Koska Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja uhriksi meidän edestämme, olemme me Jumalan edessä vanhurskaat kuin pyhät enkelit ja loistamme pelkästä iankaikkisesta vanhurskaudesta kuin tähdet taivaalla, niin että enkelienkin täytyy kumartua vanhurskautemme tähden. Me olemme Jumalan rakkaimmat lapset, joita Hän joka päivä sydämellisesti halailee, vaikka sen tähden usein kyyneleitäkin vuodatamme. Me olemme Pyhän Hengen elävä temppeli suurimmassakin heikkoudessamme ja murheessammekin. Meillä on myös levollinen ja iloinen omatunto, vaikka emme olekaan aivan viattomia ja nuhteettomia. Ja mitä tässä elämässä meiltä puuttuu, sitä saamme tulevaisuudessa yhä runsaammin.
Stefan Prätorius, Uskovaisten hengellinen Aarreaitta, s. 344, SLEY, 1925.
Uskonoppi julistaa yksin Kristusta synnin, kuoleman ja perkeleen voittajaksi.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 271, SLEY, 1957.
Sekä Prätorius että Luther puhuvat asiaa.
Kiitos Mika.
Kiitos Jumalalle.
Jo Luther joutui aikanaan toteamaan: ”Niin kuin nähdään, kansa on nykyään käynyt ahneemmaksi, tylymmäksi, haureellisemmaksi, julkeammaksi ja häijymmäksi kuin ennen, paavikunnan aikana. Mistä tämä johtuu? Ei muuta kuin siitä, ettei tätä sanomaa oteta ilolla vastaan, vaan pidetään se turhana, kootaan vain enemmän kultaa ja tavaraa kuin tuota autuaallista lahjaa, jota Herramme Kristus meille tarjoaa. Sen tähden Herra Jumala nuhtelee meitä sanoen: kuinka saatatkaan olla minua kiittämättä siitä, että minä ainokaisen Poikani kärsimyksen ja kuoleman kautta otan pois synnin ja kuoleman?” (Huonepostilla s. 21. Turku 1945, lainaus löytyy 1. adventtisunnuntain saarnasta. SLEY) Eikö tämä kuvaus sovi liiankin hyvin myös meidän aikaamme?
Ei mitään uutta auringon alla.
Aina on ollut niitä, jotka ovat käsittäneet hengellisen vapauden myös lihalliseksi vapaudeksi.
Raamatun kirjeteksteissä seurakunnille puhutaan useasti tuosta ”lihan vapaudesta”.
Eikö muuten Jumala Israelin ”kansankirkkoakin” erämaassa varoitellut ettei matkalle ”hyydyttäisi”?
Israelilaiset usein napisivat Jumalalle erämaavaelluksen aikana
Jumalan valtakuntaa meidän pitäisi ensin etsiä, sitä eniten harrastaa, mutta vähiten me kuitenkin sitä harrastamme; kauppa, elanto, hekuma, y. m. on meistä suuremman arvoista kuin Jumalan sana. Muussa tapauksessa me kai ajattelisimme ainakin yhtä usein ja yhtä uskollisesti Jumalan sanaa kuin omia toimiammekin ja käsittelisimme edellistä yhtä hartaasti kuin jälkimmäisiäkin. Mutta siitäpä ei tule mitään. Ei olekaan siis ihme, että sana niin vähän meissä vaikuttaa ja että me sen niin pian unohdamme; kiusausten kohdatessa se todetaan. Kristittyjen seassa eivät asiat saisi näin olla. Heidän kallein aarteensa on Jumalan sana, sen tähden riippuu siinä heidän sydämensäkin. Vaikka heidän täytyy hoitaa maallisia asioita, heidän sydämensä on kuitenkin aina kiintynyt sanaan, joka heille on kallein kaikista.
Martti Luther, Huonepostilla, s. 86, SLEY, 1945.
Mua Vapahtaja varjele,
elämän myrskysäältä.
Ja auta turvaan perille,
kun viimein lähden täältä.
Charles Wesley (1707-1788)
On kaikki valmista, niin kuulla saamme,
on toimitettu työ lunastuksen,
kun Kristus kuollut on sijaisenamme
ja maksoi velat jo syntisien.
Siis riennä, syntinen, nyt joutuisasti,
juur niin kuin olet, vain sellaisenaan,
kun kutsu kuuluu maan ääriin asti,
niin valmis autuus käy omistamaan.
C. O. Rosenius, Elämän Leipää, s. 38, SLEY-Kirjat Oy, 1980.
Niin suloiselta nimesi
sun Jeesus kuulostaa.
Se liennyttääpi murheeni
ja pelon karkottaa.
Edward Perronet (1721-1792)
Laitan tänne tällaisenkin tapauksen:
Kerrotaan diakoni Fritjof Ojansuun menneen presidentti Svinhufvudin puheille, kun Mäntsälän kapina oli ajankohtainen. Hän sanoi saaneensa Jumalalta viestin, että verenvuodatus on estettävä. Tämän johdosta presidentti piti kuuluisan radiopuheensa, joka rauhoitti tilanteen. Matti Vuolanteen tytär on kertonut minulle tämän tapauksen.
Tässä myös vähän historiaa:
Lähellä Milanoa Italiassa vuonna 312 roomalainen kenraali Konstantinus näki legendan mukaan näyn, jonka mukaan hän voittaisi taistelun keisarin toimen saamisesta, jos vaihtaisi sotalippujensa päissä olevat Rooman kotkat kristillisiin risteihin. Näyssään hän näki ristin taivaalla ja latinankieliset sanat IN HOC SIGNO VINCES, ”tässä merkissä olet voittava”. Konstantinus todellakin voitti taistelun, ja hänestä tuli Rooman keisari.
David P. Scaer, Sisälle Tunnustuskirjojen historiaan, s. 38, Concordia ry, 2018.
Herra sanoi Moosekselle: ”Miksi huudat minulle? Sano israelilaisille, että he lähtevät liikkeelIe.” 2 Moos. 14: 15
Veljet, se sana on vielä tänään voimassaan ja kuuluu kaikille, jotka ovat Jumalan kansaa. Heidän on vaellettava rauhassa, joskin vielä enemmän uhattuina kuin silloin, kun heidän takanaan faaraon sotajoukot näkyivät ja edessä, jalkojen juuressa Punainen meri. Heidän on nähtävä tie edessään raivattuna, syvyydet siltojen kattamina, kalliot puhkaistuina ja vuoret alennettuina. (Matt. 3:3, Mark. 1:3, Luuk. 3:4-6!) Sillä Kaikkivaltias on heidän oppaansa, ja hän kantaa heitä kotkan siivin; hänen viisautensa ja väkevyytensä ovat suojana heidän ympärillään ja hänen rakkautensa palavuus piirittää heitä kuin tulimuuri.
Friedrich Wilhelm Krummacher, Armoa armosta, SLEY, 1966. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.