Ilmassa on kysymys: Mitä saa sanoa edesmenneestä ihmisestä? Tässä yhteydessä pitäisi ensin tutkia motiivi miksi pitää sanoa muuta kuin, että joku on kuollut: Rauha hänen muistolleen! Jos ihminen on profiloitunut johonkin erikoisalaan, niin hänen saavutuksiaan muistetaan ja niistä kerrotaan. Tehdään koosteita mediapätkistä ja näin ikäänkuin kunnioitetaan poismenneen muistoa ja elämäntyötä.
Kun sitten on kyseessä monella tavalla esillä ollut henkilö, niin muistaminen on myös moninaista. Joku muistaa kunnianpäivät, joku toinen taas ne kunniattomat päivät, jos niitä on ollut. Suomeenkin on rantautunut taito nähdä, kuulla ja tallentaa asioita niin, että tarvittaessa löytyy materiaalia kaikkiin tarkoituksiin.
Joku haluaa sanoa jotain kaunista ja useasti lähiomaiset haluaisivat kuulla jotain ylevää poismenneestä. Kun sitten alkaa niinsanottu tirkistelymateriaali tulla esille, niin se varmasti haavoittaa. Aina löytyy, joku joka on ollut lähempänä ja nähnyt enemmän ja tietää vieläkin enemmän mitä kertoo, ainakin annetaan sitä kuvaa.
Kun puhutaan urheilusankarista, joka on saavuttanut kaiken ja vähän ylikin jo täysi-ikäisyyteen mennessä, niin havaitsemme yhden asian. Kyllä urheilujohto pitää huolta niin kauan, kun henkilöä voidaan hyödyntää, mutta nousu huipulle ja alamäki sieltä pois, voivat olla yhtä nopeita. Nuorelta viedään nuoruus, mutta miten on aikuisuuteen valmennus. Kenen vastuulla se on? Julkisuuden huuma ja kaikki siihen liittyvät edut hiipuvat samalla, kun suoritukset huononevat tai toiset kehittyvät ohi.
Olen laivastolaisena tutustunut Kultarannan venemiehiin joihinkin. Heillä on ollut kunnioitettava ominaisuus, ehkä se on ollut myös edellytys, että ovat tuppisuita kaikkeen siihen nähden mitä ovat nähneet ja kuulleet työurallaan päämiehen pursiseurassa. Ehkä oikeanlainen ihmisen kunnioitus antaa parhaan etiketin lausunnoille. Jos ei ole hyvää sanottavaa, niin ollaan hiljaa.
Yksi asia ihmetyttää enkä koskaan taida sitä ymmärtää. Vatikaanin kardinaali on 49 vuotta arvostettu kirkon viranhaltija, mutta 50. vuosi vie häneltä kaiken. Virat ja kunnian. Kenen etua ajetaan? Miksi ei ajallaan? Miksi tämä maailma on sellainen kuin se on?
Maailma on armoton paikka ja ihmiset yhtä armottomia. Ei siis kannata etsia armoa maailmasta, sitä ei löydy, löytyy vain kyräilyä ja selkään puukottamista, itsensä korottamista jne.
Vanha sääntö pitää liian hyvin paikkansa maailmassa: Tee koko ikäsi kunnialla kaikki minkä tehdyksi saat ja jos onnistut, niin hyvä, mutta tee yksi virhe, niin kaikki muistavat sinusta vain sen ja kaikki aikaisempi onnistuminen mitätöidään, olet vain yhden virheen arvoinen. Tämä koskee koko yhteiskuntaa, työpaikkoja ja koteja.
KIrkossa asia ei saisi olla näin, mutta näkyy kirkossakin olevan armoton meno vallalla… Maailmassa ilman armoa, mutta Kristuksessa Armon varassa. Kiitos Jumalan.
”Herra, kuule minun ääneni, kun minä huudan, armahda minua ja vastaa minulle.
Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: ”Etsikää minun kasvojani”. Herra, minä etsin sinun kasvojasi.
Älä kätke minulta kasvojasi, älä työnnä vihassa pois palvelijaasi. Sinä olet minun apuni, älä minua jätä, älä minua hylkää, pelastukseni Jumala.
Vaikka minun isäni ja äitini minut hyljätkööt, niin Herra minut korjaa.
Neuvo, Herra, minulle tiesi ja johdata minua tasaista polkua minun vihamiesteni tähden.
Älä anna minua alttiiksi ahdistajaini vimmalle, sillä väärät todistajat nousevat minua vastaan ja puuskuvat väkivaltaa.
Mutta minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa.
Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa. Ps.27:7-14
Jotenkin välillä tulee toivoton olo. Kun Trumppi valittiin presidentiksi, niin sen järjestemän mukaan hän sai virkansa demokraattisessa vaalissa, mutta demokratiakin näyttää olevan henkitoreissaan, kun tulosta ei kunnioiteta. Oli pakko ihmetellä miten presidentin viranhoitoon voi vaikuttaa se, missä ne käpälät ovat käyneet käpälöimässä vuosikymmeniä sitten. Miksi ei asiaa käsitelt ennalta, vaan tuodaan jälkikäteen esille ja näin häpäistään koko arvokas virka.
Maailma ja jopa kirkko, olisi paljon parempi paikka, jos meissä oleva pahuus ei osaisi niin taitavasti kätkeytyä hyvien aikomusten alle. Jospa edes uskovaiset tunnistaisivat todellisen pahuutensa tänään, niin huominen olisi jo kaikilla paljon parempaa.