Äitiyskuolleisuus. Sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus. Naisten osallisuus kirkossa ja yhteiskunnassa. Yleinen pappeus. Naisten rooli etelän kirkkojen kasvussa. Hyvä hallinto. Avioliittovala. Ympäristönsuojelu. Naisten oikeus tulkita Raamattua.
Nämä ovat asioita, joita Tansanian evankelisluterilaisen kirkon naisteologit ovat nostaneet esille tahtoessaan murtaa hiljaisuuden, joka vallitsee naisten osallisuudesta kirkossa. Kun kumppanuuden ja dialogin hengessä kysytään kirkkojen- ja järjestöjenvälisissä neuvotteluissa, mikä on keskeistä yhteistyössä, mitkä ovat tärkeitä asioita ja mihin tulisi sijoittaa voimavaroja, vastaus riippuu siitä, keneltä kysytään.
Yllätyksiä nousee esiin, kun lukee juuri ilmestynyttä artikkelikokoelmaa Breaking the Silence, jossa naisteologit kirjoittavat näkemyksistään. Monen näistä asioista voisi kuvitella nousevan pohjoisen kirkon agendalta – kuten hyvä hallinto, ihmisoikeuksiin liittyvät oikeudenmukaisuuskysymykset tai ympäristönsuojelu.
Kirja kuitenkin osoittaa, että eri puolilla tärkeiksi havaitut asiat eivät olekaan niin kaukana toisistaan. Ihmiset – naiset – havaitsevat samoja merkityksellisiä, elämään vaikuttavia kehityskulkuja riippumatta siitä, mistä todellisuudesta käsin niitä katsotaan.
Mutta entä nämä yllätykset, esimerkiksi avioliittovala? Pastori Witness Issa tarttuu aiheeseen kriisitietoisuuden näkökulmasta. Kun globalisaation ja modernisaation on katsottu selittävän avioliittoinstituution kriisiä monessa afrikkalaisessa kristityssä perheessä, hänen mukaansa näitä ei voi yksi pitää selittävinä tekijöinä. Kun pariskunta solmii kristillisen avioliiton, he vannovat velvoittavan, pyhän avioliittovalan kirkossa: … kunnes kuolema meidät erottaa. Ja mitä tästä seuraa?
Käsitykseen avioliitosta vaikuttaa avioliittovalan lisäksi traditiosta nouseva käsitys, jonka mukaan yhdellä puolisoista on valta toisen ylitse. Mitä enemmän määräysvaltaa toisella puolisolla (miehellä) on rahaan, muihin resursseihin, perheen tekemisiin ja päätöksentekoon, sitä suurempi on väkivallan riski.
Tämä tulee näkyviin laajalle levinneessä sukupuolittuneessa väkivallassa, jota papit joutuvat sielunhoidollisissa tilanteissa ratkomaan. Mikä on ratkaisu sukupuolittuneeseen väkivaltaan avioliitossa?
Tavallisimmin pastorit kehottavat tekemään sovinnon avioliittovalaan vedoten, ja itse väkivaltaisen käyttäytymisen kivuliaat ja nöyryyttävät syyt ja seuraukset jäävät selvittämättä. Papit harvoin ottavat huomioon sitä, että uskonto ei voi olla ainoa ohjenuora näissä tilanteissa, vaan huomioon on otettava myös laillisuusnäkökulmat.
Myös naiset voivat olla pönkittämässä sukupuolittuneen väkivallan käytäntöjä neuvomalla, että pahoinpideltyjen vaimojen tulisi pelkästään jatkaa väkivaltaisen puolison puolesta rukoilemista. Juuri avioliittovala on se, mitä ei missään tapauksessa tule rikkoa – ei väkivallan takia, ei uskottomuuden takia, ei edes hiv-tartunnan takia, joka suoraan saattaa puolison hengenvaaraan.
Kirkko on nyt havainnut olevansa tilanteessa, jossa se toisaalta haluaa pitää yllä avioliittovalan sakraalia ja rikkomatonta velvoittavuutta ja toisaalta suojella ihmiselämää. Jos kirkko haluaa osoittaa Jumalan mielen mukaista oikeudenmukaisuutta, se ei voi jättää huomioimatta sitä pahuutta ja kärsimystä, mitä patriarkaaliset rakenteet aiheuttavat naisille.
Palaan takaisin alussa mainitsemaani kumppanuuden vaatimaan dialogiin. Jos kuuntelemme naisia, sieltä nousee vahva viesti: patriarkaaliset rakenteet rikkovat ihmisoikeuksia, maallista lakia ja Jumalan kuvaa naisessa. Siksi emme voi ohittaa sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden vaatimusta ja lukea sitä vain pohjoisen kumppanikirkon agendalta nousevaksi näkemykseksi.
Kati Kemppainen
TT, missiologian erityisasiantuntija Suomen Lähetysseurassa
Raamattu on patriarkaalinen kirja ja siitä huolimatta miehille siellä on selvät ohjeet rakastaa vaimojaan. Selvästi myös tuomitaan tyly käytös. Siitä huolimatta siellä on selvästi esitetty miehen ja naisen asema perheessä ja seurakunnassa. Tämä ei siis ole mikään syy nykyisen tasa-arvo ajattelun tuominen vientituotteeksi pappeuskysymyksineen, tai jopa ehdoksi. Tämä nykyinen puheentapa on ovela keino tuoda ajan hengen mukaiset virtaukset ottamalla esille eoäoikeudenmukaisia käytäntöjä ja liittämällä ne tunnustukselliseen kristinuskoon, tekemättä eroa kulttuurin perimällä kyseisissä paikoissa. Evankeliumi vapauttaa pahan kahleista, ja sitä kuuluu kirkon julistaa puhtaasti ilman muodin mukaisia lisäyksiä.
Siitä, että Raamatun tapahtumat sijoittuvat patriarkaaliseen kulttuuriin ei pidä erehtyä tulkitsemaan, että Jumalan tahto olisi säilyttää ikiaikaisesti jonkin tietyn aikakauden kulttuuri.
Jumalan hyvä luomistyö synnyttää ajan hengen virtaukset ja ajaa ihmiset ratkaisemaan havaitsemiaan epäoikeudenmukaisuuksia.
Kirkon tulee julistaa ilosanomaa elävästä Jumalasta eikä lobata vuosituhansia vanhaan kulttuuriin kuuluvia perinnäistapoja.
Kristinusko, niin kuin muutkin uskonnot antavat miehille luvan hallita oikein jumalan sanan voimalla. Ja rakkautta voi käyttää hyvin myös hallitsemiseen. Siitä kertoo kristittyjen(kin) maiden väkivaltatilastot.
Taitaa enää murto-osa länsimaisista kristillisestä maista kotoisin olevista tunnustaa olevansa säännöllisesti Raamattua lulevia ja kirkossa käyviä. Yleiset trendit leviää nyt vauhdilla kristinuskon ydinsisällön ja opin sijaan. Se kelpaa kansankirkoille, jotta sopu säilyy maailman kanssa ja palkka juoksee ilman esteitä. Toista on vainotuilla seurakunnilla, missä usko eletään todeksi.