Kaikki kirkon tilastot sojottavat alaviistoon. Niitä tuijottaessa helposti lannistuu. Tulee tunne, että teemmepä mitä tahansa, edessä on vain alamäki. Ja niinhän se on. Kirkko elää sellaisen kulttuurimurroksen keskellä, ettei sitä voi pysäyttää eikä juuri edes hidastaa. On vain sopeuduttava ja alettava rakentaa tulevaisuuden kirkkoa – istuttaa uusia versoja, joista voi 10-20 vuoden säteellä kasvaa jotain merkittävää.
Millaisia ituja näette nykykirkossa? Missä on uuden elämän alkuja, joista voi joskus kasvaa jotain merkittävää? Kertokaa meille muillekin.
Miten voisimme edistää ja tukea uusia alkuja, jotta ne voisivat kasvaa ja ettei ei niitä vahingossa tallottaisi hengiltä? Tämä on kai kirkon johdon tärkein kysymys tällä hetkellä.
Olisiko Jumalan neuvo Moosekselle nyt sopiva? Jos antaisi kaikkien toimia kirkossa vapaasti eli laitettaisi suvat yhteen kasaan ja Herramme saisi ratkaista mihin antaa siunauksensa.
Oppi perisynnistä ja ihmisestä lähtyökohtaisesti helvetin ikuiset liekit ansaitsevana ei oikein enää myy.
Vapaus on yksi tärkeimpiä tämän päivän länsimaisen ihmisen elämänarvoja. Uskonnot, tai niitä johtavat ihmiset, ovat vuosisatojen ja tuhansien ajan sitoneet ihmisiä ”verkkoihinsa” ja tänään ihminen vain haluaa olla vapaa kaikesta tämäntyyppisestä ”hallinnasta”.
Kukaan ei saa sanella ihmisen elämää. Miten me voisimme tähän vapauden kaipuuseen vastata Kristuksen antamalla vapaudella?
Toinen asia on, että uskonnot koetaan nykyään niin vanhanaikaisiksi. Miten tuoda tuoreutta ja nykyaikaa seurakuntien elämään? Pelkällä viihteellä kään se ei taida onnistua.
Saammeko me ylipäätään mitenkään Jumalaa koskettamaan ihmisiä? Onko se vain niin, että Henki liikkuu missä tahtoo meidän ponnisteluistamme riippumatta?
Toisaalta, jos ihmiset eivät kaipaa Jumalaa, miksi heidät väen väkisin tulisi saada kaipaamaan Häntä tai ylipäätään harmitella, että Häntä ei kaivata?
Antero,
Nimenomaan ei ”väen väkisin” vaan vapaasti. Kuten erityisen hyvin tiedät, JW:n tyyppisten hallitsevien ja rajoittavien organisaatioiden aika saisikin olla jo ohi ja Kristuksen vapauttava voima voisi löytyä. Kyse ei ole ihmisten hallitsemisesta vaan vapauttamisesta.
Niin. Mutta jos ihmiset tuntevat olevansa jo valmiiksi vapaita, mihin Jumalaa tarvitaan?
Sellaisiakin ihmisiä ehkä on, joilla menee vaan niin älyttömän hyvin, että ei kaipaa enää mitään. Mikään ei vaivaa, mitään ei tarvitse, on vapaa kaikesta. Vai onko?
Monet Kristukseen uskovat kyllä tietävät, mistä kaikesta ovat saaneet vapauden. He eivät ole olleet vapaita ennen kohtaamistaan Jumalan kanssa.
Onhan meitä, paljonkin. Ei meillä mene välttämättä erityisen hyvin, meitä saattaa vaivata vaikka mikä ja saatamme tarvita vaikka mitä. Ja toki meissä on paljon sellaisiakin, joilla kaikki on ihan loistavasti tai kohtuullisen hyvin.
Me kuitenkin tiedämme, että maailmankaikkeuden lainalaisuudet eivät muutu siitä, mihin juuri me satumme uskomaan. Maailmankaikkeus on mitä on, eikä sinne ilmesty yliluonnollista ikiaikaista kristinuskon entiteettiä riippumatta siitä, uskommeko me sellaiseen vai emme. Mielestämme sellainen lähestymiskulma maailmankaikkeuteen olisi hieman naiivi ja itsekeskeinen.
Roos: ”Sellaisiakin ihmisiä ehkä on, joilla menee vaan niin älyttömän hyvin, että ei kaipaa enää mitään. Mikään ei vaivaa, mitään ei tarvitse, on vapaa kaikesta. Vai onko?”
On. Ei nyt ihan älyttömän hyvin, mutta ei tässä nyt mitään älyttömän hyvin menemistä kaipaakaan. Riittävän hyvin kuitenkin.
Toisaalta taitaa olla niinkin, että ei kaikilla Jeesuksen seuraajilla ja hänen vapauttavaan vaikutukseensa uskovilla mene edes riittävän hyvin, puhumattakaan, että heillä menisi ”älyttömän hyvin”.
Voipi jopa olla niin, että siihen riittävän hyvin menemiseen riittää, kunhan vain uskoo ja luottaa itseensä ja siihen mitä tekee.
Kuten aikaismmassa blogissasi totesin. Lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtäminen tasa-arvoisella ihmisarvostuksella. Kirkon nimi esim. Kristillinen kirkko.
Unohtaa Raamattu ja mm. Nikean ja Konstantinopolin kirkolliskokousten päätökset. Ihmisten kirjoitukset.
Muutos vaikuttaa positiivisesti ehkä moin 30-50 vuoden kuluttua.
Nyt ei oikein jaksa samaa iänikuista teologista väittelyä ja samoja katkeria tilityksiä…kertokaa positiivisia uutisia, uusia alkuja. Onko niitä?
Eikö sekin ole aihetta ajatellen oleellista, että tarvitaanko niitä uusia alkuja alkuunkaan?
1. Eikö Jumalan suunnitelma tule tehdyksi täydellisesti meistä riippumatta?
2. Jos ihmisten pelastus riippuu siitä, mitä ihmiset (uskovat sellaiset) tekevät, eikö se ole Jumalalta melko heikko suunnitelma?
Kristinusko ei ole fatalistinen katsomus.
En nyt oikein ymmärtänyt, mitä fatalismilla tarkoitetaan tässä yhteydessä, kun annoin eri vaihtoehtoja, joista on muitakin vaihtoehtoja ymmärrettävissä.
Onko siis niin, että pelastuakseen ihmiset tarvitsevat muita ihmisiä, Jumala ei riitä?
Jos Jumala ei riitä, voiko olla niin, että osa ihmisistä jää pelastamatta koska random Ritva ei syystä tai toisesta jaksanutkaan juuri tiettynä iltana tehnyt jotain, joka olisi johtanut lopulta jonkun yksilön pelastukseen?
”Kristinusko ei ole fatalistinen katsomus.”
Ei, se on paljolti helvetillä (eufistisesti kadotuksella) pelotteluun perustuva lähinnä helpohkoja siistejä sisätöitä ja siirtymäriittirituaaleja tarjoava elinkeinojärjestelmä.
Seppo, sun kommentti on jotenkin niin täydellisen turha. Älä tuhlaa energiaasi moiseen.
Kotikunnassani on monenlaisia pieniä versoja srkn yhteydessä. Jo reilut 10 vuotta Miesten kotailta, joka kokoontuu kerran kuussa eri puolilla kuntaa nuorisos.taloissa, kunnan tiloissa, isoissa maalaistaloissa, kartanoissa, metsästysseurojen tuvissa yms. Ensin syödään grillimakkaraa, sitten on joku asiantuntija kertomassa omasta alastaan, keskustelua ja lopuksi hartaus ja pari virttä haitarisäestyksellä. Joskus tekevät retkiä (mm. Luhdan pääkonttoriin Lahteen ja Hkiin taiteilija Jorma Heleniuksen ”Siniseen huvilaan” Töölönlahden rannalle. Äijiä käy 30-70, muutaman kerran yli 100. Sitten on vastaavanlainen naisten tupailta (naiset juo kahvia ja teetä makkaran sijasta). Nämä ovat maallikkojen toteuttamia.
Pienen sivukylän kyläkirkossa on joskus maallikoiden toteuttamia minikirkkoja ja raamattuelokuvailtoja. Niissä nyt ei käy kuin kymmenkunta, kun kylä on niin pieni. Mutta pieniä versoja kai kyselitkin.
Viimeinkin vastaus kysymykseen. Kiitos!
Tämä hieno ja puhutteleva asia.
Mainitsitte myös asiaa tuntevasta joka kokoontumisissa kertoo työalastaan. Voisiko edellinen kehittyä suuntaan missä osallistujat itse vuorollaan kertoisivat, ja jakaisivat elämäänsä niin hyvässä kuin ikävässä.
Toki en tarkoita asiaa muodossa minkä piirissä joukkoon hyväksytyt ja kutsutut jakavat substanssiaan slooseissa.
Kotailloissa myös esitellään paikkaa ja sen historiaa, jos ko. paikassa ollaan ensi kertaa. Miehet ovat näin samalla oppineet tuntemaan omaa kuntaa joka laidalta ja naapurikuntien puolellakin on pistäydytty.
Tervehdys Timolle! Olet uupumaton valopilkkujen etsijä ja myös itse sellainen. Et kaipaa kiitosta vaan tuloksia.
Kerron yhden kokemuksen ja tapahtuman Kuopion torilta. Se on positiivinen juttu siksi, että vastaanotto oli hyvä ja tapahtuma oli jotakin uutta. Kommentti torilta: ” Olen todella hämmästynyt, että Kuopion torilla on näin suuri risti!” Pystytimme siis tammimarkkinoiden ajaksi torin keskelle n. 4m korkean valaistun ristin ja sen viereen teltan, joka oli sisustettu tunnelmallisesti alttarilla, valaistulla ristillä ja seinän kokoisesti kirjoitetulla Herran siunauksella. Teltan seinässä oli teksti : Hiljentymisen teltta, ev.lut seurakunnat. Teltan ulkopuolella jaoimme kynttilöitä ja ohjasimme ihmisiä telttaan. Alttarilla ristin juurella oli suuri hiekkalaatikko, mihin kynttilän sytytettynä sai asettaa. Jollakin oli suru tai ero, toisella kiitosaihe, joku vain kokeili,miltä tämä tuntuu. Teltassa ei juteltu, oltiin vain hiljaa ristin,kynttilämeren ja Jumalan Sanan kanssa. Ulkona sitten otettiin vastaan kiitokset, kommentit ja toivotettiin siunaukset ja hyvät päivänjatkot. Lapsiperheitä, lastenhoitajat lapsilaumoineen, nuoria, aikuisia ja vanhoja – pariskuntia, vaimo veti miehensäkin sisälle telttaan. Uskovia, tapakristittyjä, helluntalaisia, kirkon työntekijöitä ja tavallisia kuopiolaisia. Kaikilla oli syy hiljentyä, tuoda palavassa kynttilässä pala itsestä ristin alle. Jaoimme kahden päivän aikana yli 700 kynttilää. Yleinen kommentti oli ”tämä on paras juttu torilla” .
Missä on uskontoallergia, kammotus julkisessa tilassa olevaa kristiuskon symbolia kohtaan. Ei ainakaan Kuopion torilla. Kun menimme torille ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten, torivalvoja sanoi, tämä on hyvä juttu, tämän me tarvitsemme. Tapasin viereisessä kahvilassa kaupunginvaltuutetun ja kysyin miten näet kirkon tilanteen. Hän sanoi kirkon piilottautuvan marginaaliin seiniensä sisälle ja osoitti telttaamme ja ristiin päin sanoen, että tuossa on hyvä esimerkki miten kirkon pitäisi toimia.
Lisään vielä, että meillä oli v 2013 kirkossa pääsiäsnäytelmä, josta 3 esitystä, katsojia yhteensä hiukan yli 800. Iso ristikirkko oli viimeisenä iltana lehtereitä myöten tupaten täynnä. Seurakunnassamme n 2000 jäsentä, joten osall.% aika hyvä.
Käsikirjoitus ja puvusto on edelleen olemassa, mutta ei enää voimavaroja sitä toteuttaa. Ne saa käyttöön, jos jostain löytyy kiinnostusta.
Hienoa, teatteri kyllä rules missä hyvänsä…
Itse olen kirkon työhön kaivannut sielun hoito·opetuksen asiaa. Aiemmin olen tätä pitänyt kirkon kohtalonkysymyksenä.
Kirkko ei asiasta ole kiinnostunut. Muutenhan olisimme kirkon saarnakoulutuksesta jo saaneet ituja huomataksemme pidetyissä saarnoissa.
Miestyö nostaa päätään ainakin Lahden seudulla. Valtakunnallinen miestyö sivusto miestenilta.fi on perustettu.