Ylläoleva otsikko on sitaateissa, koska kipinä tuollaisen asian miettimiseen tulee Ilmari Karimiehen blogista, jossa hän pohtii koulun uskonnonopetusta.
Mutta en jatka siitä teemasta , vaan itse kysymyksestä , siis siitä mistä Jumalassa on kyse?
Ensimmäinen ajatukseni on se että oikeampi kysymys voisi olla : Mistä jumala-ideassa on kyse? Uudelleen muotoilu siksi , että en ainakaan minä voi sanoa yhtään mitään siitä mistä Jumalassa on kyse. En tunne Häntä, eikä minulla ole ainakaan ensikäden tietoa Hänestä.
Vuosien mittaa lukeminen ja liikkuminen uskonnollisissa piireissä on tietenkin antanut jonkilaisen kuvan siitä mitä oikeat ajattelijat ja ”tavalliset” ihmiset ovat Jumalasta ajatelleet ja katsovat kokeneensa.
Asiasta kiinnostuneet voivat etsiä lähdekirjoista noita tietoja, mutta juuri nyt haluan ottaa asiaan subjektiivista kantaa. Sanon kuiten sen että hyvät ajattelijat stimuloivat omaa ajattelua ,,joten ilman heitä ei pärjää. Kaikkea ei voi luoda alusta alkaen, vaan on hyvä peilata omaa ajattelua jo olemassa olevaan .
Mihin siis olen päätynyt tai oikeammin, mitä ratoja ajatteluni kulkee? Huomaan itsestäni, että ensimmäinen vastaus on se, että kaikesta lukemisesta ja kokemisesta huolimatta olen edelleenkin vastausta vailla. Sieluni näyttää kaipaavan jotain muuta kun ajatuksia ja ideoita ymmärtääkseen mistä jumala -ideassa on kyse. On tyydyttävä tilapäisiin silmänräpäyksiin ja hetkellisiin oivalluksiin ja elää välikausina niistä. Lopulta päätyy siihen että kysymys on suhteesta.
Jollain merkillisellä tavalla minullakin on suhde Jumalaan . Vaikeus on että suhteen dominoiva puoli on se että suhteeni kohde vaikenee eikä ilmoita läsnäolostaan, puhumattakaan olemuksestaan mitään. Täytyy elää suuren epävarmuuden ja poissaolon tunteen kanssa ja silti luottaa suhteeseen.
Toinen suuri kysymys on se että antaako jumalan idea ja miten selityksen kaikkeuden olemassaoloon ? Taas törmää vaikeuksiin koska tiede, kaikista heikkouksistaan huolimatta, on niin pitkälle edistynyt että sen avulla voimme ymmärtää koko joukon kaikkeuden olemuksista, vastakohtana sille että pitäisi jumala-ideaa kaiken selityksenä. Siitä meillä ei ole tietoa vaan ainoastaan spekulaatioita. Seurauksena on ”kaikesta huolimatta eläminen niin kuin Jumala olisi todellisuutta”.
Tällaisesta on käytännön seurauksia henkilökohtaiselle hartauselämälle. Osallistuminen rituaaliomaiseen jumalanpalvelusyhteyteen koko sydänmisesti edellyttää sisäistä avoinna olemista voidakseen vastaanottaa ja tosissaan osallistua siihen mitä messu voi antaa. Vaihtoehtoisesti osallistua ja toivoa että rituaali vie mukaansa ja avaa sisäiset mutta muuten kätketyt elämän lähteet jumalanpalveluksen vuorovaikutuksessa.
Toinen mahdollisuus on hiljainen sanaton hartaus jossa hiljenee kuuntelemaan kuinka (oletettu) Jumalan henki tekee työtään minussa. Se on itseasiassa vaikeampi hartauden muoto kun mitä luulisi. On kärsivällisesti odotettava jotta hiljaisuus muuttuu rukouksen tilaksi ja että ei anna periksi kokemisien puutteile. Hiljaisen hartauden olemus on tyhjentymisessä ja jopa kaipauksesta luopumisena. Lopulta oppii tyytymään siihen mitä sellainen hartaus antaa.
Siis, mistä Jumalassa on kyse. Yksinkertainen omakohtainen vastaukseni on : Jumalan idea antaa mahdollisuuden kokea ja kasvaa suhteessa joka jota ei voi selittää mutta joka vain on epämääräisesti vaativana ja velvoittavana ja tuntemattomana suunnan näyttäjänä. En osaa sanallakaan ottaa kantaa Jumalan ajateltuihin ominaisuuksiin. Heti kun yrittää sanoittaa sellaista tunnen meneväni harhaan ja puhuisin vastoin parempaa tietoani sellaisesta mistä en tiedä mitään muuta kun kekemukseni antamia aavistuksia. Nuo aavistukset eivät voi olla mikään tietolähde ollessaan psykologiaa, mutta mahdollisesti ne ovat kuin varjo luolan seinällä näkemättä aurinkoa joka luo ne .
Luulen että pohtiminen siitä mistä Jumalassa on kyse , on mitä keskeisin kysymys . Se että siihen voi saada vain tilapäisiä vastauksia ei tarvitse merkitä sitä että sellaisen ajattelu on turhaa ja hyödytöntä. Omasta mielestäni asia on päinvastoin. On vaikea keksiä enemän inspiroivaa kysymystä sellaiselle joka ei voi jättää uskonnollisuuden miettimistä rauhaan.
Olen ymmärtänyt niin että Jumala on kaikkialla läsnä, mutta Jumala ei ole kaikessa. Esim. kivessä, puussa jne. Se olisi panteismia, ei kristinuskoa.
Paavali puhui aatenalaisille Ap. 17:24-31. ”…sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme…emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.”
Jumalaa ei voi tavoittaa omilla ajatuksilla ja saada hänestä tietoa siten, vaan Hänet kohdataan Hänen erityisessä ilmoituksessaan eli Raamatussa ja Kristuksessa eli Sanassa.
Luonnossa taas Room.1: ”Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä,…” Luonnossa näemme Jumalan käden jäljen ja hänen viisautensa.
Olen ymmärtänyt niin, ja niinhän se Raamatussa onkin, että jos Jumala näyttäytyisi ihmiselle, ei ihminen jäisi eloon. Jumalan on siksi verhouduttava. Näin tapahtui esim. Moosekselle ja profeetoille. Jumala ilmoitti Moosekselle nimensä: minä olen, se joka olen.
Näin olen minäkin ymmärtänyt ?
” kaikkialla läsnä. ”
Kukaan ei liene ole perehtynyt miettimää, mitä se voisi tarkoittaa, että on kaikkialla läsnä ? Mikä nopeus sellainen on, että voi olla kaikkialla. Valon nopeus on kai suurin nopeus mitä tunnetaan. Mutta onko jotain vielä enemmän, vielä nopeampaa ?
Ikuisuudessa ei ole aikaa jolla nopeutta voisi mitata, siksi me voimme sanoa, että valon nopeuttakin nopeampi on ’ samanaikaisuus,’ ja Jumala ikuisuudessa voi korreloida kaiken kanssa samanaikaisesti. Ei menneisyyttä, ei tulevaisuutta, ja valokin on kirkkaus, ei nouseva ja laskeva.
Mutta ikuisuus ei voi alkaa jostakin, kuten syntymästä tai kuolemasta, silloin se ei enää ole ikuisuus.
Ikuisuus ei voi alkaa mistään, kaikki millä on alku, on myös loppu.
Jos ihminen ajattelee olevansa ikuisuusolento, hänen pitäisi miettiä myös sitä, mistä hän on tullut, koska ikuisuusnäkökulmasta ennen syntymää oleva on yhtä tärkeä, kuin kuolemanjälkeinen aika, tai paremminkin ajattomuus.
Suosittelen kaikille asiata kiinostuneille Petri Järveläisen yllä olevan lenkin takaista tekstiä. Siitä oppii todella paljon ja varmasti useimmille uutta asiaa teismistä . Termin tenteminen on tärkeää ja siihen on hyvä saada taustaa.
Petri Järveläisen artikkelissa todetaan Augustinuksen käyttäneen ilmaisua ”Jumalan olemus on salattu.” Tuo kuvaus voidaan sovittaa (2Sam22:12) ”Ja hän pani pimeyden majaksi ympärillensä, synkät vedet, paksut pilvet.” Edelliseen liityy myös (P97:2) Pilvi ja pimeys on hänen ympärillänsä, vanhurskaus ja oikeus on hänen valtaistuimensa perustus.
Kirjassa – Uskonto ja valta, näkökulmia kirkon missioon – Kari Kopperi kirjoittaa artikkelissa Missio Dei Lutherin ristinteologiaan viitaten viimeiseen ja vaikeimpaan asiaan. ”Kärsimyksessä ja ristissä itsensä ilmoittava Jumala jää kristityllekin lopulta salatuksi. On asioita, joita me yksinkertaisesti emme kykene selittämään ja ymmärtämään.”
Edellisen voidaan myös liittää Daavidin Psalmi (24:4); ”Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.” Pimeässä kuljetaan, mutta Herra vitsallaan ja sauvallaan meitä lohduttavat. Ahdistus, usko ja lohdutus. Ristin pimeä yö – Jumalan salattu viisaus.
….ts. usko, ahdistus, lohdutus.