En ole eksegeetti enkä eksegeetin poika. En tiedä eksegetiikasta mitään. Eksegetiikan luennoilla torkuin paitsi silloin, kun heräsin katselemaan…no niin. Uuden Testamentin proffan luennot toki olivat vauhdikkaita kuin viidesläinen herätyskokous 1960-luvun Heinolassa. Ehkä vaikutteet olikin sieltä?
Vanhan Testamentin selitysopin professori – mukava mies muuten – mutta piti luennot savoksi, ei suomeksi.
Kiinnostuin kirkkohistoriasta ja herätysliikkeistä ja kukaan, joka yrittää ymmärtää edes sosiologis-antropologisessa mielessä herätysliikkeitä, hylkii jo empatiasta ja vaistonvaraisesti raamatunselitysoppia.
Näillä varauksin asiaan.
1. Puhuuko Jeesus avioerosta vai homoliitoista?
Raamatusta on hankala löytää selkeitä ohjeita seksuaalieettisiin kysymyksiin. Yksi harvoista – ellei ainoa – mihin Pyhä Kirja antaa mahdollisimman selvän vastauksen, vieläpä Herran suulla, on avioero.
Jeesus ottaa erittäin kielteisen kannan avioeroon, paljon Mooseksen lakia jyrkemmän. Homoliitoista Herra ei puhu mitään.
Tuleepa mieleen eräs entinen kristinopin ylin vartija, joka lienee avioitunut varmuuden vuoksi jo kolmasti. Tai toinen entinen professori, tällä kertaa Suomen Ateenasta, kristillisdemokraatti tietysti, joka kovasti ottanut kantaa heteronormatiivisen perheen puolesta ja ehtinyt hänkin papin pakeille aviollisissa asioissa jo kahdesti. Molemmat torjuvat jyrkästi homoliitot.
Jostain syystä on heitetty romukoppaan se, minkä Jeesus nimenomaisesti kieltää ja vouhkataan siitä, mistä Mestari ei puhu mitään.
Hankalaa tämä raamatuntulkinta.
2. Luopumus
Luin taas yhtenä iltana Raamattua ja tajusin, miksi meillä perhe-elämä heittää häränpyllyä.
Raamatun ohje sopuisalle avioliitolle on selkeä: vaimojen tulisi suostua miehensä tahtoon samalla tavoin kuin Herran tahtoon (Ef 5:22). Uusi Testamentti sanoo täsmälleen saman varmuuden vuoksi vielä Kolossalaiskirjeessä ja ensimmäisessä Pietarin kirjeessä (Kol 3:18; 1 Piet 3:1).
Ef 5:23 toteaa mahdollisimman selvästi, että mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää. Ei kahta sanaa.
1 Piet 3:7 lausuu murtumattomalla varmuudella, että vaimo on avioliiton ”heikompi osapuoli.”
Onko näistä luovuttu? Menty maailmaan? Mukauduttu, täh?!
Valpas eksegeettinen vainuni kertoo, ettei savua ilman tulta. Pitävätkö edes kaikkein oikeauskoisimmat luterilaiset veljet enää jöötä pöydänpäässä?
Uskaltaisinko mennä kertomaan eksegeettisistä löydöistäni muija..vaimolle?
JUKKA, jos se on sinusta kovin outo, suosittelen kirjaani ”Jeesus vai Paavali. Pohdintoja uskonasioista.” (Väyläkirjat 2022) Siinä, kirjan verran koetan sitä perustella.
Ensimmäisissä kristillisissä seurakunnissa ja koko alkukirkossa on alusta alkaen, alusta alkaen ollut erilaisia, mutta myös vastakkaisia käsityksiä. Se kuuluu ihmisluontoon. UT ei pudonnut taivaasta, se on ihmisten kirjoittama. Sen kieltäminen on tosiasioiden kieltämistä. Jeesus ja Paavali eivät olleet kaikesta samaa mieltä. Sitäpaitsi Paavali ei edes tiennyt kaikkea sitä, mitä Jeesus 4 evankelistan mukaan julisti. Jeesuksen ja Paavalin uskon painotukset olivat hyvinkin erilaisia, ja sen olen kirjassani kertonut.
Heikin väite vastakkaisista käsityksistä on saksalaista tuonti kamaa. Mitä nämä vastaiset käsitykset ovat, sitä Heikki ei kerro. Ja miten niillä alkukirkossa perusteltiin homoseksuaalisuuden hyväksymistä.
Mikäpä ei olisi tuontikamaa? Kristinusko on tuotu Lähi-Idästä. Hyvä, kun on tuotu!
SAMI,
hyvä Veli, Saksalaista tuontikamaa? Miten niin, eihän Raamattu ole kansallinen kirja, niin kuin ei kristinuskokaan olen kansallinen, vaan kansojen välinen.
Vastakkaiset käsitykset? Olen tarkoittanut silla kahta käsitettä, joista on kiistelty. Toisen mukaan avioliitto on miehen ja naisen ja ehdottomasti vain miehen ja naisen välinen. Toisen mukaan se on kahden aikuisen ihmisen sopima liitto. Onko tästä epäselvyyttä?
Ja vielä: Alkukirkossa ei kiistelty tästä asiasta, monesta muusta kyllä. Parissa tuhannessa vuodessa on tietämys homoseksuaalisuudesta kokonaan toinen. Raamattuun tämä sana on tullut vasta viime vuosisadalla, Englanniussa.
Heikki P. Luterilaisena voin elää sen kanssa, että yhteiskunnallinen ja kristillinen käsitys avioliitosta eroavat toisistaan. Näinhän eroavat toisistaan monet muutkin asiat nykyään. Kristillinen käsitys avioliitosta on että se on miehen ja naisen välinen. Yhteiskunnallinen käsitys VOI olla, että se on kahden aikuisen välinen eli sukupuolineutraali. Mutta tässä tilanteessa kirkon tulisi uskoa, opettaa ja tunnustaa kristillistä käsitystä sekä todeta, että jälkimmäinen ei ole sen kanssa yhteensopiva.
DDR:ssä kirkot jotuivat toteamaan, että konfirmaatio ja FDJ:n ”Jugendweihe” sulkivat toisensa pois. Kummastakaan ei ollut olemassa Jeesuksen sanaa ja historiallinen tilanne uusi. Minusta tämä nykyinen keskustelu – vaikka se käydäänkin kirkon sisällä – on aika lailla samanlainen, tosin ei kokonaan.
Senverran vielä kommentoin, että ensinnäkin: ns. klassisen kristinuskon näkemyksiin ei käsittääkseni sovi ajatus, että Raamatussa vain evankeliumeissa Jeesuksen (”jälkeenpäin”) kirjoitetut sanat olisivat kristinsukoa. Jos ajattelemme, että Paavali oli vain yksi ihminen muiden joukossa, voisimme myös ajatella, että evankeliumien kirjoittajat olisivat esittäneet vain oman henkilökohtaisen ajatuksensa (valintansa) tai tulkintansa siitä, mitä Jeesusa kenties tarkoitti. Joten miksi ”Jeesuksen sanonakaan” pitäisimme kristinuskon sisältönä muuta Uutta Testamenttia paremmin. Klassiessa kristinukson käsityksessä Raamattu on enemmän kuin vain ja ainoastaan joidenkin henkilöiden käsityksiä Jeesuken elämästä ja sitä seuraavasta ajasta.
Toisekseen modernissa ja postmodernissa kristinuskon käsityksessä oletetaan nykyajattelijoiden tietävän (tai kokevan) alkukirkon aikalaisia paremmin, mitä Jeesuksen aikana ”oikeasti” tapahtui tai mitä Jeesus ”oikeasti” tarkoitti. Tai sitten yleisemmin(kin) me ”ylennämme” itsemme älyllisesti ja moraalisesti korkeammalle kuin alkukirkon ajattelijat.
Epäilemättä erilaisia (parisuhteita tai ”monisuhteita”) ja seksuaalisia tapoja Rooman valtakunnassa oli. Jeesus oli kuitenkin juutalainen, juutalaisten kirjoitusten ja tapojen tuntija, ja lienee tuntenut juutalaisuudessa vallinneita erilaisia avioerokriteereitä. Juutalaisuudessa avioliitto lienee ollut vain ja ainoastaan miehen ja naisen välinen.
Kahden periaatteessa toistensa kanssa ristiriitaisten avioliittokäsityksen kanssa eläminen on kirko(i)ssa käytännössä tuskin yhteyttä rakentavaa tai yhteyttä tukevaa: mitä näkemyksiä saa avoimesti opettaa tai kritisoida jne. Minä en asiaa kuitenkaan päätä.
Tämä onkin nähdäkseni keskutelun ongelma. Puheenvuorot, joissa todetaan: ”on muutakin kuin vain ja ainoastaan” jäävät ehdottomien kantojen jalkoihin. Mielipiteet: ”ainoastaan” ja: ”ei lainkaan” eivät ole rakentavia; ne lietsovat riitaa, kun pitäisi hakea sovintoa.
Heikki, saksalaisessa teologiassa kohtaa juuri esittämääsi käsitykseen. Sillä ei tosin voi perustella oikein mitään. Luterilainen Raamattu on omaksuttu bysantista, tämä sen takia, että sillä hyökättiin katolisia ja heidän käännöstä vastaan ( tosin ei kuulu nyt tähän).
Kaksi käsitystä on moderni tulkinta. Vähän kuin feodaaliyhteiskunnan synty, jossa kirkon ooetuksen rinnalle tuodaan uusi normaali. Lueppa Sanna Ukkolan viimeisin kirjoitus iltalehdestä, mielestäni se on aika hyvä.
Heikki, kyllä homoseksuaalisuus antiikissa oli moninaista, pitkäsuhteista ja julkista. Rakkaus oli todellista. Tämän rakkauden ilmentymän kirkko torjui. Ja suurin kristityistä torjuu edelleen. Kai lesbo sana tulee eräästä Kreikan saaresta. Suhteella on monia nimiä.
”Homoseksuaalisuus antiikissa oli moninaista, pitkäsuhteista ja julkista. Rakkaus oli todellista. Tämän rakkauden ilmentymän kirkko torjui.” Antiikissa tarkoitetaan yleensä Välimeren aluetta noin vuosina 800 eKr – 500 jKr. Aika on pitkä ja alueen kulttuureja oli useita. Kirjalliset tiedot ja kuvataide tavoista ja arvoista liittyvät lähinnä pienen yläluokan elämään. Jos lainaamani väite pitäisikin jossakin ja jonakin aikana paikkansa, se tuskin kuvaa koko aikakautta.
MARKO ja SAMI,
2000 vuoden vanhassa homoseksuaalisuudessa ei ollut kysymys avioliitoista. Tietämyksemme näistä Jumalan luomista siskoista ja veljistä on nyt täysin toinen, sitä ei voi verrata.
Homokielteisyys ei voi olla ”kristillistä”, kun se on Jeesuksen rakkauden kaksoiskäskyn vastaista.
Kirkko ei ole museo 2000 vuotta vanhojen yhteiskunnallisten käsitysten säilyttämiseksi. Emme enää kannata saati vaadi orjuuden hyväksymistä tai miehen ylivallan säilyttämistä.
Lopetan osaltani tähän. Huomenna Ukin 1967 ylioppilasluokan luokkakokous, alkaen jumalanpalveluksella Kalannissa. Saarnaan siellä, eli ”luotolaiset Kalandis” ja kaikki seutukunnalla, Vakka-Suomessa asuvaiset lämpimästi tervetuloa messuun!
En tiedä lukeeko Heikki enää tätä, mutta kun nyt sattui sopivasti, pakko laittaa muutama sana. Lueskelin juuri äsken vanhoja Suomen Kuvalehtiä sattuneista syistä. SK:lla muuten uskomattoman hyvä digitaalinen arkisto. Yleisönosastolla (SK 3/1970) muuan kirjoittaja on kovin tuohtunut teologian ylioppilas Heikki Palmun julkaisemaan kirjaan ”Harmaa päiväkirja.” Ja kritisoi närkästyneenä ”radikaaleja.”
Oi niitä aikoja!
Aikaa vierähtänyt 54 vuotta ja rapiat. Silti toisaalla samaisessa Suomen Kuvalehden numerossa käydään keskustelua aiheesta ”Raamattu ja seksi.” Paljon vettä virrannut Kymijoessa, mutta aiheet pysyvät nähtävästi samana.
Kari-Matti: Kohta 70 vuotta olen ihmetellyt, miksi kristinuskon pääsanoma on seksi. Mitä saa tehdä, kenen kanssa, missä asennossa…? Jos joku esiintyy TV-kameroiden edessä Raamattua heiluttaen, ei hän suinkaan puhu Jeesuksen lunastustyöstä. Ei, hän puhuu seksistä.
Ja jos ajatellaan tätäkin kristillisen lehden nettipalstaa: joku aloittaa sievästi raamatunlauseilla koristellun blogin. Ei mene kuin pari kommenttia ja kohta päädytään seksiin, nimenomaan homoseksiin.
En kyllä ymmärrä – ehkä johtuen korkeasta iästäni – miten joka suuntaan korkeata kristillisyyttään julistavien – ajatuksissa on vain seksi.
Minun kommenttini joku julistaa asiattomaksi alta aikayksikön. Ehkä joku ehtii tämän lukea.
70-luvusta tuli mieleeni Jaakko Elenius ja eräs hänen saarnansa, olikohan se Turun Mikaelin kirkossa. Kun hän astui saarnatuoliin hän täräytti ensimmäiseksi; JUMAlAUTA…ja sitten valitteli sanan väärinkäyttöä. Ilmeistä on että seurakunta heräsi. Ei siinä mitään, mutta kun myöhemmin eräs tuttu vanha rovasti tapasi Eleniuksen hän totesi; Olette te radikaalipapit, kun aloitatte saarnannekin; ”Voi saatanan perkele..!” 🙂
Taisi Jaakko sittemmin vaihtaa väriä, sikäli kuin koskaan halusi muuta kuin hätkähdyttää. Piispojen sosiaalieettiseen hyvinvointivaltiota puolustavaan puheenvuoroon ”Kohti yhteistä hyvää” Elenius otti hyvin kriittisen kannan. Vähän kuin pankinjohtajakristitty Ahti Hirvonen, jonka mielestä piispojen kannanotto oli masentavaa luettavaa.
No joo, vähän vieraaksi Elenius on minulle jäänyt. Toki jotain puolia tulee ilmi hänestä kirjoitetussa elämäkerrassa. Amerikkalaiset missiot eivät oikein ottaaneet tulta hänen ajattelussaan, eivätkä kaiketi erilaiset ihmeparanemiset. Kuitenkin, kun hän sairasti vakavasti, hän kertoo kokeneensa aivan helvetillisiä painajaisia joka yö pitkän aikaa, että häntä pelotti mennä nukkumaan. Silloin joku ehdotti hänelle rukousliinaa. Ymmärrettävästi hän suhtautui tuollaiseen rättiin nuivasti, mutta kun sitä tarjosi Heikki Ylikankankaan tytär, joka oli pappi Jaakko ei iljennyt sitä kieltää. Painajaiset loppuivat siihen, eikä niitä enää tullut, vaikka hän niitä pyysi. Hätkäyttäjä hätkäytettiin. Mutta ei hänestä ”liinakauppiasta” tullut. Tuli vaan mieleen, että millainen pölkky sellainen naula.
https://www.facebook.com/share/v/99WE2JV46wYE1b19/
Kari Kanala pelleilee, vai mitä tästä ajattelette?
Tapansa mukaan.
Lähtisin vastaamaan Kari – Matin kysymykseen vastaamaan siitä päästä millä tavalla Kristus toimii seurakunnan päänä.
Hänen toimintaansa kun leimaa rakkaus jokaista kohtaan. Seurakuntalainen ei edes huonolla käytöksellään kykene rakkautta Jumalan rakkautta kadottamaan. Siinäpä miehelle haastetta. Täysinäinen rakkausakku avioliitossa luo ilmapiirin jossa molemmilla on hyvä olla. Täydestä akusta on vara ottaa välillä virtaakin pois, mutta tyhjäksi sitä ei saa päästää. Rakkausakun virran voimakuudesta juuri miehellä on esisijainen vastuu. Monen avioliiton kariutuminen johtuu siitä, ettei mies huolehdi pään tehtävästä.
Jotta keskustelua yleensä voisi syntyä, niin tarvitaan alustaksi jokin erimielisyys. Mikäpä tähän tarkoitukseen sopiikaan paremmin kuin väittely siitä onko synti syntiä. Joten miksi alinomaista paluuta samaan aiheeseen pitää edes ihmetellä?
Olen varmaan useinkin tähdentänyt syntisyyden ja yksittäisten syntien eroa. Lähimmäisten syntien tarkkailu ja ääneen paheksuminen on mielestäni jokseenkin syntistä.
Niin kuin esimerkiksi Putinin tekemisten tarkkailu ja paheksuminen. Vai mitä?
Pekka: En käsitä, miten Putin ja hänen tekemisensä liittyvät tähän blogiin tai Martin kommentteihin. Kertoisitko minulle, kiitos.