Olen jo viikkojen ajan tarkkaillut lehtiä, josko joku seurakuntavaaliehdokas uskaltautuisi kirjoittamaan.
En ole nähnyt yhtään.
Joten kirjoitin itse yhden. Etelä-Suomen Sanomiin. Vielä ei ole ehtinyt tulla kommentteja. Joten laitanpa saman kirjoituksen tänne blogiinikin, jospa täällä syntyisi keskustelua.
” Kirkko on kuin suuri valtamerialus, joka kyntää yhteiskunnan merta vakaasti ja hitaasti. Kirkkoaluksen suunnan kääntäminen
voi olla todella työlästä ja vaikeaa, mutta mielestäni väistämätöntä tulevaisuuttamme ajatellen.
Aivan samoin kuin yhteiskunnassamme on liikaa erilaisia byrokraattisia rakennelmia, jotka tulisi purkaa, niin myös kirkon piirissä otaksun olevan liikaa turhaa päällekkäisyyttä ja liikaa erilaisia byrokraattisia vanhoja rakennelmia. En voi ymmärtää, että esim. Kirkkohallituksessa on 400 virkaa! Ovatko kaikki todella tarpeellisia?
Kun taas ruohonjuuritasolla eli seurakunnissa työntekijät kärsivät resurssipulasta.
Seurakunnissakin toiminta on usein ylhäältäpäin järjestettyä eli seurakunnan työntekijöiltä on opittu odottamaan valmista kattausta eri asioihin ja tapahtumiin, kun voisimme itsekin toimia aktiivisesti niiden asioiden eteen, jotka koemme tärkeiksi.
Ei mikään estä seurakuntalaisia olemaan enemmän oma-aloitteisimpia! Olen itse kokenut tämän monta kertaa. On oltava rohkea ja sanottava mielipiteensä rakentavassa hengessä. Kun oma-aktiivisuus lisääntyy, sen tulokset näkyvät pian seurakuntalaisten hyvinvointina.
Myös seurakuntien byrokratiaa tulee vähentää. Tulisi tarkkaan miettiä, mikä on tarpeen ja mikä ei. Voisiko jonkin asian tai asiat tehdä toisellakin tavalla?
Tavallinen seurakuntalainen haluaa yleensä löytää sen oman juttunsa eli omalta tuntuvan yhteisönsä, jossa häntä rakastetaan ja kuunnellaan ja hän kokee itsensä tasa-arvoiseksi muiden kanssa. Moni haluaa löytää myös sen hengellisen kodin, jossa hän voi toimia omien arvojensa mukaisesti.
Tällainen ” oma paikka” voi löytyä seurakunnan piiristä tai toki ihan muualtakin.”
Marja, kiitos hyvästä kirjoituksesta. Olen sitä mieltä, että seurakunnat evl-kirkossa ovat liian isoja. Palkkatyöläisten määrä on iso, eikä vapaaehtoistoiminnalle ole tilaa tai se on mahdotonta järjestää näin isoissa seurakunnissa.
Itse olen lukenut paljon srk-vaaliehdokaiden kirjoituksia lehdistä, ainakin Keski-Suomessa niitä on julkaistu.
Olen samaa mieltä liian raskaasta byrokratiasta ja virkojen määrästä. Kerran Timo Pöyhönen kirjoitti tällä palstalla sunnuntaiaamun kalliista sieluista. Samaa pikku joukkoa ruokitaan hengellisesti sunnuntai sununtain jälkeen. Monet lienevät jo ylensyöneitä. Yhden messun hinnankin hän oli laskenut, mutta en muista sitä enää.
Monesti olen mielessäni kysynyt, eikö sitä valtavaa työntekijämäärää tarvittaisi enemmän niissä maissa, joissa evankeliumia ei vielä ole julistettu.
Uskonnot ovat elinkeinojärjestelmiä ja helposti saatava iso raha houkuttelee perustamaan yhä uusia siistejä sisätöitä teettäviä hyvinpalkattuja virkoja.
Ei kirkkolaivan suuntaa voi kääntää, jollei itse ole ruorissa, tai ainakin komentosillalla kapteenin kaverina.
Olen pohtinut tuota kirjoittamista, mutta kun olen huono, tässä oikeinkirjoituksessa. Ehkäpä kirjoitan vaalien jälkeen useammankin kerran. Sitten kun pääsee paneutumaan tämän paikalliseen toimintaa, niin osaa jotain asiaa esittää. Nyt en vielä paljon mitään tiedä siitä, missä täällä mennään.
Taitaisi mennä vähän liikaa vaalityön piikkiin, jos ennen vaaleja olisin kovin aktiivinen asiassa. Katsotaan nyt miten huomenna käy ja mietitään sitten tilanne uudelleen. Vaalien jälkeen sanomisilla voi olla suurempi merkitys.
Olen välillä miettinyt, että meillä on paljon täyden palvelun seurakuntia. Kaikkea on, valmiina. Jokaiselle tehtävälle on joku nimetty vastuuhenkilö. Ei siihen väliin pääse.
Isossa seurakunnassa on puutarhurit ja pelit ja vehkeet. Pienessä laitetaan kutsu lehteen ja kansa saa tulla talkoisiin, hautausmaata haravoimaan, soppapalkalla. On monta, joille palvelus onnistuu paremmin harava kädessä.
Jos seurakunta olisikin vähän vajavaisempi ja tarvitsisi toimissaan meidän vajavaisten maallikoiden apua? Samalla löytyisi monta luontevaa paikkaa kohdata ihmiset.
Katselen mielelläni vanhoja kirkkoja. Kaikki mikä on, on ihmisen tekemää, kädenjälki näkyy, ei koneen. Seurakunnan elämässäkin saisi olla ihmisen työn jälki näkyvissä.
Pian on muutosta -noihin Liisan mainitsemiin asioihin – tulossa. On kohta alettava pohtimaan sitä, mistä toimintaa vähennetään. Aloitetaanko lapsi, vai nuorisotyöstä, vaiko diakoniasta. Ehkäpä lähetys onkin ensin vuorossa. Tuo kehitys on väistämätön.
Vapaaehtoiset voivat olla työntekijöiden tukena ja apuna, mutta korvata ne ei voi.
Niinpä vapaaehtoisten on organisoitava toimintaa oma-aloitteisesti ja omalla tavallaan. Kirkko voi halutessaan olla sitä toimintaa mahdollistamassa ja tukemassa. Työntekijöiden varaan toiminnan jatkumista ei voi jättää. Jos jätetään, niin yksi ja toinen virka on pakko lopettaa ja toiminta sen mukana.
Jäljelle jää papit kastamaan, vihkimään ja hautaan siunaamaan.