Kasteen lahja 2021
Huomisen sunnuntain teemana on Jeesuksen kaste, loppiaisen vanhakirkollinen aihe. Jeesuksen kasteesta näkökulma laajenee kristilliseen kasteeseen yleensä. Kaikki Uuden testamentin tekstit keskittyvät tänä sunnuntaina kasteeseen ja sen merkitykseen kristityn elämässä. Jeesuksen kaste hänen kärsimystiensä alkuna on meidän kasteemme perusta. Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja hänen kirkkoonsa. Päivän saarnateksti on tämä:
15 Mutta kun kansa yhä odotti ja kaikki ajattelivat sydämessään Johanneksesta, eikö hän itse ehkä ollut Kristus,
16 niin Johannes vastasi kaikille sanoen: ”Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
17 Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisut aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa.”
18 Antaen myös monia muita kehoituksia hän julisti kansalle evankeliumia.
21 Kun siis kaikkea kansaa kastettiin ja myöskin Jeesus oli saanut kasteen ja rukoili, niin tapahtui, että taivas aukeni
22 ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt”.
(Luuk. 3:15–18, 21–22)
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Pyhä Raamattu kertoo, että Jeesuksen julkinen toiminta alkoi kasteesta. Kaste on vedenjakaja Jeesuksen elämässä. Sen jälkeen alkaa hänen julkinen toimintansa. Ennen Jeesuksen kastetta olevista vaiheista me tiedämme vain hyvin vähän. Joulun ajan teksteissä kerrotaan hieman Jeesuksen varhaisesta lapsuudesta, hänen ympärileikkauksestaan ja siunaamisestaan Temppelissä Simeonin ja Hannan toimesta. Lisäksi meillä on kertomus eräistä lehtimajuhlista Jeesuksen ollessa 12-vuotias. – Juuri muuta tietoa meillä ei sitten olekaan Jeesuksen varhaisista vaiheista. – Kasteen jälkeen kaikki muuttuu. Kasteen jälkeen Raamatun kirjoittajat seuraavat Jeesuksen elämää, julistusta, opetusta ja ihmetekoja aina hänen ristinkuolemaansa, ylösnousemukseensa ja Taivaaseen astumiseensa asti.
Jeesuksen kohdalla me voimme sanoa, että kaste muuttaa kaiken. Kasteen hetkellä taivas aukenee, Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta kuuluu omalle Pojalle kohdistettu Taivaallisen Isän ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt”.
Jeesuksen kaste on paljon enemmän kuin saatamme koskaan ymmärtää. Niin on myös oma kasteemme, jonka olemme Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä saaneet. Tässä saarnassa tulen puhumaan siitä, miten kasteen suuri merkitys on avautunut omalla kohdallani.
Nuoruus
Olen syntynyt luterilaiseen kotiin. Kun olin nuori, olin epävarma kasteeni suhteen. Minut on kastettu jo lapsena. En muista tätä tapahtumaa. Siihen aikaan meillä ei ollut edes kotikäytössä olevia videokameroita. Minun oli nuorena vaikeaa saada juuri mitään tunteenomaista kosketusta kasteeseeni. – Kun sitten rippikoulun jälkeen tutustuin joskus 17-vuotiaana myös muihin kuin luterilaisiin kristittyihin, törmäsin erilaisiin kastekäsityksiin. Minulle kerrottiin, ettei lapsena saatu kaste ollut oikeastaan ollenkaan mikään kristillinen kaste. Minun kohtaamani uudet kristityt ystävät opettivat aikuiskastetta, tai oikeastaan sellaista kastekäsitystä, joka edellyttää ymmärtävää uskoa, ei siis välttämättä täysi-ikäisyyttä. Uusien ystävieni mukaan uskovaksi tulemisen järjestys kulkee niin, että ensin tehdään tietoinen tahdonratkaisu. Tämän jälkeen mennään kasteelle, joka on eräänlainen kuuliaisuuden osoitus Jumalan ja ihmisten edessä.
Lyhyesti kerrottuna tämä johti minut kastekriisiin. Kaikki kuulemani vaikutti järkevältä. – Kuten äsken kuulimme Jeesuksen kasteesta, myös hänet kastettiin aikuisena. Näin näytti olevan isossa osassa UT:n lähetystilanteista. Jeesuksen seuraajiksi kääntyvät ihmiset olivat usein aikuisia, kuten esim. etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, joka oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan ja oli sieltä paluumatkalla ja istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajan kirjaa. Niin eräs Jeesuksen opetuslapsi, Filippus nimeltään kertoi Jeesuksesta, jolloin mies uskoi. Lopputulos on, että niin tämäkin mies kastettiin (Ap.t. 8: 26-38), aikamiehenä!
Nuorena siis kipuilin näiden kastekysymysten keskellä. Pitäisikö minunkin ottaa uusi kaste, kun omani on ”vain” lapsena saatu?
Tähän sain erilaisia vastauksia. Yksi vastaus oli, ettei minun kannattaisi huolehtia. Kaste ei ollut kuulemma mitenkään tärkeä asia, ei mikään pelastuskysymys. Riitti kuulemma, kun vain uskoi Jeesukseen.
– Tämä vastaus ei tyydyttänyt minua. Minulla ei ollut nuorena, eikä ole edelleenkään oikein luottamusta sellaisiin lohduttajiin, jotka kertovat minulle, ettei jostakin Raamattuun liittyvästä ohjeesta tarvinnut välittää. Jos Raamattu opetti vain aikuisten kastamista, miksi pitäisi toimia toisin!?! Eikö itse Jeesus kehottanut olemaan uskollinen myös sellaisissa asioissa, jotka olivat pieniä (Matt.25:21,23).
Toinen minulle annettu vastaus/ohje oli hieman parempi. Sen mukaan UT:n ajan tapana oli antaa kaste koko perhekunnalle (Esim. Ap.t. 16:11-34; 18:8). Koska tähän maailmanaikaan perheet olivat usein suuria ja monilapsisia, joukkoon mahtui siis varmasti myös ihan pikkuisiakin lapsia!
Tämän jälkimmäisen vastauksen takia voin nyt varovaisesti ajatella, että mahdollisesti myös luterilaisten tavalle kastaa lapset oli jonkinlaisen tila ja oikeutus. – Tässä vaiheessa nuoruuttani ajattelin lapsikastetta lähinnä luterilaisena tapana. En vielä hoksannut, että käytännössä kaikki vanhimmat kristilliset kirkkokunnat kuten ortodoksit, katoliset, armenialaiset, kreikkalaiset, syyrialaiset ja egyptiläiset ym. olivat vaalineet lasten kastamisen tapaa niin kauan kuin historialliset lähteet tietävät kertoa. – Tätä en nuorena hoksannut, mutta ei se olisi silloin luultavasti kovin paljoa vaikuttanut, koska minun uskoni oli silloin niin kotoisen suomalaista, etten oikein nähnyt meitä vanhemmilla kirkkokunnilla erityistä painoarvoa…
Kun kastekriisini oli alkanut, se jatkui ikäänkuin pinnan alla, vaikka en nähnytkään suoranaisesti vääränä kastaa lapsia. Vaikka lasten kastaminen olisi periaatteessa mahdollista, mitä ihmeen järkeä siinä oli?
Minustakin oli näet luontevaa ajatella, että uskovaksi tulemisen järjestys kulkee niin, että ensin tehdään tietoinen tahdonratkaisu. Tämän jälkeen mennään kasteelle, joka on eräänlainen kuuliaisuuden osoitus Jumalan ja ihmisten edessä. Tätä näkemystäni vahvisti eräs helluntailainen saarnamies, joka näytti minulle Raamatusta saman tilanteen, josta päivän saarnatekstimme puhuu. Hän vain luki Jeesuksen kastekuvauksen Matteuksen mukaan. Matteuksen mukaan Jeesus saapuu Johannes Kastajan kasteelle, mutta Johannes estelee Jeesusta. Johannes kokee itsensä hengessään liian arvottomaksi kastamaan Jeesuksen ja sanoo: ”Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!”(Matt.3:14)
Kasteelle astuva Jeesus kuitenkin sanoo Johannekselle: ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”. (Matt.3:15)
Kun siis juttelin nuorena em. helluntailaissaarnaajan kanssa, hän antoi minulle seuraavanlaisen selityksen: Tässä näet oikean toimintamallin ja opetuksen Jeesukselta. Kun me menemme kasteelle, se on eräänlainen kuuliaisuuden osoitus Jumalan ja ihmisten edessä. Tällaista uskonkuuliaisuuden tekoa voi pitää vanhurskaudentekona Jumalalle.
Kerron tämän vanhan tapahtuman nyt muistinvaraisesti, mutta uskon muistavani sen asiasisällön varsin hyvin, koska tämä oli minulle tuolloin hyvin kiinnostava aihe. Siksi tämä vastaus piirtyi syvälle mieleeni. Tämä vastaus oli kuin osuma hermopisteeseen. Tajusin, että tämä on ratkaiseva asia koko kasteopetuksessa. Jos Jumala edellyttää minulta tällaista kuuliaisuuden ja vanhurskauden tekoa nimenomaan kasteen muodossa, sellainen minun on sitten suoritettava. – Mutta onko näin?
Ratkaisevat asiat
Olisin varmaan mennyt melko pian kasteelle Vapaa- tai Helluntai-seurakuntaan, mutta jostain syystä sain kuitenkin käteeni Urho Muroman vanhan kirjan, jonka nimi oli Kristus-kaste. Päätin lukea tästä kirjasta, miten arvostettu evankelista Muroma opetti kasteesta. Minulle Muroma vaikutti ainakin siinä suhteessa luottamusta herättävältä, ettei hän tuuditellut ihmisiä valheelliseen rauhaan puheilla kaikkien automaattisesta pelastumisesta pelkän kasteen perusteella tms. Tiedän, etteivät monet pidä Muromaa kunnon luterilaisena, koska hän korosti ihmisen omaa uskonratkaisua niin paljon. – Olkoon miten vain, minulle Muroma oli kuitenkin tällöin tärkeä hengellinen ohjaaja juuri kristillisen kasteen suhteen.
Muroman kirja yllätti minut. Se avasi kokonaan uuden näkökulman nuoressa mielessäni. Olin tähän asti keskittynyt vain kasteen ulkoisiin muotoihin ja järjestyksiin. Niiden kautta olin yrittänyt ymmärtää, mikä kuulostaa järkevältä. Muroma opetti minut miettimään sitä, mikä on kasteen olemus. Suurin kysymykseni liittyi juuri siihen asiaan, mistä helluntaisaarnaaja oli minulle puhunut. – Mikä rooli minun omilla teoillani oli suhteessa kasteeseeni? Helluntaisaarnaajan mukaan kasteen olemus oli ihmisen kuuliaisuutta osoittava teko Jumalan ja ihmisten edessä. – Muroma avasi nyt minulle (kirjansa kautta) Raamatun sanaa selittäen, että kasteen olemus onkin Jumalan teko ihmiselle, eikä ihmisen teko Jumalalle.
Ja hämmästyttävää kyllä tämä käy ilmi juuri Jeesuksen kasteella. – En ollut ollenkaan tullut ajatelleeksi, että Jeesuksen kaste on erikoistapaus. Jeesuksen kaste on eri asia kuin kaikki muut aiemmat kasteet. Sinulle tämä saattaa olla selvää, mutta minulle se oli tällöin ihan uutta. – Muistamme, miten Johannes Kastaja esteli Jeesusta tulemasta kasteelle, jolloin Jeesus sanoo: ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”. (Matt.3:15)
Tajusin tuolloin, ettei Jeesus anna kasteella mitään muodollista esimerkkiä siitä, miten meidän täytyy tehdä tällainen kuuliaisuuden teko Jumalalle. Minulle avautui uusi näkymä, jossa kaste olikin jotakin paljon suurempaa kuin yksikään ikioma kuuliaisuuden osoitus.
Jeesuksen kaste on erikoistapaus. Se ei ole esimerkki siitä, miten ihminen tekee kuuliaisuudentekoja Jumalalle. Jeesuksen meneminen parannuksen kasteelle on Hänen eli Jeesuksen Kristuksen ainutlaatuinen kuuliaisuudenteko Isän Jumalan edessä. – Mitä oli Johannes Kastajan kaste? Se oli syntisille kohdistettu signaali, jolla nämä lupasivat kääntää kelkkansa pahoilta teiltään, mutta tarvitsiko Jeesuksen kääntää kelkkansa vääriltä teiltä oikealle tielle? – Eipä tietenkään! Kaikki Johannes Kastajan estely todistaa siitä, ettei Jeesuksen todellisuudessa tarvitse tehdä mitään sellaista parannusta, jota Johanneksen kaste julisti. Siksi Johannes sanoo: ”Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!”(Matt.3:14)
Tämä Johannes Kastajan sana on 100% totta. Johanneksen kaste oli parannuksen kaste. Se oli tarkoitettu syntisille. – Miksi sitten synnitön Jeesus astuu tälle syntisen paikalle, parannuksen kasteelle?
Vastaus on selvä: Jeesus Kristus tulee parannuksen kasteelle ja astuu syntisten paikalle, koska hän haluaa astua sinun ja minun paikalle, sijaiseksemme ja uhrikaritsaksi Jumalan edessä (Joh.1:29)!
Juuri astumalla meidän paikallemme, Jeesus astuu uhrikaritsan kutsumukseensa. Siksi Jeesus sanoo Johannekselle: ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”. (Matt.3:15)
Astuessaan syntisten paikalle, parannusta tarvitsevien paikalla, Jeesus Kristus ottaa koko maailman synnin kantaakseen. – Ei Jeesus astu parannuksen kasteelle, koska hänen tarvitsee itse tehdä parannus. Ei, ei synnitön Jeesus ei tarvitse parannuksen kastetta. Jeesus Kristus astuu parannuksen kasteelle, koska me tarvitsemme tätä. Me tarvitsemme sitä, että Jeesus vaihtaa näin meidän kanssamme osia. Me tarvitsemme sitä, että hän tulee synniksi meidän puolestamme. – Tämä on se tapa, jolla täytetään kaikki vanhurskaus. – Kaikki vanhurskaus täytetään niin, että ”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän (Jumala) meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi” (2Kor.5:21). Juuri tässä ilmenee Jeesuksen nimeen kastamisen salaisuus.
Nyt minulle oli selvinnyt kasteen olemus. Jeesuksen nimeen annettava kaste ei ollut todellakaan minun tekoni Jumalan ja ihmisten edessä, vaan Kristuksen täydellisestä uhrista viestittävä armolahja. Nyt kaikki alkoi aueta.
Syvemmälle Jumalan armon salaisuuksiin
Jos kaste on olemukselta ja sisällöltään kuin armolahja, se ei vaadi vastaanottajaltaan mitään ominaisuuksia. Se ei edellytä suurta ymmärrystä, eikä tiettyä ikää. Jos kaste on luonteeltaan evankeliumia, myös lapset voidaan sulkea sen vaikutuspiiriin. Sanoihan Jeesuskin vanhempien tuodessa lapsia hänen luokseen: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.” (Mark.10:14)
Sitten tapahtui erikoinen asia. Kun ymmärsin kristillisen kasteen julistavan minulle Jeesuksen hyvää armosanomaa, minä aloin rakastaa kastettani. Rakastin kastettani, koska sen sisältö ja sanoma oli minulle itse Jeesus Kristus. – Enkä voinut enää koskaan ajatella, etteikö kaste ollut minulle tärkeä. Tottakai kaste oli minulle aivan luovuttamattoman tärkeä, koska se julisti nyt minulle Jeesuksen sanomaa, täytettyä työtä Kristuksessa! – Näiden ahaa-elämysten myötä havaitsin myös uusia Raamatun kohtia, jotka vahvistivat kristillisen kasteen arvoa.
Kirjoitin tuolloin Raamattuni taakse seuraavan Tiituksen kirjeen kolmannen luvun kohdan, jossa kerrotaan, että ”…kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,” (Tiit.3: 4-5). – Tämän sanan jälkeen sain huudahtaa hengessäni Aamen! Näin se todella on. Meidän pelastuksemme ei ole kytköksissä vanhurskaudessa tekemiimme kuuliaisuuden tekoihin, eikä mihinkään omiin tekoihimme, vaan yksin siihen tekoon, minkä Jeesus Kristus teki Golgatan keskimmäisellä ristillä minun, sinun ja koko maailman puolesta.
Näin sain vastaukset ja rauhan sydämeeni nuoruuteni kastekriisissä. Tämän rauhan antoi evankeliumin sanoma Kristuksesta. Tämä armon ja rauhan sanoma on kristillisen kasteen sisältö.
Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, ettei kastekysymys ratkennut silti vielä ihan kokonaan. Yksi Raamatun kohta jäi vielä auki. – Nostin se kohdalla vain hattuani erään itseäni viisaamman teologin ohjeen mukaan. Tämän kohdan äärellä olin vielä pitkään ihmeissäni, kunnes vasta viime vuosina löysin siihenkin hämmästyttävän vastauksen…
Mikä oli se kastekohta Raamatussa, jota en moneen vuoteen ymmärtänyt?
”Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,” (1Piet. 3:21).
Tässä kohdassa on kaksi asiaa, jotka tuottavat monelle kristitylle vaikeuksia. Ensimmäinen puoli on tämä: ”Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena…”
Monelle ensimmäinen kompastuskivi on siinä, että kaste ja pelastus liitetään tässä yhteen. Olen kohdannut elämässäni todella paljon ihmisiä, jotka eivät halua puhua kasteesta, koska he eivät pidä sitä tärkeänä asiana. – Mutta sitten on tämä kohta, jossa kaste ja pelastus liitetään yhteen! Tämän kohdan äärellä on vaikeaa sanoa, ettei kaste ole tärkeä, jos siihen kerran liittyy koko meidän sielumme pelastuksen asia. – Tältä ensimmäiseltä osin sain avun siinä vaiheessa, kun tajusin kasteen julistavan olemukseltaan Kristusta, ja hänen lahjana annettavaa vanhurskauttaan eli armoa. Jos ja kun kasteen sisältö on evankeliumi, tottakai se silloin liittyy pelastukseemme, armostahan me olemme pelastetut, emme lain tekojen kautta (Ef.2:8-9). – Tältä osin siis em. Raamatun kohta oli jo minulle selvä, mutta mitä tarkoitti hyvän ”omantunnon pyytäminen Jumalalta”. Monien vuosien ajan minua hämmensi se, millä tavalla ihminen pyytää kasteessaan Jumalalta hyvää omaatuntoa. – Liittyikö kasteeseen sittenkin jokin ihmisen osuus, jolla meidän täytyisi tuoda tähän pelastuksen asiaan jokin oma panoksemme.
Niinkin myöhään kuin vasta valmistuttuani yliopistosta teologian maisterina sain käsiini VT:n prof. Antti Laaton kastetta käsittelevän kirjan. Tässä kirjassa Laato avaa monta tärkeää kasteeseen liityvää asiaa, mutta myös riemastuttavasti juuri tämän em. Pietarin kirjeen kohdan, joka puhuu hyvän omantunnon pyytämisestä. – Ratkaisuksi löytyy seuraava asia: Kuka on pyytämässä sovintoa, ja kuka pyytää hyvää omantuntoa? – Aiemmin luulin, että toimija olen minä. Minä pyydän, minä teen, minä ratkaisen jne. Suomalainen raamatunkäännös ei ole tällä kohdin kuitenkaan kovinkaan selvä…
Prof. Laato kertoo, että pyytämistä tarkoittava sana on tässä kreikan erikoinen käsite eperooteema (επερωτημα). Se on juridinen termi, jota käytetään mm silloin kun vahvempi osapuoli pyytää heikompaa osapuolta suostumaan sovintoon. Kysymys on siitä, ettei vahvempi osapuoli halua heikomman osapuolen nöyryytystä ja tuhoa, vaan ojentaa hänelle armollisesti sovinnon kättä, tekee sovinnontarjouksen ”eperooteeman”. Laaton mukaan kristillinen kaste on siis Jumalan sovinnontarjous, jossa hän tarjoaa meille, heikommille osapuolille sovintoa, jonka Jeesus Kristus on meille valmistanut. Kaste julistaa siis tältäkin osin Kristuksen Golgatan keskimmäisellä ristillä täytetyn työn sanomaa!
Kun synnitön Jeesus, joka ei parannusta tarvinnut, astui Johanneksen kasteella syntisen paikalle, hän aloitti jo silloin valmistaa meidän sovitustamme. Valmiiksi tämä Jumalan sovinnontarjous, kädenojennus tuli ristinpuulla. Nyt ylösnoussut Kristus ojentaa meille monella kauniilla Raamatusta nousevalla viestillään sovinnonkättä, nauloilla lävistettyä kättään. – Jo kasteemme on yksi kaunis viesti Jumalalta, jolla hän julistaa ristillä täytetyn työn sanomaa. Oikein Johannes Kastaja Pyhän Hengen kautta näkee, kun hän todistaa kastamistyönsä yhteydessä Jeesuksesta: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh. 1:29)”!
Rukoilemme
Hyvä Jumala, rakas Taivaallinen Isä. Kiitän sinua kasteesta, jonka olen saanut Jeesuksen Kristuksen nimeen. Kiitän sinua ennättävästä armostasi, jolla olet valmistanut meille kaikille lunastuksen jo silloin, kun emme ole siitä vielä mitään ymmärtäneet. Pidä meidät aina sinun armoliittosi osallisina ja muistuta meitä hyvistä lahjoistasi, jos emme niiden arvoa aina muista tai ymmärrä. Jeesuksen nimessä Aamen.
Kun pirulle antaa pikkusormen,…Käsi alkaa olla mennyttä, vaikka työtä riittäisi.
On hieno ajatus että kaikki olisivat tervetulleita seurakunnan toimintaan. Vielä parempi, jos kaikki olisivat tervetulleita sellaisena kuin ovat.
Ikävää jos seurakunnassa annetaan tilaa toimia vain kaikessa samanmielisille.
Samalla kun Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz haluavat toivottaa kansaan samanmielisiä seurakuntaan sisään, he ovat selkeästi sulkemassa ovea muilta. Heille ei enää riitä, että hyväksyy sekuaalivähemistöihin kuuluvat muiden kanssa tasavertaisina seurakuntalaisina. He edellyttävät lisäksi, että pitää homoseksuaalista elämäntapaa oikeana. Nähdäkseni he ovat hukanneet Tulkaa kaikki-liikkeen alkuperäisen tavoitteen.
Ymmärrän sikäli Sarin ja Johannan näkemyksen, että emme me enää keskustele siitäkään, onko kaikkien pakko hyväksyä tumma ihonväri. Sekään ei ole aina ollut itsestäänselvää.
”Emme enää keskustele siitäkään onko kaikkien pakko hyväksyä tumma ihonväri.”
Ihonväri on näissä keskusteluissa hyvin suosittu vertailukohde ja rinnastus, vaikka sen rinnastaminen seksuaalisuuteen tuntuu vähintäänkin kaukaa haetulta. Siinä vaiheessa kun se vetäistään esiin, keskustelu ei enää voi edetä mihinkään suuntaan.
Sitten on seksuaalisuuden alueella asioita, joihin suhtaudutaan vähintään varautuneesti tai joita pidetään vastenmielisinä tietämättä syytä, ja joista ei edes puhuta, eli ovat ns. tabuja.
Kuten polysuhteet ja sisarusten väliset (vapaaehtoiset) seksisuhteet.
Rinnastuksia löytyy kyllä seksuaalisuuden alueeltakin, joten olisi mielestäni johdonmukaisempaa käyttää niitä.
Sari, ihmisen seksuaalinen suuntautuminen ja ihonväri ovat molemmat myötäsyntyisiä ominaisuuksi. Homoseksuaalinen suuntautuminen sekä tumma ihonväri ovat molemmat omainaisuuksia, joita äärikonservatiiviset kristityt ovat pitäneet vastenmielisinä tietämättä syitä.
Onko tämä rinnastus sinusta epärelevantti vain siitä syystä, että se asettaa kristityt eettisesti epäsuotuisaan valoon? Onko sinusta mielekkäämpää mässäillä insestillä ja moniavioisuudella, koska löydät suuremman joukon ihmisiä vastustamaan niitä.
Kukaan ihminen ei synny parisuhteeseen sisarensa tai joukon ihmisiä kanssa. Siinä missä parisuhteet ovat valintoja, ihonväri ja seksuaalinen suuntautuminen on osa ihmisen identiteettiä, jota hän ei voi muuttaa.
Olen jo pidemmän aikaan miettinyt sitä, että on kyse aika lailla eri näkökulmista. Tunnen kohtuullisen hyvin useimmat näistä viiden lähetysjärjestön johtajista ja tiedän, että heille toiminnassa sanat Jeesus, sovitus, risti, ovat keskeisiä ja tärkeitä lähetystyössä. Sitten Johanna Korhoselle ja Sari Roman-Lagerspetzille ovat keskeisiä seksuaalinen tasa-arvo, homoseksuaalisuuden hyväksyminen jne. Näkökulmat ovat kovin erilaiset. Siksi yhteen sovittaminen on vaikeaa. Mitä me haluamme kristittyinä kertoa ihmisille? Puhummeko me Jeesuksesta vai puhummeko me jostakin muusta. Itse ajattelen niin, että lopulta meillä krisittyinä ei ole mitää muuta todellista sanottavaa kuin se, mikä liittyy Jeesukseen.
”Näkökulmat ovat kovin erilaiset. Siksi yhteen sovittaminen on vaikeaa.” Miksi nämä näkökulmat olisivat niin erilaiset? Sovittiko Jeesus ristillä kaken muun, mutta ei sukupuolisten suuntautumisten poikkeuksia?
Kimmo Kääriäinen sanoi julki sen, mitä olen ajatellut mielessäni, mutta en ole rohjennut sanoa.
Tällaisia repiviä keskusteluja ei tarvitsisi lainkaan käydä, jos luovuttaisiin nimeämästä ”virallisia” lähetysjärjestöjä. Silloin jokainen järjestö voisi toimia itse määrittelemiensä toimintatapojen ja opintulkintojen mukaan. Seurakunnat eivät antaisi niille verovaroja, vaan seurakuntalaiset tukisivat niitä järjestöjä, joiden toiminta-ajatuksia ne kannattavat. Suomessa on yhdistymisvapaus. Kirkollisverot käytettäisiin seurakunnan omaan toimintaan. Siihenkään eivät kohta rahat riitä.
Aivan, Osmo. Ehkä niin päästäisiin lähemmäksi seurakunnan alkuperäistä tarkoitusta. Nuo hirviömäiset kirkkoinstituutiot ovat valtionkirkkoasemineen menneiden aikojen jäännettä.
Olli. Olen itsekin sitä mieltä, että nykyinen kirkollinen byrokratia on ihan mahdoton. Sitä kyllä on esimerkiksi jo arkkipiispa Juvan toimesta yritetty muuttaa, mutta hän joutui luovuttamaan.
Nykymuotoinen kehitys vie samaan suuntaan kuin Ruotsissa: kirkosta tulee vain yksi kenttä politikoinnille.
Olli. Valitettavasti niin taitaa käydä. Ja kukaan vallanpitäjä ei tee asialle mitään.
Minulle on jäänyt epäselväksi se, että onko tämän parivaljakon (nimet niin vaikeita kirjoittaa että helpompi käyttää lyhennettä) tavoite todella ajaa viisi lähetysjärjestöä ulos kirkosta vai mikä se tavoite on? Eivätkö he kunnioita laisinkaan kirkossa muita jäseniä kuin heitä, jotka ovat samaa mieltä vain heidän kanssaan?
Ihmettelen myös sitä, että heidän mielipiteilleen annetaan kovin paljon palstatilaa ja näkyvyyttä. He ovat nyt haastaneet kirkkohallituksen, mikä on sinällään ennen kuulumatonta.
Täytyy ottaa joulutauko ja joulurauha. Katsotaan ensi vuonna, mihin tämä kaikki päättyy. Nyt on aika rukoilla kirkon parasta.
No ei se kirkkohallituksen haastaminen ihan ennenkuulumatonta liene. Käsittääkseni esimerkiksi Luther-säätiö on jo aikoja sitten haastanut kyseisen byroon ja koko piispakunnankin.
Ennemminkin kysymys on siitä, että kunnioittavatko nämä tietyt järjestöt kirkon linjauksia, ihmisoikeuksia ja lakeja.
Naisten pappeudesta on päätetty jo vuonna. Ja jos sitä päätöstä ei noudateta, loukkaa se pappisnaisten lisäksi kaikkia naisia/seurakuntalaisia/kansalaisia.
Tämän po. asian kunhan media ymmärtää, niin siinä ei rukouskaan auta.
PS. Siis naisten pappeudesta on päätetty jo vuonna 1986.
Sonja Ottavainen
Sinulta on tainnut kokonaan unohtua että vuonna 1986 nimenomaan päätettiin, että naispappeutta saa vastustaa vast’edeskin kirkossamme. Siis ainakin pään sisällä.
Teille ei kuitenkaan riitä, että henkilöt tekevät yhteistyötä kirkon kaikkien työntekijöiden kanssa. Te vaaditte lisäksi että henkilön on luovuttava omantuntonsa sitomasta mielipiteestä.
Sonja Ottavainen, naispappeuden vastustaminen ei loukkaa kaikkia naisia\seurakuntalaisia\kansalaisia. Kaikki teologinaiset eivät halua ottaa pappisvihkimystä. Naispappeja ei hyväksy 31% viikottain kirkossa käyvistä (v.2010) ja kaikista kansalaisista muutama prosentti.
Matti Keski-Luoma. Kaikki teologimiehetkään eivät halua ottaa pappisvihkimystä. Enkä kyllä edes ihmettele sitä.
Tarkoitin, että kaikki teologinaiset eivät halua ottaa pappisvihkimystä, koska eivät hyväksy naispappeutta. Muitakin syitä tietenkin on.
Tutkimustulosten mukaan kirkonjäsenten tieto ja usko kristinuskon perusasioihin ja kirkon tunnustukseen on heikentynyt. Tämä korreloi paljolti myös virka- ja homokysymyksen kanssa.
Jukka Kivimäelle muistutukseksi, että ponnen tulkintaa muutettiin 2000 luvun alussa.
Kirkkopoliittisten voimasuhteiden muututtua naispappeutta vastustavilta evättiin oikeus tulla vihityksi pappisvirkaan tai nimitetyksi virkoihin muuttamalla ponnen tulkintaa 2000-luvun alussa.
Keski-Luoman luvut lienevät ties mistä, Roomalaiskatolisesta kirkostako. Suomessa tilanne oli vuonna 2006 seuraavanlainen:
Taloustutkimuksen lokakuussa 2006 suorittamassa kyselyssä ainoastaan kolme prosenttia suomalaisista vastusti naispappeutta. Papeista ja kanttoreista naispappeutta vastusti kaksi prosenttia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Naispappeus_kristillisiss%C3%A4_kirkoissa
Sonja Ottavainen, sain luvut tuosta uutisesta
http://yle.fi/uutiset/kirkon_kiistat_tuntuvat_helsingin_piispanvaalissa/1596951
Korjaan sen verran, että tutkimustulos on vuodelta 2007 ei kä vuodelta 2010.
SLEY:n, Luther-säätiöläisten/LHPK:n, SEKL:n ja vanhollislestadiolaisten kirkossakävijöistä 100% vastustaa naisten pappeutta.
Sonja Ottavainen
Olet yksinkertaisesti väärässä. Naispappeuden vastustajia vihitään edelleen kirkon virkoihin. Minäkin tunnen useita jotka ovat saaneet vihimyksen viimeisimpien kahden vuoden aikana. Piispoille riittää, että henkilö sitoutuu tekemään yhteistyötä kirkkomme kaikkien työntekijöiden kanssa.
Ei vihitä. Inkerin kirkossa ja Ruotsissa käyvät vihkiytymässä.
Kannattaisko tämän kaksikon hengittää välillä – happi loppuu kunnes huomaa, että just kun oppi olemaan hengittämättä kaikki olikin ohi jo.
Uskonnon selviämis ja kasvuedellytykset pidemmän päälle ovat hyvin pieniä, jos niihin liitetään ”politikoinnin” taistelutantereita. Jos ihmiset kääntyvävät uskonnon puoleen ja hakevat sieltä jotain turvaa, tarvitaan jotain syvällisempää sanomaa ja viestiä kuin se, että näiden ns. ”seksuaalisesti poikkeavien henkilöiden” täytyisi olla samalla ”viivalla” muiden kanssa. Etenkin kun kristinuskon oppikirjana pidetty Raamattu ei mitenkään tue tälläisiä pyrkimyksiä. Pikemminkin päinvastoin.
Tietenkin se kehoittaa kohtelemaan kaikkia ja kaikenlaisia ihmisiä lähimmäisen rakkauden periaatteiden mukaisesti, mutta että näitä nimitettäisiin kristillisessä seurakunnassa jonkun epämääräisen tasa-arvon vuoksi opettajan asemaan on vähän turhan kaukaa haettua filosofiaa.
Tietenkin kaikilla yksilöillä on oikeus puhua uskostaan ilman mitään ns. virallista asemaa. Raamatussa esitetyn periaatten mukaan: ”Ilmaiseksi olette saaneet, ilmaiseksi myös antakaa.”
Mielenkiintoista olisikin nähdä minkälaista blogissa mainittujen henkilöiden ”koeteltu usko” olisi tätä Raamatun ilmaisua iteeratakseni.
J
Kääriäiseltä hyvä analyysi. Tässä lähetysasiassa on nähtävä koko metsä eikä tuijotettava ainoastaan yksiä postmodernin ajan hengen mukaisesti vinksallaan olevia puita. Koko metsän laatu (järjestön toiminnan sapluuna) ratkaisee. Toiseksi: niin tärkeä kuin tasa-arvoasia onkin, ei se ole kirkon agendan ykkösasia. Ei ole ollut, ei ole eikä tule koskaan olemaan. Näin minä asian näen. Yhteiskunta toimii siten, että ”äänekkäät” saavat äänensä kuuluviin ja heidän asiansa korjataan. Eli siis he, jotka osaavat pitää melua itsestään, saavat huomiota. Kirkon pitää kuulla toki heitä, mutta kuunnella kuitenkin ennen kaikkea heitä, joilla ei ole omaa voimaa ja väkeä huutaa ääntään yönsä pimeydessä. Minusta nämä maanhiljaiset ovat he, joita kirkon instituutiona/organisaationa/”avustusjärjestönä” pitää ennen kaikkea kuunnella (aloitteellista, proaktiivista toimintaa) eli tarkoitan köyhiä, syrjään sysättyjä, turvattomia, väkivallan arpeuttamia, sorrettuja jne. jne.
Markus Partanen :”Toiseksi: niin tärkeä kuin tasa-arvoasia onkin, ei se ole kirkon agendan ykkösasia. Ei ole ollut, ei ole eikä tule koskaan olemaan.”
Olen samaa mieltä asiasta. Valitettavasti näyttää vaan olevan kuten joku viisas on joskus sanonut: ”Kansankiihotus tunkee esiin, kun tasa-arvon prinsiippi rappeutuu samankaltaisuuden prinsiipiksi.” kuten suomalaisessa puoluepolitiikassa on tapahtunut. Jos puhutaan tasa-arvosta yhteiskunnallisena oikeudenmukaisuutena, niin mihin unohtui lapsi ja hänen tahtovaksi, tuntevaksi ja ajattelevaksi aikuiseksi kasvamisensa edellyttämät oikeudet?
Markuksen analyysi on hyvä. Sitä lukiessa huomaa selvästi, että yhden asian oikosulkuiset kommentit menettävät uskottavuutensa. Toivottavasti nuo tädit myös huomaavat sen ja osaavat käyttää sordiinoa.
Kirkon olisi pitänyt ajaa homojen oikeuksia paremmin silloin, kun he olivat ”maanhiljaisia” ja ”homoseksuaaliset teot” olivat rangaistavia ja homoseksuaalisuus oli virallisesti listattu sairaus, vaikka sen harjoittaminen Raamatun mukaan syntiä onkin.
Tuli mieleen ajatus, että onkohan enää mahdollista papin käyttää ehtoolliselle kutsuttaessa sanoja: ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina.” Käsikirjauudistus on kai tarpeen.
Kyllä on mahdollista. Ehtoollisella sanat ”kaikki on jo valmiina” perustuvat Jeesuksen ristin työhön eikä ihmistyöhön.
Jokainen katuva saa syntinsä anteeksi. Siksi jumalanpalveluksessa on synnintunnustusosio ennen ehtoollista.
Niin Salme. Ei kai meidän pappiparkojen tarvitse tietää, onko tulija katunut. Me vaan jaamme, emme kuulustele.