Välillä joku saattaa sanoa että se ja se on hyvä julistaja tai on karismaattinen puhuja.
Herätyskritillisyydessä on paljon ollut julistajia jotka ovat keränneet kuulijoita , joita sitten myös on plakioitu ja ajateltu että tämä tyyli toimii.
Heimo Pätiälä puhui vähän toiseen huulipieleen ja siitä jäi esimerkki toisille julistajille jota seurattiin . Erässä helluntaiseurakunnan tilaisuudessa istui perällä kaksi nuorta ja toinen tökkäsi toista ja sanoi että kohta puhuja alkaa itkemään ja niin siinä kävi . Yhdessä seurakunnassa oli puhuja ja sai ihmiset itkemään ja kohta se halusi kertoa saman uudestaan että sai ihmisille kyynelet silmiin taas . Jotkut saarnamiehet korottavat ääntä ja kädet käy ja joku saattaa lavalla alkaa liikumaan edestakaisin.
Tämä lähes kaikki on opittua ja monesti ”tuontitavaraa” tai herätyksien aikana koettua kun herätyksen nokkamiehet ovat antaneet esimerkkiä. On tietysti herätyksistä jäänyt myös tapoja ja toimintamalleja jotka elävät vielä herätyksen jälkeenkin.
On selvää että puhujan merkitys on iso . Koska hänen tapansa ja persoonansa vaikutus on aina suuri kuulijoille . Se miten selvästi ja ymmärrettävästi asiat tuodaan esille on tietysti vielä tärkeämpää . kuin ihmisen oma persoona. Aitouden myös kuulija aistii puheesta . On tietysti totta että totuttu puhe ja tyyli voi tuoda joillekin kuulijoille tyydytystä jos se vastaa kuulijan odotuksia . Useat julistajat kertovat samoja asioita vuodesta toiseen ja varsinkin uskoontulokokemus on yksi jota toistetaan , vaikka seurakunta on kuullut sitä melkein kyllästymiseen asti. Kuitenkin usein kristityille käy vanhemmiten varsinkin, että se puhe joka oli hyvä aikaisemmin niin saattaa tuntua jälkeenpäin sellaiselta jota ei jaksa kuunnella, jos ihminen tarkastelee puhetta enemmän sisällön kautta eikä niinkään puhujan kautta.
Ajattelen että usein sovellettu hiukan väärästi on myös tulkittu konteksti Jeesuksen sanoista :
Silloin hän sanoi heille: »Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa.»
Usein tulkinta saattaa olla että julistaja kokee puheensisällöstä että kertoo omia kokemuksia ja liittää siihen jotakin raamatunlauseita jotka ovat häntä puhutelleet . Kohtaa kuitenkin tulisi ensisijaisesti soveltaa lainopettajiin, juutalaisiin esimerkiksi Paavaliin . Hän kasteen jälkeen heti alkoi vähän aikaa julistamaan evankeliumia ennen erämaahan menoa . Ja ei meillä olis syvää teologista tietoa jos Paavali ei olisi tuntenut Tooraa , kun Paavalin opetuksissa vilisee vanhan liiton kuvat , tapahtumat , siunaukset jne hyvin usein.
Usein puhuja tahtoo kiinnittää sanomansa itseensä ja kuulija myös huomaa onko hänellä tuore sanoma vai tahtooko hän julistaa samoja asioita joiden tehoon hän uskoo . Ihmisen kunnia on usein esteenä olla se astia josta Jumala tahtoo ammentaa. Siksi se ”aarre ” sanoma on se tärkein ja sanoman tuoja tulisi olla taustalla eikä tulla sanomaa tärkeämmäksi .
Apostoli Paavali oli hyvä esimerkki , koska hän halusi olla suuren sanoman taka- alalla . Tämän johdosta meille voi tulla hyvin erilainen kuva vaikka äänenpainoista millä raamatuntekstejä on tuotu julki . Paavali 2 kor 4 puhuu:
Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
Jos janoinen tahtoo saada juotavaa ja hänellä on ehto siitä millainen astian pitäisi olla ja ei ota vettä vastaan niin jää ilman sitä .
On siis tarkeämpää että sanoma on Jumalan sanasta ammennettua , kuin sanoman tuoja itse . Kiinnittyykö kuulija sanoman tuojaan vai siihen sanomaan . Siksi kirkkovuoden tekstit käyden läpi vuosikierrolla antaa monipuolista opetusta koko vuoden ajalle .
Pituus ei puheessa ole aina määräävää , kun lyhyt puhe voi tuntua pitkältä ja päin vastoin. Seurakunnan on hyvä myös tiedostaa että paimen on se elämän veden tuoja myös saarnan muodossa ja siksi tulisi olla seurakuntalaisten päivittäisissä rukous seurakunnan ja paimenten puolesta ja myös heidän perheiden puolesta . Ovat yksiä seurakuntalaisia mutta heidät on asetettu paimenen tehtävään joka ei varmasti aina helppoa . Siksi myös tilaisuuksien ja messujen jälkeen se kiitos Jumalalle paimenen kautta on minusta tärkeää , sanoa vaikka että Kiitos Jumalalle messusta ja saarnasta . Kaikki tulee Jumalalta ja kiitos lopulta kuuluu hänelle , mutta ”välikappaleinä” olevia kuuluu rohkaista kiitollisuudella .
Sanoin kerran edesmenneelle pastori Teemu Kakkurille, että kai sitä evankelinenkin voi sanoa Halleluja! Teemu vastasi tähän hiukan vitsaillen: Kyllä, mutta vain kerran.
Kaikki on valmiina. (Matt. 22:4) Kaikille on syntien anteeksiantamus ja autuus valmistettu Karitsan kuolemassa. Siihen ei tarvitse eikä saa tehdä mitään lisää. Saamme siis heti ja sellaisina kuin olemme ottaa hääkutsun vastaan. (Joh. 1:12, 2. Kor. 6:1, 1. Tim. 1:15), Saamme suurina syntisinä uskoa Jeesukseen, ”joka kuoli oikeaan aikaan jumalattomien edestä”. Room. 5:6. Saamme uskoa Jumalan Karitsaan, joka yhdellä ainoalla uhrilla otti pois maailman synnit (Joh. 1:29, Hebr. 1:3, 9:26) ja niin valmisti meille veressään täydellisen autuuden. Tule siis häihin, kun kaikki on jo valmiina. (Joh. 4:34, 17:4, 19:30) Tuleminen tapahtuu siten, että uskot jatkuvasti valmista autuutta Jumalan Pojan verihaavoissa. (Room. 5:9) Kun Uuden liiton veri aukaisi kaikille taivaan (Hebr. 10:19) ja vapaasti saat uskoa tähän valmiiseen armoon, niin olet ihan hullu, jos epäuskosi tähden jäät pois Karitsan häistä.
Heino J. Pätiälä, Saarnaa Sanaa. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.
Aamen kyllä Pätiälä oli opetuksessa hyvin FC Hedbergin jalanjäljissä kulkeva joka tietysti kumpuaa juuri lainatuistasi raamatun teksteistä . On tietyllä tavalla ihnetystäkin herättävää että Seurakuntaliitto kuitenkin suhteellisen pitkän (100v) historian aikana on jäänyt suhteellisen pieneksi .Olikohan sillä iso merkitys kun Pätiälä ei ollut laulumiehiä ja liturgia jäi vähäiseksi ja se perinne jatkui samanlaisena . Jumalanpalvelus on kokonaisuus kuitenkin.
Mika , ei kai se kuva luterilaisuudesta ole noin synkkä ? Eikö Hedbergiläinen autuuden ilo ole pohjalla usein . Oli tapa ja tyyli millainen vaan , mutta aito kiitos ja ylistys tulee lopulta nousta ylöspäin . Rikkaus , rakkaus ja murheet on koettavissa Jumalan lasten yhteydessä , kuten perheessäkin ja se tuottaa tuottaa monelaisia rukouksia . Suurimpana oma suhde Kristukseen .
Timo, ei varmaan ole noin synkkä. Se oli eräänlaista leikinlaskua.
Ja älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne. Nehemia 8:10
”Suuret surut hakevat suuria sieluja. Niille ne muodostuvat uuden ja syventyneen elämän kulmakiviksi.”
(Erkki Melartin 1875-1937).
Siinä on Melartinillä viisas alku ja selitys suruille . Kuitenkin kristillisessä mielessä Kristus on kulmakivi , jossa lopulta iankaikkinen viisaus kaikki se asuu . Ja tämä Kristuksen viisaus kätketyy lopulta iankaikkiseen rakkauteen joka ristiltä loistaa . Maailmassa on paljon viisautta mutta jos se ei kätkeydy rakkauteen . toivoon ja armoon niin se on kuin helisevä kulkunen ja häviää lopulta se viisaus antaa kyllä ajallista viisautta elämään ja koettavissa hyvin totenakin eikä se tietysti ole millään tavalla paha asia ymmärtää vaikeuksia ja niiden seurauksia . Kuitenkin surumme saa täydellisen lohdutuksen Jeesuksen ristinhaavoissa. Rakkaus ei häviä koskaan eikä se horju Jesajan mukaan ja armonliitto ei horju . Lopulta kaikki hyvä tulee Jumalalta ja Jumalallisia totuuksia löytää osittain ja lainattuina monista myös kristillisyyden ulkopuolelta Tuo kulmakiviksi on kun lainaus raamatusta sillä erotuksella että on vain yksi kulmakivi ja se on Jeesus Kristus eikä muuta perustusta voi panna.
Kristus on tietenkin kulmakivi. Tuntematta tarkemmin hänen ajatteluaan Melartin myös kirjoittaa;
”Viisaus on useimmiten kiteytynyttä kärsimystä” – ja – ”Sairauden ja heikkouden hetket eivät ole hukkaan heitettyä aikaa. – Ole hiljaa ja odota! – Ne ovat sieluviljan itämisaikoja -.” Ovathan nuo kuin eletyn elämän ja Raamatun viisaudesta ammennettu. ”Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.” (Psalmi 27:14).
Eräs mietelause, jota en ole muussa yhteydessä pannut merkille Melartin toteaa: – ”Vain lapset ja suuret sielut voivat iloita vähästä.”- Olisiko siinä eräs saarnan aihe – Iloita vähästä, kun se niin kovin huonosti itseltänikin onnistuu.
Ehkä hänellä oli henkilökohtaisia kokemuksia . Katoin vaan että hän olisi ollut teosofi ja antaa toisaalta ymmärtää tämän ajattelun , että olisi vaikka kulmakiviä useita . Kuitenkin teksti kärsimyksistä noin sanoitettuna ei herätä hindujen tai buddhalaisuuden suuntaa esimerkiksi yhtäläisyyttä . Kärsimyksen merkitystä syvimmiltään ymmärtää ei voi mielestäni ilman Kristuksen kärsimyksiä ja usein kovissa kivuissa olevat uskovat todistavat että suurimman lohdun tuo Jeesuksen kärsimyksien lukeminen . Emme tosin voi tietää kärsimyksistä ja merkityksestä annettuna , mutta usein kristityt pystyy jälkeenpäin sanottamaan ja lopulta näkevät myös sen tarpeellisena itselleen , jota se tullessa ja kestäessä ei välttämättä ole .
Aivan. Teosofia näyttää olleen 1900-luvun molemmin puolin (1880-1930) sivistyneistön aatevirtauksena ulottuen myös Gerda Rytiin. Mikä vaikutus sillä sitten oli Risto Rytiin? Mutta niin olen ymmärtänyt, ettei myöskään Raamattu ollut vieras Melartinille. Häneltä näyttää löytyvän myös sävellys ”Jeesus siunaa lapsia [op. 134c, nro 23].” Myös mm. virteen 600 liittyy Melartinin koraali.
Se tiedetään, että hän sairasteli lapsuudesta lähtien koko ikänsä. Kuten hän toteaa eräälle ystävälleen:
”Kaiken takana on surumielisenä taustana memento mori –ajatus (muista kuolevaisuutesi), joka ei suinkaan vie iloa elämästä, mutta tekee sen niin toisenlaiseksi. Ja tällä tavalla tulee elämä silti tällaisellekin ihmiselle suureksi ja rikkaaksi ja elämisen arvoiseksi, ehkäpä rikkaammaksikin kuin muille.”
Ehkä hän on oppinut viisautta siitä, mitä hän kärsi ja oppinut myös odottamaan hiljaa menettämättä kuitenkaan iloa, kuten hän toteaa. Onhan tämä sinänsä aivan kristillinen ajatus menemättä tässä nyt sen pidemmälle siinä mikä hänen suhteensa Jumalaan on ollut. Hieman meni ohi blogin ajatuksen.
Olen kyllä kuullut erilaisia puheita ja puhujia, lukumäärä lienee mitattavissa vähintään sadoilla.
Eniten olen aina pitänyt puhujista, jotka käyttävät jokaiselle ihmiselle ymmärrettävää kieltä. Kaanaankieliset, yksin omalle porukalle tarkoitetut hengennostatukset eivät ole minua koskaan puhutelleet.
Arvostan monia nykyisiä piispojamme selkeäsanaisuudesta ja Raamatun ydinsanoman esilletuomisesta (etunenässä arkkipiispamme Luoma ja Turun piispa Leppänen).
Lapsuudesta ja nuoruudesta muistuu mieleen SLEY:n pappi Esa Santakari, joka saattoi liikuttua kyyneliin saakka puhuessaan.Toiset senaikaiset SLEY:n papit ja lähetystyöntekijät, jotka viljelevät puheissaan myös huumoria olivat Paavo Savolainen ja Tauno Valtonen.
Seija,
”Kaanaankieli” tuo mieleeni hengellisen sanaston. Sillä ja ilman sitä voi todellisen Asian sumentaa tai selventää. Eli ilmaisumuoto ei ratkaise, vaan Joh.6:48-63 ja sieltä 63. jae:
63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.
Ennen tätä jaetta Jeesus käyttää leipä-vertausta itsestään. Sitä ennen hän oli kertonut elävästä vedestä, jota hänellä oli tarjolla. Kummatkin vertaukset olisivat voinneet hämmentää hengellisen viestin, mutta koska Jeesus puhui Hengessä, joka eläväksi tekee, niin kukaan ei valittanut ilmaisun epäselvyyttä tai tylsyyttä. Ilman Henkeä on uljainkin puhe kuollut ja käsittämätön. Pyhässä Hengessä puhuttu saavuttaa ne jotka ovat Pyhästä Hengestä syntyneitä ja ne, jotka ovat herätyksen tilassa, eli etsivät vaikka hapuilemalla Jumalaan päin.
Reijo: Raamatussa minullekin erityisen tärkeitä ovat Jeesuksen vertaukset. Niissä Hän -kuten edellä kuvasin hyviä puhujia – toi sanomansa arkikielellä ja arjesta otettuja asioita käyttäen kuulijoille (jotka varmaan enimmäkseen olivat kouluja käymättömiä maanviljelijöitä, kalastajia…) ymmärrettäväksi taivaallisen ulottuvuuden.
Mutta toisaalla Hän tietysti osasi panna ruotuun myös oman aikansa kirkollisen ja yhteiskunnallisenkin eliitin. Ajattelen tässä vaikka ’laupias samarialainen’ -vertausta
Seija,
Kaanaankieltä puhuvat ne, jotka ovat matkalla Kaanaaseen. Tämän varmaan voi luokitella kaanaankielelliksi.
Päämäärä innoittaa ilmaisuja. Ne ovat huudahduksentapaisia ilmaisuja tai hengellisiä ilmaisuja, joita saatetaan vierastaa, oli uskossa tai ei. TV:ssä ohjelmassa ”Seitsemän kuolemansyntiaä” ole viimeinen jakso amerikkalaisesta karismaattisesta ”ylistely”-seurakunnasta, jonka johtaja oli nainen. En ole itse niissä käyntiä harrastanut, vaikka USA:ssa asuin ja toimin helluntaiseurakunnassa. Näihin seurakuntalaisiin kyllä tutustuin ja poikkeuksetta koin Hengen yhteyttä heidän kanssaan, vaikka kaanaankieliset ilmaisut olivat yleisiä. Yhteys syntyi, koska nämä henkilöt poikkeuksetta olivat vilpittömiä Jeesuksen seuraajia. He eivät olleet minua tyhmempiä eikä fiksumpia. E0i muodollisesti eikä älyllisesti.
Ydin onkin Henki, joka eläväksi tekee ja se voi olla äänekkäästi tai ilman ääntä, koulutuksen tuomilla sanakäänteillä tai rajoittuneella ilmaisukyvyllä.
Olen kaikkien piispojen puheita kuullut eikä heidän sanallinen ilmaisunsa ylitä ymmärrettävyyttä. Kuitenkin yksinkertaistetulla sanastolla opetetaan väärää yhtä paljon kuin oppineisuuttakin korostavilla, tarpeettomilla sanakoukeroilla ja suomi-latina-kreikka väännöksillä.
Ääni, äänettömyys, kirjakieli, teologiset ilmaisut, puhekieli ja murteet murteet eivät voi sammuttaa Henkeä, kun sitä on läsnä.
Käsittääkseni tiedät millaisella sanastolla helluntalainen ilmaisee uskoaan. Niin minäkin, enkä ole kuullut valituksia ettei käsitettäisi Sanomaa, vaikkei se miellyttäisikään.
’Kaanaankieli’ on minun puheenparressani hengellistä jargonia. Kaikkihan me olemme Kaanaaseen matkalla.
Tavallisen suomalaisen työtätekevän ihmisen korvissa ’kaanaankieli’ on ihan hölynpölyä. Ihminen, joka hädin tuskin selviää taloudellisesti, henkisesti ja fyysisesti tämän päivän suomalaisesta todellisuudesta ei ehkä ihan tarkkaan jaa ajatusmaailmaasi.
Jos on tarkoitus johdatella ihmisiä Sanan ääreen, niin puhutaan heille niin kuin puhuisimme naapurille tai ystäville.
1 kor antaa opetusta puheeseen . Sisältö tietysti on ratkaisevin , mutta täytyy viestin olla selvän
Sama koskee teitäkin: ellette puhu selvää kieltä, kuinka teidän puhettanne voidaan ymmärtää? Sananne haihtuvat taivaan tuuliin. Niin paljon kuin maailmassa onkin kieliä, kaikki ne ovat ymmärrettävissä. Mutta ellen ymmärrä puheen merkitystä, olen puhujalle muukalainen, samoin hän minulle.
Seija,
Kaanaankieli on vertaus, eikä pitäisi synnyttää uskovien piirissä ihmettelyä. Milloin ilmaisua on suomeksi alettu käyttää, ei kait ole tiedossa, mutta helluntalaiset sitä osaavat käyttää.
Kaikki on matkalla ikuisuuteen, joka on taivas tai helvetti. Eli kaikki ei edes ole matkalla ”Kaanaaseen” niinkuin oli Israeliin matkaavat. Perille pääsy oli silloinkin taattu, mutta tottelemattomuus teki sen tyhjäksi sadoilletuhansille ellei miljoonalle. Uskoontulossa alkaa matka Kaanaaseen.
Hengelliset, uskovien yhteydessä käytetyt ilmaisut ovat käsitettäviä niin kansakoulupohjalla kuin akateemisesti perustelevilla. Mainitset sanan ”jargonia”, mikä on oppimattomille käsittämätön ilmaisu ja sitä käyttäville se edustaa kielteistä ilmaisua. Kaikki hengellinen on kielteistä ei-hengelliselle. Sen voi tehdä miellyttävämmäksi, kun esimerkiksi uskoontulosta käytetään ilmaisua, mikä ei viittaa nöyrtymiseen, eli haluun seurata Jeesusta joka päivä.
Ei meidän sanamme, niiden tavallisuus tai ilmaisullinen sivistynyt ”jargonia” ei ole se juttu, vaan Henki, eli Jumalan Henki, joka tekee ilmaisut eläviksi, vaikkei ne tavallisilta kuulostaisi tai kuulostaisi käsittämättömiltä uskoontulon vastustajille. Hallitsen sivistys-sanaston eikä se ole este eikä etu välittää Evankeliumia. Raamatun ohje, niin VT kuin UT:kin puolella on, ”kirjoita se selvästi” ja ”huuda täyttä kurkkua”. Sopii parannussaarnaamisessa ja Seurakunnan opetuksessa.

Timo,
Viittaat ilmeisesti kielillä puhumisen armolahjaan, jonka käyttö alkoi lähteä ”lapasesta” sitten helluntaipäivän Hengen vuodatuksen. ”Sisältö” on Jumalan Henki, joka ilmaistaan usein ärsyttävästi, eli astianmaku vaikuttaa liikaa.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen seurannut keski-ikäisen henkilön uskoontuloa. Hänen intonsa ja ilonsa on häirinnyt ei-uskovia ystäviään, mutta jokainen on sanonut että hän on kyllä aito ja tosissaan ja kokenut sen mistä hän todistaa ja suositttelee muillekin. Ensin monia ärsytti hänen hihhulointinsa, mutta kukaan ei ole loukkaantunut, koska asianomainen ei yritä mitään, eli ei teeskentele.
Isien elämäkerroissa luetaan eräästä miehestä, joka piti itseään suurena pyhimyksenä. Kun hän tahtoi tietää, kuinka korkealla sijalla hän oli istuva taivaassa, osoitettiin hänelle muuan soittoniekka, jonka kaltaiseksi hänen piti pyrkiä. Mies heti tämän luo kysymään: Veikkonen, mitähän hyvää sinä teet? Soittoniekka vastasi: En mitään muuta kuin soittelen maalaisten tansseissa; kerran satuin näkemään, miten kumppanini aikoivat raiskata erään neidon, sen minä estin ja pelastin hänet.
Toisen kerran hän taas kysyi, kenen kaltainen hänen pitäisi olla. Silloin vastattiin hänelle: Kahden aviovaimon. Näiltä hän taas kysymään samoin kuin soittajaltakin: Mitkä ovat teidän hyvät tekonne? He vastasivat: Emme tiedä mistään erikoisen pyhästä elämästä; meillä on kotimme ja lapsemme, joita me hoidamme parhaamme mukaan, – me olemme koettaneet elää niin, ettemme koskaan keskenämme riitaannu ja toisiamme soimaa.
Silloin pyhä isä sanoi lähtiessänsä: Nyt tiedän, ettei saa halveksia mitään säätyä, vaikka se kuinka alhaiselta tuntuisi. Kaikissa oloissa voi Jumalaa palvella ja elää hurskaasti, ja hänelle on jokainen otollinen, joka vain häntä pelkää ja tekee oikein, olkoon missä säädyssä tahansa…
Kristityksi tuleminen ja Jumalalle kelpaaminen ei riipu ulkonaisista olosuhteista, vaan sydämen muutoksesta: tiedät Jeesuksen oikeaksi Vapahtajaksi ja luotat häneen, Jumalaa kiittäen ja ylistäen hänen armostansa. Silloin Jumalalle kelpaa ulkonainen elämä ja säätykin.
Martti Luther, Huonepostilla, s. 89-90, SLEY, 1945.
On kyllä kristityksi tulemiseen ehto ja se on olla avuton ja syntinen , siis huono . Terveet ei tarvitse parantajaa
Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Joh. 17:3.
Kuuntele, mikä on iankaikkinen elämä Herran oman selityksen mukaan. Se on tuntea Jumala ja Vapahtaja, eikä mitään muuta.
Esimerkkinä hienoimmasta itsepetoksesta hengellisissä asioissa, omasta vanhurskaudesta, voimasta ja hengellisyydestä, Jeesus kertoi niistä monista, jotka viimeisenä päivänä sanovat: “Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?” Ja silloin hän ajaa heidät pois juuri näillä sanoilla: “Minä en ole koskaan teitä tuntenut” (Matt. 7:23).
Samat sanat esiintyvät myös siinä ainiaaksi ulos ajamisessa, jossa tyhmien neitsyiden oli määrä mennä ylkää vastaan, mutta heillä ei ollutkaan öljyä lampuissaan. Silloin Herra sanoo vain tämän yhden huomion: “Totisesti minä sanon teille: minä en ole koskaan teitä tuntenut.” (Ks. Matt. 25:1-13, sulku allekirjoittaneen lisäys)
Miten merkillinen tämä “tuntea” sana onkaan tässä yhteydessä. Tätä samaa tuomion sanaa hän käyttää silloin, kun hän selittää, miksi jotkut jotka koettivat päästä sisään ahtaasta portista, eivät siihen kyenneet. He sanoivat: “Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit.” Mutta hän on lausuva: “En tiedä, mistä te olette” (Luuk. 13:26,27).
Eikö jokaisen, joka tätä lukee ja näkee kuinka Herra Kristus, ikuinen tuomari, puhuu näin painokkaasti, pitäisi ymmärtää, että kyseessä on erityisen tärkeä salaisuus? Ja eikö meidän pitäisi pysähtyä hänen sanansa edessä ja painaa se vakavasti mieleemme?
Monet vakaat ja hurskaat ihmiset ovat heränneet näkemään oman tilansa vasta tehtyään vuosia innokkaasti työtä Jumalan ja hänen valtakuntansa hyväksi. Ja kun he saivat nähdä Jumalan valtakunnan salaisuuden, heidät temmattiin kuin kekäleet tulesta. He näkivät suuren ja pyhän ja verisen miehen, jonka kädet ja jalat ovat naulojen lävistämät. Ja niin hänestä ja hänen kuolemastaan tuli heidän koko elämänsä, heidän ilonsa ja ylistyslaulunsa. Siitä hetkestä lähtien he pitävät omaa pyhyyttään roskana ja kehnoutena.
Näin käy sen, joka oppii tuntemaan Jeesuksen.
C. O. Rosenius (1816 – 1868), Leipäset, Evästä vuoden jokaiselle päivälle, s. 237, PerusSanoma Oy, 1990.
Mikä on kristinuskon ja natsismin ero?
Kristinuskossa yksi kuolee kaikkien puolesta, natsismissa kaikki kuolevat yhden puolesta.
Tämän on kertonut minulle teologiharjoitteluni ohjaaja pastori Aki Paavola. Hän oli puhunut näin eräässä koulussa pitämässään aamunavauksessa. Kuulemma joku koulun opettajista oli myös suuttunut hänelle, kun hän puhui tällaista.