Milloin tämä hulluus loppuu?

Olen jo useana vuonna tähän aikaan keväästä kirjoittanut blogin Syyriasta. Samalla olen odottanut ja rukoillut ettei näitä sodan vuosipäiväblogeja tarvitsisi enää kirjoittaa ja sota olisi jo ohi.

Ikävä tosiasia on vaan se, että sota on kestänyt jo kahdeksan vuotta ja se on jättänyt taakseen satoja tuhansia kuolleita, tuhoutuneita kaupunkeja ja miljoonia pakolaisia on joutunut jättämään kotinsa ja paennut niin ulkomaille kuin maan sisällä eri paikkoihin. Huomaan turtuneeni numeroiden päivittämiseen, sillä kaikissa kategorioissa numerot ovat valtavat.

Miten tähän hulluuteen oikein päädyttiin?

Ennen vuotta 2011, Syyriaa leimasi korruptio, korkea työttömyys ja demokratian rajoittaminen. Sananvapaus oli minimissään, mutta suuri osa kansasta halusi vain elää rauhassa vaikka maan todellinen tila kyllä tiedettiin. Silti maan johtaja näytti uskovan, että kansa rakasti häntä pyyteettömästi.

Kun sitten maaaliskuussa 2011 pienessä Etelä-Syyrialaisessa kaupungissa Daraassa, lähellä Jordanian rajaa, pojat kirjoittivat presidentin vastaisia grafiitteja; ei kukaan uskonut, että se voisi räjäyttää sisäiset patoumat sodaksi. Sodaksi, joka tulisi jatkumaan vuosia ja tulisi vetämään mukaansa suurvaltoja, ja erilaisia taistelevia ryhmittymiä, joita kukaan ei pysty laskemaan.

Kun maailma vedettiin mukaan 

Jos sota oli alussa sota Presidentti Assadia vastaan tai puolesta, tuli myöhemmin mukaan eri maiden erilaiset intressit, jotka tulevat näkymään Syyriassa vielä kauan senkin jälkeen, kun taistelut ovat laantuneet. Ja sen kaiken vihan ja väkivallan keskellä terroristiryhmät,  kuten Isis ja Al Qaida rakensivat pahan valtakuntaa ja sen vaikutuksia pohditaan pitkään täällä Suomessakin; minne vierastaistelijoiden perheet voivat palata.

Inhimillinen kosketus

Tein kolme vuotta työtä syyrialaisten pakolaisleireillä Jordaniassa ja myös Syyriassa, missä kunnostimme mm:ssa kouluja. Humanitaarisenavun tarve oli valtava – etten sanoisi massiivinen. Olihan kyse miljoonista ihmisistä. Monista syyrialaisista pakolaisperheistä tuli hyviä ystäviä vuosien varrella ja mietinkin  usein, miten kova homma on pitää toivoa yllä vuodesta toiseen kun eletään pakolaisleirillä keskellä erämaata – eikä tulevaisuudesta mitään varmuutta. Edelleenkin 13 miljoonan syyrialaisen arvioidaan tarvitsevan humanitääristä apua.

Tavallisen ihmisen kannalta on tärkeää, että väkivalta saadaan loppumaan, ja edes jonkunlainen vakaus saadaan palautettua maahan. Sitä rauhaa kaivattiin kaikkialla. Silti tosiasia on se, että Syyrian sodalla ei ole voittajia. Pelkkiä häviäjiä. Vaikka Assadin hallinto onkin nyt saamassa valta-aseman Syyriassa niin katkeria muistoja ei kansasta tulla koskaan pyyhkimään pois. Liian paljon ihmisyyden rikkomista.

Risti

Ennen kuin muutin pois Lähi-idästä toukokuussa 2018, olin viimeisellä reissullani Syyriassa ortodoksi-isä Alexin kanssa. Hän pyysi, että istuisin maastoauton etupenkillä. Ajoimme useiden sotilaspisteiden kautta, joissa paperimme tutkittiin ja periaatteessa auto oltaisiin voitu käydä todella tarkasti läpi. Sodassa kovettuneet sotilaat huomioivat kuitenkin, että olimme kirkonihmisiä ja saimme ”hellää” kohtelua.

Jossain vaiheessa isä Alex sanoi, että tulemme vähän jännittyneimmille paikoille, jossa sotilaat ovat erityisen tarkkoja. Hän pyysi vaihtamaan paikkojamme. Minä istuin takapenkille ja hän taas etupenkille. Kun lähdimme matkaan, kaivoi Isä Alex papinkaapunsa alta ison ristin rinnalleen.

Kun sitten saavuimme uusille tarkastuspisteille, joilla sotilaat kävivät todella tarkasti autoja läpi, oli koskettavaa seurata sotilaiden reagtioita.Kun sotilaat näkivät ortodoksi isän ison ristin, kristityt sotilaat tulivat suutelemaan ristiä ja myös muslimisotilaat osoittivat syvää kunnioitusta. Meitä ei tarkistettu vaan ohjattiin eteenpäin samalla kun ohikulkevia autoja purettiin osiksi sotilaiden toimesta.

Pyhyys sodan keskellä

Tuossa pienessä hetkessä koin syvän pyhyyden merkityksen ja kaipauksen. Sodassa kovettuneet sotilaat näkivät ristissä jotain sellaista mistä ehkä meille kristityille on tullut itsestäänselvyys. Ja siellä sotatamineiden keskellä kaivattiin rauhaa, puhtautta, pyhyyttä. Sitä on mahdotonta selittää, eikä sitä voi täysin ymmärtää, mutta se on rakennettu sisälle ihmisyyteen.

Toivon mukaan se kaipuu kääntyy rauhaksi pian ja ihmiset pääsevät rakentamaan uudeksi elämäänsä, lapset kouluun, miinat raivattua – ja toivon mukaan kirjoitan vuoden päästä blogin Syyrian toiveikkaasta jälleenrakennuksesta. Demokratiaan voi olla pitkä tie, mutta Herra suokoon, että sekin tulee aikanaan. .

Tulkoon rauha Syyriaan ja voittakoon ihmisyys.