SRK:n nokkamiehen tehtävät jättänyt Olavi Voittonen puhuu jäähyväissanoinaan uskonnonvapaudesta.
HS. 26.6.2014: ”Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen sanoo, että yhteiskunnassa on nykyään vallalla ajatus, jonka mukaan uskonto on yksityisasia. Tämä voi Voittosen mukaan rajoittaa uskonnon tunnustamista julkisesti.”
Tiedotustilaisuudesta PM 26.6.2014: ”Voittonen totesi, että valtion tehtävänä on turvata uskonnonvapaus ja luoda edellytykset sen toteuttamiseen.
– On tärkeää, että kristityillä – myös vanhoillislestadiolaisilla – on yhteiskunnassamme riittävä ihmisoikeudellinen suoja.”
PM pääkirjoitus 18.6.2014: ”Nykyaikana monesti oudoksutaan, jopa paheksutaan suoraa ja kohti käyvää hengellistä julistusta. Ihmisen uskonnollinen vakaumus ja hengellinen tila koetaan yksityisasioiksi, joihin kenelläkään ei ole oikeutta ottaa kantaa. Etenkin synnistä ja tuomiosta puhumista vierastetaan, ja saarnaajaa saatetaan jopa syyttää hengellisen väkivallan käytöstä.”
Edellä sanotusta käy ilmi, mitä Voittonen ja Päivämiehen pääkirjoituksen väsääjät tarkoittavat kun puhuvat uskonnonvapaudesta. Mutkat suoristettuina käsitän asialla tarkoitettavan sitä, että vanhoillislestadiolaisten pitää saada puhutella heidän mielestään epäuskoisia heidän tilastaan ja synneistään. Ja tätä toimintaa ei sovi nimittää hengelliseksi väkivallaksi.
Siis tarkoittaako uskonnonvapaus oman uskonnon tunnustamista siten, että saa vapaasti käännyttää muita omaan uskoonsa? Vai tarkoittaako se vapautta uskoa kuten haluaa?
Itse ajattelen, että se tarkoittaa enempikin tuota jälkimmäistä; vapautta uskoa haluamallaan tavalla. Ja ajattelen myös, että uskosta pitää saada puhua vapaasti pelkäämättä henkisen tai fyysisen väkivallan seuraamuksia. Mutta ihan samalla tavalla ajattelen asian myös toisinkin päin. Uskonnon tunnustaminen ei saa aiheuttaa muille henkistä tai fyysistä kärsimystä. Kaikenlainen painostaminen, kiristäminen, mitätöinti ja pelottelu aiheuttaa kärsimystä.
Siitä on kyse Olavi Voittonen kun kritisoidaan vl-liikkeessä tapahtuvaa hengellistä väkivaltaa. Siellä ei tapahdu uskonnonvapaus siltä osin, että vl-usko olisi aina vapaaehtoista ihmiselle. Uskonnonvapaus, vapaus tunnustaa omaa uskoa tai epäuskoa koskee kaikkia ihmisiä.
Suomessa oleva uskonnonvapaus ei voi tarkoittaa sitä, että vanhoillislestadiolainen saa vapaasti keinoja kaihtamatta puhutella ihmisiä mennen, tullen, palatessa.
Joku teininuori oli käsittänyt muutama päivä sitten Pyhäjoen suviseurakentällä uskonnonvapauden seuraavasti. Ystäväni saapui juuri seura-alueelle autollaan korvissaan pienet nappikorvakorut. Sen että hän astui ulos autosta, teiniporukasta joku huusi hänelle: ”Ei tänne saa epäuskoiset tulla!”
Ei ole pitkä aika siitäkään tapahtumasta, minkä eräs tuttavani koki. Hän meni käymään kylässä sukulaisperheensä luona ja kun hän pääsi ovesta sisälle, perheen lapsi sanoi hänelle: ”Ei tänne tarvi epäuskoisten tulla.” Hän puhui myös muita törkeyksiä, en muista sanatarkkaan, mutta sen muistan, että lapsen äiti ei puuttunut tilanteeseen tarvittavalla vakavuudella ja asiallisuudella.
Myös aikuisten keskuudessa on ollut ihan viimeaikoina vastaavia juttuja kuin edellä kertomissani esimerkeissä. Aikuisten kesken asiat esitetään vaan hieman verhotummin, mutta sisältö on sama; et kuulu etkä voi tulla meidän porukkaan tuommoisenasi.
Torjumista, sitä se on ja sitä on paljon vallalla vl-liikkeessä.
Ilokseni kuuntelin ystäväni linkkaamana yhden suviseurapuheen eilen. Mika Kallunki sydämenkiitos <3
Puheen sisältö oli tiivistettynä sellainen, että ihminen voi torjua toisen ihmisen, Kristus ei koskaan; Hän armahtaa. Ihminen voi olla kova, vaativa ja armoton, Kristus ei; Hän rakastaa. Kallunki etsiskeli saarnassaan torjuttuja ihmisiä ja kehotti heitä turvautumaan Kristukseen. Tuollainen on saarna, kun evankeliumia saarnataan puhtaasti ilman ehtoja. Väärentämätöntä evankeliumia. Tiedän tuon monessa virvoittavan saarnan olleen monelle todella pahasti kiusatulle sisarelle ja veljelle balsamia haavoihin. Saarnassa huokui Hyvän Isä Jumalan lämpö ja rakkaus. Kuuntele <3
http://www.suviseurat.fi/2014/fi/seuraohjelma/sunnuntai/
Vaikka saarnassa oli lakiakin, nuhdetta farisealaisuudesta ja ihmisen huonosta kohtelemisesta toista ihmistä kohtaan, siinä oli myös lääke lakia ja syntiä vastaan: Kristus. Minusta saarna oli ihan uskonnonvapauden rajoissa ja oman uskontunnustamisen hyvissä puitteissa, se ei painostanut eikä pelotellut ketään. Tästä on meillä oppimista, niin minulla kuin Voittosella ja sun muilla, jotka mietimme mitä on uskonnonvapaus, uskontunnustaminen ja hengellinen väkivalta. Mika Kallunki antoi asiasta hyvän taidonnäytteen. Pyhän Hengen ohjauksella, uskon minä <3
Uskonnonvapaus pitää sisällään myös oikeuden olla uskomatta minkään sorttisiin jumal’- tai henkiolentoihin. Eikä siihenkään pitäisi olla kellään muulla nokan koputtamista.
Juuripa näin.
Uskonnonvapaus on ongelmallinen käsite, jos sen pitää koskea jokaista. Ottamatta syvemmin kantaa edellä olevaan vl sisällä toimivaan kurinpitomenettelyyn, olen sitä mieltä, että uskonnonvapaus ei koske kaikkia.
Esimerkiksi piispat ja papit, jotka ovat pappisvalalla tai lupauksella sitoutuneet noudattamaan uskonyhteisönsä oppia ja Jumalan sanaa, eivät voi vedota uskonnonvapauteen saarnojensa, julistuksensa ja mielipiteittensä puolesta. Samoin niillä, jotka luterilaisuuden suojassa pitävät hartauspuheita tai muita julkisia esityksiään, ei voi olla oikeutta sananvapauden nimissä puhua mitä tahansa.
Esimerkiksi tänä aamuna (30.6-14) aamuhartauden puhuja lasketteli täyttä luikuria kerettiläisestä enkelipalvonnasta. Mitä ihmettä tällainen satujen kertominen ja yleensä koko kelttiläisen harhan mukaan vetäminen tekee luterilaisessa aamuhartaudessa. Jos dosentin tasoinen puhuja ei osaa erottaa satuja todellisuudesta, olemme todella pahasti harhassa. Eivätkö piispat valvo kirkkoansa?
Ihan joo asiaa kirjoitat Esko.
Esko on lähellä ydintä?
Täytynee kaivaa jostain tuo aamuhartaus, mutta Esko kyllä ”paljastaa” itsensä, kun ryhtyy arvioimaan toisten uskonnollista kokemusta oikeakis tai vääräksi l. harhaiseksi. Siitäö uskon ja uskonnon vapaudessa on kysymys: jokaisella on vapaus uskoa oman näkemyksensä/kokemuksensa mukaan. Toki on ymmärrettävä, ettei tällainen ”vapaus” tee uskonnollisesta liikkeestä vallan välikappaletta, jona se on ollut (on) kautta koko uskonnollisten ilmiöiden historian. Näitä ”oikeassa” olevia nousee sangen herkästi pintaan johtamaan joukkoja omaan suuntaansa, oikeaan tai harhaan, riippuu näkökulmasta ja siitä onko mukana vai ulkopuolella.
Hei Vuokko
Nuo esimerkkisi nuorison ja lasten huutelusta seuravieraille ovat lapsellisen huonoa käytöstä ja sitäpaitsi sisällöltään väärää. Kun esität ne täällä, ne saavat yleistävän painoarvon. Tuollainen käytös on kuitenkin poikkeuksellista. Huonoa käytöstä esiintynee muuallakin kuin vanhoillislestadiolaisuuden piirissä.
Kaikki ovat tervetulleita seuroihin.
Valitettavasti ko. käytös ei ole ollenkaan niin harvinaista kuin Heikki ajattelet. Ja tietty muuallakin osataan käyttäytyä huonosti kuin vl-liikkeessä. Ei sitä pidä missään hyväksyä. Mutta älä Heikki irrota sanomistani asiayhteydestä, jossa puhun uskonnonvapaudesta, uskonnon tunnustamisesta ja mitä ne tarkoittavat ja mitä eivät. Esimerkkitapaukset, joissa en edes yleistä, ovat vain selventämässä asiaa, josta puhun.
Pidätkö muutes Kallungin saarnan myönteistä palautettani myös yleistämisenä?
Ja oonhan, jos et oo sattunu huomaamaan, kirjoittanut viimeaikoina paljonkin lasten käytöshäiriöistä, ihan kaikkien lasten. Etkö ole huomannut? Annat palautteellasi sellaisen kuvan minusta, että pidän vl-lapsia ja nuoria huonommin käyttäytyvinä kuin ulkopuolisia.
Älähän nyt hermostu Vuokko. Tässä on sana sanaa vastaan ja edelleen olen sitä mieltä, että tuollainen törppöily ei ole yleistä, vaikka sellaista toki sattuu. Kasvatushaastetta siinäkin toki meille. En nyt tiedä mitä irrotan mistäkin, kun tuo kokonainen juttusi on tuossa yllä kaikkien nähtävissä.
Tuolla tavalla huudellessaan vanhoillislestadiolaiset lapset ilman muuta käyttäytyvät huonommin kuin monet muut. Hyvä että nostat asian esiin, vaikka ilmiön tavallisuudesta olemmekin eri mieltä. Senkin myönnän, että meillä aikuisillakin on monesti oppimista.
Kaikki kunnia niille myönteisille asioille, joita tuot esiin. Kyllä pitäisi osata ahkerammin antaa myös positiivista palautetta. Ehkä voin nyt hiukan puolustella, että olen ollut aika huonossa kunnossa viime aikoina. No ei se taida olla mikään puolustus. Pääsin viikolla ylimääräiseltä sairaalakeikalta. Tällä viikolla saan toiseksi viimeiset ja parin viikon päästä viimeiset sytostaattihoidot.
http://sairaanrakaselama.blogspot.fi/
En tokkiisa oo Heikki hermostunut 🙂
No hyvä.
”Siis tarkoittaako uskonnonvapaus oman uskonnon tunnustamista siten, että saa vapaasti käännyttää muita omaan uskoonsa? Vai tarkoittaako se vapautta uskoa kuten haluaa?”
Niinpä. Käännyttämiseen pyrkiminen loukkaa lopulta tuota uskonnonvapautta. Ei ihminen mielestäni tarvitse auktoriteettia maailmankuvansa muodostamiseen. Ainakin minulle oli haitallista se, että opetettiin ajattelemaan, että olen siinä ainoassa oikeassa uskossa ja että riitti että halusi uskoa, vaikkei uskonut. Enää en halua uskoa.
Sauli Karhu :” Ei ihminen mielestäni tarvitse auktoriteettia maailmankuvansa muodostamiseen.”
Olen samaa mieltä, ja varsinkaan ihminen ei tarvitse ”helvettiin joutumisen” tms. uhalla ylhäältä alas saneltua pakotettua auktoriteettia. Havaintoni mukaan esim. kohti ihmisyyttä kasvavien lasten auktoriteetti määräytyy pakottomasti niiden arvojen mukaan, joita myös he sisimmässään voivat kunnioittaa.
En ole huomannut narinkkatorilla vanhoillislestadiolaisia erityisen aktiivisesti käännyttämässä epäuskoisia.
Mikäli Vuokko Ilola taas tarkoittaa sitä, että jos ei suurinpiirtein jaa vanhoillislestadiolaista uskonkäsitystä, on auttamatta ulkona, niin sehän on täysin ok.
Kellään ei ole nokan koputtamista siihen, miten kukakin uskoo. Mutta tietysti, jos haluaa kuulua johonkin uskonnolliseen viiteryhmään, pitää luonnollisesti suurinpiirtein jakaa sen uskonnolliset käsitykset. Ei tämä nyt niin vaikeaa ole.
”…..puhutella epäuskoisia heidän tilastaan…”
Mikä funktio on jollakin hengellisellä yhteisöllä, jos se ei tee näin?
Sehän on tosiasia, että valtava määrä ihmisiä vaeltaaa epäuskoisena.
Kaikki tarjoavat heille parastaan, hellarit, adventistit, lestadiolaiset.
Kun ollaan uskossa, ei voida loukkaantua kysymyksestä ”oletko
uskossa”. Siihenhän voi vastata iloisesti ja perustellen, jos on tilaisuus. Useinkaan tilaisuutta ei ole, mutta huutelut voi jättää omaan arvoonsa – vai eikö voi?
Onko Jeesuksen seuraaminen jotain muuta kuin kaikenlaisten huutelujen ja nimittelyjen sietämistä?
jorma ojala :”Onko Jeesuksen seuraaminen jotain muuta kuin kaikenlaisten huutelujen ja nimittelyjen sietämistä?”
Oman tulkintani mukaan on, ja muutakin kuin ns. ”osapäiväsossuna” olemista. Mutta kun olen jo ”salaseurayhteykseni” vuoksi kollektiivisesti joidenkin ”oikeaoppisten” toimesta saatananpalvojien ryhmään luokiteltu, niin en halua sanoa enempää.
Sitähän se on, Jeesuksen seuraaminen, Tuula Hölttä. Se on nimittelyn ja vihan kohteena olemista kuten pari illan kommenttiakin tuossa osoittaa.
Nimittely on lähinnä tapojen puutetta, mutta ”hyvien uskon neuvojen” antaminen kuuluu osana yhden jos toisenkin herätysliikkeen kulttuuriin, sitä koetin sanoa. Se on suora seuraus siitä, että yhteisö katsoo omistavansa jotain sellaista mitä muilla ei ole. Miten sellaista käsitystä vastaan voi yksityinen ihminen taistella?
Vuokon esille ottamassa tapauksessa lienee ollut kysymys liikkeestä eronneista/erotetuista. Onhan se sairasta, jos omiin sukulaisiin ei voi pitää yhteyttä.
Sitäkin on tässä jo koettu. Sitten on jo vakavampaa kun entisessä tutussa yhteisössä käydään käsiksi. Niin voi käydä, kun argumentit loppuvat kesken…
En ole koskaan ymmärtänyt sitä ajattelua, oli ennen vanhaan vapaissakin suunnissa samankalraista, että ihmisen sydämen usko on kiinni ulkonaisista asioista.
Tosin itse olen aika hillitty ulkoiselta olemukseltani, jos ei olis sävytetty harmaita hiuksiani piiloon punertavalla värillä, niin voisin ihan käydä VL:stä…tai melkein ainakin. Isoja korviksia en pidä (joskus kesällä) ja nappeja en juuri koskaan.
Meikkaamaan en oo oikein koskaan oppinut. Minä kävin 4v. sitten suviseuroissa, kun ne oli täällä p-karjalassa, useamman tunnin olimme tyttäreni kans siellä,
Jopa seurateltassa kävin yhden puheen kuuntelemassa, aika edessä vielä istuimme; minä, tyttäreni, eräs tuttavani lapsen lapsensa kans. Takuulla erotuimme joukosta, kummallakin oli sävytetyt hiukset ja tuttavallani taisi olla vielä roikkuvat korvikset. En antanut sen häiritä itseäni.
Minulla oli aivan hyvä ja rauhallinen olo siellä, vaikka tiesin etten ole oikealla tavalla uskomassa heidän mielestään. Uskossa Jeesukseen, olen kuitenkin ollut jo yli 20v. elämästäni.
Ulkonaiset asiat ja niiden asema jonkun liikkeen opetuksessa tai perinteessä on pohtimisen arvoinen asia…
Kun esim. hellarit syntyi pyhitysliikkeeksi. ovat ulkonaiset asiat pietististen liikkeiden tavoin osa niiden identiteettiä,
Kysymys on myös kulttuurista, ennen maaseudun ja kaupunkien väestön välillä oli tietty ero esim. pukeutumisessa. Vasta television myötä kulttuurimme on yhtenäistynyt.
Anne-Mari Hirvosen tapaan olen jättänyt nimittelyn ja hyvää tarkoittavat neuvot omaan arvoonsa. Olen kohdannut paljon rajumpia otteita kuin ne, joista VI mainitsee. Kun itse tietää mihin
oma näkemys perustuu, säilyy mielessä rauha. Irti meneestä, suosittelen!
Mitä Vuokko Ilola kertoi jonkun teininuoren huutelusta ”Ei tänne saa epäuskoiset tulla!” tai että lapsi sanoo sukulaiselle ”Ei tänne tarvi epäuskoisten tulla.” ja loput törkeydet päälle on todella kamalaa. Ainakin on kyseessä huonosti kasvatetut lapset, oli uskovia tai ei. Meikäläiselle muinon kotona opetettiin, että ihmisille ei huudella, ei nimitellä, ei tuijoteta, jos joku on vähän erilainen kuin muut jne. Mikäs oikeus uskovilla on oikeus olla yksinkertaisesti epäkohtelias? Sanan julistuksen kanssa moisella ei ole yhtään mitään tekemistä. Pitäisikö vielä lisätä, että hedelmistä puut tunnetaan. Eli hei vl-joukko, pientä rajaa!
Minäkin kävin suviseuroissa. Mukavaa oli. Moni vieras ja tuttu tervehti ystävällisesti, eikä kukaan torjunut, vaikka en olekaan päällepäin ihan uskovaisen näköinen.
Vanha saarnaajien neuvo kuului, että lain saarnan pitää olla kohtikäyvää yleisellä tasolla, mutta evankeliumia ei saa jättää yleiselle tasolle.