Historian opettajani sanoi usein, että ”historiasta opimme sen, että emme opi siitä mitään”. Se oli kai lainaus joltain toiselta. Hän kärjisti, sillä kyllähän historia ja kokemus paljon opettavat, mutta tilanteet eivät toistu sellaisenaan.
Opettajani historia ei koostunut pelkistä tapahtumista, vuosiluvuista ja hallitsijoista, vaan syy- ja seuraussuhteista, kokonaisuuksista ja kehityslinjoista.
Viisas Herakleitos antiikin Kreikasta sanoi, että ”emme voi kylpeä kahta kertaa samassa virrassa”, sillä ”kaikki virtaa.”
Emme voi palata menneeseen, vaikka sitä usein ehdotetaan: ”Miksei tehdä kuten aikaisemminkin?” tai ”Miksi kaikki pitää muuttaa?”
Menneisyydellä ja historian tuntemisella on kyllä suuri merkitys. Uusi rakennetaan vanhan päälle. Virheistä on opittava. Auschwitzin keskitysleirin museon ovella olevassa tekstissä on ajatus, että ”jos unohdamme menneisyyden, joudumme kokemaan jälleen sen kauheudet”.
Ranskalainen filosofi Bernard-Henri Lévy totesi Hesarin haastattelussa (25.4.), että ”olemme yllättyneitä koronaviruksesta, vaikka ei pitäisi”. Lévy viittaa historian pandemioihin kuten hongkongilaiseen ja espanjantautiin. Ne ovat unohtuneet. Olemme luulleet toiveikkaasti, että ne eivät enää voi toistua.
Münchenin konferenssissa vuonna 1938 uskottiin saavutetun rauha ”meidän ajaksemme”. Peitettiin silmät näkemästä Saksan edeltäviä valloituksia ja tavoitteita.
Kukin aika kirjoittaa oman historiansa. Sen voi käsittää myönteisesti tai kielteisesti. Se voi tarkoittaa, että eri aikoina eri asiat ovat tärkeitä. Myös tutkimus tuo uutta tietoa menneistä ajoista. Näkökulmat vaihtuvat.
Tai historiaa voidaan myös käyttää hyväksi, unohtaa asioita valikoidusti tai jopa vääristellä, jotta voidaan perustella tämän ajan tekoja. Jossain on historian tapahtumista lukittu lailla tietty tulkinta, josta ei saa poiketa. Toivotaan, että totuus jää pimentoon, kun väärää tietoa tarpeeksi toistetaan.
Putinin Venäjällä on aloitettu historiaprojekti, jolla muokataan historiaa tukemaan nykyistä valtaa. Lukijan voi olla vaikea erottaa faktaa ja fiktiota.
Kun haetaan historian oikeutusta vaikkapa rajakiistoihin, mennään takaperin itselle sopivaan ajankohtaan. Jos mentäisiin vielä kauemmas, tai lähemmäs, raja voisikin olla eri paikassa. Näin on esimerkiksi Krimin omistuksessa. Kun valloitus jatkuu tarpeeksi kauan, kuten Palestiinassa, siitä tulee ”aina ollut” ja siten oikeutettu.
Joskus vedotaan tulevaan historiaan: ”Historia tulee antamaan teollemme oikeutuksen.”
Kaikki ei muutu. Ihmisluonteessa ja käyttäytymisessä on paljon pysyvää. Antiikin viisaat olivat ennen ajanlaskun alkua usein oikeassa muun muassa luonteita ja vallankäyttöä kuvatessaan, samoin monet kirjailijat eri aikoina.
Valtaa on aina tavoiteltu ja vain jonkinlainen kontrolli luo tasapainon. Kehitys on usein pienestä kiinni.
Nuori ajattelija Perttu Pölönen on kirjoittanut (One 2/2020), että ”maailman muuttamiseen ei tarvita valtaa, rahaa tai auktoriteettia vaan rohkeutta. Kuka vaan meistä voi pienellä teolla, perhosensiiven räpäyksellä aloittaa jotain suurta”.
Markku Jalava
” Kun valloitus jatkuu tarpeeksi kauan, kuten Palestiinassa, siitä tulee ”aina ollut” ja siten oikeutettu. ”
Minkä ajankohdan valloitusta tarkoitat?
Palestiina taitaa olla tyyppiesimerkki siitä, miten alueet ovat vaihtaneet ”omistajaa” lukuisia kertoja historian ja esihistorian aikana. Sieltä löytyy kaikille oikeutus, kun valitsee sopivan kohdan.
Eräs alkupiste voisi olla se, kun useampi kansa asusti sitä sovussa.
Ehkä uusimpana vaiheena tarkoitin kuuden päivään sodan jälkeisiä valloituksia.
Nyt kun joku voisi ajatella että ihminen on niin paljon viisaampi kuin ennen niin onko todella näin, voiko ihmis viisaudella ymmärtää historiaa ja mitä se todella opettaa?
Ajatellaampa nyt uskontoja, jos nyt joku niistä julistaisi rakkautta ja sen kautta vaikuttavia tekoja niin voiko historiasta ”nähdä” yhtään sellaista joka on onnistunut siinä? Siis varsinkin kun jonku uskonto on hallinnut suljettua aluetta niin onko siellä vallinnut keskinäinen rakkaus niinkuin he opettavat ja heidät pitäisi siitä tunnistaa?
Olisihan se aika mielenkiintoinen tilanne , kun Israelille vihamielinen valtio perustettaisiin aivan sen pääkaupungin välittömään läheisyyteen. Mitä oikeudenmukaisuutta siinä olisi? Tästä aiheesta varmaan syntyy taas kiivaat keskustelut.
Historia on siitä mielenkiintoinen aine, ettei siitä ole kuin ani harvat todella kiinnostuneita ja ne jotka ovat, ovat sitä täysillä. Itse kuulun näihin. Nyt korona-aikana olen tappanut aikaa lukemalla omien sotiemme historian tapahtumia. Niissä yllättävällä tavalla on noussut esiin Jumalan varjelus. Jopa nopea peräytymisemme kannaksella yllätti venäläiset, niin ettei heillä ollut Viipurissa ylimenokalustoa. Joten hyökkäystä ei voitu jatkaa Helsinkiin asti. Kanavan ylitykseen tarvittava kalusto oli suunniteltu tuotavaksi vasta kaksi viikkoa myöhemmin. En tuota tietoa ole muualta pääsyt tarkastamaan, mutta mielenkiintoinen historian tieto sekin. Historiaa on kiinnostava tutkistella siitä näkökulmasta, miten Jumala on kansaamme varjellut ennen.
Hyvä alkupiste on se, että YK perusti Israelin valtion. Heti kun se oli perustettu, naapurit hyökkäsivät sen kimppuun, mutta Israel kesti. Kuuden päivän sodassa ne hyökkäsivät uudelleen ja Israel voitti ne taas ja valloitti niiden alueita.
Israel luovutti Siinain Egyptille, kun maat tekivät rauhansopimuksen. Muita alueita Israel pitää edelleen hallussaan. Aika harvoin on mikään maa vapaaehtoisesti luovuttanut valloittamiaan alueita. YK voi vapaasti antaa päätöslauselmiaan, joissa se tuomitsee miehityksen. YK ei kuitenkaan kykene takaamaan Israelin turvallisuutta.
Muutamien oman historiamme merkkihenkilöiden historia on myös kiinnostava tästä näkökulmasta.
Suorastaan merkillistä on sekin miten Mannerheim kenraalin asussa kykeni junalla palaamaan Siperiasta tänne. Hänen henkensä oli usein jopa hiuskarvan varassa. Pidätys ja teloitus estyi vain siksi, että joku kävi pidättäjien kimppuun pelkkä miekka aseenaan ja sai telotusryhmän hyppäämään junasta, juuri kun juna lähti.
Oikeat johtajat oikeilla paikoilla ja oikeina aikoina, ovat aina olleet hyvin ratkaisevia maamme vaikeimpina aikoina.
”Pidätys ja teloitus estyi vain siksi, että joku kävi pidättäjien kimppuun pelkkä miekka aseenaan ja sai telotusryhmän hyppäämään junasta, juuri kun juna lähti.”
Ei tämä suomalinen Martin Franck miekan kansa kenekään ’kimppuun’ käynyt. Hän vai otti se esille, ja karjaisi ULOS TÄÄLTÄ: tarkastuspatrullin hämmennystä lisäsi myös Mannerheimn karismaattinen ehdoton arvovalta ja pelotomuus, jonka hän oli hankkinut joukkojaan operatiivisesti johtaessan Puolan ja Romanian rintamilla. Kaikeksi onneksi juna lähti samalla liikkeelle, jolloin patrullin oli poistutava junasta.
Kuvaus tapauksesta on Mats Dumellin kirjassa ja myös kuluvana vuonna Ilmestyneessä uutuuskirjassani ’Mystinen Mannerheim.’ s. 47-48, Francin itsensä kertomana. Tilattavissa: http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-81-0528-2
Kirja käsittelee myös Mannerheimin suhdetta uskontoihin ja hänen hengellistä elämäänsä.
Kiitos Seppo korjauksesta. Arvasinhan minä, että todelliset Historian tuntijat korjaavat näitä ja hyvä näin.
Monista asioista ei oikein uskalla kirjoittaa, kun ei tarkalleen muista yksityiskohtia. Onneksi on niitä, jotka muistaa.
Joka tapauksessa tämä miekan kanssa heiluminen pelasti Mannerheimin hengen, jonka asian hän myöhemmin reilusti tunnusti.
Miekka vaikutti asiaan osaltaan, Mannerheimin persoona osaltaan, mutta tärkein tekijä oli junan lähteminen liikkeelle, jolloin patrullin piti hypätä kyydistä pois.
Pekka Pesonen
Mannerheim oli tsaarin miehiä, ja Suomessa oli sortovuodet niinä aikoina. Miksi Mannerheim ei silloin välittänyt suomalaisista? Tai puhunut suomalaisten puolesta.
Tarja, kyllä Mannerheim oli toiminut hiljaisuudessa sittemmin suomalaisten puolesta paljonkin. 1. sortokaudella hän oli vasta päässyt ammattiinsa, ei hänellä ollut vielä vaikutusvaltaa ja toisella sotokaudella hän oli Puolan rintamilla sodassa.
Markku
” Kuuden päivän sodan jälkeisiä valloituksia ”
Oletko sitä mieltä, että jos maahan muutta ihmisiä enenevässä määrin , heidän pitäisi olla päällekkäin, eikä heille saisi rakentaa asuntoja.
Rakennustoiminta työllistää myös palestiinalaisia, ja parantaa heidän elintasoaan.
Israel auttaa nykyisin myös jordanialaisia, Jordaniassa on vesipula ja sitä yritetään yhdessä ratkaista. Yhteistyötä myös palestiinalaisten kanssa tuntuu olevan koronaan liittyvissä ratkaisuissa.
Jos Iran patistaa/ on patistanut palestiinalaisia Israel vastaisuuteen, se on valitettavaa, mutta sekin voi vielä muuttua, kun palestiinalaiset huomaavat, että parhaiten turvassa he ovat Israelin rajojen sisällä.
Kyllähän Israel on kohdellut palestiinalaisia kaltoin, eivätkä palestiinalaiset tai muut naapurit ole nekään puhtoisia. Koston kierre ei ratkea, ellei joku viisas ja rohkea katkaise sitä. Israelin johdolla pitäisi olla siihen kykyä?
Tarkastelen Mannerheimia ja koko historiaamme, vain historian näkökulmasta. Olisihan minulla syytä pohtia sitä siltäkin näkökannalta, kuka on mihinkin syyllinen, mutta sellaiseen en ole kokenut tarvetta. Isoisäni oli kuolla Tammisaaren leirillä ja konttaamalla pääsi kotiovesta sisään, kun oli niin nälkiintynyt.
Tekaistujen syytteiden pohjalta oli leirille joutunut. Toinen puoli sukuani oli toisella puolen. Joten henkilökohtaista näköalaa on molempiin suuntiin.
Kuudenpäivän sodan alun muistan vielä hyvin. Silloin koko maailma odotti sitä, että Arabimaat murskaavat Israelin. Sota oli kaikille täysin varmaa ja läheistä tulevaisuutta. Jännitys kiristyi kiristymistään. Jollei Israel oli ehtinyt ensin, niin sota olisi muodostunut aivan toisenlaiseksi.
Egyptin ilmavoimien tuhoamien kentille oli aivan ratkaisevaa.
Puhutaan usein kansainvälisestä oikeudesta, mutta unohdetaan se, että oikeudenmukaisuus on tässä vain katsojan silmissä.
Wikipedian kertomaa
”Kuuden päivän sota (hepr. מלחמת ששת הימים, Milkhemet Šešet haYamim, arab. حرب الأيام الستة, Ḥarb al‑ʾayām as‑sitta) oli 5.–10. kesäkuuta 1967 käyty sota arabivaltioiden Egyptin, Jordanian ja Syyrian muodostaman liittoutuman ja Israelin välillä. Arabivaltiot saivat taloudellista tukea Irakilta, Kuwaitilta, Saudi-Arabialta, Sudanilta ja Algerialta. Myös Neuvostoliitto ryhtyi tukemaan arabivaltioita. ”
Ihmeellistä, niin pieni valtio kun Israel on. Nostan hattua ja kumarran syvään kunnioituksesta.
Niin. Ja nyt on palestiinalaisilla mielestään oikeus vaatia rajojen palauttamista siihen tilanteeseen, mikä vallitsi ennen 6 pvn sotaa. Itse aloittivat sodan, nyt olisi tyydyttävä siihen, mitä saivat aikaan.
Jo Raamatun alkulehdillä, mm. syntiinlankeemuskertomuksessa ja patriarkkojen historiassa on hyvin tarkkanäköistä psykologiaa. Täyttä realismia. Ei tarvitse tulla antiikin aikaan asti. Aivan toisin sen sijaan on antiikin tarustoissa, mm. Iliaksessa ja Odysseiassa. Ne ovat satuja.
En oikein voi yhtyä Pölösen ajatukseen. Kyllä vallankäytöllä muutetaan maailmaa ja rahalla myös. Tavallisen ihmisen perhosensiiven heilautuksilla ei niinkään.
Mutta tavallisen ihmisen rukous liikuttaa sitä kättä, joka voi syöstä vallanpitäjätkin istuimiltaan. Ehkä inkeriläistenkin rukoukset aikoinaan vaikuttivat Stalinin kukistumiseen, vaikka eivät simsalabim. Paljon pahaa ehti tapahtua.