Ylläoleva otsikko on sitaateissa, koska kipinä tuollaisen asian miettimiseen tulee Ilmari Karimiehen blogista, jossa hän pohtii koulun uskonnonopetusta.
Mutta en jatka siitä teemasta , vaan itse kysymyksestä , siis siitä mistä Jumalassa on kyse?
Ensimmäinen ajatukseni on se että oikeampi kysymys voisi olla : Mistä jumala-ideassa on kyse? Uudelleen muotoilu siksi , että en ainakaan minä voi sanoa yhtään mitään siitä mistä Jumalassa on kyse. En tunne Häntä, eikä minulla ole ainakaan ensikäden tietoa Hänestä.
Vuosien mittaa lukeminen ja liikkuminen uskonnollisissa piireissä on tietenkin antanut jonkilaisen kuvan siitä mitä oikeat ajattelijat ja ”tavalliset” ihmiset ovat Jumalasta ajatelleet ja katsovat kokeneensa.
Asiasta kiinnostuneet voivat etsiä lähdekirjoista noita tietoja, mutta juuri nyt haluan ottaa asiaan subjektiivista kantaa. Sanon kuiten sen että hyvät ajattelijat stimuloivat omaa ajattelua ,,joten ilman heitä ei pärjää. Kaikkea ei voi luoda alusta alkaen, vaan on hyvä peilata omaa ajattelua jo olemassa olevaan .
Mihin siis olen päätynyt tai oikeammin, mitä ratoja ajatteluni kulkee? Huomaan itsestäni, että ensimmäinen vastaus on se, että kaikesta lukemisesta ja kokemisesta huolimatta olen edelleenkin vastausta vailla. Sieluni näyttää kaipaavan jotain muuta kun ajatuksia ja ideoita ymmärtääkseen mistä jumala -ideassa on kyse. On tyydyttävä tilapäisiin silmänräpäyksiin ja hetkellisiin oivalluksiin ja elää välikausina niistä. Lopulta päätyy siihen että kysymys on suhteesta.
Jollain merkillisellä tavalla minullakin on suhde Jumalaan . Vaikeus on että suhteen dominoiva puoli on se että suhteeni kohde vaikenee eikä ilmoita läsnäolostaan, puhumattakaan olemuksestaan mitään. Täytyy elää suuren epävarmuuden ja poissaolon tunteen kanssa ja silti luottaa suhteeseen.
Toinen suuri kysymys on se että antaako jumalan idea ja miten selityksen kaikkeuden olemassaoloon ? Taas törmää vaikeuksiin koska tiede, kaikista heikkouksistaan huolimatta, on niin pitkälle edistynyt että sen avulla voimme ymmärtää koko joukon kaikkeuden olemuksista, vastakohtana sille että pitäisi jumala-ideaa kaiken selityksenä. Siitä meillä ei ole tietoa vaan ainoastaan spekulaatioita. Seurauksena on ”kaikesta huolimatta eläminen niin kuin Jumala olisi todellisuutta”.
Tällaisesta on käytännön seurauksia henkilökohtaiselle hartauselämälle. Osallistuminen rituaaliomaiseen jumalanpalvelusyhteyteen koko sydänmisesti edellyttää sisäistä avoinna olemista voidakseen vastaanottaa ja tosissaan osallistua siihen mitä messu voi antaa. Vaihtoehtoisesti osallistua ja toivoa että rituaali vie mukaansa ja avaa sisäiset mutta muuten kätketyt elämän lähteet jumalanpalveluksen vuorovaikutuksessa.
Toinen mahdollisuus on hiljainen sanaton hartaus jossa hiljenee kuuntelemaan kuinka (oletettu) Jumalan henki tekee työtään minussa. Se on itseasiassa vaikeampi hartauden muoto kun mitä luulisi. On kärsivällisesti odotettava jotta hiljaisuus muuttuu rukouksen tilaksi ja että ei anna periksi kokemisien puutteile. Hiljaisen hartauden olemus on tyhjentymisessä ja jopa kaipauksesta luopumisena. Lopulta oppii tyytymään siihen mitä sellainen hartaus antaa.
Siis, mistä Jumalassa on kyse. Yksinkertainen omakohtainen vastaukseni on : Jumalan idea antaa mahdollisuuden kokea ja kasvaa suhteessa joka jota ei voi selittää mutta joka vain on epämääräisesti vaativana ja velvoittavana ja tuntemattomana suunnan näyttäjänä. En osaa sanallakaan ottaa kantaa Jumalan ajateltuihin ominaisuuksiin. Heti kun yrittää sanoittaa sellaista tunnen meneväni harhaan ja puhuisin vastoin parempaa tietoani sellaisesta mistä en tiedä mitään muuta kun kekemukseni antamia aavistuksia. Nuo aavistukset eivät voi olla mikään tietolähde ollessaan psykologiaa, mutta mahdollisesti ne ovat kuin varjo luolan seinällä näkemättä aurinkoa joka luo ne .
Luulen että pohtiminen siitä mistä Jumalassa on kyse , on mitä keskeisin kysymys . Se että siihen voi saada vain tilapäisiä vastauksia ei tarvitse merkitä sitä että sellaisen ajattelu on turhaa ja hyödytöntä. Omasta mielestäni asia on päinvastoin. On vaikea keksiä enemän inspiroivaa kysymystä sellaiselle joka ei voi jättää uskonnollisuuden miettimistä rauhaan.
Markku, kirjoitat: ”Lopulta päätyy siihen että kysymys on suhteesta. Jollain merkillisellä tavalla minullakin on suhde Jumalaan.”
Kun lähestyy ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta Jumalasta, ei ihmisestä käsin, lähtökohdaksi tulee silloin Jumalan ilmoitus itsestään. Jumalan ilmoitus on teologisen ajattelun keskeisiä peruskäsitteitä. Teologian piirissä on perinteisesti puhuttu toisaalta Jumalan yleisestä ilmoituksesta luomakunnassa ja toisaalta hänen erityisestä ilmoituksestaan Kristuksessa.
Edesmennyt Matti Hyrck kirjoittaa: ”Mielestäni perustavanlaatuinen väistämätön lähtökohta on, että ihmisen ja Jumalan välinen suhde voi ihmisen kokemusmaailmassa toteutua vain hänen oman mielensä, siis hänen psyykkisen apparaatinsa välityksellä tai sen kautta. Ihminen on kaikessa psyykkisessä toiminnassaan, myös uskomisessaan, sidottu oman mielensä rakenteisiin. – – Ihminen ei kerta kaikkiaan voi astua mielensä ulkopuolelle ja sieltä käsin tarkastella olevaisuutta ikään kuin ”Jumalan näkökulmasta”. Tämä rajoitus koskee myös hänen edellytyksiään ottaa vastaan Jumalan antamaa ilmoitusta.”
Vaikeus on siinä että me ihmisinä emme voi lähteä Jumalan suhteessa ihmisiin. Meillä on tietoa vain siitä ilmoituksessa mitä aikaisemmat ovat kokeneet ja tulkinneet Jumalan suhdetta ihmisiin. Meidän ei oikeastaan tarvitse ottaa huomioon jumalan suhdetta meihin ylimalkaan vaan meillä on täysi työ hoitaa omaa suhdettamme häneen.
Markulle kiitokset rehellisen tuntuisesta kirjoituksesta. Mielenkiintoista pohdintaa. Näitä samoja kysymyksiä meistä moni miettii. Markun kirjoitus jättää levollisesti tilaa myös lukijan omille ajatuksille.
aikka, Markku, et sitä suoraan kysynyt, selvennän oman kysymykseni motiivia. Sillä viittaan siis nimenomaan luterilaisen teologian kantaan siitä, ettei Jumalaa voi ymmärtää vain puhtaan teoreettisesti, ulkokohtaisesti tarkastellen. Jumalan käsitteleminen vain ideana johtaa tämän näkemyksen mukaan objektiivisesti harhakäsitykseen,
Reformaation alkulaukauksia olivat Lutherin disputaatiot skolastista teologiaa vastaan ja Heidelbergin disputaatio. Niissä Luther kiistää aikansa skolastisen teologian mallin, joka tarkasteli Jumalaa luomakunnan kautta sen kanssa univookkisena toimijana (ns. kunnian teologia) eli objektina ja ideana, ja lähtee siitä, että ihminen ei voi olla tällaisessa neutraalissa tarkastelusuhteessa suhtessa Jumalaan, vaan Jumalan ymmärtäminen ja itsen ymmärtäminen ovat välttämättömässä sidonnaissuhteessa toisiinsa.
En siis näe, että pohdintasi olisivat mahdottoman kaukana tästä asetelmasta. Ahdistustahan Luther pitää disputaatioissaan välttämättömänä edellytyksenä armolle, joka on käsitteenä varsin laaja, ja viittaa pelkän anteeksiannon sijaan koko ihmisen itseymmärryksen muuttumiseen. Saksalaisessa mystikassa, mikä näiden ajatusten taustalla on, ahdistus liittyy oman käsityskyvyn puutteiden hyväksymiseen ja aktiivisuuden sijaan Jumalan haltuun jättäytymiseen.
Liityn mielelläni moiseen vanhaan traditioon jonka Ilmari on näkevinään kirjoituksessani. Silloin saa tukea pitkästä perinteestä eikä tarvitse pitää itseään yksityisajattelijana.
Markku, ”Vaikeus on että suhteen dominoiva puoli on se että suhteeni kohde vaikenee eikä ilmoita läsnäolostaan, puhumattakaan olemuksestaan mitään. Täytyy elää suuren epävarmuuden ja poissaolon tunteen kanssa ja silti luottaa suhteeseen.”
En usko, että olet tosissasi. Jollakin tavalla hänen on täytynyt ilmoittaa jotain olemassaolostaan sinulle? Sinulla ei voisi olla muuten luottamusta suhteeseen, joka koettelee ymmärrystä?
Niitä kokemuksen antamia aavistuksia joita minullakin kuitenkin on uskallan tuskin kutsua ilmoitukseksi omalle kohdalleni. Ne ovat kuitenkin psykologiaa . Mutta voin olla väärässä. Miksikä ei psykologia olisi yksi luonnollisen ilmoituksen välikappaleista?
Ahdistus ja erityisesti masennus saavat ihmisen kysymään elämän mielekkyyttä. Valoa tunnelin päässä ei näy. Kun omat eväät loppuvat, aletaan etsiä apua itsen ulkopuolelta.
Mistä Jumalassa on kyse? Joku kyselee omassa eksistentiaalisessa ahdistuksessa samalla tavalla. ”Onko jotain enemmän kuin kaikessa, mitä olen elämässäni kohdannut, hoitoa ja hoitajia, terapeutteja ja lääkäreitä. Heidän kauttaan olen saanut apua, mutta jotain enemmän kaipaan, mitä se on”; kyselee apua etsivä.
Markku, ”Miksikä ei psykologia olisi yksi luonnollisen ilmoituksen välikappaleista?”
Miksipä ei? Kaikki näkyvä on luonnollista ilmoitusta. Ihmisten välinen vuorovaikutus voi myös parhaimmillaan olla parantavaa, voiman löytämistä ja toivoa antavaa. Se voi myös johtaa erityisen ilmoituksen luokse.
Ihmisellä, onneksi, on lajityypillinen lahja kurottaa itsensä ulkopuolelle eksistenssiinsä. Varmasti totta on myös ettei edellisellä pääse kuin mitä Luojamme on tarkoittanut henkilökohtaisina lahjoina.
Edellistä syntyy elämänkaaren aikana useissa mahdollisuuksissa aina liikunnasta, musiikista, kirjallisuudesta, meditaatioharjoituksista lähtien.
Rakastuminen kuuluu myös edellisiin asioihin.
Perimmältään kyse uskonnon harjoittamisessa on elämän ylevöittäminen. Uskonnon parissa enTheos yhteydessä asia on usein kestävää sorttia edeten vuorovaikutteiseksi puheluksi Luojamme kanssa.
Messumme Ehtoollisosaan alussa kuuluu” Ylentäkää sydämenne Jumalan puoleen” ja siihen seurakunnan vastaus.
Ehdottaisin tämän jälkeen hetken hiljaisuutta, ja rukouksen asian puolesta. Sitten jatkettaisiin kuten tähän asti.
Edellinen kehotus on paljon puhuva edellä kirjottamaani.
Tosi kiinnostava blogi. Markku Hirn on lähellä Jumalan valtakuntaa näissä pohdinnoissaan.
Juuri suhteesta on kyse, kun pohditaan sitä millainen joku henkilö on. Hänen käytöksensä, huumorinsa ja käytöksensä kertoo paljon siitä kenen kanssa ollaan tekemisissä. Jumalan hienotunteinen käytös, jossa hän ei tee itsestään suurta numeroa, vaikka varaa olisi. Se on poikkeuksellisen hienoa käytöstä. Siitä huolimatta että kukaan ei ole lähelläkään Hänen vertainen, niin Hän näyttää vetäytyvän täysin sivulliseksi ja jättää jopa itsensä määrittelyn muiden huoleksi. Hänen huumorintajunsa on myös ihan huippua. On ihan käsittämätöntä miten Hän keksii aina uusia jekkuja. Aina Hän kykenee yllättämään tarinan loppuratkaisuissa sellaisella tavalla jota kukaan ei ole osannut odottaa. Hyvässä seurassa hän on enimmäkseen hiljakseen, mutta kun puhuu, niin kaikki kuuntelee. Sillä hän ei sano yhtään turhaa sanaa ja jokainen niistä sisältään valtavan paljon syvällisiä merkityksiä. Hänen puheensa tuo rauhan ja levon tilanteeseen, kuin tilanteeseen. On merkillistä miten kaikki ongelmat ympäriltä näyttää katoavan, vaikka ne äsken vaikutti kaatuvan juuri niskaan. Tulee valtavan turvallinen olo, kun hän ilmaisee läsnäolonsa. Siinä vain tajuaa sen että, eihän tässä ole mitään hätää, kun Hän on tässä läsnä. Minua ihmetyttää tuo, että niin harva tahtoo Hänen seuraansa ja tutustumaan Häneen ja kaikkeen siihen käsittämättömän upeaan mitä Hän on.
Kerronpa yhden tapauksen. Olin muuttamassa ja olin myynyt asuntoni. Minun piti muuttaa tiettyyn osoitteeseen. Kauppa piti olla itsestään selvä, mutta ei ollutkaan. Siinä tuli juuri sellainen hätätilanne, josta Psalmissa 50 jakeessa 15 sanotaan: Huuda minua avuksesi hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua. Tressiä oli jo paljon kasaantunut. Ainahan sitä yrittää ensin kaikkea muuta ja rukous on vasta viimeinen keino. Läksin järven rantaan ja siellä huokasin rukouksen: ”kuinkas tässä nyt näin kävi.” Vastaus tuli samassa silmänräpäykeseessä. Hän sanoi selvällä suomen kielellä ja omalla murteellani vielä: ” luuleks Pekka, ettei mulla ole sulle paikkaa.”
Ei siinä mitään ääntä kuulunut, mutta sanat tuli selvästi Häneltä.
Sillä ahdistus ja pelko katosi samassa. Kävelin siitä kotiin täysin turvallisin mielin ja vasta aamulla avasin netin. Paikka joka ensin avautui oli se johon muutimme. Siinä oli vielä tilanne jossa saimme valita kahdesta asunnosta. Vaimo tykkäsi toisesta ja minä toisesta. Saatiin viikonloppu aikaa miettiä, kumpi otetaan. Maanantaina kysyin mitä vaimo tuumaa asiasta. Hän sanoi : ”sinä merkitset mulle niin paljon , että mennään siihen mistä sinä tykkäät”. Näin toteutui vielä sekin lupaus , että sain juuri se oman paikan.
Jumalan täytyy olla jotakin, joka on olemassa muista, kuten ihmisistä riippumatta, tämä tulee selvästi esille luomisessa, jossa ei vielä ollut yhtään ihmistä olemassa.
Kristus sensijaan vaatii jäseniä ja todistajia ollakseen olemassa. Ja isään ja poikaan uskomista pitää hokea, kuin YYA-sopimusta pelosta, että jotain katoaa jos siihen ei usko ja siitä puhu.
Jumalaa tuskin kiinnostaa se, uskotaanko hänen vai ei, luulisin häntä kiinnostavan enemmän sen, kuinka me toimimme suhteessa hänen luomistyöhänsä joka tottakai on hänelle tärkeä. Tärkeämpi kuin ihminen. Jos ihminen ei osaa toimia oikein, vaan ahneuksissaan tuhovasti, Ihminen saa mennä. Oikeamieliset jäävät.
Jeesus sanoo: Jos te tuntisitte minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni. Joh. 8:19
Jumalan määrittelyssä on se hankaluus, että kaikkea muuta on mahdollista määritellä , mutta Hänen määrittelynsä on mahdotonta. Siksi otsikon kysymykseen ei kenelläkään ole vastausta.
Kaikkivaltias, kaikkitietävä, on kaikkialla ja kaikessa, DNA:ssa luonnossa. On luonut taivaat ja maat ja meret ja kaiken, mitä niissä ovat. Tuntee jokaisen hiuksen, jos niitä päälaella on?
Jumala on kiinnostava ja pelottava omassa suuruudessa?
Jeesus sanoo myös: Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Joh. 14:9. Jumala on rakkaus. 1. Joh. 4:8.
Markku, laitan tuossa tärkeän kirjoituksesi osalta linkin esitelmään Jumala-käsitteen käsittelystä läntisessä teologianhistoriassa, koska tiedän sinun pitävän aatehistoriallisista taustoista: https://www.karjalanteologinenseura.fi/@Bin/118266/Petri+Jarvelainen+Klassinen+teismi+ja+sen+kritiikki.pdf
Kiva. Kiitos
Harvinaisen hieno blogi… Kyllä noita kiemuroita on tullut monesti itsekin mietittyä ja lopulta jäljelle jää vain luottamus Jumalaan.
Kukaan ei tahdo kuolla itselleen, se on ihmiselle vierasta, suorastaan luonnon vastaista, koska ihmisellä on selviytymis vaisto… Ja kuitenkin niin täytyy käydä.
”Hyvä oli minulle, että minut nöyryytettiin: niin minä opin sinun käskysi.
Sinun suusi laki on minulle kalliimpi kuin tuhannet kappaleet kultaa ja hopeata.
Sinun kätesi ovat minut tehneet ja valmistaneet; anna minulle ymmärrys oppiakseni sinun käskysi. Sinua pelkääväiset näkevät minut ja iloitsevat, sillä minä panen toivoni sinun sanaasi. Herra, minä tiedän, että sinun tuomiosi ovat vanhurskaat, ja uskollisuudessasi sinä olet minut nöyryyttänyt. Sinun armosi olkoon minun lohdutukseni, niinkuin sinä olet palvelijallesi luvannut.” Ps.119:71-76