Pääkaupunkiseudun seurakuntien julkaisema joulukalenteri on herättänyt keskustelua varsinkin ”kirkollisissa piireissä”. Kommentit ovat olleet kärkeviä ja perinteiseen tapaa kahtia jakaantuvia: toisten mielestä se on hyvä ja toisten mielestä huono tai jopa vääränlainen.
Seurakuntien kalenteria moittivien mielestä kuvat ja tekstit ovat paitsi huonoja, jopa epäkristillisiä. Pääkuvassa, joka näkyy ennen luukkujen avaamista, on enkeli, joka ei ole perinteiseen tapaan valkoiseen puettu. Siitä seurasi keskustelu, miten enkeli tulisi kuvata tai jopa, onko enkeleitä olemassa. Lisäksi kannessa on paljon joulukertomukseen liittyviä pikkukuvia.
Kunkin luukun takana on ajankohtaan liittyvä, kuvittaja Ilja Karsikkaan tekemä kuva ja kirjailija Antti Nylenin kirjoittama lyhyt teksti. Olen lukenut vasta alkupään tekstit. Osasta syntyy heti oivallus, osa on haastavampia ja vaativat hetken pohtimisen.
Summasummarum: minusta kalenteri on erinomainen ja sopivasti haastava, aikuisille tarkoitettu.
****
Muistan lapsuuteni joulukalenterin, jossa oli vain kuva tai kuva ja teksti. Luukun takana oli helppo ja kaunis, joulun odottamiseen liittyvä sisältö. Viimeisessä ruudussa oli seimi ja Jeesus-lapsi.
Sittemmin ovat tulleet suklaata tai muuta konkreettista sisältävät kalenterit. Niiden luukkuja ei avata kuvan tai tekstin vaan suklaan vuoksi.
Joulukalenterin alkuperäinen idea lienee ollut korostaa joulun odottamisen etenemistä samalla tavalla kuin sytytämme joulua edeltävinä adventtipyhinä 1–4 adventtikynttilää. Joulukalentereitahan on kutsuttu myös adventtikalentereiksi. Adventtina odotamme joulua.
****
Uskontoon liittyvään keskusteluun kuuluu, että siihen osallistuvat ovat kaikki mielestään yksin oikeassa. Totuus on heidän hallussaan, vaikka kyse on uskosta.
Tiedemiehet pyrkivät lähteiden tai tutkimusten perusteella tietämään totuuden, mutta ovat silti usein epävarmoja. Aiheesta kuin aiheesta päädytään kirkossa ainakin kahtia jakoon.
Piispa Teemu Laajasalon saarna itsenäisyyspäivän ekumeenisessa jumalanpalveluksessa Helsingin tuomiokirkossa käsitteli juuri tätä yksin oikeassa olemisen haastetta. Saarna oli vaikuttava, ymmärrettävä ja osuva.
”Hyvät ystävät, meidän aikamme herruuden himona on halu olla oikeassa”, sanoi piispa.
Ja jatkoi: ”Me kirkon väki olemme ehdottomuuden kokemusasiantuntijoita. Kirkon historia on täynnä esimerkkejä erilaisten aikojen puhdasoppisuudesta, joka on vienyt meidät jäsenten välisiin taisteluihin…”
Voisiko ajatella, että erilaiset käsitykset vaikkapa joulukalenterista ovat rikkaus, ja ettei eri mieltä olevia kannattaisi tuomita kadotukseen sen perusteella, että ovat eri mieltä?
Etkö löytänyt Elävää uskoa Kirkosta? Sepä harmi.
Pekka P. Minäkin olen kohdannut aikuisiällä uskoon tulleita eteläsuomalaisia, jotka ovat jättäneet kansankirkon, koska heidän omien sanojensa mukaan edessä olisi muuten ollut hengellinen kuolema. Ja he eivät olleet mitään ”ulos Baabelista” tai ”pois porttokirkosta” -intoilijoita.
Marko joo käsitin väärin kommenttisi. Niin kotia Jumalan lapsi kaipaa ja yhteyttä muihin uskoviin . Ja monelle se on tärkeämpi kenties kuin itse oppi .
Luterilaisuus on oppina myös mielestäni raamatullinen . Ehkä tiettyjä asioita varjellaan liikaa .ja yksi asia varmaan on uskon ja tekojen suhde ja luterilainen kirkas vanhurskauttamisoppi joskus juuri tekojen ja uskon suhteesta. Ja tähän tulokulma on muillakin herkästi väärä. Paavalilainen teologia on käytännöllistä ja usko ja teot kuuluvat yhteen eli ei ensin usko ja sitten aletaan tekemään tekoja vaan usko synnyttää tekoja . Tai että ei nähdä koskaan Jumalan tekoja nähdä ja tiedetä , mutta on joissain tilanteissa vaikka Marko sinä kävisit ehtoollista jakamassa kuolemaa tekevän luona niin se varmaan herättää kiitollisuutta Jumala kohtaan että saa sitä tehdä ja samalla se on teko tai mitä liittyy järjelliseen Jumalanpalvelukseen . Ei kristitty ole aina kunniaa ottamassa kun näkee sydämessä jonkun hyväksi eikä siitä julista ihmisille kunnian pyyde mielessä .
Joo varmaan kansankirkon sijainnilla on eroja . millaista seurakunta elämä on .
Esitin joskus kirkkovaltuuston jäsenelle että ehdottais . Vaikka vuoden lopussa eri herätysliikkeille tarjotaan varauskalenteria seurakunnan tiloja varattavaksi niin olis seurakunnassa toimintaa kun eri herätysliikkeet saisivat tiloja käyttöön ja järjästää erilaisia juhlia . Ja monessa seurakunnassa on paljon erilaisia tiloja että tilakysymys ei olisi ongelma , mutta jollain väistämissäönnöllä niistäkin päästäis . Minä jos olisin kansankirkon pappi niin antaisin eri herätysliikkeille mahdollisuuden järjästää tilaisuuksia ja seurakunta elämä kasvaisi .Ja myös messuja pitää . Tämä on kuitenkin ollut jo pitkään että tietyillä herätysliikkeillä ei ole helppoa tässä yhteistyössä . Se myös kaataisi raja- aitoja kun seurakuntalaiset voisivat käydä eri tilaisuuksissa . Ja se on kyllä muuttunut että enää ei katsota niin käydään vain oman herätysliikkeiden juhlista
Ruotsalainen teräsjätti SSAB kehottaa työntekijöitään välttämään jouluntoivotuksia työpaikalla. Henkilöstöhallinto ohjeistaa toivottamaan muille kollegoille ”god helg” eli ”hyviä vapaita” Integroivalla kielenkäytöllä ohjataan siihen, ettei kukaan saa pahaa mieltä. Sama Suomessa. SSAB:n viestinnästä Suomessa todetaan, ettei jouluntoivotuksia ole kielletty, mutta kunnioittavaan keskusteluun kuuluu se, että otetaan huomioon eri kulttuuriset ja uskonnolliset ja ei-uskonnolliset lomat.
Ruotsin maltillisen kokoomuksen työmarkkinaministeri Sven Otto Littorin toteaa: ”tämä on niin typerää, että kellot pysähtyvät”. SSAB on siis käsittänyt ”asian” oikein mihin suuntaan askeleensa ohjaa. Patriarkaatin valtarakenteet pitää purkaa uhriutumalla ja kieltämällä kristillinen perintö.
Kosti. Ehkä muutaman sukupolven jälkeen ollaan tilanteessa, jossa yhteiskunnassa aletaan vuorostaan purkamaan uskonto- ja sukupuolineutraalia valtarakennetta. Olisi kiinnostava tietää, tuleeko tilalle silloin uusi patriarkaatti vaiko ehkä matriarkaatti!