Olen opiskellut dogmatiikkaa sivuaineekseni, jotta papit eivät puhuisi minua pyörryksiin. Raamatun sijaan monen muunkin kannattaisi tavailla dogmatiikkaa, jotta oikeasti tietäisi mitä kirkko opettaa. Pelkän Ison Kirjan perusteella voi tulla iso vahinko. Opit, dogmit, on muotoiltu historillisissa tilanteissa – niillä on syynsä ja tarkoituksensa, eivätkä ne maistu miltään ilman pureskelua.
Opiskeluni sattui aikaan, jolloin Suomessa alettiin Seppo A. Teinosen johdolla puhua mystiikasta. Teinonen suomensi mystiikan klassikoita, kuten Ignatius de Loyolaa, Ristin Johannesta ja Pyhää Teresaa.
Mystikot liikkuivat syvällä hengellisen elämän eli spiritualiteetin ytimissä. He kertoivat ja kirjoittivat kokemuksistaan ja käsitteellistivät niitä. Syntyi väitteitä ja lauseita, joiden sisältö ei ollut kirkon opin vastaista, mutta poikkesi perinteisestä ilmaisusta. Mystikot taistelivat tiukan opillisuuden ympärille tilaa hengittää. Samalla he yrittivät pysytellä kirkon uskollisina poikina ja tyttärinä.
Mystikot olivat opin härnääjiä. He eivät tyytyneet ulkoa opittuihin lauseisiin, vaan kaivoivat ilmaisuja opille omista kokemuksistaan. Sen vuoksi kirkolliset vallanpitäjät saivat olla varpaillaan mystikkojen kanssa.
Samaan ongelmaan törmäsivät myöhemmin vaikkapa luterilaiset kirkon piispat, jotka yrittivät suitsia yksilön kokemusta korostavia herätysliikkeitä.
Uskon humalluttama ihminen vetoaa samoihin oppeihin kuin uskon penseä virkamies. Heidän henkensä eivät kuitenkaan ole samalla aaltopituudella. Toiselle oppi on kiteytynyt totuus ja ikuinen valo, toiselle historiallinen lausuma ja tulkintojen järkevä peili.
Onko oppi kuollut ja usko elävä? Onko usko hullu ja oppi viisas?
(Edellä oleva on pitkälti lainaus Kotimaahan 21.11. kirjoittamastani laajemmasta kirkon oppia käsittelevästä kirjoituksesta.)
Markku Hirn, niinkö mielestäsi on kun sanotaan ettei viinirypäleitä voi löytää orjantappuroista?
Siis laittaisit oman lapsesi nokkospuskaan etsimään mansikoita???
Kyllä Jumala tietää miten lapsiaan ohjaa mutta ne jotka eivät kuule Hänen ääntään etsivät mansikoita nokkospuskasta ja luulevat löytäneensä vaikka elämä on yhtä kärsimystä.
Matt.13:13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.
Hirn suositti meitä pysymään orjantappurana jos niikseen on.
Itse ymmärrän Jeesuksen ja apostolien opetuksen niin, että
meissä pitäisi ilmetä niitä hyviä hedelmiä, ei huonoja
Paavali kertoo kumpaisistakin Galatalaiskirjeen 5.:ssa.
Hedelmistään niin profeetat kuin kuulijat tunnetaan…
Jos tuossa rinnalla ajattelee viinipuuvertausta, huonosti käy
niiden oksien, jotka eivät tee hedelmää. Ne kuivuvat ja ne poltetaan tulessa.
Kun Jumalan armosta näen elkeissäni orjantappuraisia piirteitä,
en usko, että minun pitäisi siihen jäädä lepäämään.
Uskovana minut on kutsuttu seuraamaan Jeesusta, samalla myös olen kutsuttu kuuliaisuuteen.
Sitä varten meilä on Vapahtaja Kristus, että huomatessamme piikkien kasvavan hedelmien sijaan, pyydämme uutta voimaa hänen armoonsa turvautuen.
Se on sitä jokapäiväistä parannusta, mistä katekismuksemme puhuu..
Näin saamme elää uutta elämää Jumalalle oksana viinipuussa.
Kun me kilvoittelemme uskoen ja parannusta tehden (vrt Katekismus) Vapahtajaan turvautuen, silloin me olemme Hengen johdatuksessa, mistä Paavali opettaa Room 8:ssa.
Kaikki he ovat Jumalan lapsia.
Sille, joka mielellään heittäytyy piikkiensä varaan – ei laakereilleen – koituu helposti hengellinen kuolema ja ero Kristuksesta.