Perjantaina 2.3. haudattua Billy Grahamia (99) ja hänen organisaationsa vuonna 1987 synnyttämää Missio Helsinkiä on viime päivinä muisteltu laajasti niin mediassa kuin somessa. Syytä onkin, sillä kyllä suurten lukujen Graham sai paljon hyvää aikaan. Myös sellaista, johon häntä ei välttämättä ole osattu yhdistää.
Missio Helsinki onnistui elokuussa 1987 kuumentamaan Suomen kirkollisen ilmaston ja käynnistämään luterilaisessa kirkossa syvemmän muutoksen kuin äkkiseltään arvaisi.
Graham nimittäin saattoi yhteen kaksi Missio Helsingin kriitikkoa: arkkipiispa John Vikströmin ja körttijohtaja Jaakko Eleniuksen. Ja tuli näin – tietysti täysin tietämättään – vahvistaneeksi körttiläisyyden aseman kirkon ehdottomana valtavirtana.
Joka taas osaltaan vauhditti kirkon kehitystä kohti avaraa, hyvinkin erilaisia uskontulkintoja ja kirkkopoliittisia tavoitteita sateenvarjonsa alle kokoavaksi moniääniseksi kansan kirkoksi.
Joidenkin suruksi, toisten iloksi.
****
Mutta kerrataan vähän. Billy Grahamin vierailua ja Missio Helsinkiä pohjusti ennennäkemättömän laaja, tehokas ja perusteellinen valmistelu – mistä kaikkien suurten yleisötapahtumien järjestäjien olisi yhä edelleen syytä ottaa oppia. Hyvän kuvan valmisteluista saa Mission 30-vuotismuistelusivustolta ja sieltä erityisesti Mission päätoimikunnan puheenjohtaja toimineen pankinjohtaja Ahti Hirvosen haastattelusta.
Valmisteluun kuului myös, että vähänkin kriittisesti Grahamiin ja Missioon suhteutuneet äänet pyrittiin vaientamaan etenkin mediassa. Tämän voi todistaa moni Ahti Hirvosen puhutteluun SYP:n johtokunnan kabinettiin lounaalle kutsuttu Missiokriitikko. Lehdistön myötämielisyyden takaajaksi ja tiedotustiimin vetäjäksi oli myös saatu Mauno Saari, joka oli silloin Uuden Suomen kustannusjohtaja ja yksi maan arvostetuimmista journalisteista.
Sanaa lobbaus ei tuolloin vielä oikein tunnettu, mutta kulissien takainen vaikuttaminen oli sitäkin vahvempaa. Sen seurauksena synnytettiin tyypillinen herätys- ja ratkaisukristillisyyttä heijastellut asetelma siitä, että jos olet Grahamia vastaan, olet Jumalaa vastaan. Ja yksi viesti oli, että nyt tuodaan leipäpappien näivettämään luterilaiseen kirkkoon todella uutta henkeä. Eikä sitä tietenkään saa vastustaa. Suhtautumisesta Grahamiin ja Helsinki Missioon tuli näin uskon mitta.
Mikä puolestaan loukkasi monia syvästi, aidosti ja pyyteettömästi toimivia kirkon työntekijöitä ja seurakuntalaisia.
****
Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja ja körttien Hengellisen Kuukauslehden päätoimittaja Jaakko Elenius oli siis yksi harvoista näkyvimmin Grahamin ja Missio Helsingin edustamaan kristillisen uskon tulkintaan ja teologiaan kriittisesti suhtautuneita kirkonjohtajia.
Piskuisuudestaan huolimatta juuri Hengellisestä Kuukauslehdestä muodostui Missio Helsingin pääkriitikko ja Eleniuksen lisäksi lehden kolumnistit Risto Krogerius, Heikki Keränen ja Satu Väätäinen sivalsivat terävästi lännestä Suomeen tulvivaa ratkaisukristillisyyttä vastaan – jota heidän tulkinta mukaan edusti Grahamin lisäksi samoihin aikoihin perustettu Suomen Lähetysseuran ja A-lehtien yhteinen Askel lehti.
Eleniuksen ja Hengellisen Kuukauslehden pääviesti oli, että Grahamin ja Missio Helsingin edessä kirkko häpeää omaa perintöään ja perinnettään, siis koko omaa identiteettiään. Kriitikkojen mukaan Mission edustama ratkaisukristillisyys oli täysin vastoin avaran kansankirkon olemusta ja halveksi luterilaisen perinteen mukaisesti kastettujen ja konfirmoitujen kirkon jäsenten uskoa.
****
Olin tuolloin edesmenneen Uuden Suomen kirkollistoimittaja ja yksi harvoista vähänkin kriittisesti Missioon suhtautuneista toimittajista. Kriittisyyteen riitti se, että rohkenin nostaa joissain ennakkojutuissa esiin myös Jaakko Eleniuksen näkemyksiä, joka johti lopulta siihen, että en kirjoittanut Grahamin vierailusta muuta kuin yhden kolumnin otsikolla ”Kun piispatkin vaikenivat” (US 31.8.1987).
Tuossa kolumnissa kritisoin sitä, että vaikenevien piispojen myötävaikutuksella Missio Helsinki iskosti tehokkaalla mediavyörytyksellä mielikuvan luterilaiselle käsitykselle vieraasta kristityn mallista. Sen mukaan kirkon jäseneksi kastettu, konfirmoitu ja Jumalan armon varassa elävä ihminen ei ole kunnon kristitty vaan sellaiseksi tunnustautuminen vaatii grahamilaisen mallin mukaisen julkisen ratkaisun stadionin nurmella ja sen vahvistamisen omalla nimikirjoituksellaan. Siis vapaiden suuntien kielellä uudelleen syntymisen.
Vuonna 1988 – siis vuosi Mission jälkeen – tein Hengellisen Kuukauslehden 100-vuotisjuhlanumeroon laajan analyysin Jaakko Eleniuksen ajasta lehden päätoimittajana (1984-87). Siinä jutussa kävin läpi lehden pääkirjoitusten ja juttujen pohjalta myös Eleniuksen ja Mission välistä kärhämää, joka huipentui tapahtuman jälkeen käytyyn kiihkeään televisiokeskusteluun.
Siinä televisiossa esiintymiseen täysin sopimaton, hiljaa ja hitaasti puhunut Elenius laukaisi kuuluisan ja elämään jääneen repliikkinsä stadionin nurmelle lahdatuista kristityistä.
Emeritusarkkipiispa Mikko Juva repi tuosta heitosta viittansa, mutta körttijohtaja sai tuekseen yllättäen arkkipiispa John Vikströmin, joka yksityisesti ja myös julkisesti asettui Eleniuksen esittämien teologisten perusnäkemysten takuumieheksi.
Vikströmin tuki ei tullut aivan yllättäen vaan oli ennakoitavissa: hän ei missään vaiheessa osallistunut Mission järjestelyihin eikä kuulunut mihinkään valmisteluelimiin. Hän ei myöskään arkkipiispana virallisesti vieraillut Grahamin puhetilaisuuksissa stadionilla.
Yksityisesti Vikström kuitenkin kävi kuuntelemassa Grahamia stadionilla, jossa tapasin hänet aivan sattumalta. Seisoimme puhujalavan sivulla juoksuradalla, kun Graham esitti jokaiseen tilaisuuteensa kuuluneen alttarikutsun tulla lavan eteen nurmelle tunnustamaan uskonsa.
Vikström seurasi tapahtumia sivusta. Hän ei kommentoinut tilannetta muuten kuin sanomalla minulle hiljaa: ”Ja ne vievät sinne eteen pieniä lapsiakin.” Repliikki ei ollut tarkoitettu julkisuuteen, enkä ole siitä ennen tätä kirjoittanut.
****
Missio Helsingissä tehtiin siis kirkkohistoriaa. Mutta aivan muussa kuin mitä järjestäjät olivat odottaneet. Mission jälkipyykissä televisioaikakaudelle täysin vieras körttijohtaja ja avaraa kansankirkkoa puolustanut arkkipiispa löysivät toisensa ja alkoi körttiläisyyden ja kansankirkon uusi lähentyminen. Siinä Vikströmin ja Eleniuksen rooli oli keskeinen.
Voi sanoa, että syntyi win-win tilanne. Vikströmin luotsaama avara, yhteiskunnallisesti aktiivi ja naisille pappeuden juuri avannut kansankirkko sai körttiläisyydestä vahvan tukijan. Eleniuksen johtama herännäisyys puolestaan kirkollistui entisestään, nousi keskeiseksi osaksi kirkon valtavirtaa ja vältti eristäytymisen marginaaliin.
Kivuttomasti tämä ei kuitenkaan tapahtunut eikä körttiläisyydestä tullut mikään kansankirkon hampaaton tukipuolue. Tämä näkyi esimerkiksi suhtautumisessa naisten pappeuteen, jossa kirkon johto Eleniuksen mukaan enemmistöpäätöksellä lipesi alkuperäisestä ja luovuttamattomasta virkakäsityksestä. Mutta siitä huolimatta körttiläisyys ei lähtenyt muiden herätysliikkeiden tavoin protestiliikkeiden tielle: päätös oli tehty ja sen kanssa tuli seurakunnissa elää.
Grahamkritiikin juuret olivat körttiläisyydessä myös syvemmällä teologiassa. Eleniuksen lisäksi vahvat teologit Lauri Haikola ja Tuomo Mannermaa suhtautuivat hyvin kriittisesti Mission edustaman evankelioimisen sisältöön ylipäätään ja ehdottipa Mannermaa koko termistä luopumista jo vuonna 1985 julkaistussa Hengellisen Kuukauslehden evankelioimisen teemanumerossa.
****
Niin avarana ja liberaalina kuin körttiläisyyttä on totuttu pitämään, niin Eleniuksen aikaa leimasi pikemminkin hämmästely siitä, että kirkko häpeää omaa perintöään ja juoksee kaiken maailman uudistusten perässä. Näin reformaation juhlavuoden jälkitunnelmissa onkin hyvä muistaa, mitä Elenius kirjoitti jo 1986 ylipäätään enteellisesti ja erityisesti Missiota ennakoiden:
”Luterilainen kirkko ei alun alkaenkaan ymmärtänyt itseään modernina vaihtoehtona vanhoille kirkkokunnille vaan paluuna alkuperäiseen apostoliseen uskoon. Uskonpuhdistus ei ollut remontti, jossa kirkosta tehtiin mahdollisimman hyvin ajan henkeen sopiva, jollaisia nykyajan remontit kirkossa näyttävät olevan.”
Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi Elenius ja Vikström löysivät toisensa Missiohuuman jälkilöylyissä. Eleniuksen vahva luterilainen yksin armosta -teologia ja körttiläisyyteen sisään rakennettu salatun Jumalan mysteeri takasivat sen, että Vikströmin edustama avara kansankirkko ei ajautunut karismaattisen helluntailaissävytteisen ratkaisukristillisyyden moralistiseksi temmellyskentäksi, ainakaan kokonaan.
Nyt jälkeenpäin voi myös arvioida, mikä Helsinki Mission kautta löytyneellä yhteydellä oli cityherännäisyyden julkisuuskuvan myöhemmälle kehittymiselle, kun se tarjosi yhden merkittävän kasvualustan nousevalle vihervasemmistolaisuudelle, kulttuurikristillisyydelle, seksuaalivähemmistöille, myönteiselle pakolaispolitiikalle ja kokoaan suuremmalle edustukselle niin kirkolliskokouksessa kuin kirkkohallituksessa.
Turhaan ei ole vitsailtu, että Herättäjäjuhlista on muodostunut kirkon liberaalin eliitin kokoontumisajot, näkökulmasta riippuen niin hyvässä kuin pahassa.
Sitä toki voi kysyä, onko pyörä taas kääntynyt, suhdanteet muuttuneet. Körttiläisyydelle vieraita ja tiukan linjan herätysliikkeiden yhden totuuden äänenpainoja on viime aikoina kuultu taas niin avioliittokeskustelussa, uudelleen virinneessä kiistelyssä naispappeudesta, henkilöseurakuntien haikailussa, reviisorien puuhastelussa tai vaatimuksissa yhden totuuden Raamatun tulkinnasta. Ja hämmentävää on se, että samanlaista fundamentalismia ja armotonta lakihenkisyyttä löytyy kirkossa nyt niin konservatiivien kuin liberaalien äärilaidoilta.
****
Tämä tausta on hyvä muistaa, kun tässä ajassa taas on vahvoja merkkejä suurten johtajien ja viimeisten totuuksien kaipuusta. On myös hyvä muistaa, että Elämä on. Se on paljon monimuotoisempaa kuin yhden asian moralistiset ja populistiset ääriliikkeet haluavat sen olevan. Myös ja nimenomaan kirkossa. Sillä viime kädessä oli ja on kysymys valtataistelusta, siitä että onko kirkko moniääninen vai yksiääninen.
Niin kauan on toivoa, kun uskossaan heikot körttiläiset vielä jaksavat kirkossa elää ja vaikuttaa. Vaikka ei siitäkään mitään kansanliikettä ole tullut.
Mutta takaa se ainakin sen, että kirkko yhä edelleen hyväksyy täysivaltaisiksi jäseniksi myös elämässään vähemmän onnistuneet ja uskossaan epävarmat kyselijät. Sitä perintöä kannattaa vaalia.
Minä en ole elämäni aikana ollut oikein missään tekemisissä körttiläisyyden kanssa tai sitten en ole huomannut asiaa. Mieleeni on kuitenkin jäänyt eri yhteyksistä, että körttiläiset ovat ”armon kerjäläisiä”. Nyt haluaisin kysyä tarkemmin tästä armon kerjäläisyydestä.
Ensiksikin, miksi Jumalan armoa pitää kerjätä? Itse olen kokenut, että armo annetaan lahjaksi sitä janoaville. Siten pelastustakaan, mikä annetaan armosta, ei tarvitse kerjätä vaan sen voi ottaa vastaan ilman rahaa tai hintaa, kuten tämän päivän tunnussanassa kerrotaan. Jeesus on elämän leipä, josta riittää kaikille nälkäisille. Jokaisella, joka uskoo häneen (Jeesukseen) on iankaikkinen elämä. Armon kautta saan lahjaksi syntien sovituksen ja iankaikkisen elämän. Olen siitä iloinen ja kiitollinen.
Toiseksi kysyisin, että jos armoa pitää kerjätä, niin eikö siitä seuraa jatkuva epätietoisuus siitä, että olenko pelastettu? Jos en vaikka ole osannutkaan/jaksanutkaan kerjätä tarpeeksi? Perustuuko pelastukseni Jeesuksen sovitustyöhön, mikä lahjoittaa minulle armosta pelastuksen? Vai perustuuko pelastukseni riittävään määrään armon kerjuuta?
No, joka tapauksessa me pelastumme yksin uskosta, yksin armosta, Jeesuksen sovituskuoleman kautta, niin körttiläiset kuin muutkin.
Kristitty ihminen odottaa, ikävöi, kaipaa ja huokaa, että saisi joskus nähdä edes pienen vilauksen armosta. Varmuus on vierasta. Kainuun vanhassa herännäisyydessä oli tapana vasta kuolinvuoteella huokaista helpotuksesta…amon kerjäjäinen ehkä kuvaa asennetta ja ihmisen pienuutta suhteessa Jumalaan.
En sano nykyherännäisyydestä mitään, enkä ole körtti ja inhoan virsien neuroottista veisaamista, mutta yhtä kaikki: jos puhutaan herätysliikkeistä uskonnollisina innovaatioina, on herännäisyys ollut läpikotaisin suomalaisin sellainen, ja teologialtaan hyvin omaperäinen.
Kari-Matti.”Kristitty ihminen odottaa, ikävöi, kaipaa ja huokaa, että saisi joskus nähdä edes pienen vilauksen armosta. Varmuus on vierasta. Kainuun vanhassa herännäisyydessä oli tapana vasta kuolinvuoteella huokaista helpotuksesta…”.
MInusta kyllä armon kerjäläinen on ihan käypä kielikuva. Myös psalmissa 37:7 sanotaan” Hiljenny Herran edessä ja odota Häntä…” 37:34″Odota herraa ja ota vaari hänen teistänsä..”. Sielun ikävöimistä ja halajamista ja huokaamista Jumalan puoleen kuvataan monissa Psalmeissa, Psalmi 42:2″Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua….”. Nyt tämähän on oikein hyvä asenne, koska oikeastihan meillä ei ole Herralleem muuta annettavaa kuin syntimme ja epäonnistumisemme. Kuitenkin ongelma tulee siitä, jos vasta kuolinvuoteella päästään huokaisemaan helpotuksesta. Tässä touhussa nimittäin vääjäämättä käy niin, että kun ei oikeasti mitään odoteta, ei todennäköisesti mitään saadakaan. Pelkään siis, että mitä maanpäälliseen vaellukseen tulee, sitä ei tällä meiningillä eletä ainakaan missään ”ylösnousemusvoimassa” tai Pyhän Hengen täyteydessä. Kuitenkin olemme Kristuksen kanssa Hänen kärsimyksiinsä suostuessamme myös Hänen kanssaperillisiään, Room8:17-18. Vaikka tämän iankaikkisen perinnön täysi kirkkaus odottaakin meitä vasta kuoltuamme, on kyllä tarkoitus että saamme runsain mitoin maistaa Jumalan siunauksia ja ”tulevan maailman ajan voimia ”jo maanpäällisen vaelluksemme aikana. Ei minusta ainakaan ole mitään eriytyisen nöyrää tms. jos Herran hyvä lahjat jäävät saamatta ja nauttimatta sen takia, että ei muuta osata kuin ikävöidä ja huokailla loputtomiin. Varsinkin jos siitä tulee jonkunlainen uskonnollinen puheenparsi tai mekaaninen käytöstapa ollaan kyllä minusta pahasti hakoteillä. Tästä voi siis tulla samanlaista kuin erilaisten ”liikutusten” tai ”hengen täyteyden ”kokemusten imitoiminen toisaalla, siis lihallista uskonnollista teatteria.
Salme, kun en ole mikään körtti, mutta toimittajana tottunut etsimään tietoa, niin tässä linkki, jonka kautta pääset hyvin sisälle herännäisyyden sanastoon. Joka kieltämättä on ihan oma taiteen lajinsa.
https://www.h-y.fi/herannaisyys/korttisanakirja.html
Kiitos Hannu linkistä. Täytyy tutustua tarkemmin, mutta otin heti esille tuon kysymykseni ”Armon kerjäläinen” ja tässä vastaus.
”Armon kerjäläinen
Hengellisesti köyhä ja osaamaton vastakohtana hengellisesti rikkaalle ja hyvinvoivalle. Hän odottaa armoa. Siinä voi nähdä epäjohdonmukaisuuden: armo on ansaitsematon lahja, mutta samalla sen saamiseen luotetaan. Herännyt tuntee itsensä mitättömäksi ja huonoksi ihmiseksi, mutta Jumala pitää ihmistä arvokkaana. Nykyihminen ei helpolla pyydä armoa, ehkei osaa antaakaan. Tai hän luulee, että armosta voi tehdä kauppaa, mihin kerjäämisellä ei tässä viitata.”
Ihan käypä selitys. Kiitos.
Valtion- tai kansankirkkojen aika kaikkialla alkaa olla ohi. Ne ovat lähes kaikkialla näivettymässä kovaa vauhtia. Näyttää olevan niin, että ne ovat toimineet jollain lailla niin kauan kuin niiden tukena on ollut yhtenäiskultuurin ja valtion tuki. Nyt kun nämä peruspilarit ja niiden tuki on aika lailla vedetty pois, niin valtion- ja kansankirkoille on käymässä niin kuin palloille, joista vedetään ilmat pihalle.
Kuvaavaa on, että refomaation juhlavuonna luterilaisilta jäi lähes kokonaan huomaamatta, että jo nyt ylivoimaisesti määrällisesti suurinta osaa protestanteista eivät suinkaan muodosta ”avarat” kansankirkot, vaan valtiosta irti olevat (uskovien) kasteeseen perustuvat uskovien ryhmät, jotka pyrkivät järjestämään seurakunnallisen toimintansa UT:n mukaan. Niiden kasvu maailmalla on räjähdysmäistä.
Taitaa olla niin, että joidenkin kovasti ylistämä ”avaruus” ei kuitenkaan loppujen lopuksi modernissa yhteiskunnassa kanna kovinkaan pitkälle, vaan kätkee itseensä näivettymisen siemenen. Puhumattakaan siitä, että UT:sta on lähes mahdotonta löytää perusteluja koko kansankirkkoajatukselle.
Näin se vaan on ja suomalaisen kirkkopolitiikan mittapuulla näitä lähes räjähdysmäisesti kasvavia protestanttisia ryhmiä leimaa teologisesti konservatiivisuus. Yksikään liberaali kirkko ei kasva. Missään.
Olin viime viikon Espanjassa. Selailin ja katselin hoitoklinikkani tuolissa televisiokanavia. (Suomen Yle näkyi kanavalla 81 ja Mtv3 kanavalla 82.) Erilaisten kanavien moninaisuus laittoi ajattelemaan, että taitaa olla mahdoton yritys sulkea sisäänsä nykyaikana kokonaista kansakuntaa saman uskonnollisen yhteisön sisälle. Viime viikolla Kotimaan kolumnisti totesi naispappeuteen liittyen, että kuilu on syventynyt ja osapuolet etääntyneet. Ajattelen siitä, että kaiken kaikkiaan kirkon jäsenistö on hajaantunut kuin varpusparvi eri suuntiin.
Koko ihmiskuntakin pirstaloituu sähköisen tiedonvälityksen vaikutuksesta. Muutama sata eri puolilla maailmaa asuvaa erikoisella tavalla elämään asennoituvaa voi muodostaa tiiviin yhteisön. Samassa korttelissa asustavat saattavat taas jäädä ventovieraiksi, jotka koetaan ehkä vastustajiksikin. ”Taitaa olla mahdoton yritys sulkea sisäänsä nykyaikana kokonaista kansakuntaa saman uskonnollisen yhteisön sisälle.” Kansakuntien rajat kulkevat eri linjoja kuin uskonnollisten yhteisöjen rajat.
Tilanne on vaikea, mutta ei toivoton. Suomen luterilainen kirkko on kuitenkin historiassa ollut jonkinlainen Luojan lemmikki, kaikesta huolimatta. Mikään muu kansankirkko ei liene ollut sellaisten herätysten ja siunausten kohde Euroopassa kuin se. Mutta vanhoilla siunauksilla sekään ei loputtomiin pötki.
Se on ainakin selvää, että aikaa ei ole enää tuhlattavaksi, mikäli kurssi halutaan muuttaa. Nykyisillä resepteillä ja metodeilla kurssi ja syöksykierre ei varmasti muutu. Nyt kun kaikkea muuta on kokeiltu, niin vielä on yksi ja paras vaihtoehto: takaisin Raamattuun. Se tepsi 500 vuotta sitten, ja tepsii takuuvarmasti vielä tänäänkin.
Raappana. ”Suomen luterilainen kirkko on kuitenkin historiassa ollut jonkinlainen Luojan lemmikki, kaikesta huolimatta. Mikään muu kansankirkko ei liene ollut sellaisten herätysten ja siunausten kohde Euroopassa kuin se.”
Edelleen lestadiolaisten suviseurat ovat suurimmat hengelliset juhlat koko Euroopassa. Mitään likimainkaan vastaavan kokoista tapahtumaa ei ole missään maanaosassamme. Kuitenkin on kyllä tärkeää ymmärtää, että luterilaisuuden vaikutus maailmalla on aika marginaalista verrattuna erilaisiin helluntailaisiin ja karismaattisiin vapaakristillisiin uusiin kasvaviin seurakuntiin. Olen itse saanut nähdä näitä herätyksiä Etelä-Amerikassa enkä oikein ymmärtäisi mistä kristillisyydessä on kysymys ilman näitä kokemuksia. Hengen vuodatus kokonaisten kaupunkien yllä on mahtavaa ja sellaista on tietysti mahdotonta organisoida yhden kirkkokunnan tai herätysliikkeen puitteissa. Kolumbian Bogotassa kaikenlaiset seurakunnat kasvavat koska kaikille on sama ”avoin taivas” ja ”hengen vuodatus” tarjolla. Sitten se on vaikkapa erilaisissa monen sadan tuhannen jäsenen megaseurakunnissa organisoitu monella eri tavalla. Tämä on ”lopun ajan sadonkorjuuta” jossa ongelmana on miten saada kaikki sielut korjattua, koko sato korjattua. Tämä on positiivinen ongelma. Paradigmat ovat jo muuttuneet ja maailman lähetyksen keskukset ovat tänään ihan muualla kuin Pohjolan luterilaisissa kirkoissa.
Antti. Kannattaa käyttää kappalejakoa. Se helpottaisi kommenttiesi lukemista.
”Tämä on ’lopun ajan sadonkorjuuta’, jossa ongelmana on miten saada kaikki sielut korjatuksi, koko sato korjatuksi.” Tässä ajatuksessa on mielestäni joku kiusallinen inhimillinen sivumaku. Onko saarnamiesten uutteruudesta kiinni, pelastuvatko kaikki Pyhän Hengen herättämät sielut? Eikö Jumala viekään loppuun alkamansa työn?
Juu , kiitos muistutuksesta. Kirjoittelen usein hätäisemmin kuin pitäisi, joten voi olla kirjoitusvirheitäkin. Olen kyllä iloinen, että itse tämä hertysasia voi nousta edes vähän puheenaiheeksi. Maailma on sillä lailla muuttunut, että voimme matkustaa enemmän mutta myös internetin jne. välityksellä olla yhteydessä muihin maanosiin aivan eri lailla kuin aikaisemmin.
Martti Pentti.”Tässä ajatuksessa on mielestäni joku kiusallinen inhimillinen sivumaku. Onko saarnamiesten uutteruudesta kiinni, pelastuvatko kaikki Pyhän Hengen herättämät sielut? Eikö Jumala viekään loppuun alkamansa työn?”
Sinulla on hauskat jutut. Jumala tekee tällaisessa herätuksessä oman osansa, ja ihmiset omansa. Kaikki virheet ja tyhmyydet menevät näissä herätyksissä ihmisten piikkiin, mutta itse Heengen vuodatus on suvereeni ja täydellinen Jumalan lahja. Ei mikään seurakunta toimi ilman pastoria. Jos siis seurakunnan sunnuntaikokouksessa käy 80 000 ihmistä tietysti tarvitaan myös välttävästi toimiva organisaatio sitä hallinnoimaan, erityisesti latinojen keskuudessa. Muutenhan tulisi täysi kaaos. Silti on kuitenkin parmpi, että näitä herätyksiä on, kuin ettei niitä olisi. Siis Bogotassa on pelastunut satoja tuhanisia ihmisiä kuluneen parinkymmenen vuoden aikana. Tottakai on inhimillinen sivumaku, kun on ihmisistä kyse.Miten muuten voisi olla? Millainen olisi epäinhimillinen herätys?
Martti Pentti.”Tässä ajatuksessa on mielestäni joku kiusallinen inhimillinen sivumaku. Onko saarnamiesten uutteruudesta kiinni, pelastuvatko kaikki Pyhän Hengen herättämät sielut? Eikö Jumala viekään loppuun alkamansa työn?”
Sinulla on hauskat jutut. Jumala tekee tällaisessa herätyksessä oman osansa, ja ihmiset omansa. Kaikki virheet ja tyhmyydet menevät näissä herätyksissä ihmisten piikkiin, mutta itse Hengen vuodatus on suvereeni ja täydellinen Jumalan lahja. Ei mikään seurakunta toimi ilman pastoria. Jos siis seurakunnan sunnuntaikokouksessa käy 80 000 ihmistä tietysti tarvitaan myös välttävästi toimiva organisaatio sitä hallinnoimaan, erityisesti latinojen keskuudessa. Muutenhan tulisi täysi kaaos. Silti on kuitenkin parmpi, että näitä herätyksiä on, kuin ettei niitä olisi. Siis Bogotassa on pelastunut satoja tuhanisia ihmisiä kuluneen parinkymmenen vuoden aikana. Ne ovat myös sinun uskonsisariasi. Tottakai on inhimillinen sivumaku, kun on ihmisistä kyse.Miten muuten voisi olla? Millainen olisi epäinhimillinen herätys?
Bogotá lienee kahdeksan miljoonan asukkaan kaupunki. Uskallan uskoa, että siinä joukossa on Jumalan lapsia enemmänkin kuin ’satoja tuhansia’.
Pentti ”Bogotá lienee kahdeksan miljoonan asukkaan kaupunki”. Bogotassa on kymmenen miljoonaa asukasta. Neljässä suuressa megaseurakunnassa yhteensä on melkein miljoona jäsentä, riippuen vähän miten tätä mitataan. Sitten nämä ovat vain parinkymmenen vuoden ajalta. Tämä tarkka lulumärä ei ole tärkeintä, vaan se suvereenisuus, miten Jumala vuodattaa henkeään. Se ei ole ihmisen teko, ja siis kaikesta ihmisten vajavaisuudesta huolimatta sieluja pelastuu jatkuvasti valtavat määrät. Yhden Betesda-nimisen seurakunnan näky on voittaa miljoona sielua. Se on aika lakihenkinen mutta kasvava seurakunta. Systeemi on että kokoukset jatkuvat 24/7 koko ajan. Toisessa megaseurakunnassa on G-12 systeemi, eli kaikki ovat soluissa, jotka moninkestaistuvat evenkelioinnin kautta. Kolmannessa Jumala parantaa sairaita, ja tämä vetää ihmisiä puoleensa. Siellä on myös hyviä katolisia kirkkoja. Nämä opit ja systeemit ovat lähinnä herätyksen hallinnoimista varten, että sielut saadaan krjattua talteen.
”Nämä opit ja systeemit ovat lähinnä herätyksen hallinnoimista varten, että sielut saadaan krjatuksi talteen.” Tämä juuri on sitä, minkä ’sivumakua’ aavistelin. Ihmisellä lienee halu hallinnoida Pyhän Hengen työtä. Kyllä kai Elämän kirjaa pidetään Taivaassa eikä minkään megaseurakunnan toimistossa.
Pentti. ”Tämä juuri on sitä, minkä ‘sivumakua’ aavistelin. Ihmisellä lienee halu hallinnoida Pyhän Hengen työtä. Kyllä kai Elämän kirjaa pidetään Taivaassa eikä minkään megaseurakunnan toimistossa”.
En oikein ymmärrä mitä tarkoitat. Ei kai Pyhän Hengen työtä pidä hallinnoida,mutta kun suuret ihmisjoukot ovat liikenteessä, täytyy tietysti olla järjestys. Mitää muuten arvalisit että tapahtuisi, erityisesti spontaanissa latinokulttuurissa? Uskoon tulleet ihmiset ohjataan tietysti seurakuntaan paimennettavaksi.Jokaisen seurakunnan toimistossa on jonkunlaiset jäsenluoettelot, niin meillä kuin muuallakin. Sitten tietysti taivaassakin on kirjat. Mehän emme yksityiskohtaisessti tiedä täsmääkö nimet molemmissa aivan tarkkaan? Eihän herätys merkitse sitä, että ihmiset eivät tee mitään. Sellaisessa on aina Jumalan osuus, ja ihmisen osuus. Miten uuten voisi olla? Ole nyt varovainen, ettet ala taas puhua ihan läpiä päähäsi.
On selvää, että seurakunta, hiippakunta tai kirkkokunta tarvitsee järjestystä ja hallintoa. Ihmettelen vain sanontaasi ’saada kaikki sielut korjatuksi talteen’. Millaista asennoitumista se heijastaa?
Pentti. ”Ihmettelen vain sanontaasi ‘saada kaikki sielut korjatuksi talteen’. Millaista asennoitumista se heijastaa?”
Kenen asennoitumisesta puhut? Siellä Bogotassa ollaan innokkaita sielujen voittajia. Se on minusta hyvä asenne, koska tällaisten, siis monen sadan tuhannen uskovan seurakuntien hoitaminen on kyllä noin inhimillisesti työlästä. Pelastuneet sielut kuuluvat seurakunnan yhteyteen, ja sinne ne myös on hyvä saada talteen. Yksin jäävät uskovat helposti haaksarikkoutuvat uskossaan ja vinoutuvat tai luopuvat uskosta. Seurakunnan opetuksen yhteydessä on paremmet mahdollisuudet pysyä uskossa. Bogota on laittomuuden tilassa, siellä on yli miljoona asetta, ja ihmisiä tapetaan aika herkästi milloin mistäkin syystä. Synnin houkutukset ovat kyllä toista luokkaa kuin Helsingissä. Kirkoss sielut ovat siis tallessa, miikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Yleensä Bogotassa lapset muuttavat kotoaan vasta mennessään naimisiin, koska kotona on turvallisempaa, sielläkin ollaan tavallaan tallessa.
”Se on minusta hyvä asenne, koska tällaisten, siis monen sadan tuhannen uskovan seurakuntien hoitaminen on kyllä noin inhimillisesti työlästä.” Seurakunnan tarkoitus lienee olla kristittyjen yhteisö eikä sielujen talteenotto- ja hoitolaitos. Puhun asenteesta, jossa lähimmäiset koetaan vain sieluiksi, joita tulee voittaa Jumalalle. Ihmiset kapeutuvat vain julistustyön kohteiksi. Heiltä edellytetään varmaankin henkilökohtaista ratkaisua, mutta loppuuko henkilökohtaisuus siihen? Tuleeko heistä vain numeroita evankelistojen ansioluetteloon: tuhat kääntymystä siellä ja kaksituhatta täällä.
Martti Pentti, mikä on negatiivisuutesi salaisuus? Miksi kolumbialaiset kaventavat toisensa vain julistustyön kohteeksi, eivät välitä toisistaan henkilökohtiaisesti ja ovat toisilleen vain numeroita tilastossa? Miksei heidän seurakuntansa olisi kristittyjen yhteisö siinä missä sinunkin hiippakuntasi? Saatko ollenkaan etäisyyttä omiin asenteisiisi? Tunnetko yhtään kolumbialaista?
”Miksi kolumbialaiset kaventavat toisensa vain julistustyön kohteeksi, eivät välitä toisistaan henkilökohtiaisesti ja ovat toisilleen vain numeroita tilastossa?” Enhän minä kolumbialaisia tarkoita vaan megaseurakuntia perustavia tähtievankelistoja. Heitä on joka puolella. Billy Grahamistahan tämä keskustelu alkoi. Mikä on oma asenteesi kolumbialaisiin kirjoittaessasi: ”Mitä muuten arvalisit että tapahtuisi, erityisesti spontaanissa latinokulttuurissa?”
MIksi sitten kirjoitat näin, kun minä täysillä puhun Bogotasta ja kolumbialaisista? Billy Graham nyt ei perustanut seurakuntia. Kyllä hänenkaltaisiaan evankelistoja enää ei ole ainakaan Euroopassa Reinhard Bonnken jälkeen. Bogotan tunnetuin megaseurakunta kasvaa jäsentensä yhteisöllisestä elämästä, ja näissä 12 hengen soluissa ja soluista käsin tapahtuvasta evankelioinnista, ei minkään tähtievenkelistan takia.
Olen vuosikymmenien ajan matkustanut jatkuvasti maailmalla ja tunnen monenlaisia ihmisiä eri kansallisuuksista. En tiedä mistä se johtuu, mutta kolumbialaisiin Jumala on laittanut aivan erityisen hienoja ominaisuuksia. Missään en ole tavannut niin lämminsydämisiä ja ystävällisiä ihmisiä kuin siellä.
Kyllä kansakoulunopettajankin luulisi pystyvän vähän monipuolisempaan ajatuksenvaihtoon jos oikein yrittää.
”En tiedä mistä se johtuu, mutta kolumbialaisiin Jumala on laittanut aivan erityisen hienoja ominaisuuksia. Missään en ole tavannut niin lämminsydämisiä ja ystävällisiä ihmisiä kuin siellä.” Mistä sitten johtuu, että erityisesti ’spontaanit latinot’ ovat mielestäsi alttiita synnyttämään kaaoksen ilman riittävää hallinnoimista?
Pentti.”Mistä sitten johtuu, että erityisesti ‘spontaanit latinot’ ovat mielestäsi alttiita synnyttämään kaaoksen ilman riittävää hallinnoimista?”
Koita nyt skarpata vähän ennenkuin puhut ihan höpöjä. Missä vaan muussakin maassa, missä on kymmeniä tuhansia ihmisiä liikkeessä vaikkapa jollakin stadionilla tätyy pitää järjestystä. Euroopassakin on järjestysmiehiä massatapahtumissa. Latinot ovat spontaaneja, pinnallisia ja helposti syttyviä, heten ihmisiä. Jos ei heille aseteta ulkoapäin järjestystä, varsinkin hengen vuodatauksissa, kaikki leviää kuin jokisen eväät. Pääsyy tähän järjestyksen tarpeeseen on varmasti kuitenkin se, että Bogota on laittomuuen tilassa. Se ei ole niinkuin Suomi, missä on järjestys ja lakia kunnioitetaan. Laittomuuden vallassa olevissa maissa kaikki toimii erilailla kuin meillä Suomessa. Kolumbiaa on osittain vaikea ymmärtää, samoin kuin vaikkapa Venäjää. Mutta tavallisten ihmisten hyväsydämisyydestähän ei voi erehtyä, kun saa jatkuvasti olla en kohteena.
Minun neuvo sinulle on, että koeta hyväksyä se, että kristillisyys eri puoilla maailmaa on aika erilaista. Kannattaa myös ottaa myönteinen perusasenne hengellisiin herätuksiin. Ilman että Jumala antaa herätuksen jonnekin, sellaista ei ole. Meillä Suomessa ei ole ollut kunnon herätystä pitkän aikaan. Minusta olisi hyvä, jos selleinen vielä tulisi.
”Koeta hyväksyä se, että kristillisyys eri puoilla maailmaa on aika erilaista.” Onko Kolumbian herätys ’kolumbialaista’ kristillisyyttä vai ’tuontitavaraa’. Keskustelumme aihe on Billy Grahamin missioiden ja herännäisyyden suhde. Missiot ovat amerikkalainen menetelmä tavoittaa lyhyessä ajassa tuhansia kuulijoita, körttiläiset siioninvirsiseurat on vanha suomalainen tapa koota kerrallaan muutamia yhä uudestaan. Julistajan tuhannen kuulijan sijasta siis sadassa tuvassa veisaa kymmenen ystävää kussakin. Helsingin missioiden ytleisöä tutkittiin aikanaan ja todettiin, että valtava enemmistö kuulijoista oli aktiivisia kristittyjä, jotka olisivat muuten menneet kotiseurakuntiensa tilaisuuksiin. Osallistuisivatko Kolumbian megaseurakuntien uskovat katolisen kirkon messuun, jos herätystä ei olisi tapahtunut?
”Latinot ovat spontaaneja, pinnallisia ja helposti syttyviä, hetken ihmisiä.” Tällaiset kommentit ovat mielestäni loukkaavia yleistyksiä.
Pentti. ”Nyt tölväisit ruotsalaisiakin. Tämäkö on mielestäsi hauskaa? Taitaa sinunkin mielessäsi olla vielä purkamattomia esteitä”.
Tarkoitan hauskalla tätä kirjoittamista noin yleensä, en erityisesti ruotsalaisista kirjoittamista. Ruotsaliset, samoinkuin kolumbialaiset tunnen aika hyvin. Olen tehnyt ruotsalaisten kanssa paljon hengellistä työtä. Körttijohtaja Paavo Ruotsalainen tapasi Ruotsin vastaavan Roseniuksen. Se tapaaminen meinasi päättyä käsirysyyn. MInulla on mennyt ruotsalaisten kanssa ihan hyvin, kun ymmärrän niitä paremmin. Siis heille ei kannata yrittää antaa tai opettaa mitään.Tämä johtuu juuri sisällä asuvasta pikku kansakoulunopettajasta, joka tahtoo neuvoa kaikkia. Minusta se on hauskaa, kun sen ymmärtää.
2 Kor 10:5 ja Room 12:2 ovat minullekin tärkeitä jakeita.On traagista, että usein silloin kun luulemme tietävämme Jumalasta tai Hänen valtakunnastaan jotain, itse asiassa olemme vain tylsistyneet herätysliikkeidan tai kirkollisuuden uskonnollisen ”jargongin” takia. Herätys on siitä hyvä, että siinä Jumala ilmestyy suvereenisti. Niistä voi siten oppia paljon siitä, millainen Jumala on.
Minun keskustelun aihe on selvästi ollut kolubian herätys siitä asti kun keskustelu siirtyi siihen. Kolumbialainen herätys on ihan niiden oma juttu, ja erilaiset opit ja järjestyksetkin on etupäässä niiden omia. Tässä kenenkään on vähän vaikea mennä heitä herätysaisosissa neuvomaan. Minä olen pärjännyt siellä, koska aina on pienemmissä seurakunnissa tarvetta raamatun opettajalle.
Sanoinhan jo, että tunnetuin megaseurakaunta on järjestäytynyt 12 hengen kotisoluiksi, joilla on oma ohjelma joka tähtää sielujen voitamiseen ja solun kasvamiseen niin, että siitä syntyy uusi/uusia soluja. Tämä on systeemi, joka palvelee tämän herätyksen dynamiikkaa, sadonkorjuuta. Tällaistahan yritettiin tuoda Suomeenkin, muuta e siitä täällä mitän tullut, koska se ei ole menetelmä, millä saataisiin joku herätys alulle, vaan suverenin alkaneen ja meneillään olevan hengen vuodatuksen hallinnoimiseen syntynyt näky. Sitten emme tiedä, mitä muutaman vuosikymmen päästä on tapahtunut. Guatemalassa vastaavat herätykset ovat jatkuneet 1960-luvulta alkaen niin , että noin 60 % väestöstä on tällaisia vapaakristillisiä .kristittyjä. Olen siellä monta kertaa vieraillut pikkukaupungissa jonka melkein kaikki asukkat (96% tms) olivat uskovia. Siellä oli torillakin samanlainen herätyksen ilmapiiri kuin kirkossa. Näissä maissa on paljon katolisia seurakuntia, jotka ovat herätyksen vaikuttamia, so. uudistuneita. Muutenhan katolinen kirkko ei sielläkään suhtaudu myönteisesti vapaaseen kristillisyyteen.
Nyt se on ihan selvä, jos katsomme kristillistä maailmaa kuvaamastasi körttinäkökulmasta, kaikki vieras taitaa näyttää vähän pelottavalta. Silloin kun ei tehdä mitään muuta kuin istutaan ja uskotaan tutun porukan kanssa oikeat laulukirjat kourassa , ei tehdä virheitäkään. Heti kun missä tahansa alamme toimia, alamme myös tehdä virheita. Jos tällaisia heräkyksiä näkee ja vaikkapa vain tutkii, jöytää kyllä äkkia erilaiset heikkoudet. Jos ne olisivat jotenkin vain yliluonnollisia en tiedä miten ne voisivat auttaa ihmiskuntaa. Heti kun me ihmiset olemme kuvioissa mukana tuotamme myös etupäässä sotkua. Tämän keskellähän Jumalan on yritettävä ihmisiä pelastaa ja johdattaa.
Minulla on monta henkilökohtaista hyvää ystävää erityisesti Kolumbiassa. Heitä on ollut minun kotonakin Suomessa. Sinun on turha luulla, että tahtoisin loukata heitä. Jos luet minkä tahansa turistioppaan, jossa kuvataan kolumbialaisia, niissä kuvataann käsitettä tässä ja nyt , ja sellitetään, miksi he ovat hetken ihmisisä. Jos ei tätä mmärrä, turhautt pahan kerran. Ei tässä ole kyse hyvästä tai huonosta, vaan erilaisuudesta. Hengelliset kokouksetakaan eivät siellä koskaan ala sovittuun aikaan kuten meillä vaan aina usein tunninkin myöhässä. Asiat mitkä olis selvästi sovittu on voivat olla unohdettu seuraavana päivänä jne. Koko kulttuuri on aivan erilainen kuin meidän sveitsiläisten kellojen ”orjuuttama” Eurooppa.”Kansakoulunopettajamaisuutesi” tulee häiritsevällä tavalla esiin ajattelusi yksinkertaisuudesta ja kykenemättömyydestäsi hengellisesti luovaan ajatteluun, siis kykenemättömyydestä edes kuvitella jotain muuta, kuin sitä, mihin olet tottunut.
”’Kansakoulunopettajamaisuutesi’ tulee häiritsevällä tavalla esiin ajattelusi yksinkertaisuudesta ja kykenemättömyydestäsi hengellisesti luovaan ajatteluun, siis kykenemättömyydestä edes kuvitella jotain muuta, kuin sitä, mihin olet tottunut.” Nyt taidat loukata sekä kansakoulunopettajia että minua.
Pentti.”Nyt taidat loukata sekä kansakoulunopettajia että minua”.
Ei kannata loukkaantua. Opettajan ammatti on hyvä ja kunnioitettava. Kieltämättä tunnen pientä turhautuneisuutta, mutta toisaalta tällainen chattailuhan on vapaaehtoista. Ajattelen, että niin kauan kun se on hauskaa, voin jatkaa.
”Kansakoulunopettajamaisuus” minulle ehkä symboloi vähän ruotsalaisuutta. Sanotaanhan, että jokaisen ruotsalaisen sisällä asuu pieni ”kansakoulunopettaja”. Minusta meidän kaikkien mielen tulee vapautua Jumalan käyttöön. ”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemusta vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Jumalalle”, 2 Kor 10:5. Englannin kielinen sana varustuksen kohdalla on stronghold= mielen linnake. Tässä on kyse mielen liinnakkeista”, ajatuskimpuista, luutuneista asenteista, jotka ovat myös uskonnollisia. Melkein kaikissa vanhoissa herätysliikkeissä tämä on ongemlana. Tuore hengellinen herätys on ohi ja jäljelle jää sanoja, jargongia ja asenteita joista sitten tulee menetetyn hengen elämän uusi sisältö. Elämä vaihtuu puheeseen, sanoihin, joilla uskoa sitten ylläpidetään. Monille helluntailaisillekin on melkein mahdotonta opettaa mitään uutta, kun heidän mielensä on kuin teflonia. Heillä on korvien välissä tällainen ”Stronghold”, mielenlaatu, jossa ei enää ole kykyä oppia mitään uutta.
Ratkaisu tähän on Room 12:2″…. muttukaa mielenne udistuksen kautta, tutkiaksenne mikä on Jumalan tahto,, mikä hyvää, otollista ja täydellistä”. Näin ymmärrämme, että ei ole tarkoitus että meille tulee uskonnollinen mielenlaatu, jolloinkangistumme kaavoihimme,vaan että säilytämme luovan kyvyn ymmärtää Jumalaa Pyhän Hengen siunaamalla mielenlaadulla.
”Sanotaanhan, että jokaisen ruotsalaisen sisällä asuu pieni ’kansakoulunopettaja’.” Nyt tölväisit ruotsalaisiakin. Tämäkö on mielestäsi hauskaa? Taitaa sinunkin mielessäsi olla vielä purkamattomia esteitä.
”MInulla on mennyt ruotsalaisten kanssa ihan hyvin, kun ymmärrän niitä paremmin. Siis heille ei kannata yrittää antaa tai opettaa mitään.” Television sketsiviihteessä tällainen saattaisi huvittaa, mutta ei vakavaksi tarkoitetussa keskustelussa.
”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne.” Tämä maailma tekee usein noita halventavia yleistyksiä: ”venäläiset aina…, ruotsalaiset eivät koskaan…, latinot ovat…, afrikkalaiset eivät ole…” ja niin edelleen. Kristityn tulisi mielestäni uudistua tässäkin mieleltään ja kohdata kaikki ihmiset ilman ennakkoluuloja.