Nuoret ja nuoret aikuiset, kuten kaikki ihmiset, haluavat kuulua yhteisöön, joka elää kuten opettaa. Arvojen, toimintapojen ja kulttuurin pitää sopia omaan pirtaan. Muuten oma paikka löytyy muualta.
Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon huolipuheeseen liittyy vahvasti ”nuorempien sukupolvien” niukkeneva kiinnostus kirkosta. Se näkyy esimerkiksi kirkosta eroamisena ja kirkkoon kuuluvien perheiden valintana jättää lapsi kastamatta. Huolipuhe on johtanut sekä tutkimuksen tekoon että uusien toimintatapojen etsimiseen.
Alkuvuodesta ilmestynyt Milleniaalien kirkko – kulttuuriset muutokset ja kristillinen usko piirtää kuvaa kahdesta eri sukupolvesta (y- ja z- sukupolvet), jotka eivät koe kirkkoa omakseen ja joiden luottamus kirkkoon instituutiona on heikentynyt. Tieto ei tule uutena aktiivisesti kirkon piirissä toimiville. Silti neuvottomuus ja joskus lannistuminenkin värittävät keskustelua. Kokonaisten sukupolvien näkeminen haasteena on haaste itsessään: haluaisitko olla ongelma, johon joku muu yrittää löytää ratkaisua?
Nuoret odottavat kirkolta oikeudenmukaisuutta
Jokainen sukupolvi kasvaa omanlaiseen maailmaan. Me y- ja z-sukupolvet olemme kasvaneet moniarvoisessa maailmassa, jossa peruskansalaistaitona opetetaan esimerkiksi dialogisuutta ja toisella tavalla ajattelevien kanssa sopuisaa rinnakkaiseloa. Elämän perimmäisiä kysymyksiä värittää maailmankansalaisuuden ajatus, huoli ilmastosta ja arvokysymykset, jotka kietoutuvat myös politiikkaan. Sukupolvi näkee tulevaisuudenkuvissaan eriarvoistumisen, huolen hyvinvointiyhteiskunnasta ja myös nousevat ääriasenteet sekä sodan.
Hengellisyys ja eksistentiaalinen pohdinta eivät rajoitu tuonpuoleiseen, vaan kristityiksi itsensä lukeville Jeesus on radikaalin rakkauden saarnaaja, joka vapauttaa myös tämän maailman kahleista. Synti näkyy teoissa, mutta myös rakenteissa. Kirkon tehtävä olisi nousta messiaansa tavoin selkänojaksi niille, joilla on oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano. Temppeli pitäisi puhdistaa myös sisältä eli tehdä näkyväksi valtarakenteita ja murtaa niitä tietoisesti.
Kirkosta puhuttaessa on joskus vaikea erottaa instituutio ja yhteisö. Instituutio voi olla jäykän oloinen, suuri, ehkä jopa tahmea. Sen pitää kuitenkin ottaa rooli arvojohtajansa Jeesuksen puolestapuhujana, sillä instituutiolla on kanavat viedä viestiä ja olla vallan kabineteissa läsnä. Samalla paikallinen yhteisö, seurakunta, voi olla notkea, luova ja uudistuva. Tässä on toivo.
Yhteisö on johtajiensa näköinen
Maailmalla samat sukupolvet kamppailevat yllättävän samojen kysymysten kanssa. Reformaattori eli uudistaja Lutherin nimissä kulkeva kirkko kipuilee monessa maassa hierarkkisen rakenteen ja jähmeästi etenevien uudistusten keskellä. Nuorten on vaikea saada ääntä kuuluviin esimerkiksi ylemmässä päätöksenteossa, jumalanpalveluselämän uudistamisessa ja rakenteissa. Tarkoitus ei ole muuttaa kaikkea, mutta yhteisö on johtajiensa näköinen. Ylisukupolvinen johtajuus tuottaisi monen sukupolven näköistä kirkon elämää.
Samalla monet kumppanikirkkomme ovat rohkeita. Evankeliumin mukaisesti he nousevat puolustamaan heikommassa asemassa olevia, pyrkivät muuttamaan lainsäädäntöä ja auttavat hädänalaisia. On järjetöntä ajatella, että evankeliumi unohtuisi tai haalenisi tällaisen aktivismin rinnalla. Sana sytyttää tulen, joka lähettää liikkeelle ja toimimaan. Näiden tekojen pitäisi kuulua myös Suomessa paremmin: tätä me teemme yhdessä, koska kirkon olemus on ylittää esimerkiksi maantieteelliset rajat.
Luterilaisen maailmanliiton syyskuun yleiskokoukseen valmistautuvat nuoret ovat nostaneet Karibian alueella ja Pohjois-Amerikassa kärkiteemoiksi oikeudenmukaisen yhteisön, kristillisen identiteetin ja johtajuuden. Euroopassa puolestaan on korostettu ilmasto-oikeudenmukaisuutta, avointa kirkkoa ja mielenterveyttä. Afrikan ja Aasian kokoukset ovat vasta tulossa. Yhdessä näitä kokouksia valmistelevassa keskustelussa Teamsissa Hongkongista kotoisi oleva Moon kysyi kysymyksen, jonka tulisi ohjata kaikkea kirkon elämää kaikialla maailmassa: ”What is the Church that would delight God the most?” eli suomeksi ”Millainen kirkko ilahduttaisi Jumalaa eniten?”
Elina Siukonen, lapset, nuoret ja kirkko -teeman asiantuntija Suomen Lähetysseurassa
Jeesus on kuollut, laskekaa hänet alas ristiltä ja päästäkää menemään.
Nyt on Juudaksen vuoro nousta haudasta, ja kertoa mitä oikein tapahtui, ja onko häntä syytetty ilman syytä. Onko tarina ymmärretty väärin.
On ihmisoikeuksien aika ja ne kuuluvat myös Juudakselle.
Tämä on radikaalia rakkautta. ” Ärimmäisyyshenkinen, kumouksellinen, perinpohjainen muutos. ”
Elina Siukonen: ”Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon huolipuheeseen liittyy vahvasti ”nuorempien sukupolvien” niukkeneva kiinnostus kirkosta. Se näkyy esimerkiksi kirkosta eroamisena ja kirkkoon kuuluvien perheiden valintana jättää lapsi kastamatta. ”
Kyse ei ole kirkosta vaan sen tuotteesta – uskonnollisesta uskosta. Sille on yhä vähemmän tarvetta.
Oikeastaanhan kristinuskon sanoma ei ole uskonnollinen usko. Vaan armo.
Kirkko voi sitten muotoilla omiaan, ja tehdä niistä ”tuotteita” joita yrittää myydä. Mutta ei voi ohittaa ja vesittää krisinuskon ydinsanomaa, jota sen tulisi julistaa.
Ja armoko ei sitten ole millään tavalla kytköksissä uskonnolliseen uskoon ja siihen liittyviin käsitteisiin?
Huokaus.
Joka tapauksessa, nähtävästi armollekaan ei enää ole kysyntää. Ja miksipä olisi.
”Ja armoko ei sitten ole millään tavalla kytköksissä uskonnolliseen uskoon ja siihen liittyviin käsitteisiin?”
-Ei ole. Armo on Jumalan teko.
Sitä ei voi eikä pidä sekoittaa uskonnolliseen uskoon. Koska viimeksi mainittuun Jeesuksen ajan fariseukset tukeutuivat, ja olivat opettaneet ihmiset. Jeesus opetti Jumalan armoa.
Et ymmärrä?
”Joka tapauksessa, nähtävästi armollekaan ei enää ole kysyntää. Ja miksipä olisi.”
-Etkö sinä tarvitse armoa?
Etö koskaan toivo, että olisi olemassa Jumala, joka voisi antaa anteeksi kaikki synnit?
Sari: ”Ei ole. Armo on Jumalan teko.”
Jumala ei ole kytköksissä uskonnolliseen uskoon? Mitähän tähän taas pitäisi sanoa. 🙂
Sari: ”Etkö sinä tarvitse armoa?”
Jos on tullut möhläiltyä, niin olisihan mukavaa jos möhläyksestä kärsivät olisivat olleet läsnä, kun inhimillistä empatiaa jaettiin. Tämä ei toki ole kovin yksilöllinen toive, lienee aika yleinen sellainen.
Sari: ”Etö koskaan toivo, että olisi olemassa Jumala, joka voisi antaa anteeksi kaikki synnit?”
Synti on uskonnollinen käsite, ei koske minua, joten ei ole mitään anteeksi pyydettävää.
Anteeksi, meni liian henkilökohtaiseksi.
Monet ihmiset ovat kuitenkin saaneet kristinuskosta avun suureen syyllisyydentuskaan, jota asioiden sovittamisyritykset eivät ole poistaneet. Kuten Kakolan vanki Markku Koski, jonka elämäkerta on hienoa luettavaa. ”Kuka oot, Tuomari?”
Kuitenkin, kristinuskossa keskeisimpiä asioita on juuri oivaltaa ero uskonnollisen uskon ja varsinaisen ydinsanoman, eli Jumalan antaman armon välillä. Usko ei ole teko, toiminta tai suoritus vaan armahdettavaksi antautumista.
Kiitos tästä blogista. Tiukkaa asiaa. Toivoisin, että kaikki kirkon vaikuttajat – ihan pienimmän seurakunnan kirkkovaltuutettuja myöten – lukisivat tämän ja ottaisivat onkeensa.
En edusta y- enkä z-sukupolvea, vaan ehkä h (=harmaahapsi). Mutta tämä kirjoitus lisää luottamustani siihen, että nuorten ihmisten myötä rakas kirkkoni suuntaa valoisampaan tulevaisuuteen.
”What is the Church that would delight God the most?” Sellainen kirkko joka pitää varmana sitä, että Kristus on Pyhästä Hengestä siinnyt ja neitsyt Mariasta syntynyt Jumalan ainoa Poika. Synnin takia ristille lyöty meidän tähtemme. Taivaaseen korotettu. ´Joka häneen uskoo, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen` (Joh3).
Kosti: Olen asunut vuosikymmeniä ulkomailla. En ymmärtänyt vastaustasi. Voisitko Kosti kertoa ihan tavallisella suomenkielellä, mitä halusit sanoa? Kerro ihan omin sanoin, älä kopioi mistään, älä edes Raamatusta. Kaanaankieli ei koskaan ole ollut meikäläisen kielipakissa siellä arvostetuimmissa päässä.
”Kerro ihan omin sanoin, älä kopioi mistään, älä edes Raamatusta.”
Kirkko riisuttuna Raamatusta taitaa olla aika tyhjäksi kaluttu luu?
Seija. Et ymmärtänyt, vaikka puhut suomea??? Tuo kirjoittamani teksti tarkoittaa ihan samaa ranskaksi. Itse totuus ei siitä muuksi muutu sanotaan se sitten millä kielellä tahansa. Lisättynä vielä tällä; ”Pensez-vous que je sois venu apporter la paix sur la terre? Non, vous dis-je, mais la division.” (Luc12:51 ) ”Je suis venu jeter un feu sur la terre..”(Tulta olen tullut heittämään maan päälle..) Siinä blogisti on oikeassa, että ”Sana sytyttää tulen,” mutta ei ihmisten mielipiteiden mukaan, vaan täysin päinvastoin.
”What is the Church that would delight God the most?” Hain kuningas Jaakon Raamatusta vastausta ja löysin tämän: ”I am the LORD which exercise lovingkindness, judgment, and righteousness, in the earth: for in these things I delight, saith the LORD.” Vuoden -92 käännöksemme suomentaa tuon Jer. 9:24 näin: ”Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja. Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra.”
Jeremia 23:5-6 toteaa myös;
´Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän – Daavidille vanhurskaan vesan;
hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa….Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: ’Herra on meidän vanhurskautemme’.
Meidän ´oikeuden ja vanhurskauden tekomme` ovat kuin saastainen vaate ilman, että uskomme yksin Jumalan ainoan Pojan Kristuksen vanhurskauteen ilman tekoja. Milleniaalien tanssit on pian tanssittu, kuten meidän muidenkin, ellemme tee parannusta ja käänny ja luo katsettamme yksin Kristukseen, uskon alkajaan ja täyttäjään, että meidän syntimme pyyhittäisiin pois.
”Meidän ´oikeuden ja vanhurskauden tekomme` ovat kuin saastainen vaate ilman, että uskomme yksin Jumalan ainoan Pojan Kristuksen vanhurskauteen ilman tekoja.” Taitaa olla toisinkin päin. ”Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja (Jaak. 2:26).”
Niin, jos luet Joosuan kirjan luvun 2 jakeet 1-14, jossa portto Rahab, joka oli kuullut ja uskoi siihen, että Punainen meri oli auennut israelilaisten tieltä kahtia. Hän myös sanoi noille luokseen tulleille miehille, että Herra, teidän Jumalanne on sekä taivaan että maan valtias. Tästä on helppo päätellä, että hänellä oli ensin sydämen usko, ennenkuin hän piilotti nuo luokseen tulleet miehet itse teossa. Näinhän se menee myös nykyään meidän porttojen ja muiden syntisten kanssa. Jumalan vaikuttama lahjausko Kristukseen yksin tekee meistä vanhurskaita ja sitten me suosittelemme tätä samaa radikaalia lahjavanhurskautta milleniaaneille ja muille syntisille itse teossa. Kovakorvaiset sitä eivät kuitenkaan tahdo kuulla.
Uskon ja tekojen suhdetta käsittelee myös tämä Jeesuksen lausuma: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon (Matt. 7:21)”
Jeesus käsittelee kadotusta ja taivasten valtakuntaa myös aiemmin samassa yhteydessä.
”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” (Mat7:13-14)
Mikä sitten on tämä ahdas portti, jonka kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan? Raamatussa tuosta ahtaasta portista puhutaan monessa yhteydessä. Seuraavassa muutamia kohtia, joissa tätä asiaa käsitellään.
Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi (Luk13:24)
”…ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. (Mat10:38)”
”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. (Mat16:24)”
”Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. (Ro8:17)”
”…..ettei kukaan horjuisi näissä ahdingoissa. Sillä itse te tiedätte, että meidät on semmoisiin pantu. (1Tes3:3)”
”….vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita (1Pie4:13)”
Vaan me kaikki, jotka olemme Kristuksen kärsimyksistä osallisia tiedämme, kuinka suuri työ on alentua ristin tielle, jota Kristuksen valtakunnan meno vaatii. Tuon ahtaan portin kautta joutuvat menemään sisälle niin milleniaalit kuten kaikki me muutkin, mikäli mielimme päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
”Sillä monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan,” kuten Paavali ja Barnabas toteavat (Apt14:22), myös vahvistaen ja kehoittaen meitä meitä pysymään lujana uskossa Kristukseen, joka voi ja tahtoo auttaa meitä kaikessa hädässä, mikä sitten meitä kohtaakin.
Mikä on se risti, joka kristityn kannettavaksi annetaan? Eikö se ole velvollisuus luopua omastaan lähimmäistensä hyväksi?
Viimeistä edellisessä Kotimaa-lehdessä oli referaatti Teologisesta aikakauskirjasta. Kirjoittajaa en nyt valitettavasti muista, mutta katsokaa itsekukin lehdistänne.
Sen jutun pointti oli siinä, että jotkut kristityt pitävä Raamattua Jumalana tai Raamattuun kirjoitettua tekstiä Jumalan kirjoittamana. Vähän siis samaan tapaan kuin Koraani on joillekin muslimeille Allahin kirjoittamaa tekstiä.
Ongelma on siinä, että meistä jokainen lukee Raamattuaan / Koraaniaan tai mitä hyvänsä tekstiä, olettaen, että tämä juuri minun tulkintani tästä tekstistä on se oikea.
Kristinuskon ja Islamin eron kiteytti kerran muslimimaassa toiminut lähetystyöntekijä näin: kristillisyydessä Raamattu välittää meille Kristuksen; Islamissa Muhammed välitti Koraanin. Kristus on siis meille Jumalan elävä Sana; muslimeille siinä asemassa on Koraani.
Kiitoksia Elina Siukonen. Tätä kirkkomme juuri tarvitsee kasvojensa näkemiseen.
Kirkkomme hengellinen dilemma katsoa eteenpäin syntyy kyvyttömyydestä uskoa siihen mistä kirkkomme sanoo todistettavan, ja tämä Ihmisten autuudeksi myös ajallista katsoen.
Jotenkin kuurojen asia 1960.tä luvun loppuun tulee mieleen kun kirkollisesta konsensuksen vahvistamisesta vaadittiin sterilointitodistus myönteiseen päätökseen jotta kirkon pappi suopeutoisi vihkimään. Pitäisiköhän kirkkomme johtajien nyt luopua saman todistuksen vaatimisesta Itseltään.
Kuopat ovat syvät, ja hyvä niistä on uskaltaa astua eteenpäin.
Piispamme eivät halua liikkua mihinkään päin mutta Kirkkoherroissamme on toivoa. ”Tämän Minä tein, tämän Minä uskalsin aloittaa”, ja ei muuta kuin uutta pettymystä kohden.
Eikös Jeesus muistuttanut myös että on joskus luovuttava totutusta kun haluaa uutta elämäänsä kokemuksena rutiinin häiritsemisestä asialla mihin sydän kehottaa uskomaan.
Kaikki kaikessa Jeesus tuli vapauttamaan ihmiset myös uskonnollisuuden kuormasta.
Ihmisellä on tapana takertua ajallisiin, se on luonnollista, mutta jos Kirkon sanoma jää vain ajallisten ongelmien vangiksi, niin sanoma sielujen pelastuksesta unohtuu ja menee hukkaan. Jumalan vanhurskauden etsiminen on autuasta, sillä polun päästä löytyy Kristus, joka riisuu meidät omavoimaisuudesta.
Jumalaa miellyttää, että me uskomme Sanansa. (Kristus)
”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä (ruoka ja vaatteet ja kaikki tarpeellinen) teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.” Matt.6:33-34
Ihmisen tila, mistä Jeesus käyttää ilmaisua ”… sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta” tarkoittaa Jumalalle kelpaavaa, täydellistä.
Jokainen meistä tuntee ja jopa tietää, ettei kelpaa taivaaseen. Kelpuutus tulee Jumalalta. Koin sen siinä vaiheessa kun syntymäkelpuutus lakkasi. Siitä lähtien olen tiennyt ikuisuusosani. Tuo tieto on tuntemus hengessä, sen Jumalan ihmiseen puhaltaman Henkensä kautta, joka oli elävä, kunnes aloin erottamaan pahan hyvästä.
Kun syntymäkelpoisuus poistuu, sisin on tyhjä, joka sitten täyttyy korvikkeilla, jäljitelmillä, jotka ovat yhtä kadottavia kuin kuin kaikkein pahin pahuus.
Lapsi seuraa, oppi esikuvista, joita hänellä ovat yleensä omat vanhemmat. Uskova isä ja äiti ovat ensimmäisiä Jeesuksen ja Jeesuksesta todistajia, vt. Apt. 1:8. Vanhempien puutteellisuus ei estä todistusta ja sanat eivät voi muuta kuin vahvistaa Uskon.
Etenkin nuoret etsivät todellista tai heihin ei vaikuta esitys mikä parhaimmillaankin on vain tyhjä tynnyri.
Jumalalle kelpaavat Jeesuksen mukaan lasten kaltaiset. Ymmärrän sen tarkoittavan lapselle ominaista riippuvuutta vanhempien hoivasta. Suhteessa Jumalaan se on turvautumista siihen, että kaikki hyvä tulee perimmältään Häneltä.