Aurinko paistaa hankea pitkin. Kaiken paljastava valo tekee kipeää silmänpohjiin, mutta hyvää talven alla nuutuneelle ihmisparalle. Ajatukset hapuilevat malttamattomina kohti kesää. Kirjastosta kantautuu keittiön pöydälle värikkäästi kuvitettuja kirjoja. Yrteistä. Kompostoinnista. Kasvihuoneista. Kesäkanoista.
En malttaisi enää odottaa sitä hetkeä, kun mökin petivaatteet kannetaan pihalle tuulettumaan. Sitä, kun kesäkeittiön tasot lakaistaan ja kissat päästetään irti. Haluaisin rynnätä kohti sitä päivää, jona ensimmäiset taimet tohditaan istuttaa maahan ja laiturin portaat kiinnitetään paikoilleen.
Jumala sanoi: ”Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä.” Ja niin tapahtui. Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä (1. Moos. 1:11-12).
Viime kesänä mökin pihamaalla puuhaili erityisesti uuttera ja innokas 2-vuotias. Kun työnsin kottikärryillä nurmikonleikkuun jätteitä, hän teki samaa omilla kottikärryillään. Kun raaputtelin esiin isoa sammaloitunutta kiveä, hän oli menossa mukana. Kun hänen äitinsä kitki kasvimaata, tytär teki samoin. Kaikessa tuo pieni ihminen jäljitteli isän tai äidin tekemisiä. Koska pienellä ihmisellä on pienen ihmisen taidot, hänen antaumuksellinen touhuamisensa sai minut välillä salaa huvittumaan.
Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.” (1. Moos. 1:26)
Kerran hymyni taakse piiloutuessani havahduin katsahtamaan omia puuhiani. Siinä minä Luojani luoma puuhailin pihamaalla. Kannoin kiviä yhtäälle ja multaa toisaalle. Istutin omenapuun tuonne ja perustin mansikkamaan tänne. Minä pieni ihminen uurastin aamusta iltaan jäljitellen Isäni luomistyötä.
Kenties meidän kaikkien tehtävä ja kutsumus on tavalla tai toisella jäljitellä sitä, mistä olemme lähtöisin. Ja jossain tuolla Isämme hymyilee lempeä, huvittunut hymy huulillaan seuraillessaan uutteraa ja totista touhotustamme.
Kiitos ihanasta tekstistä
Olipa raikas teksti!