Mitä tapahtuu, kun antaa pikkusormen primitiiviselle moraalikäsitykselle?

Televisiosarjoissa tapetaan paljon ihmisiä. Niissä luodaan tilanteita joissa roiston tappaminen on filmin sisäisen logiikan kannalta oikeutettua. Teemana on siis  silmäsilmästä -etiikka. Roisto on filmin alussa tehnyt sovittomattoman rikoksen, usein syytömien tappamista. Hänet sitten puolestaan  tapetaan virkavallan tai sankarin toimesta ja saadaan aikaan sovitus.

Kun monella on mahdollisuus vaihdella kanavia illan mittaan ,niin nopeasti huomaa kuinka paljon näitä filmejä on ja kuinka  usein teema toistuu. Luodaan epärealistinen illuusio siitä että oikeus voittaa ja oikeudenmukainen  rangaistus on pantu täytäntöön.Joskus luodaan tilanne jossa roiston tappaminen on   traaginen välttämättömyys , mutta rikollisen on sovitettava tekonsa  ja  vain syyllisen kuolema voi sovittaa hänen rikoksensa.

Koska näitä filmejä jatkuvasti tuotetaan, niin niillä täytyy olla kysyntää.Niiden täytyy antaa jonkinlainen tyydytys katsojille.Luulen  että filmit vetoavat sellaiseen primitiiviseen oikudentuntoon jota elävässä elämässä ei enään ole mahdollista ylläpitää koska silmä silmästä-hammas hampaasta oikeuskäsite on tabu. Kostaminen ei ole yleisessä oikeuskäytännössä sallittu motiivi rangaistukselle.

Jollei rangaistus vastaa teon aiheuttamaa tunnereaktiota niin oikeus jää toteuttamatta.Elokuvat antavat siis sijaistyydytyksen kostovaatimusten täyttämättömyyksille.Voi olla että ne vähentävät tiettyjä väkivallanpurkauksia mutta ei aina .

Toinen teema on  selvästi psykopaattiset filmit joissa laki ja sen edustajat ja siis yhteiskunta on voimaton ja herkutteleva  viattoman uhrin tappaminen antaa  sadistista tarpeentyydytystä.

Kanavoivatko ne filmit  meissä piileviä sadistisia pyrkimyksiä on hyvä kysymys. Sadismi, toisten kärsimyksistä nauttiminen, on yksi niitä ihmisissä eläviä pimeitä voimia joita yritämme pitää kurissa mutta emme aina onnistu. Monet historian sotaretket päästävät sadismin valtaan ja houkuttelevat niihin osallistumaan.

Kun moraaliset esteet ovat poissa,niinkuin sodissa,  niin sekä yksityinen että kolektiivinen sadismi luo tilanteita joissa siitä voidaan nauttia hyvällä omallatunnolla.Sadismi sekaantuu primitiiviseen seksuaalisuuteen ja antaa valtavan tyydytyksen.

Koska yhteiskunnallinen levottomuus , kriisit ja sodat ja niihin liityvä pelko , nostavat primitiiviset voimat yhteisiksi moraalisäännöiksi, niin meidän tehtävämme on toimia ennalta ehkäisevästi,  jotta primitiivisyys ja siihen liittyvä tyydytyksen etsintä, ei saa ylivaltaa meissä.

Kriisiaikoina meidän kypsyyttämme koetellaan. Juuri kriisiaikoina tarvitaan rauhantekijöitä. Se on hyvä rooli ja kannattaa maksaa hinta siitä, että on heidän joukossa. Kriisiaikoina rauhantekijät eivät ole suosittuja ,vaan joutuvat helposti vainotuksi, kun he eivät hyväksy silmä silmästä moraalia ja kostoa toimintamallina ja sovituksena omalle kärsimiselle. He kehoittavat etsimään ymmärrystä ja anteeksiantoa vastoin yleistä mielipidettä. Mutta kannattaa olla heidän joukossaan, koska  he saavat toisenlaisen tyydytyksen toiminastaan: puhtaan omantunnon ja terveen itsetunnon. En tidä mitä raamatullinen autuus on, mutta jos se on sitä mitä aavistan ,niin olen mielummin rauhantekijä kun supersankari .

Myötätunto, joka ajaa auttamaan lähimmäisiä ja eläytymään heidän elämäänsä, on syvä tyydytyksen lähde ja siitä ei koskaan tule heräämään moraalisessa krapulassa ja itseinhossa.