pituuteen varmasti vaikuttaa jos se tulkataan vielä suomenkielelle . Se puhe oli isällinen ja kokemuksen tuomaa lempeyttä , hyvin Paavalilainen opettavainen puhe . Ja myös hyvin loogisesti etenevä . Hienoa kuulla veli tälläistä rakkaudellista opetusta . Tuli oikein kiitollinen olo kun kuuntelin saarnasi . Jokainen paimen käyttää niitä lahjoja joita Jumala on antanut hänelle. Varmaan tärkein asia paimenelle on juuri opettamisen lahja . Aarre on saviastioissa ja kun saviastia vielä vähän heikkenee ja murtuu Jumalan rakkaudesta niin aarre saa loistaa sitä kirkkaampana .
🙈 Olet kuunnellut rukoushuonesaarnan, joka tulkataan,pidetään ilman valmista saarnakarttaa ja on muutenkin puolet pidempi kuin kirkossa pidetyt.
Se oli saarnassa myös hyvää että luterilaisen teologian sisältöä selitetään raamatullisesti , kun tämä on usein se luterilaisuudessa heikkous kun todetaan vain että sanassa ja sakramenteissä ja kuulijat ei ainakaan iso osa ymmärrä tätä . Olen innoissani kun kuulen tälläistä selvää ja raamatullista opetusta ja se antaa sielunrauhaa ja ravitsee ihmisiä .
Kiitos palautteesta. Yleensä saarnoja ei pysty kansankirkon töissä valmistelemaan tuntia, enintään kahta, kauempaa, yleensä valitsee saarnatekstin ja kirjoittaa saarnan. Postilloiden tms avulla valmistelu vie aikaa ja on luksusta.
Kiitos Marko. Perusteellinen ja armollinen puhe ja opetus kasteesta ja sen merkityksestä. Melkein ymmärsin puheesi myös ruotsiksi. Toki tulkkausta tarvitsin. Tuo Lutherin kirja löytyy myös itseltäni.