Kansallisteatterissa 2010 esitetty Heini Junkkaalan näytelmä Kristuksen morsian räjäytti pankin. Se puhui suoraan ja monipuolisesti kirkon homo-ongelmasta. Mukana oli ajankohtaisia teemoja omakohtaisuuden, sisältäpäin katsomisen tuntua.
”Kristuksen morsian on näytelmä kristinuskon kompleksisesta suhteesta ihmisen sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Samalla se on näytelmä suvaitsemisen vaikeudesta”, sanotaan Näytelmät.fi -sivustolla ihan pätevästi.
Kristuksen morsiamen tekstiversio oli myös ehdolla Vuoden kristilliseksi kirjaksi.
Näytelmä kertoo Marionista, joka on kihlautumassa Julian kanssa. Sitten Jeesus puhuu Marionille ja tämä haluaa muuttaa seksuaalista suuntautumistaan. Hän kihlautuu konservatiiviuskovaisen miehen kanssa. Taustalla on syvää kirkollista sapelinkalistelua ja sakeaa hengellistä sukurasitetta.
Oli ilo nähdä Kari Paljakan ohjaama tv-elokuva näytelmän pohjalta. Käsikirjoituksen oli laatinut Heini Junkkaala. Lopputulos oli mielestäni hyvä ja jopa selkeämpi kuin näyttämöllä, jossa näkökulmia vaihdeltiin tiuhaan.
Tv-elokuvassa tapahtumia on tiivistetty, joudutettu ja pelkistetty. Erilaisuuksiakin versioiden välillä löytyy. Tv-elokuvassa päähenkilö Marionin äiti on heti alussa piispa, ei pappi niin kuin näytelmässä. Tv-elokuvan lopussa kuolee eri henkilö kuin näytelmässä. Tv-elokuvassa myös tasa-arvoinen avioliittolaki toteutuu.
Iida Kuninkaan esittämä sukupuolista identiteettiään pinnistellen muuttava nuori nainen on väkevä ilmestys. Luther-säätiötä markkeeraava Simeon-yhteisö näyttäytyy perinteisten mies-nainen-roolien leikkikehänä. Raamatullisin perusteluin toki.
Kirkon mediasäätiö teki hyvän työn tukiessaa Kristuksen morsiamen valmistumista.
Tv-versio katsottavissa Yle Areenasta vielä 28 päivän ajan. Katso täältä:
Kuvassa Julia (Niina Koponen) ja Marion (Iida Kuningas). Kuva ruutukaapaus Yle Areenasta.
P.S. Katso tv-elokuva ennen kuin kommentoit. On mukavampi keskustella samasta asiasta.
Tärkeä symboli tietysti oli Aaron koomassa: patriarkaalisuuden vertauskuva.
Hyvä havainto Osmo ja se paradoksi että Aaron ei kuitenkaan vielä kuollut vaan uhriksi tuli nuori näytelmän kaikkein tasa-painoisin ja kypsin ihminen eli Julia.
Julia kuoli viiltävään sirpaleeseen, joka putosi kirkon taivaallisesta
l a s i -ikkunasta,jonka fundamentalismi särki. Fanaatikko heitti siihen fanaattisen kirjan. Lasi on symboliikassa usein huonosti tehdyn ja kestämättömän vertauskuva.
Elokuvien tarinat yleensä päättyvät, kun niiden ääriasetelmat saadaan jonkinlaiseen tasapainoon. Tässä, myös avoimeksi jättävään.
Elokuva oli realistinen kuvatessaan ihmissuhteita. Joistakin yksityiskohdista voisi tietysti marmattaa mutta ihmissuhteet oli kuvattu hyvin. Se kaiketi oli yksi osa elokuvan viehätystä. Tosin roolien uskottavuus ei tavoittanut aina todellisuutta vaan hahmot jäivät mielestäni varjokuviksi. Siitä huolimatta ongelman kuvaus oli uskottavaa. Vastauksia elokuvasta löytyi myös. Hanna Raiskinmäen esittämä lesboystävä huusi hieman ennen kirjan heittämistä ikkunaan, että homous on synnynnäistä. Siinä kaiketi näkyi tekijöiden kannanotto vaikka aiheesta ei tietääkseni ole olemassa tieteellistä konsensusta.
Olennaista kuitenkin on mielestäni se, että elokuvassa saatiin näkyville ja draaman keinoin realisoitua ihmissuhteiden vyyhdin ongelma. Jokainen ihmissuhde joutui koetukselle ja asennoituminen punnittiin. Purkaus sai aikaan teon, jolla oli vakavat seurauksensa. Mielenkiintoista olisi ollut jos tätä olisi jääty pohtimaan ja perkaamaan vielä lisää. Nyt vain yhden miehen asenteet saivat osakseen näkyvää pohdintaa.
Todellisuudessa istumme kaikki samassa veneessä ja joudumme pohtimaan elokuvan hahmottamia ongelmia. Roomalaiskirjeen kuvaus: ”Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja (Room. 2: 1).” Tämä jae nostaa mielestäni esiin ongelman tasapainoisesti. Meistä jokainen on syyllinen ja Jumalan tuomion alainen. Luulisi tämän näkökulman antavan aiheelle tasapainoisen lähestymiskulman ja pehmentävän asenteita. Keskustelu kuitenkin jatkuu enkä usko vielä viimeistä sanaa sanotun aiheesta.
Tunnustan, että en katsonut ja luinkin vain otsikon ja siltä pohjalta kommentoin: Muualla maailmassahan Kristuksen morsiammeksi kutsutaan kirkkoa. Täällä pohjan perukoilla asia on ilmeisesti vielä vähän hakusessa 😉