Silloin tällöin Hesarissa on lasten tiedekysymysten joukossa teologiaa läheltä liippaava kysymys. Kiinnostavaa on, että HS:n toimitus ei ole välittänyt näitä kysymyksiä teologien, siis esim. dogmaatikkojen vastattaviksi. Uskontotieteilijät ovat kyllä kelvanneet vastaajiksi, silloin tällöin.
Mitähän kristityt teologit vastaisivat kysymyksiin kuoleman jälkeisestä olotilasta HS:iin? Että ”Miltä tuntuu?”. Palliatiivisen lääketieteen professori vastaili pe 10.11.23 seuraavin ajatuksin 6-vuotiaan kysymykseen ”Miltä tuntuu kun on kuollut?”:
”Luultavimmin kuolleet eivät kuitenkaan tunne mitään. Kuoleman jälkeen ihmistä ei enää ole olemassa siten kuin sen tiedämme, samaan tapaan kuin häntä ei ollut olemassa ennen syntymää… Kun ihminen kuolee, hänen aivotoimintansa lakkaa eikä hän enää reagoi mihinkään. Elävien tuntemukset ja ajatukset syntyvät aivoissa. Kuolleiden aivoissa näitä tapahtumia ei enää ole. Niinpä kuollut tuskin tuntee tai ajattelee mitään. Samasta syystä kuollut ei myöskään koe enää kipua tai tuskaa. Siinä mielessä kuolleella on kaikki hyvin.” Ja muutama muu kauniisti sommiteltu ajatus.
Mitä teologi vastaisi joko 6-vuotiaalle tai aikuiselle ylipäänsä? Riippuu varmaan teologista, näitähän mahtuu maailmaan läjäpäin. Toisaalta mitä kirkko tai kirkot asiasta opettavat, vähän niin kuin virallisesti? Vastaukset liikkuvat suunnilleen välittömästä Jeesuksen näkemisestä -> unen kaltaiseen olotilaan vaipumiseen, kunnes jälkimmäisessä tapauksessa herätään viimeiselle tuomiolle. Jehovan todistajilla on kyllä reilu meininki: ei ainakaan ikuista kidutus- tai kärsimyskohtaloa kuoleman jälkeen. Kun ihminen on kuollut, häntä ei enää ole.
Itseäni viehättää kovin tämä ajatus: jos minua ei ollut olemassa ennen syntymääni, niin miksi olisin olemassa kuolemani jälkeen. Eikö ole olemassa Exit-ovea tästä kaikesta? En ole pyytänyt syntyä tänne maailmaan, ei kukaan meistä ole. Tänne tullaan, kun kerran on pakko. Vaaditaanko minulta nyt vielä ikuinen, pakollinen olemassaolo?
Sokea runoilija (al-Ma’arri) halusi hautapaateensa muistovärssyn, seuraavan: ”Tässä lepää isäni rikos minua vastaan. Minä en rikkonut ketään vastaan.” Syvällisesti veistelty, pessimistisesti toki. Mutta silti, wau! Tuota sietää kontemploida.
Kuvat: ylempi pixabay / alempi wikipedia
