”Kuulin pojaltani tärkeän periaatteen, joka ei ole jättänyt rauhaan. Hän sanoi, että on kunnioitettava sen hengellisen yhteisön kulttuuria, jossa haluaa toimia. Huomaan näissä keskusteluissa törmääväni jatkuvasti aivan päinvastaiseen asenteeseen, Sehän ei voi olla vaikuttamatta omiin nakemyksiini kirkosta. Eipä paljon innostavia näköaloja ole näillä sivuilla ollut. Masentavaa sitäkin enemmän. Sen vastapainona kaipaisi, jotain parempaa ja rakentavaa. Syntyi vahva kaipaus löytää seurakuntayhteys, jossa olisi positiivien eteen- ja ulospäin suuntautuva positiivien meininki. Mistähän sellaisen löytäisi? Sinne voisi jopa muuttaa.
Matti Alahuhdan kirjassa: ”Johtajuus, kirkas suunta ja ihmisten voima”, luin että, kulttuuri ja toimintatapa on eri asioita. Mitähän tuo lause käytännössä merkitsisi kirkossa ja sen toiminnassa.”
Luin vanhoja blogejani löysin nuo ajatukset, jotka kirjoitin 2017 otsikolla : ”Kirkas suunta ja elämän maku.”
Miten kulttuuri eroaa siitä , mikä on yhteisölle ominainen tapa toimia. Tiettyä erilaisuutta näen siinä, että kulttuuria on vaikeampi muuttaa, kuin toimintatapaa, mutta mikä olisi olennainen ero näiden kahden käsitteen välillä.
On päässyt unohtumaan miten kulttuuri ja toimintatapa on eri asia. Nyt ei oikein aukea niiden käsitteiden ero. Voisiko joku auttaa?
Pekka toteat:””Se on käytännössä sitä, että yksin Jumalan sanan lupausten ja erityisesti Vapahtajamme sovitustyön kautta meillä on vapaa pääsy Taivaallisen isän syliin. Eikä siinä ole , eikä saa olla mitään muita ehtoja. Ainoastaan se, että otamme uskolla vastaan syntien anteeksiantamuksen. Siinä on puhdas ja pelkistetty kirkon oikea oppi.””
Unohdatko kasteen johon koko kirkon ”puhdas” oppi perustuu?
Se on sinun käsityksesi kirkon opista, että kaikki perustuu kasteeseen.
Pekka miksi on ollut/on hätäkaste?
Pelastuvatko vauvat/lapset ilman kastetta?
Et voi Ari kumota edes hätäkasteella Jeesuksen sovitustyön merkitystä ainoana perustuksena kirkon opille.
Pekka eikö Jeesuksen sovitustyö koske kaikkia maailman ihmisiä, kuinka siis olisi sitten toisia jotka eivät pelastu kun toiset pelastuvat?
Hätäkaste
Jos lapsen pelätään kuolevan eikä pappi pääse heti toimittamaan kasteen sakramenttia, tulee jonkun kirkon jäsenen tai muun kristityn kastaa lapsi puhtaalla vedellä kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Hätäkasteesta on ohjeet kirkkokäsikirjassa.
Hätäkaste tunnetaan useissa lapsikasteen sallivissa kirkoissa, koska kasteella on perustava merkitys pelastuksen varsinaisena sakramenttina.(https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/H%C3%A4t%C3%A4kaste)
Ymmärrät Ari kuitenkin varmaan sen ettei kristillistä kastetta edes olisi, jollei se perustuisi yksin sovitukseen.
Pekka ymmärrätkö että Jeesuksen sovitustyö koskee kaikkia maailman ihmisiä?
Tuo on sen luokan teologisia kysymyksiä, joille yksilötasolla ei ole merkitystä ja kun kumpikaan meistä ei ole teologi, niin jätetään tuo asia muiden huoleksi.
Lisäksi minä halusin keskustella vain siitä, miten toimintatapa eroaa kulttuurista ja mikä merkitys sillä erolla on?
Toimintatapa koskee käsittääkseni jotakin yksityistä elämänalaa: ”miten teiullää on tapana huolehtia roskien lajittelusta?” Kulttuuri on laajempi kokonaisus: ”millainen ympäristönsujelukulttuuri täällä vallitsee?”
Po: teillä on tapana
Ari, Kristillinen Kaste on ihmistä varten eikä Jumalaa.
Ihminen, joka on kastettu Kristukseen, saa uskoa syntinsä anteeksi. Kastetta ei voi pestä pois, vaikka kuinka yrittäisi sen mitätöidä, myöskään uudelleen kastaminen ei tee lapsena saatua kastetta mitättömäksi. Hätäkaste on pätevä, kun sen tekee esim. Kristitty lääkäri.
Alussa Kristityt lisääntyivät, koska he uskoivat ja heitä kastettiin, myöhemmin kun seurakunnat laajenivat, niin kastettiin kaikki perheeseen kuuluvat ja yleensä Kastettu isä kastoi omat lapset (imeväiset) näin on alussa ollut ainakin pakanoiden keskuudessa. Käytäntö tulee kuitenkin Juutalaisesta tavasta ympärileikata poika lapset 8 pv. vanhana.
Se, että Kasteesta on tehty joissakin piireissä ihmisen Kristityksi tunnustautumisen riitti, ei pois sulje Kasteen merkitystä Jumalan tekemästä liitosta Kristuksen kautta.
Kaste pelastaa uskovat, muille se on vain vettä, jos joku ei elä ja kunnioita Jumalan Lahjaa Kristuksessa, niin hänelle ei myöskään kaste merkitse mitään. Kuitenkaan Kaste ei menetä merkitystään, vaan pysyy voimassa, niin että jokaisella on lupa kääntyä omalta tieltään takaisin (parannus) Jumalan luokse, jolloin ihminen on Kristuksessa ja elää Jumalan tahdossa, eikä omassa.
Jumala kutsuu ja vetää ihmistä kaiken aikaa Evankeliumin kautta, mutta ihminen vastustaa viimeiseen asti. Jos joku kääntyy, on se aina Jumalan Voitto Kristuksessa.
Meille taas, jotka olemme jo Kristuksessa, on annettu tehtäväksi vain kiittää Jumalaa kaiken aikaa ja kertoa Hänen suurista teoistaan maailmassa.
Toivoisin ettei tässä ryhdytä enempää keskustelemaan kasteesta. Siitä voi joku kirjoittaa halutessaan oman blogin.
Ismo Malinen miten sovitat Jeesuksen sanat kirjoitelmaasi? Entäpä Raamatun sanan?
Et ole ottanut kantaa ”puhdasoppisuuden” aikaan ja kuinka silloin ”oikeaa uskoa” valvottiin?
Kuinka on kymmenen neitsyen vertauksessa mahdollista että jotkut ”halukkaat” jäävät ulkopuolelle, eikö heitä ollut kastettu vai miksi?
Ero tapojen ja kulttuurin välillä on jäänyt vielä epäselväksi. Olisiko siinä kyse kulttuurista, vai tavasta toimia, kun vaikkapa se miten netissä ilmoitetaan jumalanpalveluksista? Aiemmin kaikki ilmoitettiin lehdissä ja silloin jokaisesta sanasta piti maksaa, joten ilmoitukset piti tehdä mahdollisimman suppeiksi.
Niinpä jumalanpalveluksista ilmoitettiin vain aika ja kolme nimeä. Eikä ehkä mitään muuta.
Nyt kun sama toistuu netissä, niin laittaa ihmettelemään miksi yhä käytetään kovin suppeaa ilmaisua. Nyt nettiin voi luoda paljon monipuolisemman kuvauksen, mutta sellaista näkee aika harvoin. Joissakin kirkoissa on hienot äänieristetyt tilat lapsiperheille, mutta niistäkään ei erikseen kerrota. Parkkipaikoista lähtien voisi ottaa huomioon uudet tulijat. Evk.-teksti ja muut tekstit, sekä kolehtikohde voitaisiin ilmoittaa. Jolloin tulija voisi tutustua niihin ja näin valmistautua paremmin.
Onko siis kirkon niukassa jumalanpalvelusten ilmoittelussa kyse kirkon kulttuurista, vai pelkästään siitä, että odotetaan jokaisen muutenkin tietävän mitä ne kolme nimeä kertoo? Eli totutusta tavasta toimia.
”Ero tapojen ja kulttuurin välillä on jäänyt vielä epäselväksi.” Eiköhän se ole sukua puiden ja metsän eron kanssa. Kulttuuri on tavoista muodostuva kokonaisuus.
Siinä se ero tietenkin on. Onko kyse puusta vai metsästä. Asialla on kuitenkin syvempi merkitys silloin, jos halutaan muuttaa jotain kirkossa tyypillistä toimintatapaa. Kulttuuri muokkaa toimintatapoja ja hyväkin uudistus voi kulttuurin vaikutuksesta piankin poistua käytöstä.
Uudistuksia toimintaan tehtäessä kulttuuri määrää sen millaisella tavalla uudistus toteutetaan.
Jollei uudistus ole vallitsevan kulttuurin mukainen se katoaa pian käytöstä, vaikka olisi parempi kuin entinen.
Joten olisi hyvä jos uusi toimintapa voisi olla sopusoinnussa sen kulttuurin kanssa, jolla on totuttu toimimaan. Muutoksia ei kannat ryhtyä väsäämään, jos pian on odotettavissa, että muutos on vain hetken aikaa käytössä ja sitten palataan takaisin vanhan kulttuurin mukaiseen.
”Kulttuuri muokkaa toimintatapoja ja hyväkin uudistus voi kulttuurin vaikutuksesta piankin poistua käytöstä.” Toisaaltaa kulttuuria muutetaan muuttamalla toimintatapa kerrallaan. Uusien tapojen ei kannata olla olemassa olevalle kulttuurille lian mullistavia, silloin ne tulevat torjutuiksi. Kohtuulliset muutokset askel kerrallaan vievät uudistuksia eteenpäin.
Siksipä juuri on tärkeää tunnistaa kulttuuri, jotta on mahdollista luoda uutta. Kirkolla niin kuin muillakin yhteisöillä on oma kulttuurinsa ja se ohjaa myös uudistuksia. Joissakin tapauksissa uudistus on niin tarkasti kulttuurin muokkaamaa, että todellista muutosta ei edes synny.
Jokin uudistus voi sisältää vaikkapa viisi eri asiaa. Kulttuuri muokkaa sitä poistamalla siitä pari olennaista. Jolloin voikin käydä niin, että uudistus pahimmassa tapauksessa toimii juuri toisinpäin, kuin oli alun perin tavoitteena. Yleensä kulttuurilla on kuitenkin säilyttäjän rooli.
Kirkollinen kulttuuri on vahva vaikuttaja siihen ettei mitään todellisia muutoksia tapahdu. Siitä huolimatta, että jokin vanha tapa toimia on aikoja sitten osoittautunut toimimattomaksi.
”Kirkollinen kulttuuri on vahva vaikuttaja siihen ettei mitään todellisia muutoksia tapahdu.” Toisaalta on niitä, joiden mielestä kirkkomme muuttuu liiankin nopeasti. Oletan, että joissakin asioissa kehityksen jarruna on hyvin paikallinen kirkollinen kulttuuri. Se, miten eletään ja toimitaan pienessä piirissä, synnyttää joskus vahvan mielikuvan siitä, että se on ainoa oikea kristillinen tapa.
Muutosta opetuksessa tapahtuu nopeasti mutta toimintatavoissa hitaasti, tai ei ollenkaan.