Helsingin seurakuntayhtymän toimintakulttuurinmuutostyöryhmä pohtii paraikaa sitä, miten vajaakäytössä olevien Herran huoneitten käyttöaste saataisiin maksimoiduksi. Paavalin uudehko, televisiostakin tuttu kirkkoherra Kari Kanala ei jää odottelemaan mahdollisia komiteamietintöjä, vaan tahtoo messiaanviitan painon harteillaan tuntien pistää heti hösseliksi. Kirkossa on jo kuulutettu, että:
Paavalinkirkko muuttuu jättimäiseksi EM-kisastudioksi. Paavalin seurakunta ja Radio City kutsuvat kaikki Futiskirkkoon! Tarjoamme ainutlaatuisen tilaisuuden päästä seuraamaan jalkapallon EM-kisojen välieräottelua kauniissa Paavalinkirkossa Vallilassa keskiviikkona 6.7.2016. Tapahtuma alkaa kello 21:00 Futisehtoollisella ja itse peli pyörähtää käyntiin kello 22:00.
Olettakaamme, että kaikki mahdolliset luvat on Futiskirkkoa varten hankittu (niitä luulisi olevan aika monta) ja kaikki on kunnossa. Avoimia kysymyksiä on silti vielä paljon.
Jo kertaalleen siteeraamassani nettikutsussa todetaan edelleen: ”Futiksella ja kirkolla on samanlainen piirre: ne luovat yhteisön, jossa ollaan samaa joukkuetta voiton ja tappion hetkellä. Yksi kaikkien ja kaikki yhdentoista puolesta. Elämä on joukkuepeliä”, kommentoi itsekin jalkapallofaniksi tunnustautuva Kanala.
Niin, ja tosi pelissä käy sitten niin, että vastustajan pysäyttämiseksi kaikki keinot ovat sallittuja: revitään paidat riekaleiksi, housut alas, potkitaan kintuille, kampitetaan ja filmataan. Näin kentällä. Katsomoissa kannattajat pistävät pystyyn oikein huliganistiset hulinat. Urheilun lieveilmiöitä, kuulemma.
Toivotaan, että Paavalissa meno olisi piirun verran siivompaa. Portsarit tarkistavat eteisessä, ettei sisäänpyrkijöitten repuissa ole omia pulloja, teräaseita, soihtuja tai kirosanakirjoja. Myös henkeä muistetaan ovella haistella. Päässä ei myöskään ole suotavaa salakuljettaa viinejä tai kirkkokaljoja. Yhteishenki on eri asia kuin pullon henki.
Istumajärjestys on myös kinkkinen kysymys niitten kohdalla, jotka pääsevät syynistä läpi. Valitaanko rahaa heittämällä, kumpi puoli kuuluu kumman joukkueen kannattajille. Eli siis istuuko kisayleisö perinteisen sulhanen-morsian-jaoettelun mukaan vai tuleeko kyseeseen sittenkin sekahaku penkkien suhteen?
Sitten tullaan vaikeimpaan ratkaistavaan kysymykseen: Kirkko ei voi oman opetuksensa mukaan mitenkään suosia puolueellisuutta tahi vastakkainasetteluja, joten säännöksi tullee seuraava: Kaikkia maaleja juhlitaan yhtä innokkaasti. Läsnäolijoille jaetaan valkoiset viirit, joissa on kuvassa Kristus-monogrammi ja teksti: JEESUS ON VOITTAJA!
Yhteisiin riemunkiljahduksiin sopivat hyvin sanat: AAMEN, HALLELUJA, KIITOS JA YLISTYS, KIITOS HERRALLE, ehkä myös varauksella SUOMI NOUSUUN!
Nyt voivat jotkut lukijat ruveta hiljaa päissään funtsimaan, että Ruttopuiston rovasti on katkera tai kateellinen siitä, että Paavalin seurakunnassa ja kirkossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ennennäkemätöntä: On päivätorkkuja, haukkukirkkoja, papin voi viedä ulos syömään tai kaljoille sun muuta. Ei, ei kyse ole siitä. Paavalin alueen väestöstä alle puolet kuuluu kirkkoon. Ei paavalilaisilla näin ollen ole kovinkaan paljon menetettävää, mutta voitettavaa sitäkin enemmän. Jotakin tällaistahan uudelta kirkkikseltä on odotettu. Ennakkoluulottomuutta, uutta tapaa tehdä ja toimia yhdessä. Joten antaa palaa vaan!
Hyväksi lopuksi kysymme Anthony de Mellolta, josko hän sattuisi tietämään, miten Jeesus toimisi jalkapallokatsomossa. de Mello vastasikin yllättäen tietävänsä:
Veimme Jeesuksen jalkapallo-otteluun, koska hän ei ollut koskaan käynyt. Vastakkain olivat Protestanttiset Pallopedot ja Katoliset Kanuunanlaukojat. Kanuunanlaukojat ampuivat ensimmäisen maalin. Jeesus hihkui riemusta ja heitti hattunsa korkealle ilmaan. Sitten pallopedot saivat maalin. Jeesus hihkui taas ja heitti hattunsa korkealle ilmaan.
Takanamme istunut mies oli kovin ihmeissään. Hän koputti Jeesusta olalle ja kysyi:
– Hei, mies, kumpaa joukkuetta te oikein kannatatte?
– Minäkö?, ihmetteli Jeesus, joka oli ottelusta silminnähden innoissaan.
– Enhän minä kumpaakaan erityisesti kannata. Minä vain nautin pelin seuraamisesta.
Kyselijä kääntyi vierustoverinsa puoleen ja tuhahti:
– Höh, ateisti!
Epäilet ehkä tarinan aitoutta, olet ehkä oikeassa. Otimme kuitenkin asian Jeesuksen kanssa puheeksi pelin jälkeen. Oliko hän päättänyt pysytellä puolueettomana kiistakysymyksissä?
Jeesus vastasi:
– En minä puolusta kirkkokuntia vaan uskovia. Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin sapatti.
PS: Rupriikin kysymykseen vastaamisen jätän suosiolla valveutuneitten lukijoitten tehtäväksi…
PS 2: Onhan tässä tullut potkituksi ennenkin: https://www.kotimaa.fi/blogit/mika-oot-sina-ihminen-kun-sun-aina-vaan-pitaa-potkia/
Lauri ja Pekka:
Tämä on todella mielenkiintoinen tilanne.
Minä samastun vahvasti tuohon de Mellon kuvaukseen
futiskatsomossa istuvasta Jeesuksesta.
Te kumpikin teette koko ajan maaleja
kentän eri päihin ja meikäläinen
riemuitsee niistä hattuaan heitellen.
Mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään?
Hoksaatteko itse olevanne saman kolikon
kaksi eri puolta?
Onhan tuo eron mahdollisuus mielessä ollut aina välillä. Toisaalta eihän joidenkin pappien edesottamukset vaikuta mitenkään omaan hengelliseen elämään. Jos lähtisi, ni missä se parempi paikka olisi? Kaikissa on omat juttunsa. Kirkossa on moni asia pielessä.
Silti sillä on eräs etu. Kirkkoon on helppo tulla niidenkin, joille hengelliset asiat on vieraita.
Tänään Tuusulan kirkon penkissä istuessani, en voinut olla pohtimatta tätä pyhyys ongelmaa.
Mietin sitä, onko kaikki kirkossa oleva esineistö myös pyhää ja koskematonta.? Entä papit alboineen ja kaapuineen? Toki silloin myös liturgia ja kaikki muukin on pyhää ja koskematonta. Tämänkö tähden kirkon toiminnassa on niin mahdottoman vaikea muuttaa mitään? Onhan miltei mahdotonta papin sanojen kritisointi tai arvostelu. Papin seurassa yleensä niistä vaietaan visusti. Kirkon pyhyys on maailmasta erottautumista. Varmasti silläkin on paikkansa.
Onko kirkon pyhyyden varjelu mennyt niin pitkälle, ettei se puhu enää samaa” pyhyyden kieltä” ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Onko kirkon pyhyydestä tullut este evankeliumin kuulemiselle?….. Miltä sieltä katsomosta tämä asia kuulostaa?
Pekka: Otat esiin todella isoja ja tärkeitä asioita. Yritin löytää kirkon Aamenesta öylättiin-sanastosta jotakin valaistusta asiaan, mutta saako tästä nyt mitään uutta irti?
Pyhä (sanctus, sacer) eli sakraali on arjen ja maallisen, profaanin, vastakohta. Pyhällä tarkoitetaan yleensä jotakin asiaa ja paikka, joka on muusta erillään ja jolle on annettu erityisasema uskonnollisessa ajattelussa ja käyttäytymisessä. Pyhä on jotakin Jumalalle erotettua tai Jumalalle kuuluvaa.
Pyhäksi nimittäminen ilmaisee suhteen siihen, millä on erityistä arvoa. Pyhyys perustuu symboliseen suhteeseen, joka voi olla yksilöllinen tai yhteisöllinen. Uskonnoissa kokemus pyhästä on usein yhteisöllisyyttä voimistava kokemus.
Sakraalitiloista sanotaan näin: Sakraalitila on vihkimällä pyhitetty tila, joka on tarkoitettu rukousta, hiljentymistä ja jumalanpalvelusta varten.
Sakraalitiloja ovat kirkollisten rakennusten ohella kappelit. Sakraalitiloissa voidaan viettää ehtoollista.
Sakraalitila on ensisijaisesti tarkoitettu jumalanpalveluskäyttöön. Sakraalitilan yhteydessä on usein muita tiloja seurakunnan eri toiminnoille kuten kerhoille ja vanhustyölle.
Emme taida näistä selityksistä tulla hullua hurskaammiksi?
Kun toimin vankilalähettinä yhteiskristillisessä yhdistyksessä, niin luterilaisuus alkaa olla minulle rasite kaikkine ilmiöineen, joita en kuitenkaan nyt luettele. Haluaisin olla siinä mielessä kaikille kaikeksi, että siellä muurien siällä kaikki voisivat kuunnella. Siinä hommassa ei voi vedota lapsena kasteessa tapahtuneeseen uudestisyntymiseen ja näinollen en voi yhtyä täydestä sydämestä luterilaiseen tunnustukseen. rehellisenä pohjalaisena minun on väistettävä, koska kirkko tuskin muttuu. En kuitenkaan tunne kodikseni tällä hetkellä mutakaan liikettä. Minulla on pieni ryhmä jossa kokoonnumme ja ovet ovat avoimet joka suuntaan.Haluan palvella Herraani, mutta nyt olen kahlehdittu asiaan, jota en tyunne omakseni.
Ilkka Puhakalta oli joku kysynyt mielipidettä ”kirkon ilmiöihin”. Hän oli vastannut jotenkin näin: Hän ei ota niihin kantaa. hän on evankeliumin asialla.
Lutheria lukiessani olen havainnut hänen tuominneen ankarasti ne, jotka luottivat pelkkään kasteeseen, ilman uskoa. Joten minun on seurattava Luterilaisena Martin opetusta ja uskoa.
Toivoisin Hannu henkilökohtaisempaa näköalaa kysymyksiini. Olen pyrkinyt joskus teologiseenkin ja jotunut opiskelemaan siinä tuota pyhyyden käsitettä. Joten uutta tietoa
en kaipaa. Laittaa pohtimaan sitä missä määrin kirkon pyhyys on aitoa. Mikä on luovuttamatonta ja mikä vain hurskastelua.
Yksi hyvä esimerkki on alttarikaide. Se tuli helpottamaan polvistumista aikanaan.
Nyt siitä on tullut pyhän alueen raja, jonka takana vain papit saavat liikkua. Eihän tätä kieltoa missään lue. Moni kuitenkin käsittää asian näin.
Pekka: Aika usein johonkin teemaan tarttuessani haluan alkajaisiksi löytää keskustelun pohjaksi jonkinlaisen määritelmän. Jonkinlainen määrittely tekee keskustelustakin helpomman. Ettei käy sillä lailla, että toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäistä.
Nähdäkseni ihmistä ei pyhitä Kristuksen esikuva tai hänen painettu, luettu tai mietiskelty sanansa, vaan Kristuksen persoona ja henkilökohtainen kosketus häneen. Jeesus tulee kohdata päivittäin, pelkkä Jeesuksen ajattelu ei ole sama asia kuin henkilökohtainen päivittäinen kontaksi häneen. Kristus on annettu meille pyhitykseksi. Kun Jeesus tulee ihmiselämään, ihminen voi antautua hänelle, ei muuten, ei esimerkiksi teoriassa tai imitoimalla.
väärinkäsityksiä näiden tekstien merkityksistä emme voi välttää. Henkilökohtainen kontaktikaan ei mitään takaa. Luomme jatkuvasti muista mielikuvia ja keskustelemme niiden mielikuvien kanssa.
keskustelun pohjana itselleni oli kysymys siitä onko kirkkotila niin pyhä ettei siinä voi katsoa yhdessä jalkapalloa. Onko kyse jostain luovuttamattomasta arvosta, vai jostakin joka palvellee evankeliumia.
En tiedä mitään ko. pappien tavoitteista po. asiassa. Pohdiskelen asiaa yleisemmällä tasolla. Mietin miten oma pyhyyteni saattaa olla esteenä evankelistan tehtävilleni. Onhan tyypillistä, että mekin vaimon kanssa hakeudumme mielellämme hengellisiin tilaisuuksiin. Niissä tapaamme toisia saman mielisiä. Näin huomaamatta eristäydymme muista ja heidän elämästään.
Eristäytyykö kirkko samaan tapaan tavallisesta kansasta varjellessaan omaa pyhyyttään?
Miksi alttarikaiteen sisäpuolta ei voida jättää siihen käyttöön ja niiden alueeksi, joiden palvelutehtävä on sillä puolella. Papit toimittavat toimituksia. Suntio palvelee tarvittaessa materiaalisella alalla. Siistijä pöitää sen puhtaana, mutta työskentelee silloin, kun muuta toimintaa ei ole. Miksi tämä pitäisi olla jotenkin toisin?
Ei sen tarvitse olla toisin. Se vain on mielestäni yksi esimerkki siitä, miten meillä on taipumus pyhittää ja luoda teologiaa, jopa pelkästä apuvälineestä. Hyvähän se siinä paikallaan tietysti on. Helpottaa paljon ehtoollisen jakoa. Mut onko kaiteen takana oleva tila pyhempi, kuin muu kirkkotila? Sitä vain pohdiskelen.
Kannattaa pohdiskella myös Raamatusta jotakin. Room 14 on ohjeellinen siinä, ettei kannattaisi tehdä väkivaltaa toisten omalletunnolle.