Maailma on epävarma. Kysymykseen siitä, missä itsensä näkee neljän vuoden päästä, voi olla entistä vaikeampi vastata. Epävarmuus näkyy erityisellä tavalla meillä milleniaaleilla ja sitä nuoremmilla eli y- ja z-sukupolvilla, jotka pohtivat juuri nyt elämän suuria valintoja, ammattia, kouluttautumista, perhettä.
Kun kuulen oppilaitospappina Hämeenlinnassa pohdintaa siitä, missä opiskelijat näkevät itsensä neljän vuoden päästä, on vastausten kirjo moninainen. Kovinkaan moni ei tunnu olevan erityisen sitoutunut asuinpaikkakuntaansa. Ajatus siitä, että asuinpaikka löytyy ja vaihtelee muun elämän mukaan, on yleinen. Koti voi olla täällä tai jossain muualla. Elämä ei ole sidottu yhteen työpaikkaan tai alaan, vielä vähemmän yhdelle paikkakunnalle.
Tämä on seurakuntavaalien kannalta haastava asia. Ehdokkaiksi toivotaan ja yritetään saada uusia y- ja z-sukupolveen kuuluvia henkilöitä. Monelle sitoutuminen neljäksi vuodeksi yhteen paikkakuntaan tuntuu kaiken epävarmuuden keskellä liian pitkältä ajalta. Voi myös olla jo tiedossa, että opiskelun tai työn perässä on muutettava muualle. Moni potentiaalinen nuori luottamushenkilö jättää tästä syystä asettumatta ehdolle. Onko tilanne yhtään parempi neljän vuoden päästä? Ei välttämättä. Muuttotilastoja katsoessa näkee, että juuri tämä sukupolvi muuttaa ahkerasti.
Kuinka paljon potentiaalia kirkko tässä menettääkään. Kuinka moni, jolla olisi paljon annettavaa, osaamista, intoa ja rohkeutta, jättää asettumatta ehdolle?
Emme menetetä vain luottamushenkilöitä vaan myös äänestäjiä. On seurakuntien edun mukaista, että luottamushenkilöt edustavat seurakuntalaisia mahdollisimman kattavasti. On tärkeää, että y- ja z-sukupolvea rohkaistaan mukaan. Voimme kertoa, että luottamushenkilökausi on arvokas, vaikka sen joutuisi keskeyttämään muuton vuoksi, mutta mitä muuta voisimme vielä tehdä?
Olisimmeko valmiit hallinnolliseen muutokseen, joka tarjoaisi mahdollisuuden toimia luottamushenkilönä kauden loppuun, vaikka muuttaisi kesken kauden toiselle paikkakunnalle? Tämä on toki ollut jo nyt mahdollista, jos säilyttää pysyvän osoitteen vanhalla asuinpaikkakunnalla. Tämä mahdollisuus koskee kuitenkin vain pientä osaa muuttajista. Olisiko meillä rohkeutta katsoa, miten tällainen hallinnollinen muutos vaikuttaisi y- ja z-sukupolven vaaliaktiivisuuteen?
Korona sysäsi etäkokoukset vauhtiin myös kirkossa. Ilmastoajattelu ja polttoaineen korkea hinta rohkaisevat siihen entisestään. Etäkokoustamisen vaihtoehto tarjoaa entistä paremman mahdollisuuden toimia luottamushenkilönä, vaikka elämä veisi kesken kauden muualle. Etäkokoukset eivät ole ihanteellisin tapa, mutta jos vaakakupin vastapuolella on uusien, aktiivisten luottamushenkilöiden mukanaolo, ehkä sitä kannattaisi kokeilla.
Kuka on uskottu, toivottu, rakastettu? Voisiko se olla hän, joka on innostunut nyt ja tässä, vaikka ei voi sitoutua asumaan seurakunnan alueella seuraavaa neljää vuotta?
Jaana Lehtonen, milleniaali ja oppilaitospappi
Hämeenlinna
Y ja Z sukupolven rohkaisun lisäksi tulisi olla heille riittäviä tukitoimia, jotta nuori valtuutettu voi päästä oikeasti vaikuttamaan seurakunnan asioihin. Pelkkä kokouksiin aktiivisesti osallistuminen ei ihan riitä. Tarvitaan paljon tietoja ja taitoja. Sen lisäksi vielä suurta kärsivällisyyttä ja kykyä kestää turhautumista. En pidä todennäköisenä , että nuori voi yksin pärjätä ja kokea osallistumisensa silti mielekkäänä, ilman jatkuvaa tukea.
Varsinkin kun niitä vaikutusmahdollisuuksia on ihan vähän. Nuori valtuutettu, joka on joutunut pettymään ja jää pois, levittää negatiivista kokemustaan muille. Vastuuta tulisi kantaa nuorista pitkin koko heidän valtuustokauttaan, jotta nuorennusleikkaus voi oikeasti onnistua.
Sitä muutosta kyllä tarvitaan. Me vanhat olemme ottaneet tilan, emmekä siitä helpolla luovu. Joten nuorten on sitä vaikeampi ottaa ne tilat itselleen.