Missä ennakointiosaaminen?

Olen tänä syksynä aloittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon suorittamisen. Yksi taidoista, joka tällä kurssilla on jäänyt mieleen, on ennakointiosaaminen. Paitsi yritysmaailmassa, myös kansalaisjärjestöissä käytetään tänä päivänä hyödyksi monen ammattiryhmän yhteisesti tuottamaa tietoa ja arviota siitä, millainen tulevaisuuden maailma on. Kurssillani toimi kouluttajana henkilö, jonka titteli oli kutakuinkin ”ennakoinnin asiantuntija”. Ja tämä siis, ei pörssiyhtiössä, vaan liikunta-alan järjestöjen kattojärjestössä.

Eikö kirkon vallankäyttäjillä ole ollut tasa-arvoisen avioliittolain kohdalla käytössään tällaisia tulevaisuuteen katsovia neuvonantajia, joiden alaan kuuluu toimintaympäristön tutkiskelu, tulevaisuuden ennakointi ja yhteiskunnallisten ilmiöiden seuraaminen? Onko niitä ollut, muttei ole kuultu? Arkkipiispaa myöten monet kirkon tahot ovat nyt kertoneet yllättyneensä siitä, että kysymys homojen avioliitosta on tullut vahvasti esiin, myös kirkon oman papiston piiristä. Pitipä itse asiaa sitten mieluisana tai epämieluisana kehityskulkuna, on asian ajankohtaisuuteen liittyviä signaaleja aivan varmasti ollut näkyvissä. Tarve yhteiselle, teologisia perusteita, tunteita, kokemuksia ja ajatuksia luotaavalle prosessille on mielestäni ollut aivan ilmeinen jo vuosia. Yksi ärsyttävä, mutta juuri siksi niin osuva oivallus itselleni johtamisen kurssilla on ollut huomata, kuinka meillä ihmisillä on usein taipumus sulkea silmät itselle epämieluisilta ilmiöiltä ympärillämme ja tehdä tulevaisuuden suunnitelmia siihen itselle mieluisannäköiseen maailmaan varautuen. Siksi olisi niin tärkeää pystyä käymään kiihkotonta, tosiasioihin pohjautuvaa keskustelua maailmasta, jossa elämme ja tulemme elämään.

Onko homoseksuaalisuus joillekin valtaa käyttäville niin hankala tai vaikeaselkoinen asia, ettei sen merkityksellisyyttä yhteiskunnallisena asiana, mahdollisena kirkkoa jakavana tekijänä olla osattu ennakoida? Onhan esimerkkejä toimintatavoista naapurimaista ja tosiasioita kuvaavaa tilastotietoa vaikkapa sateenkaariperheiden määrästä Suomessa ollut taatusti saatavilla. Ennakointi on tärkeä asia, koska ehkä sen avulla oltaisiin voitu päästä vähemmän repivään lopputulokseen. Vaikuttaa siltä, että nyt, muutamaa kuukautta uuden lain astumista voimaan, pakka on sekaisin, ja kirkolla vielä edessäpäin iso työ yhteisen pöydän ääressä rukoilemista, Raamatun tulkitsemista, aktiivista kuuntelua ja yhteiskunnan analysointia.

Minun sukupolveni koettu elämäntodellisuus puhuu sen puolesta, että moninaisuus on arkipäivää. Sateenkaariväki on normaalia porukkaa opettajina, työkavereina, esimiehinä ja ystäväpiirissä. Myös kirkon sisällä. Ihan vaan heteroistakin koostuvat kaveriporukat osallistuvat ilolla gay pride -kulkueisiin, jotka etenkin maailmalla ovat varsinaisia koko kansan kyläjuhlia ja kutsuvat elämänilon ja erilaisuuden hyväksymisen juhlintaan mukaan koko yhteisön pormestarista palomieheen ja pappiin. Emme kaikki edes tiedä, tai ainakaan jaksa muistaa, aikoja jolloin homous oli sairaus. Pidämme vapautuksen teologian ja yleisesti ottaen nykyisen tieteen kehityksen näkökulmasta selvänä asiana, että vähemmistöillä on oikeus tietoon, valtaan ja evankeliumin vapauttavaan sanomaan. Oman näkökulman rajallisuuden ymmärtäminen olen uskonut olevan kaikkien kirkon vaikuttajien arkipäivää.

Rehellisesti sanoen olen myös omalla kohdallani täysin avoimesti ymmälläni, mitä teen silloin kun ensimmäinen pyyntö homoparin vihkimiseen tulee omalle kohdalle. Piispainkokouksen ja kirkkojärjestyksen uhmaaminen kun ei todellakaan ole mikään ”läpihuutojuttu”. Se, että hommat on jätetty viime tinkaan, on mielestäni noloa ja asettaa yhteisömme eräänlaiseen läpivalaisuun – olemme ”turvallisesti” eläneet enemmistön ylivallan pauloissa välittämättä sateenkaarikansan elämäntilanteista. Ennen kaikkea nykytilanne aiheuttaa sateenkaarikansan kohtaamisen kannalta älyttömän hankalia tilanteita, jotka oltaisiin voitu ennakolta nähdä.