Helsingin seurakuntayhtymän toimintakulttuurinmuutostyöryhmä pohtii paraikaa sitä, miten vajaakäytössä olevien Herran huoneitten käyttöaste saataisiin maksimoiduksi. Paavalin uudehko, televisiostakin tuttu kirkkoherra Kari Kanala ei jää odottelemaan mahdollisia komiteamietintöjä, vaan tahtoo messiaanviitan painon harteillaan tuntien pistää heti hösseliksi. Kirkossa on jo kuulutettu, että:
Paavalinkirkko muuttuu jättimäiseksi EM-kisastudioksi. Paavalin seurakunta ja Radio City kutsuvat kaikki Futiskirkkoon! Tarjoamme ainutlaatuisen tilaisuuden päästä seuraamaan jalkapallon EM-kisojen välieräottelua kauniissa Paavalinkirkossa Vallilassa keskiviikkona 6.7.2016. Tapahtuma alkaa kello 21:00 Futisehtoollisella ja itse peli pyörähtää käyntiin kello 22:00.
Olettakaamme, että kaikki mahdolliset luvat on Futiskirkkoa varten hankittu (niitä luulisi olevan aika monta) ja kaikki on kunnossa. Avoimia kysymyksiä on silti vielä paljon.
Jo kertaalleen siteeraamassani nettikutsussa todetaan edelleen: ”Futiksella ja kirkolla on samanlainen piirre: ne luovat yhteisön, jossa ollaan samaa joukkuetta voiton ja tappion hetkellä. Yksi kaikkien ja kaikki yhdentoista puolesta. Elämä on joukkuepeliä”, kommentoi itsekin jalkapallofaniksi tunnustautuva Kanala.
Niin, ja tosi pelissä käy sitten niin, että vastustajan pysäyttämiseksi kaikki keinot ovat sallittuja: revitään paidat riekaleiksi, housut alas, potkitaan kintuille, kampitetaan ja filmataan. Näin kentällä. Katsomoissa kannattajat pistävät pystyyn oikein huliganistiset hulinat. Urheilun lieveilmiöitä, kuulemma.
Toivotaan, että Paavalissa meno olisi piirun verran siivompaa. Portsarit tarkistavat eteisessä, ettei sisäänpyrkijöitten repuissa ole omia pulloja, teräaseita, soihtuja tai kirosanakirjoja. Myös henkeä muistetaan ovella haistella. Päässä ei myöskään ole suotavaa salakuljettaa viinejä tai kirkkokaljoja. Yhteishenki on eri asia kuin pullon henki.
Istumajärjestys on myös kinkkinen kysymys niitten kohdalla, jotka pääsevät syynistä läpi. Valitaanko rahaa heittämällä, kumpi puoli kuuluu kumman joukkueen kannattajille. Eli siis istuuko kisayleisö perinteisen sulhanen-morsian-jaoettelun mukaan vai tuleeko kyseeseen sittenkin sekahaku penkkien suhteen?
Sitten tullaan vaikeimpaan ratkaistavaan kysymykseen: Kirkko ei voi oman opetuksensa mukaan mitenkään suosia puolueellisuutta tahi vastakkainasetteluja, joten säännöksi tullee seuraava: Kaikkia maaleja juhlitaan yhtä innokkaasti. Läsnäolijoille jaetaan valkoiset viirit, joissa on kuvassa Kristus-monogrammi ja teksti: JEESUS ON VOITTAJA!
Yhteisiin riemunkiljahduksiin sopivat hyvin sanat: AAMEN, HALLELUJA, KIITOS JA YLISTYS, KIITOS HERRALLE, ehkä myös varauksella SUOMI NOUSUUN!
Nyt voivat jotkut lukijat ruveta hiljaa päissään funtsimaan, että Ruttopuiston rovasti on katkera tai kateellinen siitä, että Paavalin seurakunnassa ja kirkossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ennennäkemätöntä: On päivätorkkuja, haukkukirkkoja, papin voi viedä ulos syömään tai kaljoille sun muuta. Ei, ei kyse ole siitä. Paavalin alueen väestöstä alle puolet kuuluu kirkkoon. Ei paavalilaisilla näin ollen ole kovinkaan paljon menetettävää, mutta voitettavaa sitäkin enemmän. Jotakin tällaistahan uudelta kirkkikseltä on odotettu. Ennakkoluulottomuutta, uutta tapaa tehdä ja toimia yhdessä. Joten antaa palaa vaan!
Hyväksi lopuksi kysymme Anthony de Mellolta, josko hän sattuisi tietämään, miten Jeesus toimisi jalkapallokatsomossa. de Mello vastasikin yllättäen tietävänsä:
Veimme Jeesuksen jalkapallo-otteluun, koska hän ei ollut koskaan käynyt. Vastakkain olivat Protestanttiset Pallopedot ja Katoliset Kanuunanlaukojat. Kanuunanlaukojat ampuivat ensimmäisen maalin. Jeesus hihkui riemusta ja heitti hattunsa korkealle ilmaan. Sitten pallopedot saivat maalin. Jeesus hihkui taas ja heitti hattunsa korkealle ilmaan.
Takanamme istunut mies oli kovin ihmeissään. Hän koputti Jeesusta olalle ja kysyi:
– Hei, mies, kumpaa joukkuetta te oikein kannatatte?
– Minäkö?, ihmetteli Jeesus, joka oli ottelusta silminnähden innoissaan.
– Enhän minä kumpaakaan erityisesti kannata. Minä vain nautin pelin seuraamisesta.
Kyselijä kääntyi vierustoverinsa puoleen ja tuhahti:
– Höh, ateisti!
Epäilet ehkä tarinan aitoutta, olet ehkä oikeassa. Otimme kuitenkin asian Jeesuksen kanssa puheeksi pelin jälkeen. Oliko hän päättänyt pysytellä puolueettomana kiistakysymyksissä?
Jeesus vastasi:
– En minä puolusta kirkkokuntia vaan uskovia. Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin sapatti.
PS: Rupriikin kysymykseen vastaamisen jätän suosiolla valveutuneitten lukijoitten tehtäväksi…
PS 2: Onhan tässä tullut potkituksi ennenkin: https://www.kotimaa.fi/blogit/mika-oot-sina-ihminen-kun-sun-aina-vaan-pitaa-potkia/
Futis sinänsä on jo oma uskonto. Stadionit ovat futispyhäkköjä. Pelaajat ovat idoleja eli epäjumalia. Pallonpalvontamenot ovat riehakkaita.
Jos Jeesus otetaan mukaan näihin geimeihin, niin olisiko hän Toinen Puolustaja vai kenties veskari (Jesus saves)?
Aika harvalla kirkossa aktiivisesti käyvällä taitaa yhteisiä harrastuksia löytyä. Yleensä otetaan paikatkin mahdollisimman kaukaa muista. Mitään yhteisöllisyyttä ei kirkkokahvien lisäksi ole. Kuitenkin yhteisöllisyydestä puhutaan aika usein.
Nuoria miehiäkään ei kirkoissa juurikaan näe. Aika moni aktiivi kristitty seuraa matseja tiiviisti. Eipä tarvitse mennä kapakkaan istumaan. Nyt pääsee kokemaan yhteisöllisyyden hyvässä paikassa ja seurassa.
Riippuu tietysti toteutuksesta, miten homma hoidetaan. Ainekset hyvään tapahtumaan ja jatkoonkin on tuossa ideassa valmiina.
Taitaa mennä hiljalleen hazardihommiksi nämä jutut. Uutisointi on sellasta, että tästä täytyy olla tie ulos eli kirkosta eroaminen. En harkitse tosin tämän tapauksen takia, mutta kaipaan toisenkinllaista viestintää joukkoon. Olen väsynyt siihen, kun näyttää siltä, ettei Jumala ole täällä ollenkaan. Jos tämä vie tunnukseni niin en protestoi. Sori Hannu, kun se nyt tuli tähän kohtaan.
Kuulehan, Lauri: Ettet nyt vain sattuisi hieman ylireagoimaan?
Pari pointtia:
1) Tuohtumuksen mielentilassa ei tule kirjoittaa yhtikäs mitään tällaisille sivustoille. Omaan päiväkirjaan ehkä, se voisi olla terapeuttista. Mutta sitä tekstiä ei ole tarkoitus näyttää kenellekään muulle.
2) Miten ihmeessä jonkun karikanalan tempaukset vaikuttavat sinuun noin hirmuisen vahvasti? Eihän sinun tehtäväsi ole seisoa tai kaatua Kari Kanalan edessä vaan Jumalan? Vai horjuttaako tällainen toiminta todellakin Jumala-suhdettasi niin paljon, että olet valmis eroamaan kirkosta? En ymmärrä tällaista logiikkaa!
3) Kukaan ei ole viemässä sinun K24-tunnuksiasi. Ainoa tapa on se, että itse luovut niistä. Puuroja ja vellejä ei pidä sekoittaa keskenään.
4) Myönnän, että tällaisessa yhteiskunnassa, jossa pyhää ei osata erottaa arjesta (viimeisin pisara kauppojen 24/7-aukiolo), on varsin vaikea puolustaa näkemystä, että nimenomaan juuri kirkossa tuollainen jako kuitenkin tulisi osata voida ja saada tehdä. Ilman pyhää on vain arkea.
5) Kokonaan toinen asia on se, että Jumala itse ottaa innokkaasti osaa meidän arkeemme. Siitä kertoo hauskalla tavalla tuo de Mellon tarinakin. Mutta on huomattava: Kyse on pyhyydestä arjen keskellä. Pyhyyden arkipäiväistämisestä, latistamisesta, suoranaisesta sekularisaatiosta, en todellakaan puhu!
Se kirkkosalin pyhyyskö siinä on takana, et niissä ei voi tapahtua muuta , ku jumalanpalveluksia? Jossainpäin olen laskeskellut osallistujia sormilla. Varpaita ei tarvittu mukaan. Palveluksen toteuttamiseen tarvittiin kuitenkin yhden käden sormien verran työntekijöitä ja heidän työaikansa. Jotain olennaista on pielessä. Käytämmehän kirkon tiloja moneen muuhunkin tarkoitukseen. Mikä tekee jalkapallosta kirkon pyhyyttä loukkaavan? käsitän kyllä asian hankaluuden. on vain kiinnostava pohtia mitä on tuon takana.
Pekka: Osuit asian ytimeen. Kirkkosalin pyhyydestä tässä on kyse. Toki tiedän, ettei Jumala käsin tehdyissä temppeleissä asu, mutta tuo pyhittäminen tarkoitti vielä 80-luvun alussa, jolloin aloitin työt Vanhassa kirkossa, sitä, että tuo tila on erotettu kaikista muista tiloista Jumalalle. Siksi siellä ei ole voinut pitää mitä tahansa tapahtumia, konsertteja yms. Jos tämä näkemys on jossakin välissä muuttunut, niin se on tapahtunut minulta tietämättä.
Mitään ongelmaa en sen sijaan näe siinä, että Paavalin kirkon ns. arkitiloissa kokoonnuttaisiin tällaiseen kokoukseen. Päinvastoin, pitäisin asiaa todella kokeilemisen arvoisena. Siellä voisi ”möykätäkin” ihan eri tavalla kuin kirkkosalissa.
Idea tähän juttuun tuli siis kaupalliselta radioasemalta, jonka edustajien mielestä tämä olisi ihan cool juttu. Minkäänlaisia teologisia perusteita tähän tuskin löytyy, mutta radioasema varmasti pyrkii hyötymään tilanteesta täysin siemauksin. Tai rinnoin. Tai miten vaan.
Hannu!
Enköhän sanonut, ettei se johdu tuosta. Katsotaan yksi kohta: Kirkkojen vihkimis-sanoissa ainakin aiemmin piispa sanoi sanat: Maailman turhuus olkoot täältä kaukana. Erityisesti vihittäessä on pyhitetty kome kohtaa kirkossa. Paikka, jossa kasteen kautta liitetän seurakuntaan. Paikka, jossa julistetaan evankeliumia. Paikka, joss seurakunta nauttii Herran ruumiin ja veren.
Jos kirkossa tarvitaan alkoholin tarjoilusta ohjeet, niin kyllä tarvitaan myös se, että maailman turhuus määritellään. Ei se voi olla niin, että piispan vihkims-sanojen yli kirkkoherralla on oikeus mennä mihin asti tahansa.Tämä on määriteltävä
Olen tätä asiaa tiedustellut omalta kirkkkoherraltani, mutta näyttää siltä, että kirkossa on asiakas aina väärässä.
Lauri: En tiedä, onko seurakunta hankkinut tarvittavat luvat ja onko seurakuntaneuvosto päätöksellään tämän takana, mutta jos kaikki on kunnossa, niin siitä vain. Tosin itse en tällaista tilaisuutta kirkkosaliin veisi. Ja allekirjoitan nuo mainitsemasi piispan sanat yhä edelleen.
Olen muuten juuri viimeistelemässä huomisen päivän saarnaa. Aiheena on Ihmisten kalastajat. Mietin – ja taidanpa huomenissa seurakunnaltani kysyäkin – onko tässä Paavalin ”synodissa” nyt kyse ihmisten kalastamisesta vai jostakin muusta.
Tarkoitin sitä, jos eroan kirkosta en ole enää samanlainen henkilö kuin se, joka tunnukset sai. En ole tuohtunut, rasittunut olen, kun uutisointi on niin maallista kirkosta.
Niin, Lauri, onhan se tosi kurjaa, jos päätät lähteä. On aikamoisen hätkähdyttävää, että Herrammekin joutui suremaan tällaisia asioita:”Haluatteko tekin mennä pois?”
Monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan.
Jeesus kysyi niiltä kahdeltatoista: ”Aiotteko tekin lähteä?”
Simon Pietari vastasi hänelle: ”Herra, kenen luo me menisimme?
Sinulla on ikuisen elämän sanat.
Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.”
Ajatteletko niin, että lähden Jeesuksen luota, jos lakkaan maksamasta kirkollisveroa. Minua ahdistaa ne savukoneet ja diskovalot kirkkosalissa. En voi sille mitään. Ettei vain kukaan tulisi harhaanjohdetuksi!
Minua kiinnostaa aina erilaiset tavat, joilla evankeliumi voi tavoittaa kirkosta vieraantuneita. Jumalanpalvelus, vaikka siitä tehtäisiin miten erityinen tahansa- ei kykene tähän tavoitteeseen. Jalkapallo sen sijaan voisi olla jotain mikä toimisi. Kirkon hyörinä vain meidän aktiivien ympärillä harmittaa. Muut saavat olla muualla. Kirkko pyörii omassa sisäpiirissään. Siihen on vaikea päästä sisään. Erityinen huoleni on nuoret miehet, jotka puuttuvat kirkon penkeistä. Olen nähnyt kyllä seurakuntia, joissa asia on korjattu. siihen on tarvittu kyllä aika radikaaleja irtiottoja tavanomaisesta. Evankeliumin raikkaus ja puhtaus ei siellä ole kärsinyt. Olen avoin uusien keinojen käyttämiselle, mikäli sillä voidaan saavuttaa uusia ihmisiä uskon evankeliumin osallisuuteen. Ehkäpä kirkko ei kykene uudistamaan toimintaansa ja jatkaa kutistumistaan. Uudistusten ei tarvitse olla ristiriidassa Raamatun kanssa. Joistakin säännöistä ja tavoista on luovuttava, jos halutaan voittaa ihmisiä Jumalan valtakuntaan.
Jos kaikenlaisella pelaamisella on menetetty kuulijat, niin saadaanko ne takaisin sillä, että lisätään pelaamista. Onko niin, että kirkkosalissa käyminen tekee ihmisestä uskovan ja hänet voidaan jujuttaa uskonnolliseksi. Eikö ole paljon vakavammista asioista kyse: iankaikkisuudesta. Muistan kyllä jostain viiskytluvulta jonkin maininneen, ettei kuoleman jälkeen ole mitään, mutta kirkkoa tarvitaan siihen, että niiden on helpompi kuolla joille on keritty ikuisuutta opettamaan.
Siis selitän vähän: Jos mikään ei ole enää syntiä, niin mihin kirkkoa ja armoa tarvitaan. Ei ole ihme, jos ihmiset hakevat viihdettä muualta. Ei jumalanpalvelus niin viihdyttävää ole, jos sillä ei ole syvempää merkitystä.
Ei synti ole mihinkään kadonnut. Syntiemme sovitus on todellisuutta. Koko syntisyytemme on kerran viety Gogatan ristille. Kirkosta vieraantuneet ihmiset eivät vain tunne Vapahtajaamme. He pitävät meitä tekopyhinä. Uskovat ihan tosissaan, että kirkossa käymisillämme ja muulla osallistumisellamme me uskomme saavamme paremman osan taivaissa. Sellaisiksi he eivät itse halua tulla. Siksi pitävät etäisyyttä meihin ja kirkkoon. Meidän tehtävämme on mennä heitä kohtaamaan tavallisina ihmisinä.
Niihin askareisiin, joissa hekin ovat. Ystävystyä ja luoda kontakteja. Kuitenkin kaikki evankeliumin ja kristillisen rakkauden tähden. Siihen meidät on kutsuttu taivaallisella kutsumuksella. Papeilla on omat huolensa ja työnsä meillä muilla on evankeliumin vieminen eteenpäin. Sinne mihin pappien työ ei yllä.
Kirkon jäsenyys on osoittautunut kyllä parhaaksi paikaksi tähän työhön. Niin kauan , kuin tämä työskentely on kirkossa mahdollista, niin itse en aio lähteä. Menköön miten hulluksi tämä kirkon touhu tahansa. Evankeliumilla on aina kysyntää. Sillä se on Jumalan voima.