Voi kuulostaa hienolta periaatteelta, että kirkko voi määrät ehdot, joihin vapaaehtoistoiminnan on sitouduttava. Tyypillistä on, että parhaiten menestyvät ne toimijat, jotka saavat rauhassa toimia omilla ehdoillaan. Tiukkojen rajojen vetäminen voi lopettaa koko toiminnan. Vastaavaa on kirkossa ennenkin tapahtunut. Nuorisotyö, kun on vielä erityisen herkkä työalue muutoinkin.
Jossain seurakunnassa oli aktiivinen pändi, joka soitti monissa kirkon tilaisuuksissa omia laulujaan.
Sitten kirkon puolelta tuli määräys, että vain kanttorin hyväksymiä lauluja saa esittää. Pändin omaehtoisuus – ja koko sen toimina loppui siihen.
Ehtojen asettamisella MN – tapahtumalle, voi olla yllättäviä – ja ikäviä seuraamuksia.
(Toivottavasti ei kuitenkaan tuollaisia, kuin edellä.)
Yksi sellainen voi olla nuorten negatiivinen asennemuutos kirkkoa kohtaan.
Kirkkohan on nyt heidän mielestään väkivalloin riistämässä, heille tärkeää yhteistä messua.
Nuoren on vaikea käsittää, että se mikä on tähän asti toiminut, ei voisikaan toimia enää.
Sari L. On tuonut esiin sen näköalan että nuorille pitää opettaa tasa-arvoa. Oppivatko nuoret nyt sitten sitä, vaiko sen että kirkko ei välitä nuorten odotuksista. Käyttäähän kirkko nyt tapahtumaa omien kirkkopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseen. Tapahtumahan on alun perin luotu nuoria varten. Nyt siitä on tehty kirkkopoliittinen kiistakapula, jolla kirkko ajaa omia asioitaan.
Ehkä eivät kuitenkaan enää sitä opi. Sen sijaan saavat ainoastaan vahvistusta, sille kokemukselle, joka heillä jo on. Tuon saman toimintaperiaatteen he kyllä tuntevat jo ennestään. On toimittava aikuisten antamien toimintaehtojen mukaan. Siitäkin huolimatta, että aikuiset kyllä voivat halutessaan kävellä omien sanojensa yli. Silmää räpäyttämättä.
Surullistahan tässä on se, että tapahtuma aiheuttaa nuorissa katkeruutta kirkkoa kohtaan.
Osa nuorista luultavasti iloitsee, kun kirkko vihdoinkin tekee jämäkästi jotain.
”Surullistahan tässä on se, että tapahtuma aiheuttaa nuorissa katkeruutta kirkkoa kohtaan.”
Kristitty ihminen taistelee ja kilvoittelee katkeruutta vastaan, kaikin voimin ja pyytä Jumalan armahtamaan häntä.
Harvat näistä rippikouluikäisistä ovat vielä päässeet käsittämään sitä hengellisen elämän todellisuutta, että olemme sodassa. Jossa joudumme taisteluihin omaa itsekästä luontoamme vastaan. Tuskin sitä käsitän kunnolla itse.
Onko tämä sana nuoret tulevat kirkkoa kohtaan katkeraksi jonkinlainen sibbolet, kuten vt:ssä.
Kiitos Sami kun jaksat jatkaa juttua kanssani.
Oma nuoreni opetti minulle jo kauan sitten sen, miksi nuoret kapinoivat arvojamme vastaa. Ripareilla siihen törmää usein. Nuoreni kertoi minulle, miten annamme ohjeita lapsille ja sitten kun meille on hyötyä niiden rikkomisesta, niin teemme sen. Näin opin yhden tärkeimmistä läksyistä nuorisotyössä.
Lapsen elämä on mustavalkoista. He eivät näe harmaata aluetta, niin kuin me aikuiset. Harmaalla alueella operoidessamme nuori kokee, että rikomme sääntöjä, joten hänelläkin on oikeus siihen.
Tuon opittuani, seuraavalla leirillä nuoret olivat jopa huolestuneita siitä, että en ollutkaan huomaavinani heidän kapinaansa. Nyt tiesin mitä sen takana oli. Silloin saatoin suurella rakkaudella suhtautua näihin murkkuihin , sekä heidän kapinaansa ja se puri niihin.
Tuo löytö avasi ovea vielä suurempaan löytöön nuorten erilaisesta ajattelusta ja arvomaailmasta. Toimivan nuoristyön salaisuus onkin siinä, että jos on oivallettu näiden arvomaailmojen erilaisuus ja kyetty yhdistämään niiden valtavat voimavarat. Siellä alkaa tapahtua ja nuorten toiminta kukoistaa. Siellä missä tuon yhteistyön idea on aikuisten maailmassa omaksuttu, niin siellä nuoret tulevat joukolla mukaan. Näitä paikkoja on vain valitettavan harvassa.
Rippikoulutyössä sen näkee parhaiten, juuri negaation kautta. Juuri se, ettei nuoren arvoja oteta huomioon, johtaa siihen ettei nuoria kiinnosta seurakunnan toiminta. Monissa seurakunnissa pidetään hyvät riparit ja se on sitten siinä.
Nyt piispa operoi harmaalla alueella ja lapset joutuvat kärsimään aikuisten erimielisyyden tähden. Lapsia rangaistaan sellaisesta, mihin he eivät voi mitään vaikuttaa. Eikä se ole lasten syy. Joten antipatian kohteeksi joutuu piispa ja kirkko.
Pekka,
Kiitos kirjoituksesta. Varmasti kärsijöitä on muitakin kuin nuoret. Nuoret tosin sopeutuvat meitä aikuisia peremmin isoihinkin muutoksiin. Joskus on vain kinattava, väiteltävä ja jne.. sekin on yksi oppimisen prosessi.
Ensi sijainen ongelma ei ole se, että nuoret ” kärsivät” ( suurin osa nuorista tulee seurakunnista missä on naispappeja joten suurin osa ei kärsi). Ongelma on virkakysymys ja siitä nouseva huoli evankelisesta liikkeestä. Huoli on aiheellinen. Sley voi nyt osoittaa rakkautensa kirkkoon.
En tunne Sleytä kovinkaan hyvin. Enkä koskaan ole käynyt MN-tapahtumassa. Pohdintani nousee vain niistä keskusteluista joita Sleyn toiminnassa olevien nuorten olen kuullut puhuva. Sekä tietysti omista kokemuksistani nuorisotyössä.. Olen hyvin tietoinen myös tuosta virkakysymyksestä ja ymmärrän senkin, että se voi olla monelle luovuttamaton asia.
Katselen kuitenkin asiaa nuorten näkökulmasta. Joka taas kerran jää sivuasiaksi. Tuskin kumpikaan osapuoli voi antaa yhtään periksi. Vahvempi siihen parhaiten kykenisi. Sillä tavalla omaa vahvuutta voisi kaikille olla osoittamassa. Ehkä molemmat pelkäävät ottaa sitä askelta, jottei oma asema sen tähden horju.