14.00
Tänään taas kerran hautausmaakeikka Malmilla. Edessämme ennennäkemätön näky: Kusti polki ja posti kulki. Tuli vastaan hautuumaan portilla. Hän meni ulos, me sisään. Katselimme uteliaana ympärillemme nähdäksemme, millä haudoilla mahtaa olla kukkien asemesta postilaatikko…
No, sitten kun olimme siunannut vainajan, niin oli aikaa heittää läppää hautuumaahenkilökunnan kanssa. Sellaista mustaa huumoria, tiedättehän, me kun olimme kaikki mustiin pukeutuneita. Lopetimme kuoliaaksinaurattamisen siinä vaihteessa, kun yksi kuoleman virkamies meinasi tukehtua nauruun. Saattoi se kyllä olla pullakin, joka meni väärään kurkkuun. Tai sellainen donitsi.
Toisaalta:Ihan niin pikimustaa huumoria emme kyllä tahallamme tarkoittanut, että sakastissa olisimme kirjoittanut Kuolleitten vieraskirjaan nimemme vainajan kohdalle. Mutta minkä kirjoitimme, sen kirjoitimme.
Kolmannessa tuokiokuvassa olemme jo Hakaniemessä ja yritämme maksaa ostoksemme pankkikortilla. ”Kone ilmoittaa, että tämä kortti on vanhentunut!” kailottaa kassaneiti ystävällisesti kaikille muillekin putiikissa oleville tiedoksi.
Elämämme ottaa ja vilahtaa äkkipikakiireesti filminauhana räpyttelevien silmiemme editse: Postinkantaja hautuumaalla, oma nimemme vainajien joukossa, pankkikortti, jolla ei voi maksaa. Miten nopeasti ihminen voidaan kuolettaa?
Nipistämme itseämme. Emme tunne mitään. Olikohan tämä nyt jo tässä? Olimmeko me muuttunut näkymättömäksi vai kenties vajonnut häpeästä maan rakoon? Vaikea sanoa. Epätietoisuuden vallassa käännymme nipistämään jonossa takanamme seisonutta tyylikästä naishenkilöä. Se, mitä sitten tapahtui, ei enää – ikävä kyllä – koske teitä, rakkaat lukijamme, millään lailla. Se koski vain ja ainoastaan meitä. Kovasti koskikin. Keilapalloko sillä daamilla oli ostoskassissaan…?
Kuvateksti: Tämä nigerialainen ruumisarkku muistuttaa meitä suomalaisia menneistä hyvistä ajoista, jotka nyt ovat pelkkää historiaa. Ehdotus arkun nimeksi: Nostalgia.
Jatka lausetta: Tiedän / uskon, että olen olemassa, koska / kun…:p
minulla on pankkikortti, joka ainakin tänään vielä maksoi ostokseni.
minulla myös. Tiedän, että olen olemassa silloin kun/koska v***uttaa…
Elias: Laita villapusero päälle, jos sua viluttaa… :p
Just laitoin puuhellaan tulen…
Helvetin hyvä blogi! Kiitos Hannu.
Tunnen olevani olemassa, koska saan kokea suunnatonta surua ja samalla riemua.
PS. Tiedän olevani olemassa, koska kelakorttini käy vielä apteekkiin. Ja kirjastoon kertyy maksuja. Muistan myös pankkikorttien pin-koodit. Ja monet muutkin. Ja saan sähköpostia. Ja lapset soittelee. Ja ystävät.
Olin just kattomassa lapsenlapseni taitoluisteluesitystä, niin tiedän siten olleeni jo aikaisemminkin olemassa.
”Se että joku on kuollut ei vielä todista että hän olisi joskus elänyt”
Stanislav Lem, vai oliko se S Jerzy lec
…olen tietoinen itselle kuollessakin postin kulkevan hautausmaalla.
No joo, Katja, jos rakkauskirjeitä…
Ja sitt tulee mieleen, ett ’Liian myöhään vesipääsky’
Mutt jos kivoilta ihmisiltä tulis terkkuja, se ois ihanaa.
Ottavainen, yleensä se on lasku, minkä Itella on valmis tuomaan vaikka haudan taakse.