Neljäs käsky: Kunnioita isääsi ja äitiäsi
Jumala on luonut kaiken kauniisti. Äidin syli on vauvan paras paikka. Vastaavasti isän käsi on turvallinen silloin, kun pieni ihminen opettelee tekemään ensimmäisiä retkiä kodin ulkopuolelle. Tämä on kaikella tavalla suuri lahja ja tämän tunnistaa myös psykologia. – Joskus lapsi voi menettää toisen tai jopa molemmat biologiset vanhempansa. Tämä on suuri tragedia. – Vastaavasti mahdollisuus kasvaa isän ja äidin kanssa on myös lapsen perustava ihmisoikeus, jota ei tulisi purkaa millään poliittisella päätöksellä. – Jumala näkee vanhemmuuden pyhänä kutsumuksena. Siksi hän kutsuu meitä kunnioittamaan isäämme ja äitiämme.
Vastuullisessa kodissa varttuva oppii tervettä vastuuntuntoa ja kiitollisuutta. Näin avautuu luonteva suhde lakiin ja järjestykseen. Se tuo mukanaan menestyksen. Vanhemmuus on kuva suuremmasta. Isä ja äiti tekevät lapselle elämän eväät, samoin, ja vielä enemmän Jumala on lahjoittanut meille koko elämän.
Käskyt viidestä seitsemään: Älä tapa”, älä tee huorin, älä varasta.
Meihin on luotu kuin sisäinen rakennesuunnitelma. Kauhistumme murhaa ja näemme painajaisia, jos syyllistymme sellaiseen. On vaikeaa katsoa ystävää silmiin, jos tekee aviorikoksen hänen puolisonsa kanssa. Tunnemme itsemme loukatuksi, jos joku varastaa jotakin meille kuuluvaa. – Tämä ”vaisto” meillä on, vaikka kiistäisimme Jumalan lain. Kysymys abortista ja eutanasiasta herättää kiivasta keskustelua, koska koko nykyinen kulttuuripiiri vaistoaa rikkoneensa elämää suojelevia lakeja vastaan.
Raamattu kuvaa tätä tilannetta osuvalla kielikuvalla: ”Viaton veri huutaa maasta…” (1Moos.4:10) Veren tahraamat kätemme tarvitsevat puhtaaksi pesemistä…
Tarvitsemme koko kulttuurin leveydeltä katumus- ja synnintunnustusrukousta: ”Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni.” (Ps.51:3-5)
Käskyt kahdeksasta kymmeneen:
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.
Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.
Jumalan käskyissä on hyvä järjestys; ennen käskyjä omaisuudesta, puhutaan ihmisen maineesta. Väärä todistajanlausunto pilaa kaverin maineen. Se voi vahingoittaa koko hänen elämäänsä aina ihmissuhteita myöten.
Jumala haluaa varjella ihmisen elämää kokonaisvaltaisesti. – Annammeko hänestä oikean todistuksen, jos torjumme hänen käskynsä turhina tai vanhentuneina?
On tärkeää antaa oikea todistus lähimmäisestä. Vielä tärkeämpää on antaa oikea todistus Jumalasta, joka on sekä armollinen että oikeudenmukainen. Armollisen Jumalan näemme Jeesuksessa Kristuksessa.
Reaktiomme Jumalan lakiin?
Raamatussa on monta näkökulmaa Jumalan lakiin. On tuskin kenellekään yllätys, että Jumalan laki on pyhä, vanhurskas ja hyvä (Ps.19:8-9; Room.7:12).
Raamatussa on kuitenkin myös toinen näkökulma Jumalan lakiin. Apostoli Paavalin mukaan laki saa aikaan vihaa (Room.4:15). Kun kuulemme Jumalan lain ja näemme elämämme ja lain välillä ristiriidan, meissä aktivoituu kapina (Jes.59:13). – Ehdoton lain julistus voi saada aikaan myös pelkoa. Tällöin laki ei synnytä elämää, vaan ajaa jopa epätoivoon ja kuolemaan (Room.7:10). On vielä kolmaskin näkökulma. – Omasta mielestään onnistuneiden kohdalla laki on ylpeyden aihe (Room.2:17-24).
Raamatun mukaan oikea suhteemme Jumalan lakiin on arka tunto ja armon ikävä (Snl.28:14; Jes.66:2).
Mikä on sinun reaktiosi Jumalan lain edessä?
Mitä olisi vielä syytä huomioida Jumalan lain realiteeteista?
Lakihenkisyys ja antinomismi?
Hyvän tien molemmilla puolilla on oja. Kristinuskosta voi harhautua kahteen ojaan. Näin myös suhteessamme Jumalan lakiin.
Ensimmäistä ojaa kutsutaan lakihenkisyydeksi eli moralismiksi. Moralismissa ihminen yrittää motivoida itseään ja muita käskyjen ja kieltojen avulla (Gal.3:2). Tämä johtaa uuvuttavaan oravanpyörään ja turhautumiseen.
Toinen oja on Jumalan lain kieltäminen eli antinomismi (Room.6:1-2; 1Piet.2:15-16). Antinomismin harha ei suostu näkemään Jumalan lakia Raamatun sanassa ihmiskunnalle sitovalla tavalla ilmoitettuna asiana. Näin antinomismi vei ihmisen kasvojen edestä sen ainoan peilin, jonka valossa on mahdollista muodostaa realistinen käsitys ihmisyyden moraalisesta olemuksesta. Antinomismissa voidaan ehkä puhua armosta tai suvaitsevaisuudesta, mutta siellä missä ei ole realistista käsitystä synnistä, ei ole myöskään todellista Kristuksen armon ilosanomaa.
Kristinuskon suuri uutinen on Jumalan armo Kristuksessa. Pelastuksemme ei perustu omiin tekoihimme. Tämä ei silti tarkoita, että voimme elää vastuuttomasti piittaamatta Jumalan laista & sulkien silmämme antinomistien tavoin.
Jumalan laki näyttää miten kuolemanvakavasta asiasta pahuudessamme on kysymys (Kol.1:19-23). Samalla Kristuksen risti kuitenkin julistaa katuvalle sovituksen ja sovinnon sanomaa. Terve usko tunnistaa nämä molemmat realiteetit; lain ja evankeliumin. Pelkkä kylmä laki ei jaksa motivoida ihmistä oikeaan elämään. Se on vain kuin röntgen, jota tarvitaan näkemään, mikä meissä on rikki, mutta itsessään se ei kykene parantamaan mitään. – Kun kristitty pääsee näkemään Kristuksen armon suuruuden – uskon kautta Jumalan Pojan sovintustyöhön, hän alkaa motivoitumaan myös moraalisesti hyvään ja Jumalalle omistautuneeseen elämään; vapaaehtoisesta kiitollisuudesta käsin.
”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.” (Room.5:1-6)
