Lohdutuksen tarve on eräs ihmisen kipeimpiä huutoja. Mistä tiedän, etten huuda yksin pimeyteen? Kuka voi antaa kestävän lohdutuksen?
Näiden kysymysten äärellä luemme päivän saarnatekstin:
21 Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa. 22 Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen 23 -niinkuin on kirjoitettuna Herran laissa: ”Jokainen miehenpuoli, joka avaa äidinkohdun, luettakoon Herralle pyhitetyksi” – 24 ja uhrataksensa, niinkuin Herran laissa on säädetty, parin metsäkyyhkysiä tai kaksi kyyhkysenpoikaa. 25 Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä. 26 Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun. 27 Ja hän tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön. Ja kun vanhemmat toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle, niinkuin tapa oli lain mukaan, 28 otti hänkin hänet syliinsä ja kiitti Jumalaa ja sanoi: 29 ”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; 30 sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, 31 jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, 32 valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille”. 33 Ja hänen isänsä ja äitinsä ihmettelivät sitä, mitä hänestä sanottiin.” (Luuk.2:21-33)
Tänään palaamme saarnatekstissämme taas Jeesuksen lapsuuteen. Jeesuksen aikana oli tapana tuoda jokainen esikoispoika Temppeliin, jossa hänet asetettiin Herran eteen.
Voisimme puhua pitkästikin siitä, mihin tämä esikoisten lunastamisen tapa perustui, ja mitä sen kautta haluttiin sanoa. Tänään kuitenkin totean vain lyhyesti. Esikoisten temppeliin tuominen oli osa juutalaisten messiasodotusta. Aivan Raamatun alkulehdillä näemme, että jo Adam ja Eeva saavat paratiisissa lupauksen vaimon siemenestä, esikoispojasta, joka polkee rikki käärmeen pään (1Moos.3:15). Myöhemmin tämä sama Messias-lupaus uudistetaan ja toistetaan monille Raamatun profeetoille, mutta perimmiltään jo ihmiskunnan alkuhämärästä alkaen Jumalan kansa katsoo jokaista esikoisena syntyvää poikaa ja pohti sydämessään: Voisiko juuri tämä poika olla se luvattu Messias, joka vapahtaa meidät kaikesta pahan vallasta? Kunnes…
Tänään päivän saarnateksti vie meidät siihen hetkeen, jossa tämä pitkä odotus viimein täyttyy. Raamattu kertoo, että tuohon aikaan ”Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä. Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun” eli Messiaan.
Millainen mies tuo Simeon mahtoi olla? Raamattu toki sanoo, että hän oli hurskas ja jumalinen, mutta mitä se tarkoittaa?
Tässä kohtaa hurskauden ja jumalisuuden tärkein asia on Simeonin kärsivällinen odotus. Kun kerroin, että esikoispoikiin liittyvä odotus oli jo tuhansia vuosia vanha juutalainen tapa, se tarkoittaa samalla sitä, ettei Messiasta ollut kuulunut hyvin pitkään aikaan. Israelin kansaa oli jauhettu sen historian aikana monissa myllyissä ja välillä oli myös näyttänyt siltä, ettei koko kansasta jäisi mitään jäljelle. – Kun jokin Jumalan lupaus antaa odottaa aikaansa hyvin pitkään, monet ihmiset alkavat elää kuin koko lupausta ei olisi olemassakaan. – Päivän teksti osoittaa, että juutalaiset olivat kuitenkin ainakin siinä määrin hurskaita, että he säilyttivät vanhan tavan tuoda esikoispojat Temppeliin; ja Temppelissä heitä odotti vanha Simeon, joka tarkasti jokaisen pikkumiehen toivo silmissään…
Ja mitä Simeon tarkkaan ottaen toivoi? – Tietenkin hän toivoi Messiasta, mutta millainen oli Simeonin Messias-odotus? Raamattu kertoo, että Simeon odotti Israelin lohdutusta! Simeon odotti aikaa, jolloin voitaisiin elää todeksi profeetta Jesajan sanat:
” ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani”, sanoo teidän Jumalanne. ”Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu…” (Jes.40:1-2a)
Simeon oli sydämeltään lohduttaja. Hän odotti lohdutuksen tuovaa Messiasta, koska Pyhän Hengen kautta Simeon ymmärsi, millainen Messias on syvimmiltään.
18 ”Katso, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, minun rakkaani, johon minun sieluni on mielistynyt; minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille. 19 Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla. 20 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon. 21 Ja hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa.” (Matt.12:18-21; Katso myös Jes.42:1-4)
Tällainen on meidän Jeesuksemme. Hän ei ole tullut tänne riitelemään tai huutamaan sinulle. Hän ei halua särkeä ja murtaa sinun lepattaa kynttilänliekkiäsi. Hän haluaa tuoda sinulle lohdutuksen.
Nuorena kuuntelin joskus erään uskoon tulleista vangeista ja alkoholisteista koostuvan kuoron laulua. Nämä ihmiset olivat vapautuneet kahleistaan, niin vankilan kuin myös konnuuksiensa suhteen. He olivat tulleet vapautetuiksi ja lohdutetuiksi. Se kuului heidän lauluissaan. Erään laulun sanat ovat jääneet erityisesti mieleen. Siinä sanotaan jotenkin näin:
”Tuomareita monta maailmassa on, Vapahtaja yksi vain on verraton. Hän ei sua soimaa, rakastaa sua vaan. Lopu ei se milloinkaan.”
Olen varma, että me kaikki tarvitsemme tällaista lohdutusta. Eikä meidän tarvitse olla edes mitään konnia! Olemme varmasti monet tehneet elämässämme virheitä, jotka pyrkivät aina syyttämään omassatunnossamme. Ymmärrämme, että tuomareita on monia, ja joskus ankarin tuomari on oma sydämemme. Kovia syytöksen sanoja osaa jokainen sanoa, itselleen ja toisille, mutta kenellä on ne sanat, jotka tuovat lohdutuksen?
Simeon odotti Jeesusta, koska hän ymmärsi, että vain Jumalan lähettämä Vapahtaja voi tuoda kestävän lohdutuksen. – ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani”, sanoo teidän Jumalanne. ”Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu…”
Suloinen lohdutuksen sanoma on mahdollista vasta sen jälkeen, kun sovitus on suoritettu. Me kaikki ymmärrämme, että jokainen murheellinen tarvitsee lohdutusta. Lohdutusta on kuitenkin vaikeaa antaa, jos on myös itse saman murheen murtama. Simeon odotti Messiaan tuloa, koska hän tiesi, että vain tuleva Messias voi tuoda lohdutuksen. – Tietysti jo pelkkä odotus voi hieman lohduttaa, jos jaksaa uskoa ja toivoa. – Kuitenkin varsinainen lohdutus tapahtuu vasta sitten, kun murhe ja sen syy pyyhitään aivan oikeasti kokonaan pois.
Nuorena veisasimme punaisesta laulukirjasta: ”Pahuutensa tähden tänään vaikeroi maa. Koko luomakunta kaipaa armahtajaa. Jeesus Kristus kuoli jotta eläisimme. Meidän tehtävämme nyt on kertoa se!”
Tässä laulussa on sama lohdutus, minkä koitosta kuulemme päivän saarnatekstissä. Synti, kuolema ja pahan valta on voitettu. Synnin tuomio ja rangaistus on pyyhitty pois, koska Jeesus Kristus on antanut henkensä sinun ja minun puolestani. Siksi Jeesus Kristus on meidän lohdutuksemme, eikä meidän tarvitse enää huokailla lohduttoman murheen murtamina. Me saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä. Kaikki on täytetty. Velka on sovittu, ja Jeesuksessa meillä on myös ylösnousemus ja elämä. – ”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan.”
