Matteuksen evankeliumin kolmastoista luku. Olemme järven rannalla. Väkeä tulee niin paljon, että Jeesus siirtyy veneeseen ja veneestä käsin puhuu väkijoukolle. Vertaus kylväjästä. Siihen liittyen vertaus vehnästä ja rikkaviljasta, valhevehnästä. Vertaus sinapinsiemenestä ja siitä, mitä hapate tekee taikinalle. Pellosta löytyvä aarre ja kalastajien nuotta, täynnä kaikenlaisia kaloja. Kaikenlaisia ihmisiä, niinkuin mekin nyt tässä, sekalainen seurakunta Turun tuomiokirkossa.
Jeesus käyttää vertausta. Hän käytti monia, erilaisia vertauksia. Osa niistä on hyvin selviä, selkeitä. Joistakin opetuslapset kyselevät: Mestari, mitä sinä nyt tällä tarkoitat?
Vehnä ja rikkavehnä. Olisiko niin, että tämä vertaus kuuluu niihin selviin, hyvin aukeaviin. Pohditaan sitä, nyt, yhdessä. Kuten sanonta kuuluu: Tässä ja nyt. Ja otetaan mukaan Jeesuksen selitys, joka on samassa Matteuksen evankeliumin kolmannessatoista luvussa.
Jeesus avaa tätä kertomusta sanomalla, että kylväjä on Ihmisen Poika, hän itse. Hän kylvää evankeliumin iloista sanomaa, hyvää viljaa. Rikkaviljan kylväjä on Jumalan vastustaja. Hänelle on monta nimeä, mutta en käy niitä luettelemaan, tiedätte, ketä Raamattu Jumalan vihollisella ja vastustajalla tarkoittaa. Tai sanon yhden: Yksi vahva nimitys, jonla alkuperä ei ole Raamatussa. Sen alkuperä on balttilaista perua, balttilaista lainaa – nimittäin Suomessa usein käytetty kutsumanimi ”Perkele”.
Tähän asti päivän vertaus on selvä. Evankeliumin kylvö, Jeesuksen, Ihmisen Pojan kylvö. Ja syyttäjän ja vastustajan, Sielunvihollisen kylvö. Tähän asti on kysymys muista, mutta nyt tulemme me mukaan: ”Pelto on maailma”. Me olemme näitä työmiehiä, jotka menemme kysymään, saisimmeko mennä ja kitkeä pois rikkaruohot Jumalan valtakunnan pellosta. Ja Ihmisen Poika vastaa – hyvin selvästi ja ehdottomasti: Ei, en tahdo. Antakaa niiden kasvaa samassa pellossa loppuun asti.
Mitä tämä nyt sitten meille tarkoittaa, armon vuonna 2019.? Koetan tulla siihen, mutta lähden liikkeelle kauempaa. Nykyään aika usein kuulee kyseltävän, miksi riidellään niin paljon? Ja onhan se tottakin, somessa ja muualla. Toden totta annetaan tulla suoraan, päin naamaa – kovaa tekstiä. En nyt puutu siihen, vaan rajoitun hiukan toiseen kysymykseen, kun kysytään myös, miksi kristityt, uskovat ihmiset ovat niin erimielisiä ja riitelevät? Sekin saattaa olla totta, mutta jos se nähdään jonakin uutena ja ennen näkemättömänä – miten mahtaa olla?
Ajattelen, että me ihmiset nyt vain olemme sellaisia. Aika itsenäisiä ja jopa omapäisiä. Aika harvoin aviopari, pariskuntakaan on kaikesta samaa mieltä. Jos jossakin on monta ihmistä, mutta vain yksi ääni, se tavallisesti on yhden vahvan ääni ja heikot vaikenevat.
Kristillistä seurakuntaa ei alusta asti leimaa yksiäänisyys vaan moninaisuus. Neljä evankeliumia: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen. Jokaisella on omat painotuksensa ja korostuksensa. Apostoleilla oli keskenään suuria erimielisyyksiä ja ratkaisu oli, että he lähtivät vähän eri suuntiin. Eri ilmansuuntiin. Alkukirkkoa ei tunnettu yksiäänisyydestä, mutta kylläkin keskinäisestä rakkaudesta. Se sopii meille malliksi, erilaisuuden hyväksyminen ja keskinäinen välittäminden, keskinäinen rakkaus.
Jostakin on jäänyt mieleen ajatus, ettei luonnossa olisi kahta täysin samanlaista koivunlehteä. En tiedä, onko se mahdollista. Mutta tuskin on kahta täysin samanlaista ihmistä. Me olemme ja me saamme olla itsemme laisia, omanlaisia, kaikki erilaisia. UT:n apostolit osoittivat kirjeensä pyhille Korintissa, Tessalonikissa, Roomassa ja niin edelleen.Se ei tarkoittanut, että seurakuntalaiset olisivat ollee täydellisiä tai moitteettomia. He olivat keskeneräisiä ja epätäydellisiä, mutta he olivat pyhiä siksi, että he olivat ottaneet kasteen ja suostuneet olemaan Jumaln pyhittävän työn kohteena.
Ja kuten Luther Katekismuksessaan sanoo, joka päivä, joka päivä meidän on upotettava vanha ihmisemme synteineen ja himoineen, niin että Jumalan armosta voi nousta uusi ihminen. Uudestisyntyminen, näin voimakasta sanaa Uudessa testamentissa ja kirkossa on käytetty. Se ei tapahdu kerran, vaan se on jokapäiväistä, tarvitsemme sitä joka päivä uudestaan. ”Se alkaa täällä jo maitten päällä ja kestää iäti taivaassa.” Sen koko elämäntaipaleemme ajan, joka yhdellä jää lyhyeksi ja toisella voi nykyään kestää sata vuotta ja ylikin.
Kun itse 33 vuotiaana sairastuin parantumattomaan sairauteen, insuliinihoitoiseen diabetekseen, pyysin Jumalalta, että voisin elää 50-vuotiaaksi. 50 vuotiaana saimme vaeltaa lastemme kanssa Bayerin alpeilla ja nyt olen saanut kohta 7 vuotta olla jo eläkkeellä. Kun meitä on täällä kirkossa nyt monta nuorekasta eläkeläistä, luulen, että monia meitä yhdistää kiitollisuus elämästä. Elämä ei välttämättä ole ollut helppoa, mutta se on ollut mielekästä ja rikasta elämää, se on antanut paljon.
Ja vielä palaan päivän tekstiin, Matteuksen välittämään kertomukseen vehnästä ja rikkavehnästä. Jos joku käy selväksi, ehdottoman selväksi niin tämä: Jeesus ei anna meille tuomiovaltaa toinen toistemme yli. Niin paljon kuin sitä saattaa tapahtua: Meillä ei ole siihen oikeutta Jumalalta, Ihmisen pojalta. Ihmiset ovat kyllä aika hanakoita neuvomaan toisiaan. Meidän kaikkien on helpompi neuvoa toista, kuin sovittaa hyvät neuvot ja elämänohjeet itseemme. Näemme rikan toisen silmässä, mutta emme huomaa olevamme itse täyssokeita samassa asiassa. Raamattu voi olla meille lakikirja, jolla tuomitsemme naapurin, vaikka itsellemme löydämme samassa asiassa perusteluja ja puolusteluja.
Jumalan tahto on, että me seurakuntalaiset, kristityt olisimme välittämässä Jumalan siunausta toisillemme. Ei hän aseta meitä tuomareiksi, vikoilijoiksi, kyttääjiksi naapureillemme, kanssaihmisillemme. Ei, vaan että me itse kilvoittelisimme Jumalan tahdon tiellä ja olisimme välittämässä toisistamme, auttamassa toisiamme, antamassa siunausta toisillemme. Siihen meitä auttakoon Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Teksti perustuu saarnaan Turun tuomiokirkossa 10.02.2019
(evl.fi/jumalanpalvelus/virtuaalikirkko)
Yksi asia nousi mieleeni, kun Jeesus puhui siinä yhteydessä elon ajasta. Milloin se on? Eikö elon aika ole silloin, kun tähkä on kypsä ja kasvi alkaa siementää ympäristöään. Luste siementää lustetta. Onko niin, että elon aika on kuolema ja jokaisen pitää saada siementää eli sanoillaan kylvää lustetta eli epäuskoa ympäristöönsä?
LAURI,
äitini Saima s. Nevavuori oli maatilan tytär Kalannista ja serkkujeni kautta olen kuullut yhtä ja toista tämän päivän maanviljelystä ja viljanviljelystä meillä Suomessa. Se on kokolailla toisenlaista kuin oli 2000 vuotta sitten Palestiinassa. Käsittääkseni ”rikkaviljan” EI nykyään anneta kasvaa ja siementää, vaan se hyvinkin koetetaan kitkeä pois.
Raamatun lukemisessa (ja saarnanteossa!) minulle on aina paljon merkinnyt sveitsiläisen reformoidun teologin Karl Barthin ajatus tai kehoitus lukea rinnan Raamattua ja päivän sanomalehteä. Toisin sanoen Raamatun sana ja tämän päivän todellisuus, nämä kaksi yhdessä. Jeesuksen tarkoitus on selvä: hän ei kehoita opilliseen puhtauteen tai opista taistelemiseen. Ja ihka varmasti: Siskon tai veljen tuomitsemisen hän kieltää, se on jätettävä Jumalalle. Vai mitä sinä ajattelet?
Viljelyksen eron ymmärrän, koska olen nähnyt kylvettävän käsin vakasta. Lutheria jonkin verran lukeneena muistelen seuraavaa: Harhaoppista älköön pääsettäkö saarnatuoliin… Nyt vain taitaa olla ongelmana se miten harhaoppi määritellään. Haluaisin muistaa pappisvihkimysten ja piispan vihkimyksen yhteydessä annttavan lupauksen puhtaassa opissa pysymiseen. Kai kirkkoheeran tulisi valvoa sitä seurakunnassaan ja piispan hiippakunnassaan. Olen kuullut, että ennen pappisvihkimystä on haastattelu, jossa kysytään ratkaisevat kysymykset. Ovatko kysymykset pysyneet muuttumattomina vai onko otettu uudet? Jos on otettu uudet, miten niiden raamatullisuus on varmistettu? Sanotaan, että kirkko on moniääninen ja varmaan näin on. Kuitenkin rohkenen kysyä voiko samassa kirkosa joku pitää jotain asiaa syntinä ja toinen siunauksena?
Kuten blogisti huomio, niin linnut kuvaavat demonisia voimia. Tämän kaikki Jeesusta kuulleet juutalaiset tiesivät. Kun siis Jeesus puhui sinapinsiemenestä kasvaneesta puusta, jonka oksille linnut tekevät pesiä, niin jokainen kuulija ymmärsi lintujen tarkoittavan pahuuden edustajia. Tarkoittaako sinapinsiemenestä kasvanut puu kristillisessä teologiassa seurakuntaa? Jos tarkoittaa, niin mitä vertaus tarkoittaa kristillisyyden kannalta ja myös blogistin kannalta? Toiseksi, sinapinsiemenestä hoidettuna kasvaa pensas eikä puu. Hapate kuvaa yhtä selvästi Jumalan tahdon vastaista toimintaa kuin linnut demonisia voimia. Miksi taivasten valtakunta hapantui, ts. se toimii Jumalan tahdon vastaisesti.
Kuule Heikki, odotan mielenkiinnolla vastausta, jotta pääsemme jatkamaan rikkakasveista ja kitkemisestä, missä asiassa luterilaisuudella on omat ansionsa.
”Hapate kuvaa yhtä selvästi Jumalan tahdon vastaista toimintaa kuin linnut demonisia voimia.” Ymmärrätkö mitään leipätaikinasta? Hapate on tarpeellinen kunnon leivän leipomisessa ja paistamisessa. Niinpä hapate kuvaakin Jumalan valtakuntaa eikä demonisia voimia. ”Vielä hän esitti heille vertauksen: ’Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.'”
Pentti: ”Niinpä hapate kuvaakin Jumalan valtakuntaa eikä demonisia voimia. “Vielä hän esitti heille vertauksen: ‘Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.’”
Hapate liittyy Vt:n lukuisiin esikuviin, mm. leeviläiseen pappeuteen. Happamattomasta leivästä kerrotaan paljon, mikä on suoraan siirrettävissä uuteen liittoon esikuvina. Kuten apostoli toteaa Vt:n esikuviin vedoten:
”Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.”
Pysytään Raamatun sisäisessä logiikassa, koska siellä ei ole teologisia virheitä.
Hapatuksen vanhenemisesta en tiedä, mutta eiköhän sekin mene ikääntyessään pilalle.
TAPIO,
ensin viittaan edellä Laurille kirjoittamaani. Kysymyksiisi en välttämättä osaa vastata. Mieleen nousee Aimo T. Nikolaisen ajatus, kun muinoin suoritin hänelle Uuden Testamentin cum.laude:a:
Nikolainen korosti, että vertauksella on yleensä yksi, vain yksi tarkoitus. Tämä selittää sitä, että moni vertaus tähän päivään siirrettynä ja sovellettuna tuntuu ihan epäoikeudenmukaiselta ja kummalliselta. Esimerkki: Eilisen päivän evankeliumi, jossa koko päivän viinitarhassa työtä tehneet ja 11:nellätoista hetkellä mukaan tulleet saavat kaikki saman, yhden denarin palkan. Se ei ole ohje palkanmaksuperusteista, vaan se on kuvaus Jumalan äärettömästä armosta ja oikeudenmukaisuudesta. Kaikki saavat saman palkan = Jumalan hyväksyminen ei tule ansiosta vaan armosta.
Palmu: ”Kysymyksiisi en välttämättä osaa vastata.”
Ei niihin tarvitse vastata. Ut:n teksti on selkeä eikä siinä ole tulkinnavaraa mihinkään suuntaan, mikäli pysytään Raamatun viitekehyksessä, alkaen Mooseksesta. Jos vertauksia lukee katolisluterilaisten silmälasien lävitse, niin ymmärtäminen on vaikeutuu. Ja kun ei ymmärretä, selitetään positiiviseksi se, mikä selittäjän kannalta on negatiivista ja raskauttavaa.
Myös kansojen tuomio vertaus (Mat.25) kuvastaa kristillisen teologian epäloogisuutta viiltävästi. Ongelma on nähdäkseni sama kuin vertauksessa lusteesta. Ei kyetä kirkollisten itsestään selvyyksien sokeuttamina kuvittelemaan, että mitä jos itse olen lustetta ja vuohi.
Hyväksyn sen, että olen lustetta ja vuohi. Miksi ja millä oikeudella katsoisin olevani enemmän kuin miljardit ihmiset tänään ja kautta historian?
Olen miettinyt tuota palkanmaksuvertausta siltä pohjalta, mitä olen kuullut töiden päivittäisestä jakamisesta Kotkan sataman ahtaajille. Urakat jaettiin ankaran hierarkian mukaan, takarivi saattoi jäädä ilman kehnoakaan työtä. Mahtoiko olla niin, että antiikin kaupungin torille pääsivät aamulla töitä etsimään vain ne, jotka kuuluivat ’omaan porukkaan’. Myöhemmin oli muillakin mahdollisuus, jos työtä tarjottiin aamu- tai keskipäivällä. Illan puolella paikalla saattoi olla vain rupusakkia onneaan koettamassa. Olisikohan yhdennellätoista hetkellä työhön otettu ollut lähinnä kerjäläinen? Vain yhden tunnin työskennellyt ei siis mahdollisesti ollut työtä vieroksuva laiskuri, pikemminkin työmiesporukan hylkiö.
Pentti: ”Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.’”
Juuri siksihän apostoli Paavali nuhteli Pietaria. ”Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: ”Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?” ( Gal. 2:14)
Apostolit tunnettiin myös siitä, että he olivat yksimielisesti erimielisiä VT:n ”nousevasta paradigmasta.”
”Taivasten valtakunta on kuin hapate.” Jeesus ei sano, että taivasten valtakunta on kuin taikina. Hapate on vertauksessa samalla tavalla pienenä määränä laajasti vaikuttava asia kuin koko huoneen valaiseva lampukka.
No jaa, ehkä lainaus oli hieman epätarkka. ”…sekoitti sen”, on tietenkin hapate.
Hebrealaiskirjeessä on hieno kohta, joka kuvaa niitä seurakuntalaisia jotka Jumala Pyhittää (jatkuva tapahtuma)
Jos me, jotka olemme turvautuneet Kristukseen, riitelemme jatkuvasti, niin mistä silloin on kysymys muusta, kuin perkeleen vallasta meidän elämässä. Miksi riitelemme? Erimielisyys on eriasia, se rakentaa ja kasvattaa ja opimme erilaisten mielipiteiden kirjosta. Pakonomainen tarve olla kaikesesta samaa mieltä on tekopyhää ja ajaa ihmiset erilleen ja hajottaa seurakuntaa. Se juuri on perkeleen työtä. Hän on tullut hajottamaan, ei rakentamaan. (Perkele on erilleen heittäjä, nimensä mukaan)
Jos joku taas ei ole Kristuksessa, niin hän elää maailmassa ja maailmasta ja saa sitä, mitä maailma antaa. Ei siis ole meidän Kristittyjen tehtävä tuomita niitä jotka ovat ja elävät ilman Kristusta, vaan rakentua keskinäisessä rakkaudessa yhdessä kaikkien kanssa, niidenkin, jotka eivät Jumalaa tunne. Kuinka voisivat edes kuulla Jumalan Valtakunnasta, jos me vetäydymme pois maailmasta ja niiden keskuudesta, jotka eivät Herraa tunne ja tunnusta? Meidän tulee ylistää ja kunniottaa Jumalaa ja kaikkia sisaruksia Kristuksessa, sillä Jeesus on meidän kaikkien Vapahtaja.
”Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi.
Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi, kun hän sanoo: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä”;
ja taas: ”Minä panen uskallukseni häneen”; ja taas: ”Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!”
Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa. Hebr.2: 10-16
PS. Tapiolle vielä huomiotavaksi että, Jeesus puhui tuossa vertauksessa ”taivaan linnuista”, jotka rakentavat pesänsä Jumalan Sanan varaan. (Sinapinsiemen on Jumalan Sana, tuossa vertauksessa, kysymys on Taivaan valtakunnasta ja sen lapsista.)
”Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut, on se suurin vihanneskasveista ja tulee puuksi, niin että taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille.”Matt.13:32 (Jumalan Sana on lapsiensa Puu, johon rakennamme Linnamme. )