En ole eksegeetti enkä eksegeetin poika. En tiedä eksegetiikasta mitään. Eksegetiikan luennoilla torkuin paitsi silloin, kun heräsin katselemaan…no niin. Uuden Testamentin proffan luennot toki olivat vauhdikkaita kuin viidesläinen herätyskokous 1960-luvun Heinolassa. Ehkä vaikutteet olikin sieltä?
Vanhan Testamentin selitysopin professori – mukava mies muuten – mutta piti luennot savoksi, ei suomeksi.
Kiinnostuin kirkkohistoriasta ja herätysliikkeistä ja kukaan, joka yrittää ymmärtää edes sosiologis-antropologisessa mielessä herätysliikkeitä, hylkii jo empatiasta ja vaistonvaraisesti raamatunselitysoppia.
Näillä varauksin asiaan.
1. Puhuuko Jeesus avioerosta vai homoliitoista?
Raamatusta on hankala löytää selkeitä ohjeita seksuaalieettisiin kysymyksiin. Yksi harvoista – ellei ainoa – mihin Pyhä Kirja antaa mahdollisimman selvän vastauksen, vieläpä Herran suulla, on avioero.
Jeesus ottaa erittäin kielteisen kannan avioeroon, paljon Mooseksen lakia jyrkemmän. Homoliitoista Herra ei puhu mitään.
Tuleepa mieleen eräs entinen kristinopin ylin vartija, joka lienee avioitunut varmuuden vuoksi jo kolmasti. Tai toinen entinen professori, tällä kertaa Suomen Ateenasta, kristillisdemokraatti tietysti, joka kovasti ottanut kantaa heteronormatiivisen perheen puolesta ja ehtinyt hänkin papin pakeille aviollisissa asioissa jo kahdesti. Molemmat torjuvat jyrkästi homoliitot.
Jostain syystä on heitetty romukoppaan se, minkä Jeesus nimenomaisesti kieltää ja vouhkataan siitä, mistä Mestari ei puhu mitään.
Hankalaa tämä raamatuntulkinta.
2. Luopumus
Luin taas yhtenä iltana Raamattua ja tajusin, miksi meillä perhe-elämä heittää häränpyllyä.
Raamatun ohje sopuisalle avioliitolle on selkeä: vaimojen tulisi suostua miehensä tahtoon samalla tavoin kuin Herran tahtoon (Ef 5:22). Uusi Testamentti sanoo täsmälleen saman varmuuden vuoksi vielä Kolossalaiskirjeessä ja ensimmäisessä Pietarin kirjeessä (Kol 3:18; 1 Piet 3:1).
Ef 5:23 toteaa mahdollisimman selvästi, että mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää. Ei kahta sanaa.
1 Piet 3:7 lausuu murtumattomalla varmuudella, että vaimo on avioliiton ”heikompi osapuoli.”
Onko näistä luovuttu? Menty maailmaan? Mukauduttu, täh?!
Valpas eksegeettinen vainuni kertoo, ettei savua ilman tulta. Pitävätkö edes kaikkein oikeauskoisimmat luterilaiset veljet enää jöötä pöydänpäässä?
Uskaltaisinko mennä kertomaan eksegeettisistä löydöistäni muija..vaimolle?
Itse olen käyttänyt termiä ”klassinen kristinusko” jo 1990 -luvulla, tosin tarkemmin määrittelemättä sen sisältöä. Klassiseen kristinuskoon kuuluvat sellaiset asiat kuin vanhakirkollisten uskontunnustusten perinteinen tulkinta, sovitusoppi, Raamatun pitäminen Jumalan sanana ja sen perinteinen kirkollinen tulkinta, pelastusoppi sisältäen sakramentit ja Kristus-usko ainoana tienä pelastukseen, taivas ja helvetti, miehille kuuluva pastorius ja avioliitto miehen ja naisen välisenä liittona. Liikkumavaraa toki on esimerkiksi raamatuntulkinnan yksityiskohdissa ja Raamatun, tradition sekä viran keskinäisessä suhteessa, sakramenttien lukumäärässä ja perisyntiopin tulkinnassa (sekä pyhien kunnioittamisessa, koska molemmat katoliset kirkot ovat pitkään säilyttäneet kaiken edellä mainitun). Lyhyesti luterilaisen kirkkomme tunnustuskirjojen mukainen opetus.
Klassisesta kristinuskosta poikkeavat erityisesti erilaiset lahkot ja modernit kristinuskon tulkinnat. Pelastus on toki yksin Jumalan käsissä enkä mutta olen itse taipuvainen ajattelemaan, että nimenomaan klassinen kristinusko on sitä, minkä mukainen usko pelastaa.
Meillä on monia muitakin asioita ja käsitteitä, joita käytämme, vaikka pilkuntarkoista määretelmistä on eri käsityksiä: puhumme syrjaytyneistä ja hyväosaoisista, vaikka tarkat raajat on vaikea asettaa. Emme silti voine väittää, ettei osa suomalaista olisi syrjäytyneitä tai/ja hyväosaisia. Kieltämättä mm. näitä käsitteitä voidaan käyttää luomaan ”me – he” -jaottelua ja omanmieleisen porukan mielistelyyn. Syntisen ihmisen taipumusta…?
Mitä pelastukseen tulee, olen itse tapivainen ajattelemaan, että klassinen kristisnusko luo eräänlaiset raamit sille uskolle, johon pelastus pohjautuu. Ja se luo raamit myös käsitykselle kritillisestä elämästä (opista, mitä ja millaista se on), joissa tietenkin usein epäonnistumme tai harhaannummekin. Se ei tarkoita sitä, että joissain kohdin klassisesta kristinuskosta poikkeava uskova ei voisi pelastua. Kristuksen sovitustyö tietenkin on varsinainen pelastuksen pohja – ei oma uskomme tai toimintamme. Pelastus on armosta mutta armo ei ole kaiken sallimista.
Luterilaiset usein erottelevat ”evankeliunin” ja ”lain”, joka on käsittääkseni yksi tapa kristinuskon perusteiden jaottelemiseksi. Vastaavasti luterilaisuudessa on ”regimenttioppi”, jolla ”maallinen” ja ”hengellinen” erotellaan, tarkoittamatta kuitenkaan sitä että maallinen ja hengellinen olisivat toisistaan riippumattomia ”maailmoita”. Tämä ajattelutapa ei liene vain ja ainoastaan luterilaisuudessa läsnä, vaikka asian sanoitus voikin olla hiukan erilainen muissa klassisen kristinuskoon pohjautuvissa suuntauksissa.
Ajatus, että Raamatussa Jeesus ja Paavali olisivat jotenkin toistensa ”opponentteina” ei vastanne klassista krintinuskoa, sen raamattukäsitystä. Se, että joissain kohdissa ymmärrämme Raamatun ilmoituksen eri tavoin ei liene peruste sille, että me voisimme olla välittämättä Raamatun ilmoituksesta. Se, että huomaamme suhtautuneemme joihinkin Raamatun kohtiin epäviisaasti tai liian/turhan ”tiukkapipoisesti”, ei anna oikeutta jättää huomioimatta toisia Raamatun kohtia tai jättää täysin turhiksi ”tiukkapipoisesti tulkittuja” kohtia.
Raamatusta löytyy monenlaista. Jotkut asiat lienevät myös siinä ilmoitettu varoittaviksi esimerkeiksi, vaikka eivät olisi suorastaan eksplisiittisesti kielletyiksi julistettu. Avioliitto miehen ja naisen välisenä liittona on Raamatussa vahvasti läsnä, siksi sen näen kuuluvan oleellisesti klsssiseen kristinuskoon. Raamatussa ei myöskään löydy perustetta suosia monisuhteisa avioliittoja vaikka niitä Raamatussa esiintyykin – ongelmallisin seurauksin.
Klassinen kristinusko käsitteenä ei ymmärtääkseni näe Raamattua vain lakikirjana/käskykokoelmana eikä toisaalta rakkauden ja armon nimessä kaiken (haluttavan) armollisuuden verukkeella sallivana.
Ei ole olemassa mitään klassista kristinuskoa. Se on käsite jota viljellään, ilman sen tarkempaa määritelmää protestanttien keskuudessa. Tästä sitten ongelmat alkavatkin. Käsite pitäisi tarkasti määritellä, muuten se on kuin veteen piirretty viiva. Parempi oli unohtaa koko termi ja opetella parempia iskulauseita.
Sami P. Protestantti käyttää protestanttisia käsitteitä.
Marko, tuo on totta. Näin ollen klassinen kristinuskon käsite on erilainen, verrattuna kirkon käsityksiin kristinuskosta.
Sami P. Ei ihan pidä paikkaansa. Kristologia, oppi Jumalasta ja uskontunnustus sekä useimmat etiikan kysymykset yhdistävät!
Sami hyvä,
samoin perustein voitaisiin johdonmukaisesti sanoa, ettei ole olemassa vasemmistoa eikä oikeistoa – puhumattakaan äärioikeistosta tai äärivasemmistosta, koska nekin käisitteet eivät ole aivan tarkoin määritreltyjä. Ehkäpä voisimme aloittaa luopumisen äärioikeisto/äärivasemmisto-käsitteistä, jos kerran klassinen kristinuskokin on liian ”veteen piirretty viiva” ja siksi käyttökelvotn käsite.
Me käytämme monia muitakin käsitteitä, jotka eivät ole ehdottoman täsmällisesti määriteltyjä. Demokratiastakin on monenlaisia käsityksiä, ja on joskus vaikea aivan täsmällisesti määritellä mitä tarkoitetaan demokratialla yleisesti; perusperiaatteet kyllä yleensä ovat kohtuullisen selkeästi ymmärrettäviä, vaikka täsmällinen raja demokratian ja ei-demokratian välillä voi olla sekin veteen piirretty viiva. Silti jonkinlainen raja on olemassa – muutenhan demokratiasta puhuminen olisi silkkaa höpötystä.
Mitä muuten tarkoitat kristinuskolla? Mikä on täsmällinen määritelmä(si)? Onko kristinuskon raja ehdottoman selkeä muihin katsomuksiin nähden, onko se mahdollista/mielekästä määritellä?
Jukka, kirkossa ei ole muuta kuin totuus ja sen täyteys. On olemassa erilaisia konfenssioita, jota myös luterilaisuus edustaa. 1500 syntynyt uskontokunta, on tietysti eri asia kuin kirkko.
Kirkon rinnastaminen vasenmisto-oikeisto kuvaa tekee totuudesta suhteellista, näin koko kirkko-oppi kaatuu. Sellainen ei ole kirkko. Kirkon määritelmä on hyvin dokumentoitu seitsemässä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa, uskontunnustuksissa, joista Nikea-konstattinopoli elää kirkon liturgiassa. Kirkko elää aina piispuuden ja pyhän eukaristian näkyvissä muodoissa. Tässä nyt muutamia näkökulmia. ”Klassinen kristinusko” siinä on kysymys kirkko-opista.
Kristinusko on tietysti prosessiluontoinen tapahtuma, jonka kehityskaaressa on erilaisia vaiheita. Ihminen on aina ylöspäin avautuva. Ihminen etsii pohjimmiltaan Jumalaa. Eri uskonnoissa on vilpittömiä totuuden etsijöitä.
Sami hyvä,
en totta puhuen ymmärrä, miten tuo liittyy siihen, voidaanko klassisesta kristinuskosta puhua. Itse näen kysymyksen käytännönläheisenä kysymyksenä, joka ei suorastaan liity oikeisto – vasemmisto -jaotteluun. En ota siihen kantaa, onko klassinen kristinusko oikeisolaita vai vasemmistolaista. Kummassakin ryhmässä on puolensa jos toisensakin.
Onko kenties niin, että klassinen kristinusko löytyykin lyhyesti ilmaistuna Kristuksen sovintovereen uskovan kristityn sydämestä ja hänen elämänsä ristillä maustettuna? Tämä tuli mieleen, kun luin kirkkoherrojen ja pappien kokemuksia isovihan aikana 1700-1721.
Sami P. Ei ihan pidä paikkaansa. Kristologia, oppi Jumalasta ja uskontunnustus sekä useimmat etiikan kysymykset yhdistävät!
Marko, oppi Jumalasta on monella tavalla erilainen. Uskontunnustus sen kertoo ( filegue). Hylkämisen saa myös loput ekumeeniset uskontunnustukset ( paitsi 3 ensimmäistä). Ja niin edelleen… päätä ei siis kannata laittaa pensaaseen. Lista on pitkä.
Muista syistä, henk.koht. kalenteri ym. elämäntilanteen syistä johtuen en nyt kykene ottamaan selvästi kantaa tämän keskustelun ydinkohtiin. Mutta – kun osa teistä on intomielisesti puhunut ”klassisen kristinuskon” puolesta, kaksi kysymystä vielä:
1. Mitä ON klassinen kristinusko? Ytimekkäästi, muutamalla rivillä määriteltynä. Ja asettaako se kysymyksen avioliiton siunaamisesta avioero-kysymystä tärkeämmäksi? Siis kysymyksen siitä, keitä saa siunata ja keitä ei.
2. Mikä on UT:n ja erityisesti 4 evankeliumin todistus: Oliko Jeesus Kristus ensisijaisesti oikean opin puolustaja, vai nouseeko joku muu kysymys tärkeämmäksi? Ytterst-iloinen voisin olla, jos hyvät veljet voisitte vielä kertoa sen, jos mielestänne joku Vapahtajallamme nousi oppiakin tärkeämmäksi?
1. Olen itse ”klassisen krisitnuskon” ymmärtänyt, mieltänyt siihen perustavaan oppiin ja opetukseen perustuvaksi, jota kirkot ovat useiden vuosisatojen aikana opettaneet tai julistaneet (erilaisilla ”mausteilla” toki). Sen kriittisiä oppikohtia on aikoinaan esiintyneiden kiistakysymysten osalta kirjattu uskontunnustuksissa, jotka eivät ole vain ”runoutta”. Klassiseen krristinuskoon näen kuuluvaksi myös ihmisen luomisen Jumalan kuvaksi, mieheksi ja naiseksi, joiden yhteiselon ja mahdollisten (ja toivottavien) lasten vuoksi avioliitto on tarkoitettu: yhden miehen ja yhden naisen väliseksi liitoksi, jonka on tarkoitus kestää, ja josta ei ole tarkoitus erota. Klassiseen kristinuskoon kuuluu oppi ihmisten syntisyydestä, pelastuksesta Kristuksen työn vouksi armosta. Kaste kuuluu klassiseen kristinuskoon, samoin ehtoollinen. Siihen kuuluu perustavasta moraalinormisto (10 käskyä), oppi tulevasta tuomiosta ja ajatus ikuisesta elämästä ja kirkosta. Raamattu nähdään Jumalan ilmoituksena, vaikkakin siihen sisältyy yhtä sun toista inhimillistä.
Yksittäisistä asioista voidaan toki väitellä pohjattomasti, ja niistä tunnetusti vedetään jatkuvastikin ”kissanhäntää”.
2. Jeesus on kertonut tärjeimmät käskynsä. ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi”. Hän ei ei sanonut, että ”kaikki käy” rakkauden (tai armollisuuden) nimissä tai verukkeella. Itse asiassa väitttely sitä onko jokin oleellinen käsky toisiin periaatteisiin nähden merkityksetön, on outo. Jeesus ei tietenkään määritellyt, ketä tai mitä saa siunata – vihollistakin saa rakastaa, jopa itseään. Hän ei erikseen kieltänyt tai toivonut asetehtaiden eikä pommienkaan siunaamista. Avioliitto ei ensisijaisesti ole ”kieltokysymys”, eikä määräyskysymys. Klassinen kristinusko ei ole ”lakiuskonto”, kuten käsittääkseni esim. islam on. Kaikki me rikomme Jumalan lakia, vaikka yleensä omaa rikkolustamme pidämmekin ”toisten” rikkomusta vähäisempänä. Klassiseen kristinuskoon sitoutuva ei tee ihmistä muita synnittömämmäksi.
Raamatusta voi poimia tai tehdä päätelmiä mielensä mukaan. Kaikki poiminnat tai päätelmät eivät välttämättä ole Jumalan mielen mukaissia. Perempiakin selityksiä kuin omani voivat viisaammat kehitellä. Kovin pinnalliseksi väittely helposti pelkistyy.
Jukka, kristinuskon määrittely muodostuu helposti yksilökeskeiseksi, ”jolloin pyörä keksitään uudestaan”. Luterilaisuus elää tässä skolastisessa uskonnon tajunnasssa, siksi se on luonut uuden kristinuskon.
Missä on pyhien isien traditionaalinen jatkumo, sen henki ja elämä. Jos tämän osaa selvittää, tietää mitä kuuluu ja mitä on kristinusko. Tehtävä on samanaikaisesti helppo ja vaikea.
Kyllähän tuo jatkumo liittyy klassiseen kristinuskoon, vaikka en sitä eksplisiittisesti ilmaissutkaan. Tosin se, miten ja millaisin ”prosessein” tuo jatkumä täsmälleen ymmärretään, lienee eri kirkkokunnissa tulkittu hiukan eri tavoin. Jos ajattelet jatkumoa tietyn kirkkokunnan merkitysperspektiivissä tai -perspektiivistä, en siihen ala kommentoimaan. Ajattelen nyt klassista kristinuksoa yleisemmässä merkityksessä. En tässä ota kantaa esim. katolisten ja protestanttien kiistakysymyksiin. On tietysti totta, että kirkkokuntien välillä on oikeaoppisuuskiistoja, joihin en ota kantaa. En myöskään tarkastele kysymystä tässä yksilön pelastuksen kannalta, en ota nyt kantaa edes siihen, pelastaako yksilön vai yhteisön usko. Ilman muuta klassiseen kristinuskoon kuuluu sekä yksilön että yhteisön näkökulma(t). Modernina ja erityisesti nyt jälkimodernina aikana yksilö tietenkin on korostuneesti esillä, siis ”ei-klassisessa” kristinuskossa. Yksilön oma käsitys uskonnostakin samalla korostuu. Siitä kai avioliillokiistassakin on vaikuttamassa?
JUKKA,
sanot yhdeksi ytimeksi Jeesuksen rakkauden kaksoiskäskyn. Jos sitä noudatetaan, jos siinä eletään, onko mahdollista asettua kahden aikuisen ihmisen, naapurin yläpuolelle ja Jumalan nimissä kieltää heidän liitoltaan Jumalan siunauksen?
Ei avioliiton siunaaminen ketää toista (moraalisesti) paremmaksi tai huonommaksi (syntisemmäksi) tee. Ei kristillinen avioliittoon siunaaminenkaan ketään toisten, muulla tavoin vihittyjen, yläpuolelle nosta. Kristityt ovat ja pysyvät armahdettuina syntisinä, vihittyinä ja siunattuinakin.
Ei ole syytä esettua kenenkään yläpuolelle, eikä estää Jumalaa siunaamasta sitä, mitä hän haluaa siunata; ei pidä Jumalaa ”komentaa”. Meillä on erilaisia käsityksiä siitä, mitä Jumala pitää oikeana. Eikä avioliiton määritelmissä ole kyse vain oikeudesta rakastaa: rakkauden perusteella kai olisi samanlaisen logiikan mukaisesti siunattava myös ilman avioliittoa toiasiaan rakastavien yhteiselämä(n muoto tai muodot)? Muutenhan tässä merkityksessä ikäänkuin asettuisimme toisten ei-avioliitossa elävien ”yläpuolelle”. Toisaalta myös väittäessämme toisten ”nousua muiden yläpuolelle”, taidamme salavihkaa ja huomaamattamme nostaa itsemme jollain tavalla toisten yläpuolelle: pidämmekö itseämme eettiseti parempina, kun siunaisimme ”laajemmin”?
Ihmisille voi aina toivottaa heidän elämäänsä Jumalan ohjaavaa ”kättä” ja tässä mielessä siunausta. Ja kehottaa rakkauteen. Erityisesti rakastamaan Jumalaa. Synnin tuomiovalta on vain Jumalalla, meillä ihmisillä taas on erilaisia käsityksiä, jotka meitä – ja kirkkojakin – jakavat. Senkään ei pitäisi antaa estää rakkautta.
JUKKA, tässä kirkkopoliittisessa kiistassa on nyt kysymys siitä, saako molemmat liitot siunata kirkossa vai vain toinen. Etkö näe ristiriitaa siinä, että tässä vedotaan Raamattuun (apostoli Paavaliin); mutta kokonaan vaietaan Jeesuksen selvästä sanasta. Jeesus Kristus on uskomme mukaan Jumala, Paavali ei. Hän on välillä erehtyvä ihminen.
Jukka, luterilaisten ja muiden protestanttien ajattelu kulkee nykyään kuvaamallasi tavalla. Varhaiset luterilaiset isät olisivat olleet kauhuissaan. Hehän puolustivat klassista kristillistä uskoa. Ajan henki tarttuu, syy on kaiketi, että ei tunneta kristinuskon juuria.
Sami. ”Ihminen on aina ylöspäin avautuva. Ihminen etsii pohjimmiltaan Jumalaa.”
Näin näyttää olevan. Siitä todistaa yksistään epäjumalanpalveluksen olemassaolo. Ihmisellä on siis tietoa Jumalasta. Mutta se, että ihminen tuntisi oikean Jumalan, hän tekee itselleen jumalan omien toiveidensa mukaisesti mikä häntä itseään miellyttää. Esimerkkinä isrelilaiset, jotka sanoivat Aaronille; ”tee meille Jumala, joka käy edellämme” ja heti sen jälkeen, kun Jumala oli johdattanut heidät Punaisen meren yli. Pianpa he lankesivat, vaikka he näkivät kuinka meri aukesi kahtia heidän edessään. (Kukahan tämänkin uskoo?). Pelkästään tämä riittää todistamaan sen, mikä on totuus luonnollisesta jumalatietoisuudesta, mistä Paavali niin valaisevasti kirjoittaa 1:ssä roomalaiskirjeessä. Syntiinlakeemus on totaalinen ja siksi meidät on kaikki luonnostamme hylätty sydämemme himoihin, kuten Paavali toteaa Room1:24. Varmaa myös on, ettei Jumala himojamme siunaa oli laatu mikä tahansa.
KOSTI, haluja, tai jos toisin haluat sanoa himoja on meillä jokaisella, sinulla ja minulla. Avioliitossa tai avioliiton siunaamisessa ei ole käsittääkseni niitten siunaamisesta kysymys. Vai oletko sitä mieltä, että pappi siunaa erityisesti makuukamarin tapahtumat? Se siunaus, joka kuuluu jokaiselle Jumalan luomalle, on kahden aikuisen ihmisen aikomus perustaa elinikäinen liitto. Eikö sitä sinusta saisi siunata?
Heikki hyvä! Otin kantaa Samin kirjoitukseen ja siihen, mitä me kaikki luonnostamme olemme. Vaikea minun on antaa periksi siitä, etteikö syntiinlankeemus olisi totaalinen ja juuri siitä Paavali kirjoittaa 1Room1, jne. Kaikki olemme ”poikenneet pois ja kelvottomiksi käyneet”, kuten hyvin tiedät Paavalia tutkineena. Meidän kelvottomuudestamme Jumalan edessä on tietysti erilaisia käsityksiä eri kirkoissa. Ei avioliitossa ole tietenkään kysymys himojen siunaamisesta, vaan kuten pappina tiedät paremmin kuin minä ja varmaan olet saarnannutkin, että ”…haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä, kuten Paavali toteaa 1Kor. (On sitten eri asia, etteivät kaikki löydä aviopuolisoa).
En ole kertaakaan ottanut kantaa muuhun kuin siihen, että sitä siunausta, mitä nyt haetaan spn-pareille, siitä ei ole esimerkkiä missään kohtaa Raamatussa, kuten ilmenee naisen ja miehen liitossa Jumalan siunaamana. Tässä käsityksessä pysyy myös Lapuan piispa Matti Salomäki. Tottakai jokaiselle ihmiselle, joka Jumalan siunausta elämälleen pyytää se tulee hänelle suoda sielunhoitona, mutta se ei tarkoita spn-pareille kirkollista vihkimistä. Tässä evlut-kirkko on taipumassa yhteiskunnan paineen edessä, jota ajetaan myös ideologisin perustein.
Kosti, siitä huolimatta, ihminen etsii.
Etsiipä hyvinkin mikä ihmiselle sopii. Ellei Jumala etsi ensin, ihmiseltä Jumala jää löytymättä, paitsi epäjumala.
”En ole kertaakaan ottanut kantaa muuhun kuin siihen, että sitä siunausta, mitä nyt haetaan spn-pareille, siitä ei ole esimerkkiä missään kohtaa Raamatussa, kuten ilmenee naisen ja miehen liitossa Jumalan siunaamana.” Miehen ja naisen liitolle suotu siunaus on jälkeläiset. Abrahaminkin siunaus oli lupaus hänestä sikiävästä kokonaisesta kansasta. ”Näin sanoo Herra: Koska sinä tämän teit etkä kieltänyt minulta ainoaa poikaasi, minä vannon itseni kautta, että siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että he ovat kuin taivaan tähdet tai hiekanjyvät meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valloittavat vihollistensa kaupungit.” Tämä totuus sisälsi jo Vanhan testamentin aikana sen poikkeuksen, että myös suhteet orjattariin ja porttoihin tuottivat jälkeläisiä. Nyt elämme ajassa, jossa hedelmällisyyshoidoilla voidaan suoda jälkeläisten siunaus jopa yksin elävälle. Paavalin tarkoittama siunaus on toinen ja sen epääminen spn-pareilta on mielestäni väärin. Viittaan ’haureuden syntien välttämiseen’.
KOSTI,
lyhyesti ja yksinkertaisesti: Jeesus ei sano homoudesta sanaakaan, evankeliumien mukaan, Paavali sanoo ja tuomitsee. Kuten hän tuomitsee ahneet, sanoo, etteivät ahneet pääse Jumalan valtakuntaan. Kun, niinkuin sinä kutsut, spn-avioliitot ovat jotakin kokonaan muuta kuin 2000 vuotta sitten, kumpaanko Raamattu, UT, Jeesus, hänen rakkaudenkäskynsä meitä kehottaa: 1) Yhä vaan tuomitsemaan (niinkuin sanot) spn-liitot, vai 2) tukemaan ja siunaamaan kahden aikuisen ihmisen ellämänikäistä liittoa?
Otsikossa kysytään: ”Mitä Mestari puhuu?” Olen itsekin harhautunut kinaamaan ’klassisesta kristinuskosta’. Pyydän anteeksi. Eipä Hän tainnut puhua avioliittoon vihkimisestä mitään, järjesti vain Kaanaan hääväelle hyvää juotavaa. Avioerosta ja avioon kelpaamattomista Mestari opetti sen verran tiukasti, että opetuslapset älähtivät: ”Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin.”
Hei, Martti hyvä,
en minäkään haluaisi kiistellä ”klassisesta kristinuskosta”. Ongelmana on se, että puhe ”konservatiiveista” ja/tai ”liberaalieista” on mielestäni vielä epämääräisempää. Toki ymmärrän sen, että omat ongelmansa myös käsitteessä ”klassinen kristinusko” toki on – sekin voidaan ymmärätää myös ”väärin”. Ehkä kuitenkin parempi että ylipäänsä diskuteerataan. Kaikki me tietenkin olemme vajavaisia ja syntisiä, emmekä kaikissa kohdissa oikeassa, emmekä elä Mestsarin mielen mukaisesti. Mielestäni puhe ”klassisesta kristinuskosta” ei pitäis liittyä siihen, kuka on ”suurempi syntinen”.
Selvä on, että Jeesus puhuu avioerosta, eikä sitä pidä hyvänä. Toisaalta itse näen Raamatun sanan kokonaisuutena. Jeesus ei ottanut kantaa kaikkiin asioihin, jotka kuuluvat kristinuskon oppeihin ja opetuksiin.
”Jeesus ei ottanut kantaa kaikkiin asioihin, jotka kuuluvat kristinuskon oppeihin ja opetuksiin.” Eipä tietenkään. Kristinuskoa alkoivat hahmotella vasta apostolit Hänen jälkeensä. Kristinusko, niin klassinen kuin muukin, muotoutui opeiksi ja opetuksiksi vuosisatojen mittaan. Mikseipä se muotoutuminen jatkuisi edelleenkin?
Joo, mutta kristinuskon muotoutumisen tulisi pysyä niissä raameissa, mitkä meille Raamatussa annetaan. Siihen eivät kuulu spn-vihkimiset ja siunaamiset kirkossa. Ehdonvallan asiat ja hyvät ratkaisut kuten kirkkovuosi, kummit ja kirkkorakennukset ovat asia erikseen.
”Siihen eivät kuulu spn-vihkimiset ja siunaamiset kirkossa.” Eivätpä kuulu mitkään avioliiton siunaamiset. Alkuseurakunta kokoontui kodeissa. Raamatussa ei kerrota niissäkään vihityista aviopareista. Kirkkohäät on selvästi Raamatun raamien ulkopuolelle kehittynyt perinne.
Totta. Mutta kirkko on kutsuttu todistamaan Jumalan asettamasta luomisjärjestyksestä, joka on nimenomaan binäärinen. Lisäksi Raamattu varoittaa, kuten tiedämme, avioliiton ulkopuolisesta ja samaa sukupuolta olevien seksuaalisesta kanssakäymisestä. Ihan kirkkohäistä ja muista riippumatta.
Marko : Kirkko ei ole kutsuttu todistamaan kenenkään navanalusasioista. Eikä Raamattukaan ole tarkoitettu seksiopaskirjaksi.
Kirkko on kutsuttu todistamaan Jeesuksen lunastustyöstä. Ei mistään muusta.
Raamattu kertoo selvin sanoin, mikä on syntiä. Syntiä on kaikki se, mikä erottaa ihmisen Jumalasta. Sinun kannaltasi kiva juttu, että homot ja avionrikkoja ovat syntisiä. Synnin ulkopuolistaminen onkin kätevää: itse säilyy ihan synnittömänä.
Seija, ja Martti,
Kristuksen lunastustyö todella tulisi olla kirkon julistyústyön perusta. Samaa mieltä olen.
Mutta: ”Mitä se on?” – kuten vanhassa Katekismuksessa käskyjen selityksessä oli.
Kuitenkin jos vain ja ainoastaa Jeesuksen lunastustyö on kirkon sanoma, kirkon olisi syytä lopettaa myös puheet syrjimättömyydestä, ilmastomuutoksesta, (rikkaiden) omastaan jakamisesta, avioliittokäsityksen laajentamisesta, tai ylipäänsä avioliitosta ja sen siunaamisesta jne. Miksei kirkko siten vain vaikenisi aviolittiioasiaoista, tai alkaisi siunaamaan vaikapa myös avoliittoja? Kunhann ollaan sovitettu Jeesuksen nimessä. Ja jopa rakastettaisiin… Minkä vuoksi avioliitto olisi kirkon näkökulmasta muita parempi ratkaisu?
Helpommaksikin kirkon julistustyö tulissi, jos vain puhuttaisiin, että Jeesuksen työ pelastaa! Saarnatikin voisivat entisestään lyhentyä, ja kustannuksiakin säästyisi… toiminta tehostuisi… (???). (Ei kuulosta vakavasti otettavalta ajatuskuviolta?)
On toki totta, että kirkon/kirkkojen julistustyö Jeesuksen sovitustyöstä on jäänyt joko kokonaan pois tai muuttunut yksipuoliseksi ja pinnalliseksi. Tai käsittämättömäksi ja abstraktiksi.
Raamatussa(kin) Jumala on sallinut ihmisellä paljonkin sellaista ”joka ei alussa ollut” (hyvää/hyväksi) – jota sanontaa Jeesuskin käytti. Israelilaisille sallittiin oma kuningas – huonoin seurauksin, niinhän ei ollut Jumalan suunnitelma alunperin.
Tuo Evlut kirkon ”syntimääritelmä” on tietysti oikea määritelmä, mutta varsin abstrakti. Ja siihenkin liittyy jatko: Mtä se on? (Mitä se käytännössä merkitsee, miten ilmenee?). Mistä tietää, mikä on syntiä – vai onko synti vain jotain yleistä epätäydellisyyttä. Näin astraktia syntikäsitettä ei klassinen kristinusko opeta, vaikka em. määritelmä itsessään olisikin oikea. Eivät määritelmät meitä pelasta.
”Miksei kirkko siten vain vaikenisi aviolittiioasiaoista, tai alkaisi siunata vaikapa myös avoliittoja?” Kirkon siunaama avoliitto muuttuu avioliitoksi. Itse asiassa näin tehdään jatkuvasti.
Martti,
On totta, että nykyisin kirkossa ei avosuhteessa elämistä pidettäne enää epäsopivana – siitä on tullut niin yleinen tapa. Avoliitto ei kuitenkaan muutu avoliiton itsensä siunaamisella avioliitoksi. Avoliitosta voidaan vihkimiasen ja siihen liittyvän aviolittoon siunaamisen kautta/avulla siirtyä avioliittoon. Avoliiton (mahdollisesti tehtävä) siunaus ei vielä itsessään tee liitosta avioliittoa. Avoliitto ja avioliitto ovat käsittellisesti eri asioita. Kysymys niiden paremmuudesta tai niiden rakkaudellisuudesta ovat on oma lukunsa. Avoliittoja on varsin erilaisia, ja eri luonteisia – tarkoitukseltaan pysyvämpiä ja ”kokeillaan, miten menee” -tyyppisiä. Ja toki avioliiton ajatus eliniän kestävänä liittona taitaa olla ”menneen talven lumia”.
Totta. Mutta kirkko on kutsuttu todistamaan Jumalan asettamasta luomisjärjestyksestä, joka on nimenomaan binäärinen. Lisäksi Raamattu varoittaa, kuten tiedämme, avioliiton ulkopuolisesta ja samaa sukupuolta olevien seksuaalisesta kanssakäymisestä. Ihan kirkkohäistä ja muista riippumatta.
Marko : Kirkko ei ole kutsuttu todistamaan kenenkään navanalusasioista. Eikä Raamattukaan ole tarkoitettu seksiopaskirjaksi.
Kirkko on kutsuttu todistamaan Jeesuksen lunastustyöstä. Ei mistään muusta.
Raamattu kertoo selvin sanoin, mikä on syntiä. Syntiä on kaikki se, mikä erottaa ihmisen Jumalasta. Sinun kannaltasi kiva juttu, että homot ja avionrikkoja ovat syntisiä. Synnin ulkopuolistaminen onkin kätevää: itse säilyy ihan synnittömänä.
Lisäämään tähän nyt vielä oman kirkkoni – siis Suomen ev.lut. kirkon – sivuilta löytämäni määritelmän synnistä. Voi olla Marko, että se poikkeaa omastasi.
” Synti erottaa ihmisen elämän lähteestä, Jumalasta. Jumalan luomisessaan ilmaisema tahto on, että ihminen eläisi siinä rakkaudessa, jota Hän itse osoittaa.
Jumalan hyvää tahtoa ilmaisevat 10 käskyä sekä Kristuksen opetukset ja esimerkki. Niiden hylkääminen ja rikkominen niitä vastaan tuhoaa ihmisen oman elämän ja särkee hänen suhteensa niin Jumalaan kuin lähimmäiseen ja koko luomakuntaan.”
”Kirkko on kutsuttu todistamaan Jumalan asettamasta luomisjärjestyksestä, joka on nimenomaan binäärinen.” Polarisoitunut se ei kuitenkaan ole. Ihminen ei ole ’joko mies tai nainen’ vaan ’mies ja nainen’. Kuten millä tahansa vastakohtapareilla, on ihmisyydenkin omilla välimuotonsa ja yhdistelmänsä.
Heikki. Kuten totesin olen ottanut kantaa spn-liittojen osalta siltäosin, ettei heidän vihkimiseensä ja siunaamiseensa kirkollisesti ole raamatullisia perusteita. Perustelet asian ilmeisesti toteamalla, ettei Jeesus ei ole sanonut asiasta mitään ja loogisesti siitä seuraa johtopäätös, että hän spn-yhteyden siunaa. Epäilen tälläistä logiikkaa. Itse asiassa Jeesuksen kanta on löydettävissä hänen käyttäessään sanaa aselgeia Mark7:22.
Vetoat rakkauden käskyyn. Vaikuttaa siltä, ettei tälle asialle ole muuta perustetta kuin lähimmäisenrakkaus, joka kaiken sallii. Oletko siis sitä mieltä, ettei Jeesus aseta meille mitään rajoja minkään suhteen ja kaiken hän siunaa mitä me teemme. Et usko siihen itsekään. Tuomion hengessäkö piispa Matti Salomäki ja Lapuan tuomiokapituli eivät salli tilojen avaamista spn-pareille, vai ovatko kyseessä teologiset perusteet? Kovin ruusuisena näet spn-parien elämänikäisen liiton, etteikö erokirjoja kirjoitettaisi. Miten on eronneiden vihkiminen tässä tapauksessa?
Markuksen lista 7:21,22 on tämä: ”siveettömyys, varkaudet, murhat,, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli.” Näyttää siltä, että osa tuosta, nimittäin varkaudet, murhat, ahneus, häijyys, vilppi, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli todetaan usein vain inhimilliseen luontoon valitettavasti luonnostaan kuuluviksi, mutta sukupuolisuuteen liittyviä paheita mielellään kauhistellaan suureen ääneen. Aselgeian kirjaimellinen merkitys näyttää olevan ’pitelemättömyys’ tai ’holtittomuus’. Spn-parien ymmärtäminen tällaista irstautta edustaviksi on suorastaan loukkaavaa – siis Markuksen listan mukaan häijyä herjausta ja pahansuopuutta.
No en tiedä Markuksesta. Tosin sana aselgeia esiintyy myös 2Pit2:7.
Ahaa! Pietarin viittaus Sodomaan saa sinut, Kosti Vasumäki, olettamaan, että tällä holtittomuudella tarkoitetaan poikkeavaa seksuaalista suuntautumista. Voi sinua!
Lue Martti Pentti riviltä, älä rivien välistä.
”Lue riviltä, älä rivien välistä.” Rivien välistä lukeminenkin on viisaampaa kuin ajatuksen kuperkeikat kreikan sanakirjan äärellä.
MARKO ja Toiset, Hyvät Ystävät!
Marko puhut ”binäärisestä luomisjärjestyksestä”. Oletko tehnyt siitä uskonkappaleen itsellesi? Miika R korostaa aina tätä luomisjärjestystä, mutta kun se on – mitä avioliittoon tulee – TULKINTA. Sano nyt sinä, kun kukaan ei näissä keskusteluissa sano, miksi selvä ja yksitulkintainen Jeesuksen sana avioerosta sivuutetaan, siitä vaijetaan, mutta sitten kiihkoillaan avioliitosta, vedoten Paavaliin ja tähän Genesiksen tulkintaan.
Jos otat luomiskertomuksen kategoriseksi ohjeeksi avioliitolle, mikä siis ei ole tekstissä, vaan on tulkinta, eikö sinun sitten pidä ottaa koko luomiskertomus ohjeellisena? Eli toisin sanoen:
– vain mies ja nainen voivat solmia liiton
– seuraavat avioliitot ovat sisarusten välisiä, mutta ehdottomasti sisko ja veli, ei sisko ja sisko tai veli ja veli
Näinkö se menee, tämäkö on Jumalan tahto?
Mutta kun se ei ole, se on vain tulkinta. Ja vielä yksi kysymys: Kuka ne Aatamin ja Eevan vihki? Ja kuka heidän lastensa avioliitot vihki?
Selvää lienee, että Jumala ei pidä avioroa hyvänä, mutta ihmisen sydämen kovuuden tähden eroon voidaan päätyä. Eroja kai ei tositaiseksi ole ajateltu siunattavan?
Totta olet siinä, että meillä on rilaisia ymmärryksiä ja tulkintoja. Ovatko ne kaikki tulkinnat samanarvoisia myös Jumalan suunnitelmissa, on hyvä kytsymys. Ja jos ”valtakunnassa” on toisensa poissihkevia käsityksiä, voiko se pysyä koossa? Miten käy tämän ”valtakunnan” ihmisen sydämen kovuuden tähden – jota meissä kaikissa tuntuu olevan; ja se taitaa näkyä pirstaloituvassa ajassamme, jossa kaikki tuntuu olevan tulkintaa – paitsi oma mielipiteemme.
Eiköhän tämä väittely piisaa tältä erää….
”Miksi selvä ja yksitulkintainen Jeesuksen sana avioerosta sivuutetaan, siitä vaietaan, mutta sitten kiihkoillaan avioliitosta?” Luulen, että selityksenä on itsekäs ihmisluonto. Omat ongelmat sivuutetaan, mutta niihin muiden ongelmiin, joita pitää itselleen mahdottomina, käydään innokkaasti käsiksi.
Luomiskertomuksella on varmasti paljon sanottavaa, siinä puhutaan kahdesta eri sukupuolesta, jotka tulevat yhteen. Tämä on normatiivinen. Yhteiskunnan perus struktuuri ja jatkumo. Avioerosta ei puhuta mitään, eikä se kuulu tähän peruskysymykseen, avioliitosta ja sen varhaisesta asetuksesta.
”Luomiskertomuksella on varmasti paljon sanottavaa; siinä puhutaan kahdesta eri sukupuolesta, jotka tulevat yhteen.” On myös huomioitava se, että niitä vetää luomiskertomuksen mukaan yhteen se, että ne on alkujaan erotettu toisistaan.
Pentti erottamista, on paljon kirkon teologiassa pohdittu. Erottaminen on nähty syntiinlankeemusta silmällä pitäen. Kirjallisuutta tästä kyllä löytyy, ja aika standardi on tuo tulkinta.
”Erottaminen on nähty syntiinlankeemusta silmällä pitäen.” Tätä en ymmärtänyt. Onko sukupuolien erkaneminen toisistaan mieheksi ja naiseksi tämän ajattelun mukaan jonkinlainen syntiinlankeemuksen alkusoitto?
SAMI, miten niin ei kuulu? Siitä meillä on Jeesuksen sana, homoseksuaalisuudesta tai heidän vihkimisestään ei.
Vain tulkintoja, jotka ovat Jeesuksen perusopetuksen vastaisia.
Ja JUKKA: Minulle sopii lopettaa, vasta myöhässä tähän keskusteluun liityinkin.
Heikki, eroamisesta on Jeesuksen sana, kuten Vt:ssäkin. Peruspakettiin ne ei kuulu. Se on häiriötila jota pyritään auttamaan. Kirkko tuntee tämä ja on kehittänyt jo varhaisessa vaiheessa apuneuvoja.
Homoseksuaalisuus on torjuttu, vaikka Jeesus ei orjuudesta puhunut mitään. Ymmärrätkö pointin.
No niin. Vastaukseni Heikki Palmulle hänen raamatuntulkinnastaan ja Seija Rantaselle syntikysymyksestä poistettiin 🙂 Kiva että sensuuri toimii.
Marko. En minä ainakaan ole poistanut. Jos poistan, kerron sen kyllä, kuten olen moneen kertaan sanonut.
Kommentti katoaa, mikäli joku painaa ”ilmianna asiaton kommentti”-ruutua.
En ole kovinkaan tarkasti seurannut keskustelua.
Kiitos diskuteerauksesta, Heikki.
Ajattelemme kovin erit tavoin, ja argumentointi in senverran aikaa vievää, että ehkä on viisaampi vain todeta, että yhteistä näkemystä ei synny. Käsityksemme Raatatusta ja sen yhteydestä kritilliseen uskoon on kovin erilainen. Ja sehän on kai syy sille, että kristikunta on nyt jälleen kerran jakautunut ja jakautumassa ainakin kahtia.
Ajatus, että Jeesus ja Paavali jotenkin opponoisivat toisiaan on minusta perin outo.
Kari-Matti, tiedän tämän. Yritän tietysti kirjoittaa asiallisesti ja vastapuolta kunnioittaen.
Uusi yritys ulkomuistista ja vähän täydentäen: Heikki P. Minusta takerrut literalistiseen eli äärikirjaimelliseen raamatuntulkintaan kritisoidessasi vastapuolta samaan aikaan kun sinulle kelpaa soveltaa historiallis-kriittistä raamatuntulkintaa silloin, kun se palvelee omia näkemyksiäsi. Tämä on ristiriitaista, enkä sitä paitsi ole koskaan ollut raamattunäkemykseltäni fundamentalisti. Mutta eihän meidän pidä tehdä eroa Jeesuksen tai Paavalin sanomisten välillä, koska kummankin Raamattuun kirjattujen sanojen kautta puhuu Pyhä Henki. Ja kummankin sanat tunnustetaan Tunnustuskirjoissamme samaksi Jumalan sanaksi.
Seija R. Minulla ei ole mitään tarvetta ”ulkoistaa” syntejäni toisten kannettavaksi tai osoitella yhtään ketään. Raamattu kuitenkin pitää samaa sukupuolta olevien seksuaalista kanssakäymistä syntinä. Mitä synnin määrittelyyn tulee, kirkon nettisivujen selitykset ovat usein ohuita ja yksipuolisia. Tunnustuskirjamme opettavat synnistä huomattavasti syvemmin: jokainen ihminen on synnin läpikotaisin turmelema. Siitähän Jeesuksen lunastustyön ja syntien anteeksi antamuksen sanoman tarve syntyy. On meille jokaiselle kipeä asia, jos ja kun jokin omaan elämäämme sisältyvä seikka – mikä tahansa – osoittautuu Raamatun sanan perusteella Jumalan tahdon vastaiseksi. Minulla on tästä omat kokemukseni. Ja kyllä, ahneus, itsekkyys, epäjumalanpalvelus etc ovat rumia syntejä, joista opetamme aivan liian vähän.
Mitä ns. navanalussynteihin tulee, Uusi testamentti toteaa niiden olevan eräässä mielessä erityisasemassa, minkä Paavali toteaa puhuessaan tuona aikana yleisistä miehen ja naisen sukupuolisen kanssakäymisen muodoista.
Jos pidämme kiinni Uuden testamentin seksuaalieettisistä linjauksista, olemme totta kai poikkiteloin hyvin monien viimeisten 60 vuoden aikana hyväksytyiksi tulleiden käsitysten kanssa. Totta kai voidaan selittää, että Uuden testamentin opetukset perustuvat ”vain” oman kirjoitusajankohtansa käsityksille, mutta ainakaan minun ymmärrykseni mukaan kristillinen kirkko ei voi ajatella näin joutumatta ristiriitaan oman Herransa opetuksen kanssa.
”Mitä ns. navanalussynteihin tulee, Uusi testamentti toteaa niiden olevan eräässä mielessä erityisasemassa, minkä Paavali toteaa puhuessaan tuona aikana yleisistä miehen ja naisen sukupuolisen kanssakäymisen muodoista.” Mistä tiedät minkäkin muodon olleen yleinen tuohon aikaan? Muistan 60-luvun alun kohun, kun Alfred Kinsey teki tutkimuksensa sukupuolisen kanssakäymisen muodoista. Tuskinpa sellaista on tehty ennen häntä. Mitä Paavalin paheksumiin asioihin tulee, listasipa hän huolella muitakin kanssakäymisen muotoja.
Martti P. Suosittelen Alberto Angelon sujuvasti kirjoitettuja kirjoja keisariajan Rooman elämästä. Niillä selviää monia asioita kotitarpeiksi ja joskus materiaalia ihan saarnojen valmisteluun asti.
Kristinusko merkitsi aika rajua irtiottoa antiikin maailmassa hyväksytyistä ja normaalina pidetyistä seksin muodoista. En oikein usko, että kaikki sukupuolisuhteet palautuvat alistaja-alistettu -problematiikkaan (alistaminen EI ole hyväksyttävää!).
Paavalin esimerkki koskee maksullisissa naisissa käymistä: se joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi lihaksi tämän kanssa. Hän toteaa, että näin toimiva tekee syntiä omaa ruumistaan vastaan toisin kuin muissa synneissä. Minä teen tästä johtopäätöksen, että ns. navanalussynneissä kysymys on omasta kategoriastaan, joka jollakin tasolla eroaa kaikesta muusta synninteosta.
Me emme ole tätä keskustelua spn-avioliitoista ja suhtautumisesta erilaisiin seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden muotojen kohtaamisesta kirkossa aloittaneet. Me – ja minä muiden konservatiivis-tunnustuksellis-fundamentalistien 🙂 mukana – vain puolustamme sitä, minkä ymmärryksemme mukaan tulisi edelleenkin olla kristillisen kirkon kanta niin opetuksessa, elämässä kuin uskossakin.
Ja kyllä – meidän on syytä puhua enemmän kaikista kymmenen käskyn ja rakkauden kaksoiskäskyn osa-alueista eikä aina vain kuudennesta käskystä. Missä olisikaan kirkollinen herätysliike vaikkapa lepopäivän pyhittämisen puolesta, vanhempien ja perheiden hyvinvoinnin puolesta, nälkäpalkkoja tai vaikkapa kateutta ja ostohimoa vastaan?
”Minä teen tästä johtopäätöksen, että ns. navanalussynneissä kysymys on omasta kategoriastaan, joka jollakin tasolla eroaa kaikesta muusta synninteosta.” Miksi tuo kategoria olisi jotenkin olennaisempi vaikkapa parannuksenteon kannalta? Miksi se taso olisi korkeampi? Minusta olisi johdonmukaisempaa ajatella, että lähimmäistä kohtaan rikkominen on vakavampi synti kuin omaan ruumiiseen kohdistuva. Eikö muuten juoppous ja mässäilykin kohdistu syntiseen itseensä?
Kirjailija näyttää olevan paleontologi Alberto Angela – ei siis Angelo.