Ensi syksyn seurakuntavaaleihin on aikaa yhdeksän kuukautta ja kirkossa aloitellaan julkisuuskampanjaa äänestysaktiivisuuden nostamiseksi ja ehdokkaiden rekrytoimiseksi. Nähtäväksi jää, että mitkä tulevat olemaan ensi syksyn vaalien pääteemat tai tuleeko sellaisia ylipäätänsä vuoden 2010 vaalien tapaan nousemaan.
Keskustelunaiheita kirkossa kyllä riittäisi jäsenkadosta seurakuntarakenteen kehittämiseen ja kaikkea siltä väliltä. Tärkeätä olisi saada teemoja kansantajuisesti suuren yleisön tietoisuuteen, jotta myös ehdokkaiden välille pääsisi syntymään aitoa linjakeskustelua siitä, mihin suuntaan kirkon tulisi kulkea seuraavan neljän vuoden ajan.
Kirkon seurakuntavaalien ympärille lanseeraamat julkisuuskampanjat ovat viime vaaleissa keskittyneet varsin pitkälle äänestysaktiivisuuden kohottamiseen. Tämä on hyvä ja tarpeellista, koska kotijääneiden osuus kirkon vaaleissa on perinteisesti ollut huomattavan korkea. Viime kerralla kirkon ympärillä käydyn vilkkaan julkisen keskustelun saattelemana äänestysaktiivisuus nousi seitsemääntoista prosenttiin. Nähtäväksi jää miten tällä kertaa käy. Varmin tapa nostaa aktiivisuutta olisi ollut Internet- ja postitse kotona tapahtuvan äänestyksen käyttöön ottaminen, mutta tähän ei ole toistaiseksi ollut Kirkkohallituksen ja Kirkolliskokouksen suunnalla riittävää mielenkiintoa.
Äänesaktiivisuus nostatuksen ohella toivoisi, että seurakuntavaalien lähestyessä kirkossa käytäisiin laajaa ja perusteellisesta keskustelua luottamushenkilöiden vaikuttamismahdollisuuksista ja siitä miten niitä voitaisiin kehittää. Helsingissä tehtiin viime vuonna kirkkovaltuustoaloitteeni pohjalta vaikuttamismahdollisuuskysely, jonka verkossa olevista tuloksista saattaa olla hyötyä myös pääkaupungin ulkopuolella, vaikka kirkon asemassa ja kirkkoon kuuluvuudessa on maassamme tällä varsin suuria maantieteellisiä eroja.
Seurakuntavaaleista puhuttaessa kokonaiskirkon kannalta vähemmälle huomiolle jäävä seikka on se, että ensi marraskuussa valitaan myös entisen presidentinvaalijärjestelmämme tapaan valitsijamiehet helmikuussa 2016 järjestettävään kirkolliskokousedustajien vaaliin. Nykyisinhän on edelleen niin, että seurakuntien luottamushenkilöt äänestävät siitä keitä maallikkoja valitaan kirkolliskokoukseen. Tämä seikka on mielestäni eräs niistä asioista, joka vaatisi kirkossa muutosta: kirkon korkeimman päättävän elimen edustajien valinnassa olisi demokraattista siirtyä suoraan seurakuntalaisten toimittamaan vaaliin. Tästä ja monesta muusta kysymyksestä toivottavasti käydään nyt seurakuntavaalivuotena vilkasta ja rakentavaa keskustelua.
Mistä puhutaan seurakuntavaaleissa 2014? Hyvä kysymys. Toivottavasti asiaa ja asioista. On puhuttava seurakuntien asioista, mutta myös koko kirkon asioista, koska – kuten blogissa todetaan – seurakuntavaaleissa välillisesti otetaan kantaa myös kirkolliskokouksen tulevaan kokoonpanoon.
Toivottavasti saadaan ehdokkaiden kantoja/linjauksia koottua jonkinlaisiksi kokonaisuuksiksi sirpaleiden sijaan. Näin äänestäjät voivat oikeasti ottaa kantaa ja heidän kannaotoistaan voidaan tehdä johtopäätöksiä. Valitsijayhdistysten tulisi ilmaista, mitä he kannattavat.
Eli nyt kirkkoherrojen tulee saada vilahtaa melkoisten vallanavaimien käyttäjäksi seurakuntaan pelkästään välillisillä vaaleilla, vaikka monella tapaa on ymmärrettävissä, että perustan em. kasatulle vallalle ja sen säännöksille on luonut aikoinaan nimenomaan seurakunnan yhteinen kutsu eli vokaatio (=suora vaali) ja piispan saatesanat. Saas nähdä, muistaako Ville ulkoa noita sanoja, joilla piispa on avaimia kirkkoherrojen ulottuville vanhastaan asetellut. Ne lienevät olleen väkeviä viittauksia juuri tuohon seurakunnan kutsuun. Nykykäytännöissä sanamuotoja voitaisiinkin siis useissa tapauksissa tarkistaa.
Nyt kirjoittajan mielestä loukataan demokratiaa, jos nuo samat luottamushenkilöt jatkaisivat seurakuntaelämää tuntevina vaarattomien maallikoiden valitsemista kirkolliskokoukseen. Koittakaahan papit jo ihmeessä päättää, kumpaa te kirkossa tahdotte edistää, harvainvaltaa vai demokratiaa?
Minkähän takia Villen pitäisi osata ulkoa joitain kirkkoherrojen asetussanoja. Ja miten Villen blogiin liittyy kysymys pappien ajatuksista demokratian suhteen?
Ville Jalovaara ei ole kirkkoherra eikä pappi. Hän yliopistotutkija, kaupunginvaltuutettu (sdp) ja kirkkovaltuutettu. Tässä blogissa ei sivuttu millään lailla pappisasioihin. Paavo Eero haukkuu kommentissaan väärää puuta ja nälvii julkisesti toista kristittyä aivan suotta.
Tämähän tässä huvittaakin: vetoomus suorasta kirkolliskokouksen maallikkovaalista teologiseksi dilemmaksi. Ensin johdatettaville lapsille äänioikeus, sitten papit kunniallisemmilla prosenteilla eli käytännössä keittiön kautta virkoihin ja nyt vuorostaan maallikot puoluepolitiikan kehältä keräämään lisämeriittejä kirkolliskokouksesta. Ikäänkuin tuossa kaikessa vain olisi hahmotettavissa jotain ”loogista” päämäärää, tavoitetta – jotain joukkosystemaattista nuorisoteologiaa tehdä kirkossa piilopuhdistus. Teemu hyvä – minulla on vain ollut tapana – ei seurata vain yksittäisiä saavutuksia – vaan asettaa myös niiden mahdollisia motiiveja riviin, ei vain jonoon.
Jos tällä foorumilla kirjoittelisivat tavalliset normaalit seurakuntien jäsenet, näiden keskustelujen perusteella ei olisi vaikea arvata minkä kysymyksen ympärille seurakuntavaalien ennätyssyvät poterot kaivettaisiin. Uskon, että oikea kristillisyys toteutuu kuitenkin jossain muualla kuin täällä kirjoittavien näppäimistöllä.
Tämän piti tulla tuoreena muistutuksena tekstini lomaan – jos jäänyt lukematta!
https://www.kotimaa.fi/upporikasta-ja-rutikoyhaa-valillisilla-vaaleilla/
En tiedä varmasti mitä tarkoitat kristillisyydellä ja täällä kirjoittavilla ihmisillä. Mutta tämän päivän aikana tuli sen verran huono omatunto viime aikaisten kirjoitusteni perusteella, että haluan pyytää anteeksi. Mielipiteeni ei ole muuttunut, mutta asiallisempi olisin voinut olla.
Arvostan monia täällä kirjoittavia konservatiiveja, ja myös liberaaleja, jotka pysyvät aina asialinjalla, hyvinkin tunteita kuohuttavien aiheiden parissa. Ryhtymättä ivalliseksi vääräleuaksi, mitä itse teen joskus.
Toivottavaa olisi, että ainakaan linkin kaltaisia uutisia ei tarvitsisi lukea tulevien srkvaalien yhteydessä eli että kirkosta jo eronneita kehotetaan äänestämään.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/1077/poliisille_laaja_tutkintapyynto_seurakuntavaaleista
http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/karhumaelta/868/lahetyksen_munalliset_ja_munattomat
Helsingin seudulla on päädytty, tai tarkemmin Seppo Simola on päätynyt, jaottelemaan luottamushenkilöt munattomiin ja munallisiin sen mukaan, miten he jakavat lähetysmäärärahoja.
Enteileekö tämäkin tulevien srkvaalien asemalinjoja?
Ihailen, ja kannatan, niitä tasapainoisia puheenvuoroja, joita tämän lähetysmäärärahakiistan tiimoilta ovat esittäneet muun muassa Heli Karhumäki, piispa Björn Vikström ja Eero Junkkaala.
Tämä ei ollut tämän blogin varsinainen aihe, joten ei siitä tämän enempää. Toivottavasti mahdollisimman moni äänestää – sillä on suuri merkitys kirkon tulevaisuuden kannalta.
Vastaus blogin pohdintaan on lyhyesti vain RAHASTA puhutaan muodossa jos toisessa.
Uskon kysymykset eivät nouse esille sillä sillä on liian vaarallista kertoa mihin ja miten uskoo.
Tulevaisuudesta pitää puhua, mutta pitäisin tärkeänä, että hieman keskusteltaisiin myös siitä, mitä neljän vuoden aikana on tehty ja mitä saatu aikaiseksi. Viime vaalit toivat muassaan melko suuria kokoonpanomuutoksia neuvostoissa ja valtuustoissa ja kosolti uusia luottamushenkilöitä. Miten se on näkynyt?
Minusta hyviä teemoja seurakuntavaaleissa olisivat vaikkapa:
. seurakunnan omat jumalanpalvelukset ja messuelämä
– seurakunnan lapsi ja nuorisotyö
– diakonian kohdentuminen paikkakunnalla
Sopivia oheisteemoja voisi olla myös:
– seurakuntien tilakysymykset paikkakunnalla
– lähetystyö ja kansainvälinen vastuu sekä näitä tukeva toiminta paikkakunnalla
– käytännön ekumenia paikkakunnalla
– yhteiskristillinen tavoittava työ tms. paikkakunnalla
Nähdäkseni huonoja teemoja seurakuntavaaleihin sitävastoin olisivat:
– liturgiset yksitysikohdat jumalanpalveluksessa tai kirkollisissa toimituksissa
– uskontunnustuksen yksityiskohtiin kohdistuvat kysymykset
– sellaiset populaariaiheet, jotka eivät ole ajankohtaisia kyseisellä paikkakunnalla
– puhtaasti puoluepoliitiset teemat, jotka eivät liity seurakuntaelämään
– muut asiat joita seurakuntaneuvostoissa ei lainkaan käsitellä
Hyviä ehdotuksia Jukalta. Yksi teema voisi olla myös kuntauudituksen tuoma seurakuntien yhdistymistarve.
Seppo Simola osoittaa taas kerran tahdikkuutta ja kohteliaisuutta arvioidessaan oikein ja väärin ajattelevia. Hänen merkittävä työnsä kirkon ykseyden ja kristittyjen välisen kunnioituksen puolesta on suorastaan häkellyttävää.
Onpa hienoa, että kirkkomme johtava seurakuntalehti on näin rakkaudellisen ja esimerkillisen pääideologin hyppysissä.
Vai mitä?
Terveisin, (Ilmeisesti) yksi munaton
Kun kirkossamme on kovin erilaisia mielipiteitä eettisistä kysymyksistä, kirkkojärjestyksestä ja raamatuntulkinnasta olisi toivottavaa, että ehdokkaat ilmaisisivat selkeästi oman kantansa näissä asioissa ja että ehdokaslistat koottaisiin siten, että samaan valitsijayhdistykseen ei päätyisi kovin erilaisia kantoja edustavia ehdokkaita.Puoluepolitiikka on näiden asioden kannalta toisarvoinen, ja toivottavaa olisi, että kirkollisista kysymyksistä samoin ajattelevat mahtuisivat yhteisille ehdokaslistoille puoluekannasta riippumatta.
Seurakuntavaaleissa puhutaan varmasti niukkojen resurssien jakamisesta. Seurakuntaliitoksista ja yhtymistä, varainhankinnasta ja menojen leikkaamisesta.