Onko kirkon ulkopuolella pelastusta? Ainakin siellä tulee vastaan teologisia ongelmia. Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulaisen haastattelun tiiseristä eli tiivistelmästä on syntynyt Kotimaa24:ssä ajankohtaista keskustelua. Mikä on kirkko?
Komulaisen Kotimaa Pro:ssa julkaistu haastattetelu nyt luettavissa vapaasti:
Mistä kirkosta eroava lopulta eroaa?
Komulainen toteaa muun muassa: – Kirkottomaan tilaan jäämiseen liittyy kristitylle aika paljon teologisia ongelmia. Kristitty on kuitenkin kutsuttu yhteyteen. Seurakuntaan kuuluminen on vähintäänkin symbolisella tasolla osoitus, että haluaa olla siinä, missä muut ovat. Kirkko on paikka, jossa kristittynä oleminen tapahtuu.
Jyri Komulaisen kirjoituksessa on paljon perusteltua ajatusta. Kuitenkin siinä on vetoomus kirkon jäsenyyteen, joka on kirkon käsityksen, Komulaisen, mukaan kristityn velvollisuus. Se ei perustu Jeesuksen sanomaan.
Matteuksen ja Tuomaan evankeliumeissa on Jeesuksen sanoma, ” jos yksikin ihminen kääntyy puoleeni niin siellä minä olen läsnä ”. Koska tämä kommentti on kahdessa erilaisessa evankeliumissa niin uskon, että sen totuusarvo on merkittävä. Ei ole mitebkään välttämätöntä olla jonkun uskonnollisen yhteisön jäsen.
Tätäkin voi miettiä: Raamattua, johon moni uskon individualisti vetoaa, ei olisi olemassa ilman kirkkoa.
Mitä käsitteellä kirkko itse kukin sitten tarkoittakaan!
Raamatun kokosi ja sen sisällöstä päätti kirkko (sanan yleisessä ja erityisessä merkityksessä), ei kukaan yksilö.
Raamattu on kirkon kirja, se (lue: sen tulkinta) on joukkuelaji enemmän kuin soolo ilman kuulijoita.
– Olli Seppälä –
Luterilaisen tunnustuksen mukaan kirkko on pyhien yhteisö, jossa sana ja sakramentit oikein jaetaan, ja niiden lampaiden joukko, jotka kuulevat paimenensa äänen. Ymmärtääkseni kirkko tässä mielessä tulee todeksi yhteisessä messussa, siis sanan kuulossa ja sakramentin yhteydessä. Paljon keskeisempää on olla kirkon jäsen todellisesti kuin virallisesti. Nimi kirkon jäsenrekisterissä ei pelasta, mutta yhteys sanaan ja sakramenttiin merkitsee yhteyttä Sanaan, Kristukseen, ja siten se merkitsee pelatuksen osallisuutta.
Raamattu on todella kirkon kirja.
Noin vuonna 200 j.Kr. eteläegyptiläisen Pachomiuksen luostarin munkit olivat ilmeisesti saaneet ankaran käskyn siivota kirjastonsa ” kerettiläisyydestä ”. Huomionarvoista on se, että tämä hävityskäsky ja asiakirjojen kätkeminen sattuvat samaan aikaan kun Uuteen Testamenttiin, kaanoniin, vahvistettiin siihen tulevat evankeliumit.
Jokainen voi itse ajatella Raamatun syntymisen rehellisyyttä kun tässä voidaan vielä realistisesti huomioida mm. Markuksen evannkeliumiin tehdyt lisäykset.
Aihetta ei tässä enempää.
“Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta, lausui kirkkoisä Cyprianus kauan sitten.”
Cyprianus ei tainnut kuitenkaan tarkoittaa Suomen evl-kirkkoa vaan roomalaiskatollista kirkkoa, jonka oppi taitaa yhä olla enemmän tai vähemmän Cyprianus lausahduksen mukainen ja varmaankin vastaisi kysymykseen, mitä katollisesta kirjosta eroaminen tarkoittaisi.
Cyprianus eli jakamattoman kirkon ajalla, joten hänen perintönsä on kristikunnan yhteistä. Luterilaisen identiteetin yksi olennainen piirre on nähdä oma kirkko aitona vanhan kirkon jatkajana.
LIsätietoa tästä Kirkon opettajasta suurmarttyyri Kyprianos (Cyprianus) Karthagolaisesta.
http://ortodoksi.net/index.php/Kyprianos_Karthagolainen
Ei ole aivan väärä sekään jo Spenerillä esiintynyt, sittemmin pietismille tyypillinen ajatus, että laitoskirkko on lähinnä ulkoinen kirkkolaitos, jonka sisällä vaikuttaa ecclesiola in ecclesia, toisin sanoen käsitys, joka korostaa yksilön sisäistä kokemusta ja sitä, että Pyhä Henki vaikuttaa vain rajoitetussa uskovien ryhmässä.
”Raamattu on kirkon kirja, se (lue: sen tulkinta) on joukkuelaji enemmän kuin soolo ilman kuulijoita.
– Olli Seppälä -”.
Juuri näin. Nyt valitettavasti Suomen ev. lut. yhteisö on alkanut sooloilla ja hylätä Kirkon perintöä kokonaan, arkkipiispa etunenässä. Olli Seppälä, ehkä olet palamassa yhtenäisen Kirkon tulkintaa, pois liberaalien ylpeän hillittömästä individualismista.
Komppaan Reino Sunia edellä. Uskoon tullut ihminen on hetimiten Kristuksen ruumiin jäsen – jotkut käyttävät ’kirkko’ sanaa, mutta eihän koko suomenkielisestä Raamatusta tuota sanaa löytynyt ennen v. 1992.
Paikallisseurakunta muodostuu uskoon tulleista ihmisistä eikä heille ole mikään vaikeus löytää toinen toisensa ilman instituutteja. Pyhän Hengen johdossa on hyvä rakentua ja tutkia Sanaa.
Kanonisoitu Raamattu (lähinnä UT) on kylläkin kirkkoinstituution kokoama, mutta siitähän näkyykin ’tietyt’ kirkon muokkaamat tekstikohdat. Arameankielinen Matteuksen evankeliumi, joka oli ensimmäinen ja ainoa alkuperäinen UT:n teksti, jota Jerusalemissa kokoontuneet nasarealaiset käyttivät Jaakobin johdolla, muuttaa käsityksemme kristillisyydestä. Nykyisilläkin fragmenteillakin pärjäämme ja näemme, ettei kirkko ole oppeineen oikealla tiellä.