Ei vieläkään pääsyä poteroista ulos! Ei vieläkään kyläkutsuja läheisille ja ystäville!
Vuoden olemme me ikäihmiset olleet kiltisti kotona.
Mutta uutisten kautta tiedämme, että tämä tilanne tulee jatkumaan vielä pitkään.
Voisimmeko tuskailun sijaan kääntää tuo ikävän asian eli korona ja rajoitukset ihan päälaelleen?
Ei odotetakaan parempaa elämää sitten joskus tulevaisuudessa, vaan päätetäänkin elää juuri nyt sitä hyvää elämää.
Me voimme kukin miettiä mielessämme, mitä minä oikeasti tarvitsen tällä hetkellä.
Ehkä niitä toiveita ei voi nyt toteuttaa halutulla tavalla, mutta entä vaihtoehtoisella tavalla?
Oletko koskaan kuvitellut juovasi päiväkahvit ystäväsi kanssa videoyhteyden kautta, esim. Teams-tai Meets-tai muulla sovelluksella?
Siihen tarvitaan toki laitteet ja opastaminen. Yhdistykset eivät ole voineet kuluttaa viime kuukausina rahojaan tavalliseen toimintaan, niin ehdottaisin nyt satsaamista ikäihmisten ja toki muidenkin kiinnostuneiden opastamiseen nettimaailman saloihin.
Juuri nyt on avustusten aikaa. Yhdistykset ja järjestöt voisivat myös lainata tietokoneita osattomille, jotta voisivat saada sitten opastusta.
Myös olen varma, että erilaiset kännykkäkurssit( älypuhelimet) olisivat tervetulleita.
Jos ei voi livenä järjestää, niin netin kautta.
Entä seurakunnat?
Striimattuja jumalanpalveluksia ja joitakin muita tapahtumia ja kohtaamisia on järjestetty, mutta mielestäni tuota digiosaamista tulisi hyödyntää enemmän.
Sitä tulisikin laajentaa ja monipuolistaa ja ottaa innokkaat vapaaehtoiset työhön mukaan.
Nyt tarvitaan valtavasti rakkautta ja lämpöä, vuorovaikutusta toisiin ihmisiin, kohdatuksi tulemista!
Kun se ei nyt vain onnistu normaalina kanssakäymisenä, täytyy ottaa muita keinoja käyttöön.
Miten muuten yhdistyksenne jäsenet jaksavat tällä hetkellä? Entä seurakuntanne jäsenet?
Jotta tietäisimme, niin meidän on otettava selvää.
Kaikillahan ei ole nettiyhteyksiä, se tulee muistaa.
Ei muuta kun soittelemaan ja kysymään, sillä se selviää.
Mielestäni yhdistysten, järjestöjen ja seurakuntien johtajilla on nyt suuri vastuu jäsentensä henkisestä hyvinvoinnista.
Ei sosiaalisia paineita. Se on tavallaan helpotus. Toisaalta nyt herää ajatus miten paljon ystävät merkitsevät, miten paljon kaipaamme jotain tai joitakin. Kun rajoitukset joskus loppuvat ja saamme kohdata livenä olemmeko hiukan lämpimämpiä toisillemme vai olemmeko vieraantuneet. Mielenkiintoista katsoa miten käy.
Kiitos Lauri kommentista!
Minä uskon, että kun vihdoin saamme tavata livenä läheisiämme ja ystäviämme, niin osaamme varmasti
arvostaa näitä kohtaamisiamme ihan eri tavalla. Uskon, että lämpimämmiksi muuttuvat ihmisten kohtaamiset!