Uusi testamentti tuntee kaksi suhtautumista Mooseksen lakiin. Toinen korostaa lain yksittäisten määräysten pysyvyyttä ja sitä edustavat ennen kaikkea fariseukset (onko kuvaus fariseuksista reilu ja oikea, ei ole tämän blogin kannalta relevantti); toisaalta erityisesti Matteuksen evankeliumissa myös Jeesuksen suussa on tämä näkemys. Toinen suhtautumistapa korostaan sitä, että lähimmäisenrakkauden vaatimus ylittää lain kirjaimen; tätä näkemystä edustavat Paavali ja etenkin Markuksen evankeliumin Jeesus. Luterilaisuudessa molemmat korostukset ovat läsnä.
Itse olen valinnut jälkimmäisen tien jo 70-luvulla. Ymmärrän niin, että tänään Jumalan laki vaatii meitä kohtelemaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä samoin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan. Ja se tarkoittaa myös oikeutta julkisesti tunnustettuun parisuhteeseen ja siunauksen pyytämistä tuolle parisuhteelle, silloin kun asianomaiset sitä haluavat.
Tämä ei tarkoita, että julistaisin harhaoppisiksi ne, jotka pitävät joitakin omaan aikaansa sidottuja määräyksiä ikuisena lakina. Tämä ei myöskään tarkoita, että haluaisin sulkea heidät seurakunnan ulkopuolelle. Väkisin ei saa hyvää aikaan. Mutta en myöskään alistu siihen, että joku huutaa omaa käsitystään totuudesta niin kovaa, että muut äänet peittyvät.
Minun tehtäväni pappina on kutsua seurakuntalaisia etsimään totuutta, rakkautta ja oikeudenmukaisuutta ja luonnollisesti elämään seurakunnan ja kolmiyhteisen Jumalan yhteydessä. Luotan siihen, että Jumala avaa aidon etsijän ymmärryksen. Siksi en näe tarpeelliseksi enkä viisaaksi tuputtaa omaa ymmärrystäni ainoana totuutena.
Jos tämä on lässyttämistä, niin minä olen lässyttäjä.
Heikki > Ymmärrän niin, että tänään Jumalan laki vaatii meitä kohtelemaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä samoin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan. Ja se tarkoittaa myös oikeutta julkisesti tunnustettuun parisuhteeseen ja siunauksen pyytämistä tuolle parisuhteelle, silloin kun asianomaiset sitä haluavat.
V: Tällä logiikalla meidän pitää tunnustaa ja pyytää siunausta myös moniavioisuudelle. Samoin kuin niille seksuaalivähemmistöille, joissa täysi-ikäinen lapsi ja tämän vanhempi haluaa muodostaa parisuhteen tai täysi-ikäiset sisarukset haluavat muodostaa parisuhteen. Ja kukas sen iänkään sanoo sopivaksi, joten jos vanha ukko ja 10 v. tyttö haluaa muodostaa parisuhteen, niin tämä on tunnustettava hyväksi ja pyydettävä siunausta.
Sari Weckroth :”Mies ja nainen eivät pelkästään täydennä toisiaan, vaan myös haastavat toisensa erityisellä tavalla.”
Meillä jokaisella on sielussamme sekä maskuliinisuutta että feminiinisyyttä, ja sitä kumpi ominaisuus meissä on vahvempi, ei mielestäni voi ratkaista alushousujen fyysistä sisältöä tutkimalla.
Asian tiedostaa sisäisesti jokainen itsessään, ja jos kaksi aikuista ihmistä haluaa sitoutua tahtotilaan, jossa sitoutuu rakastamaan toisiaan ”kunnes kuolema heidät erottaa”, he ovat mielestäni siihen yhtä oikeutettuja kuin muutkin.
Pelkkä seksuaalivietin tyydyttäminen ei ole rakkautta sen paremmin heteroilla kuin seksuaalivähemmistön edustajillakaan.
”Jouni Konttinen :”Tällä logiikalla meidän pitää tunnustaa ja pyytää siunausta myös moniavioisuudelle. Samoin kuin niille seksuaalivähemmistöille, joissa täysi-ikäinen lapsi ja tämän vanhempi haluaa muodostaa parisuhteen tai täysi-ikäiset sisarukset haluavat muodostaa parisuhteen. Ja kukas sen iänkään sanoo sopivaksi, joten jos vanha ukko ja 10 v. tyttö haluaa muodostaa parisuhteen, niin tämä on tunnustettava hyväksi ja pyydettävä siunausta.”
Ja niinkö se Jumalan kuva toimii? Eikö sille ollenkaan ole annettu järkeä ja omaatuntoa, joiden avulla muodostaa ihmisarvoinen yhteiskunta, vaan ainoastaan eläinkunnan kaltaiset vietit ja vaistot ja ”ajattelun alkeet” kuten Dostojevski sanoo?
Kaksi huomiota:
1) Minusta on turha saivarrella sillä, miten miehen ja naisen suhde poikkeaa tai ei poikkea kahden miehen tai kahden naisen suhteesta. Minusta olennaista on, että minä kohtelen ihmistä ihmisenä, hänen parisuhteestaan riippumatta.
2) Silloin, kun mietitään, mikä on hyvää ja oikein, kyse ei ole vain logiikasta, vaan paljon moniulotteisemmasta asiasta. Mauttomien ’rinnastusten’ esittäminen ei ole keskustelua vaan ilkeilyä.
Suhtaudun varauksella sukupuolineutraaliin avioliittoon. Voin olla väärässä.
Erityisen väärässä olisin jos alkaisin laadullisesti erotella/priorisoida eri ja samaa sukupuolta olevien parisuhteita.
Kultainen sääntö on paljon vanhempi kuin Kristinusko. Mahabbaratassa lukee, älköön kukaan tehkö toiselle sitä, mitä pitäisi itselleen vastenmielisenä, tämä on on korkeinta oikeudenmukaisuutta, muu tapahtukoon taipumusten mukaan. Toisaalta, mistä ei pidä, ei pidä tehdä lähimmäiselleen. Eli onko nyt niin, että jos tykkää samansukupuolisista parisuhteista, niitä myös kannattaa ja voi vaikka mielellään siunata.
Onko siis kysymys siitä, että papeilla voi olla erilainen etiikka suhtautumisessa samansukupuolisiin suhteisiin vai onko kysymys Raamatun ilmoituksesta vaiko Paavalin teologiasta vaiko siitä, että on unohdettu alkuperäinen kysymys. Tarvitaanko samansukupuolisiin liittoihin suhtautumiseen minkäänlaista johdonmukaisuutta. Kun kultaista sääntöä käytetään asioiden perusteluna, ei oikeudenmukaisuuden taakse voi kokonaan jättää omaa henkilökohtaista tunnetta.
Pekka Väisänen: ”voiko olla arvovapaata ajattelua. Ilmeisesti voi.”
Mielestäni ei voi. Arvojen perusta on aina subjektiivinen usko johonkin olivatpa arvot teistisiä tai ei, ja erilaisten ajatusten ja ilmennysten takana on aina jonkin määrätyn arvon asettaminen muiden mahdollisten arvojen edelle riippumatta siitä onko ilmaisun esittäjä näistä arvoista ja niiden syntymekanismista tietoinen tai ei.
”Ymmärtävän tarkastelijan eläytyminen tarkasteltavaan objektiin [kuten esim. teismiin] voi tapahtua ainoastaan hänen oman henkisen tasonsa ja rakenteensa varassa ja jokainen on ymmärtämisessään riippuvainen ei ainoastaan omasta henkisestä erikoislaadustaan ja rakenteestaan vaan myös ympäristönsä, aikakautensa ja kulttuuripiirinsä erikoislaadusta ja henkisestä rakenteesta.” [Erik Ahlman]
Kultaisesta säännöstä olen sitä mieltä, että vaikka senkaltaisia ihanteita on esiintynyt aiemmissakin kulttuureissa, Jeesus Nasaretilainen on ainoa, jonka maanpäällisessä elämässä tuo ”Sana tuli lihaksi” sekä ”teoin” että ”totuudessa”.
Uskonpa sen, että arvot uskonnollisessa elämässa voivat olla vakaumukseen, tuumaukseen ja uskoon pohjautuvia persoonallisen minän ilmentymiä. Nykyinen elämä ei vain oikein kannusta kertyvään tiedonhankintaan ja siitä sitten päätelmien tekemiseen. Asioita pyritään lyhentämään ja sitten näitä totuuksia tarjotaan ihmisille elämänsä iskulauseiksi ja elämän ohjeiksi. Ne tosin vaihtuvat kuin paita aina kulloisenkin profeetan ja muodin mukaan.
Kultainen sääntö on faktaa! Ihmisen suhtautuminen ihmiseen elävänä olentona on suhteessa siihen, sekin on faktaa. Jumalan sanan suhtautmisessa ihmiseen ei olekkaan faktaa vaan mielipiteitä.
Jeesus sanoi myös seuraavat sanat: Mene äläkä enää syntiä tee, ettei sinulle jotain pahempaa tapahtuisi, miten se sopii nykyaikaan?
Hän oli syntisten ystävä, mutta näkyikö Jeesuksen ystävyys niissä ihmisissä jotenkin?