Raamatun alkukertomukset, kuten kertomus maailman luomisesta, syntiinlankeemuksesta, veljesmurhasta, vedenpaisumuksesta ja Babylonin tornista ovat yllättävän ajattomia. Ne eivät ole sidottuja johonkin tiettyyn historian vaiheeseen, vaan ne ovat myyttejä, joiden idea on relevantti kaikkina aikoina.
Alkukertomukset nousevat toisenlaisen maailmankuvan taustalta kuin on omamme. Mutta se ei tee niistä epärelevantteja, vaan ne puhuttelevat myös nykyihmistä tässä ja nyt.
Meidän ei siis tarvitse hyväksyä sitä maailmankuvaa, jonka nykyaikainen luonnontiede on osoittanut vanhentuneeksi, vaan kysymys on muusta, ajattomista uskontodistuksista. Se mikä niissä puhuttelee olemassaoloamme, ei ole historiaan sidottua.
Raamatun sivuilla törmäämme myötäänsä ihmisen syyllisyyteen. Sen tekstit antavat ymmärtää, että syyllisyys palautuu kahden myyttisen hahmon, Adamin ja Eevan lankeemukseen. Kun Jumala puhuttelee syyllistä, tämä puolustautuu: enhän minä, mutta kun tuo toinen…
Syntiinlankeemuskertomuksessa syyn alkuperä ulkoistetaan: olen langennut, mutta en omasta syystäni, vaan Adamin ja Eevan käyttäytymisen seurauksena. Ja vaikka kertomus on vanha jumalaistaru, se ei ole ohitettavissa, vaan se osoittaa, mistä on kysymys. Kysymys on siitä, että synti on koko ihmiskunnan kollektiiviminä.
Kristillisessä julistuksessa ja opetuksessa me mieluusti palaamme klassiseen kertomukseen synnin alkuperästä, jonka katsomme selittävän pahan olemassaoloa. Mutta kertomus edellyttää, että ihminen olisi alkuaan ollut toisenlainen, josta hän on sitten langennut. Kysyn kuitenkin, onko koskaan ollut ihmistä, joka olisi ollut moraalisesti toisenlainen, puhdas ja kuolematon kuin ihmiset yleensä ovat?
Jos otamme vakavasti sen, mitä moderni luonnontiede kertoo ihmisen kehitysvaiheista, niin ”lankeemusta” edeltävää synnitöntä ihmistä emme tapaa. Homo sapiens on aina ollut sama, myös moraalisesti.
Kun synnyin maailmaan, se tapahtui ilman, että minulta itseltäni olisi siihen lupaa kysytty. Ja näin ovat muutkin maailmaan tulleet, lupaa kysymättä. Meillä ei siis lähtökohtaisesti ole ollut vähäisintäkään moraalista vastuuta elämästämme, joskin vastuuta on sitten myöhemmin kasaantunut.
Lähtökohtani, kuten kaikilla muillakin, on hyvän ja pahan tuolla puolen. Tietenkään en kiistä ihmisen moraalista vastuuta, mutta perisynti, jos se on totta, ei ole kenenkään oma valinta. Mitä johtopäätöksiä tästä tulisi tehdä?
Maailmassamme on paljon ankaran uskonnollisuuden vaurioittamia ihmisiä. Historiassa on usein kaikkein puolustuskyvyttömimmät syyllistetty ja näin hallittu synnillä. Mutta perisyntioppi syyllistää myös vastasyntyneen lapsen, vaikka hän on kaiken omakohtaisen pahan ulkopuolella.
Toisaalta kukapa haluaisi ottaa syyn ja synnin omille hartioilleen. Niinpä helpoksi selitykseksi on usein kelvannut irrationaalinen hahmo, Paholainen, jonka syyksi on helppo kaataa koko maailman pahuus. Etenkin pietistiset äänenpainot ovat pitäneet tästä huolen. Vastapainona on sitten ollut konstailematon armon julistus.
Eikö kuudennen Luomisen päivän Ihmisen anomalia ollut yhtä toisten Jumalan luomien eläinten kanssa. Näin paratiisi olisi jatkunut eteenpäin mitä jotkut kaipaavat vieläkin.
Katolinen luonnontieteellinen jaosto konkregationa on hyväksynyt tämän, yhtä mutta kuitenkin omanlaisensa, katsoen mitä kehitys tuo tullessaan Jumalan työnä.
Kotimaa 24.n sivuilla on ollut uutista katolisten huomaamisesta. Sielläkään ei kuitenkaan ole vielä päästy edellisen erijatkuvuuteen Luomisen kahdeksantena päivänä kun Jumala kielsi.
Tämän kehityslahjan kirkkomme ymmärtää perisyntinä. Sitten voi kysyä miten vielä orastavat lahjat omassatunnossa ja kyvyssä valita ovat Ihmisen kirouksia pääsemisessämme hiljakselleen moraalissamme eteenpäin kuin noustaksemme ajassa myös henkisessä tasossamme.
Miten kirkko tosiaan toimii Jumalan luomistyötä vastaan.
Kirjoitus, jonka kaltaista olen odotellut palstalla kohta kymmenen vuotta, ja jonka osio:
”Kun synnyin maailmaan, se tapahtui ilman, että minulta itseltäni olisi siihen lupaa kysytty. Ja näin ovat muutkin maailmaan tulleet, lupaa kysymättä. Meillä ei siis lähtökohtaisesti ole ollut vähäisintäkään moraalista vastuuta elämästämme, joskin vastuuta on sitten myöhemmin kasaantunut.
Lähtökohtani, kuten kaikilla muillakin, on hyvän ja pahan tuolla puolen. Tietenkään en kiistä ihmisen moraalista vastuuta, mutta p e r i s y n t i, jos se on totta, e i ole kenenkään o m a v a l i n t a. Mitä johtopäätöksiä tästä tulisi tehdä?”
Loppu peräti olennaisen kysymykseen, jonka ajatuksen mukaisia minäkin vastaustasaamatta olen esittänyt jo kymissä viesteissä.
No eivät biblisistit mitään johtopäätöksiä tee, he eivät näe mitään epäoikeudenmukaisuutta siinä, että ilman syytään maailman syntynyt ja ilman syytään lähtökohtaisen helvettituomion saanut ilman syytään uskomaan kykenemätön joutuu miljardiksi vuodeksi jne jne kidutettavaksi ’rakkauden’ Jumalan toimesta helvettiin.
Blogisti pohtii latinalaista perisyntioppia, jonka juuret löytyvät Augustinukselta. Tässä opissa mm. Roomalaiskirjeen tiettyjä kohtia kohdistetaan kaikkiin ihmisiin ja tulkitaan niitä. Tästä tulkinnasta seuraa sitten blogistin kysymykset. Heinola taas jatkaa tätä pohdintaa loogiseen malliin. Käsittääkseni näissä molemmissa on se perusongelma, että on lähetty seuraamaan Augustinuksen mallitusta. Alkuperäinen kristinusko ei tulkinnut syntiinlankeemusta näin.
No, erilaisissa itämaisissa ja teosofisissa systeemeissä ajatellaan ihmisen sovittavan tässä elämässä edellisessä elämässä tehtyjä pahoja tekoja. Kärsimys ja onnettomuudet voidaan näin selittää omalla tavallaan loogisesti. Minusta on hyvin selvää, että näissä systeemeissä ihminen tosiaankaan EI synny ilman moraalista vastuuta. Päin vastoin koko hänen elämänsä määräytyy hyvinkin rankalla tavalla moraalisin perustein aina olosuhteita, sairauksia ja onnettomuuksia myöten. Tosin jotkut väittävät minän tai sielun valitsevan itse ja vapaaehtoisesti ne olosuhteet, joihin syntyy edellisten elämiensä syntejä sovittamaan…
Teosofiassa ei ole mitään sovitusoppia. Eikä seuran kolme ohjelmakohta puhu jälleensyntymistä mitään. Yksityiset teosofit saavat uskoa mitä tykkäävät kunhan eivät vahingoita uskomuksillaan muita.
Seppo H. Teosofian ytimessä kylläkin on ihan uskontotieteellisesti osoitettuna K R I S T I L L I S E N sovitus- ja helvettiopin sekä jumalauskon kritiikki. Listaan ptää myös lisätä armo-oppi. Joskus 1990-luvulla julkaistiin artikkelikokoelma ”Ajatuksia jälleensyntymisestä” jossa juuri teosofisen seuran edustaja totesi nämä muistinvaraisesti siteeraamani huomiot. Samat asiat toistuivat teosofian inspiroimassa New Age -kirjallisuudessa, jota sattuneesta syystä lueskelin tuolloin.
Kuten sanoin yksityiset teosofit voivat olla tuota mieltä tai tätä mieltä. Tesofisen seuran ohjelmakohtia 1800-luvulta on vain kolme, joista ensimmäinen aikaansa reilusti edellä ollen heijastuu YK:n ihmisoikeusjulistuksessa.
Seppo H. Teosofian 1. ja 2. sukupolven tunnetuimmat edustajat ja liikkeen suunnannäyttäjät olivat ankaria kristinuskon kriitikkoja. Teosofiasta irtautuneiden ja kristityiksi kääntyneiden omat todistukset puhuvat niin ikään selvää kieltä.
Väite, että ”yksityiset teosofit” voivat ajatella sitä sun tätä on nerokas väistöliike, jolla suojellaan omaa uskomusjärjestelmää ulkopuoliselta kritiikiltä ja epämiellyttäviltä havainnoilta. Esimerkiksi teosofisesta seurasta irtautuneen antroposofi Rudolf Steinerin kirjat perustuvat virallisen version mukaan paikalla olleiden luentomuistiinpanoihin eivätkä siis välttämättä edusta Steinerin tai antroposofisen liikkeen omaa näkemystä. Kuitenkin niitä opiskellaan kuin mitä tahansa pyhää tekstiä. Kuten Helena Blavatskynkin ”Hunnutettua Isistä”.
Sjöblom, sitä kritisoidaan toki ankarasti mikä minustakin ankaran kritiikin ansaitsee. Mutta se ei tarkoita että nuo kritisoidut dogmit olisivat ’parempina’ teosofiassa, jossa siis EI ole minkäänlaista sovitussoppia.
Edelleen: yksityisen teosofin käsityksiä ei mitata eikä testata millään tavoin. Teosofiassa ei lausuta mitään uskontunnustuksia. Tietenkin teosofista kirjallisuutta luetaan, mutta mikään kirja ei ole ’pyhä’.
Teosofiasta kuten kaikista liikkeistä eroa ihmisiä ja joista jotkut perustavat hieman eripainotteisia ryhmiä kuten teki Steiner, jonka kasvatuspedagogiikka on nerokas.
Paljonko muuten viallisesta kirkosta on erillään itsenäisesti toimivia opillisesti toisinajatelevia ryhmiä ja lahkoja? Lieneekö jo tuhansia?
Seppo Heinola, teosofia on keitos eri uskomusjärjestelmistä. Vastaavia löytyi monen tyyppisiä jo ajanlaskun alusta. Yhtenäisestä kirkosta on lähtenyt monenlaisia harha-aatteita ja ryhmiä. Tälle asialle, ei voi mitään. Meistä he ovat lähteneet, he eivät olleet yhtä meidän kanssamme.
Seppo H. Minä totesinkin, että T E O S O F I T kritisoivat ankarasti kristillisen uskon sovitus-, jumala-, ja armo-oppia 🙂 Koska ihmisen pitää itse oppia omista, edellisen elämänsä aikana tekemistään virheistä ja kärsiä niistä rangaistus. Kuulin joskus 1990-luvun puolivälissä kahden teosofin välisen keskustelun kuinka EU:hun liittyminen on jumalien tahto. Armoa taas kritisoidaan siitä, että se turhentaa moraalisen käytöksen ja Kristuksen ristillä suorittama syntien sovitus on ”liian yksinkertainen tapa livahtaa seurauksista”. Yleviä lähimmäisenrakkauden periaatteita ja suvaitsevaisuutta kannattavat useimmat länsimaiset ihmiset uskosta ja uskonnottomuudesta riippumatta.
Jospa Paajanen et tulisi selittämään minulle mitä teosofia on, minä olen tutkinut teosofia yli 40 vuodenaikana ja sinä olet tuskin lukenut teosofiasta ensimäistäkään heidän itsensä kirjoittama kirjaa puhumattakaan että olisit käynyt yhdelläkään luennolla. Sinä näytät olevan asiassa tyypillinen kristillisen propakandan uhri.
Sjöblom: Sikisipä juuri että puhuit teosofeista et voi antaa teosofialle dogmeja joita sillä ei ole. Hitlerkin oli kristitty muta tuskin voin hänen puheistaan päätellä mitä kristinusko on…
Eli toistan: teosofiassa EI ole minkäänlaista sovitussoppia.
Seppo. ”Teosofiassa ei ole minkäänlaista sovitusoppia.” Sitten kaiketi voidaan yhtyä blogistin otsikossa esittämään kysymykseen. ”Minäkö syyllinen?”
Niinpä, Kosti. Se, joka ei ole syyllinen, ei tarvitse sen enempää rangaistusta kuin anteeksiantoakaan. Tosin jo antiikin ajattelijat osasivat havainnoida omaa käyttäytymistään. ”Tiedän, mikä on oikein mutta kuitenkin teen väärin”.
Seppo Heinola. Ei teosofiassa tietenkään ole dogmeja S A M A S S A merkityksessä kuin kristinuskossa 🙂 Dogmien A S E M E S T A on joukko eri tahoilta koottuja U S K O M U K S I A jotka siis teosofian tapauksessa on saatu itämaisista uskonnoista, erilaisista salatieteellisistä traditioista ja kristinuskon kritiikistä. Uskomukset ovat uskomuksia kutsutaanpa niitä opeiksi, dogmeiksi, uskomuksiksi tai ohjelmalauseiksi. Tämä riittänee tällä kertaa. Syysloma kutsuu.
Uskomus ja dogmi eivät ole synonyymejä. Dogmi on opillinen yksityiskohta ja Dogma on oppirakennelma/oppien kokonaisuus, joka asetetaan sellaisenaan uskottavaksi esim. kristinuskossa.
Teosofia ei ole ylipäätään uskonto, se ei täytä uskontotieteen uskonnoille asettamia kriteerejä.
Commentary on Parashat Bereshit, Genesis 1:1 – 6:8 A summary of the first portion of the Torah toteaa tuosta kaiken alusta mm.
”In the beginning of God’s creating the heavens and the earth, when the earth was astonishingly empty and dark, God’s spirit hovered upon the surface of the waters.” Lisäksi tuossa tekstissä käsitellään paitsi Aadamia ja Eevaa, hyvän- ja pahan tiedon puuta ja käärmettä ja Aabelin surmaa ja miten Nooa sai armon Jumalan edessä. Ei siis ole tuntematonta, että tuossa tekstissä tulee ilmi muun muassa pahan ongelma. Tämä kaikki ei siis ole modernin luonnontieteen mukaista eikä historiaan sidottua.
Kuten blogissa todetaan, ”Homo sapiens on aina ollut sama, myös moraalisesti.” Moderni luonnontiede ei siis lankeemusta tunne, eikä näinollen olisi ollut ihmistä, joka ylipäätään Luojansa tuntisi. Tuota pahuuden ongelmaa Nooaan liittyen prof. Antti Laato käsittelee kirjasarjassa Studia Patristica Fennica 14 artikkelissa – ”Nooan aikainen ihmiskunnan pahuus antropologisena ongelmana varhaisessa juutalaisuudessa ja sen vaikutus kristilliseen ajatteluun.”
Tuon artikkelin alussa Laato ottaa esille ajatuksen siitä, ”kuinka yksi vanhurskas ihminen (Nooa) saattoi vastustaa ympärillä vellovan pahuuden tunkeutumista elämäänsä”, kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat” (Gen6:5). Pahuudella on siis syynsä, enkä oikein usko, että vasta ”pietistit” ovat ilmiantaneet Paholaisen. Kyllä Luther varsin ansiokkaasti saarnoissaan kävi tuon persoonan kimppuun, jota Saatanaksi kutsutaan ja joka sanana שָׂטָן ilmenee viisi kertaa hebrean tekstissä.
Kyllä. Minä olen syyllinen ja kadotuksen ansaitseva, ellei Kristus olisi meitä viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan lunastanut Saatanan vallasta. Ja uskossa Kristuksen ansioon me olemme vanhurskautetut, ei niin, ettei syntiä olisi, vaan niin ettei sitä lueta.
Paljolti voin yhtyä Matti Wirilanderin ajatuksiin. Eräitä näkökohtia, joita olen itse mielessäni pohtinut: Ajattelen ihmisen luomisen maan tomusta merkitsevän nykytieteen valossa sitä, että Jumala on ikäänkuin jalostanut sellaisen apinalajin, jonka aivokapasiteetti riittää itsetajunnan muodostumiseen ja kommunikointiin Jumalan kanssa. Koko muu luomakunta toteuttaa ilman omaa tahtoa Jumalan luonnonlaeissa ilmenevää tahtoa. Ihminen on ainoa eläinlaji, joka pystyy eettisiin valintoihin. Tämä erityisominaisuus sisältää väistämättä myös potentiaalin tehdä Jumalan tahdon vastaisia valintoja, ja ymmärrän perisynnin tarkoittavan tätä ihmisen synnynnäistä taipumusta tehdä eettisesti vääriä valintoja silloin kun sellaisen odotetaan tuottavan itselle etua. Syntiinlankeemuskertomuksen ymmärrän havainnollistavana myyttinä, joka valottaa tätä ihmisen traagisen kapinoinnin mahdollisuutta. Onhan tietysti aina mahdollista tehdä myös oikeita valintoja, ja siihenhän Jumalan sana meitä painokkaasti kehottaakin. Kun kaikki ihmiset ainakin joskus kuitenkin lankeavat on Jumala myös avannut armon ja anteeksisaamisen mahdollisuuden. Niinpä tarvitaan jatkuvasti sekä lain että evankeliumin saarnaa.
Kiitos kommentistanne, siihen jotakin lisää.
Kirjoititte, ”Syntiinlankeemuskertomuksen ymmärrän havainnollistavana myyttinä, joka valottaa tätä ihmisen traagisen kapinoinnin mahdollisuutta.”
Itse katson Vanhaa Testamenttia missä Jumala käski kuudennen päivän Ihmisen anomaliaa, ja missä Jumala kahdeksantena päivänä kielsi edellisen diskontinuiteettia erijatkuvuutena.
Olenko näin Raamatullisempi kuin Te.
Nykyään Neanderthalilaiset katsotaan Homo Sapienssiin kuuluviksi. Olivat älykkäitä, tunnerikkaita, ja kykenivät toisten huomioonottamiseen. He kykenivät lisääntymään ns. nykyihmisen kanssa mistä todistusta löytyy itsestämme.
Missä vaiheessa mielestänne perisynti tuli tietoiseksi näille Ihmisille, ja minkä kautta.
Kyllä kirkkolaitos opettaa kuin uskookin, mutta jos Jumala teki epäonnisen kokeilun perisynnin tuottaakseen miksi kertakaikkinen Uhri Kristuksessa ei riitä vaan kirkko käyttää suuren osan ajastaan kuin varoistaan edellisen uudelleen uhraamiseen sijaan että antaisi elämää ylläpitävää opetusta ja hengellistä tiennäyttöä.
Seppo H. Teosofian ytimessä kylläkin on ihan uskontotieteellisesti osoitettuna K R I S T I L L I S E N sovitus- ja helvettiopin sekä jumalauskon kritiikki. Listaan ptää myös lisätä armo-oppi. Joskus 1990-luvulla julkaistiin artikkelikokoelma ”Ajatuksia jälleensyntymisestä” jossa juuri teosofisen seuran edustaja totesi nämä muistinvaraisesti siteeraamani huomiot. Samat asiat toistuivat teosofian inspiroimassa New Age -kirjallisuudessa, jota sattuneesta syystä lueskelin tuolloin.
Tämä tuli vahingossa tuplana.
Adamin ja Evan tottelemattomuudesta seurasivat rangaistukset: ”Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi syömän ”ja naiselle: ”Kivulla sinun pitää lapsesi synnyttämän.”
Nykyisin ei monellakaan tule hiki työtä tehdessä, joten rangaistus ei tule suoritetuksi. Me naiset kuitenkin synnytämme edelleen kivulla, joka kyllä aikojen saatossa on katsottu, ei niinkään Evan tottelemattomuuden syyksi, vaan naisen omaksi syyksi ja synnin seuraukseksi, koska nainen houkutteli miehen, tuon jumalan kuvan, syntiin.(Synnissä sikiäminen.)
Tottelemattomuus oli tässä vaiheessa siirtynyt tarkoittamaan seksiä kristillisessä tulkinnassa.
Ja koska näin tapahtui, että puhetyöläisten ei tarvinnut hikoilla muuten, kuin pelosta, kuten Jeesus öljynpuristamossa, eli Getsemanessa, oli hänessä tapahtuva hikoileminen kaikkien työtä vieroksuvien, hikoilemattomien miesten puolesta, eli puhetyöläiset saivat näin rangaistuksen suoritettua, kun Jeesus hikoili kaikkien puolesta. Mutta ei suinkaan ilman vastiketta, se tarkoitti, että hänen nimeään tulee jatkuvasti pitää esillä, ja vaatia hänelle kunnioitusta, nostatusta, kirkastusta ja ylistystä aina taivaaseen saakka. Ja kalastaa hänelle mahdollismman paljon ihmiskalaa.
Syntiä ei ollut ennen kuin Jeesus uskonto ilmaantui. Oli laki, ja lakia noudattavat ja lakia rikkovat. Laittomuuden lapsista puhuu Paavalikin.
Tarja, taas kertoo näitä nuotiotarinoita. On hikeä, verta kyyneleitä ja synnillustä seksiä. Trolli vauhdissa.
Tätäkin on tullut pohdiskeltua. Osa uskovista on kovin innokkaita mässäilemään ihmisen syntisyydellä. Mutta koska kukaan meistä ei ole tarinan mukaan valinnut sitä eikä voi vaikuttaa asiaan, niin miksi potea asiasta syyllisyyttä tai mitään muutakaan?
Sama kuin potisi syyllisyyttä syntymässä saatujen fyysisten ominaisuuksiensa takia.
Antero, Matti W.,
Blogisti Matti, henkii samaa ”johdonmukaisuutta” kanssasi, Antero.
——
Antero kirjoittaa:
16.10.2022 12:09
Tätäkin on tullut pohdiskeltua. Osa uskovista on kovin innokkaita mässäilemään ihmisen syntisyydellä. Mutta koska kukaan meistä ei ole tarinan mukaan valinnut sitä eikä voi vaikuttaa asiaan, niin miksi potea asiasta syyllisyyttä tai mitään muutakaan?
Sama kuin potisi syyllisyyttä syntymässä saatujen fyysisten ominaisuuksiensa takia.
——
Ensimmäinen ihmispari ja jokainen lapsi, kirjoitusten mukaan tullessaan tähän maailmaan, on Jumalan täydellinen teos, Hänelle otollinen, Hänelle kelpaava. Tähän täydellisyyteen sisältyy vapaa tahto, niinkuin se on Jumalallakin!! – Tämä toimii jokaisen kohdalla siinä rajassa, ajallisesti, maantieteellisesti, älyllis-henkisesti, kuin Jumala on hänet luonut. Jokaiselle ihmiselle Jumalalla on hyvä suunnitelma. Varsinainen suunnitelma on, Apt. 17: 25-30. Tässä selviää kaikki. Ihminen on on tehty ”yhdestä ainoasta”, ja tämä yksi ja ainoa sisältyy siihen minkä Jumala luotuaan ryhmän kerrallaan, hyväksi, vrt. 5.Moos.1. Luvun viimeinen jae summaa kaikki yhteen.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, eli täydelliseksi. Sakramentalismi, eli perisynti- ja ennaltamääräys-oppi onnahtaa, kun pitäisi tulla uskoon, mikä ei ole jos, vaan on tultava uskoon, jotta saavuttaa Taivaan Valtakunnan. Ei tarvi olla epätietoisuudessa kuolemaan asti ja yrittää parhaansa, eli toivoa, että puomi nousee. Tämä on hurskaimpien sakramentalisiten opetusta, muttei synnytä iloa, koska ei olla uskossa eli pelastettu. – Uskon kuitenkin, ettei kukaan sotke tähän omavanhurskauden keinotekoista uskonvarmuutta. Se on väkinäistä ja luotaantyöntävää.
Perisyntioppia sinäkin, Matti W. vienosti kyseenalaistat, vaikka pappislupauksesi ruotuun sitten palajat.
Tarja Parkkila
Olen hieman eri mieltä tuosta sanasta synti ja sen ilmaantuvuudesta vasta Jeesuksen yhteydessä. Hebrean tekstissä sana synti muodossa חַטָּאָת ilmenee Gen4:7 – Zec 14:19 yhteensä 55 kertaa. Ja hurskas ”lakia rikkomaton” Job kyselee onnettomuuksiensa keskellä (Job13:23) ”Mikä on minun pahain tekojeni ja syntieni luku? Ilmaise minulle rikkomukseni ja syntini.” Ja monessa muussa yhteydessä hebrean tekstissä tulee tuo חַטָּאָת ilmi, kuten (2Mo34:9) ”Anna anteeksi meidän pahat tekomme ja syntimme,” kun kansa oli langennut epäjumalanpalvelukseen. Sensijaan moderni luonnontiede ei syntiä eikä syntiinlankeemusta tunne, yhtä vähän kuin lankeemusta edeltänyttä ihmisen olotilaa eikä se kaiketi voikaan.
Nooaan liittyen ”juutalaisessa rabbiinisessa kirjallisuudessa” pohditaan lukua Gen7:10. ”Kun seitsemän päivää oli kulunut tuli vedenpaisumus maan päälle, joka ajatus tulee ilmi edellä Gen7:4. ”Sillä seitsemän päivän kuluttua minä annan sataa maan päälle…..” Tämä hieman irralliselta vaikuttava teksti ”seitsemän päivän katumusajasta” (The Targum Neofiti 1: Genesis 75: n. 9 / A. Laato)) ”liitetään masoriittisessa tekstissä Metuselahiin Nooan isän Lamekin isään”, joka viimeisillä elinpäivillään 969 vuotiaana ehti vielä ilmaista, että maailmalla oli viimeinen mahdollisuus seitsemän päivän aikana kääntyä pois pahuudestaan. Kun Metuselah kuoli 969 vuotiaana, niin samana vuonna Nooa täytti 600 vuotta ja tuhotulva tuli maan päälle (Gen7:11).