Virsikirjan lisävihkon mainitseminen synnyttää mielenkiintoisia keskusteluja. Jotkut ovat harmitelleet, että edellisestä virsikirjasta poistettiin Haqvin Spegelin kirjoittama ja Elias Lönnrotin suomentama ”Jo vääryys vallan saapi” (440). He ovat jopa ehdottaneet, että se otettaisiin nyt lisävihkoon. Niin komea ja ajankohtainen se tuntuu olevan.
Virsi seisoo väkevästi köyhän ja vähäosaisen rinnalla sortajia vastaan. Se uskoo vakaasti oikeuden voittoon ja armahdukseen, joka tulee Herralta. Mikkeliläinen koraalitoisinto tukee virren sanomaa ja hengittää sen rukousta, joka mukailee psalmia 58.
Viimeksi olen kuullut tämän virren kotiseutuni historiasta syntyneessä Pula-oopperassa Nivalan jäähallissa. Siellä se laulettiin vuoden 1886 virsikirjan sanoilla: ”Walittaa täytyy totta Ja surra suuresti, Kun wääryys wallan ottaa Ja pahuus paisuupi.” Pohjanmaan jokilaaksojen laulajista koottu oopperakuoro tulkitsi jykevästi 1930-luvun lamavuosista, pakkohuutokaupoista ja nälästä kärsineiden tuskaa sekä heidän luottamustaan Jumalan oikeudenmukaiseen tuomioon.
Olen samaa mieltä keskustelukumppaneitteni kanssa. Tämän virren olisi hyvin voinut säilyttää nykyisessä virsikirjassa.
Silti en aio ehdottaa sitä lisävihkoon, sillä työryhmän tehtävä on määritelty toisin. Lisävihkoon otetaan nimenomaan uusia virsiä. Sellaisia, jotka on kirjoitettu ja sävelletty tätä lisävihkoa varten. Tai sellaisia, joita olemme hakeneet kotoisesta, hengellisistä lauluaarteistostamme, sisarkirkkojemme virsikirjoista ja muusta kansainvälisestä aineistosta. Vanhoja virsiä voi harkita palautettavaksi, jos virsikirja päätetään uudistaa joskus kokonaan.
Toivon toki, että löydämme lisävihkoon elämän makua, rosoisuutta ja lujuutta. Kaikkea sitä on tässä vanhassa virressä ja kaikkea sitä voisi kuvata yhdellä muotisanalla, joka vilahtaa usein sisustusta tai vaatetusta käsittelevissä lehtijutuissa. Viimeksi luin sunnuntain Savon sanomista, miten vanhasta eurolavasta oli syntynyt rouhea sohvapöytä.
Jospa edes yksi lisävihkon uusista virsistä olisi yhtä rouhea kuin elämää nähnyt ja monissa kuljetuksissa pintansa pitänyt kuormalava!
Jaana Marjanen, lisävihkotyöryhmän puheenjohtaja
”Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.” Apost.teot.16:14
Uskon syntymisessä ei ole mitään ihmisen omaa osaa, vaan Herra avaa ihmisen sydämen Jumalan Pojan Evankeliumilla. Kuten tuossa edellä Lyydialle kävi.
Jumalan Sanassa on se Voima, joka synnyttää ihmisen ylhäältä.
Herra avaa ihmisen korvat, näin ihminen tulee kuuliaiseksi Kristukselle.
Juuri näin Ismo! Ihminen ei voi itse itseään synnyttää uudesti eikä ruveta uskomaan Kristukseen. Se on alusta loppuun Jumalan teko.
Onko Jumala velvollinen antamaan meille anteeksi? Ei ole. Hän on pyhä ja kaikkivaltias Jumala ja me olemme syntisiä ihmisiä ja täysin riippuvaisia Jumalasta ja hänen armostaan. Armon kerjäläisiä. Me emme voi pakottaa Jumalaa antamaan anteeksi rikoksiamme ja vetämään häntä tilille siitä, jos Hän ei anna anteeksi. Me emme ole siinä asemassa, että me voimme mitään edellyttää tai vaatia häneltä. Hän antaa anteeksi tai on antamatta. Hän on riippumaton ja suvereeni. Hän on Jumala. Me emme ole.
Paavali: ”Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?” Room. 11.34-35
”Jos olet vanhurskas, mitä sillä hänelle annat, tahi ottaako hän mitään sinun kädestäsi? Ihmistä, kaltaistasi, koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi.” Job 35:7-8
”Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava? Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun.” Job 41:2
Me emme voi millään parannusteoillamme ansaita syntien anteeksiantamusta. Ei se merkitse mitään, että välttää tappamasta jonkun tai jättää tekemästä aviorikoksen tai on varastamatta jne. Mehän rikomme koko ajan Jumalan käskyjä vastaan kaikin tavoin. Etenkin 1. käskyn kohdalla ihmiset ovat aivan sokeita. Joka on rikkonut yhdessäkin kohdassa, on rikkonut koko lain. Raamatun mukaan ihmiset sikiävät synnissä syntisistä vanhemmista.
”Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa. Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta.” Ps 49:8-9
Mutta nyt on näin:
Jumala on sovittanut maailman itsensä kanssa. ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille (ihmisille) heidän rikkomuksiaan…2 Kor. 5:19. Jeesuksen uhriveri on lunastusmaksu synneistämme. Jumala on itse maksanut lunnaat puolestamme. Hän antaa anteeksi rikkomuksemme Kristuksen tähden. Lunastusmaksu on suoritettu ja Jumala on sen hyväksynyt. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa meidän puolestamme kärsiä ja kuolla ristillä, että me saisimme elää.. Tähän ei saa eikä voi mitään lisätä.
Mutta: Totta kai on niin, että Jumalan Pyhä Henki vetää ihmistä parannukseen. Ihminen kuulee omassatunnossaan Jumalan äänen. ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne,…(Hebr. 3:15. Siitä kaikki tietysti lähtee liikkeelle. Ihminen kääntyy Jumalan puoleen jos kääntyy eikä paaduta sydäntään. Ja ei tässä kukaan kiistä sitä, etteikö parannusta olisi tehtävä. Se tarkoittaa sitä, että ihminen hylkää syntielämänsä ja kääntyy Jumalan puoleen. Tekee mielenmuutoksen. Paavali kirjoittaa: …antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. 2 Kor. 5:20. Tämä ei tarkoita että vain kerran, vaan se on päivittäistä ja hetkittäistä. Jumalan edessä on kaikki paljastettua. Tätä ei oikein itsekeskeinen ihminen voi ymmärtää. Hän kun on olevinaan maailman napa.
Jumala antaa anteeksi syntimme rakkaan Poikansa ristinsovitustyön tähden kun me käännymme hänen puoleensa ja tunnustamme syntimme. ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidän kaikesta vääryydestä.” 1 Joh. 1:9.
Näin meidän kuuluu tehdä. Mutta painotus on tässä Jumalassa, ei meissä. Siinä mitä HÄN on tehnyt ja tekee. Että Jumala (HÄN) on uskollinen ja vanhurskas…Ja että Jumala on maksanut kalliin hinnan siitä, että hän voi antaa meille synnit anteeksi. Hän on uhrannut Poikansa meidän edestämme. Meidän tulee olla nyt kuuliaisia hänelle ja hänen käskyilleen, palvella häntä luottaen hänen armoonsa, rakkauteensa ja lupauksiinsa.
Mutta nyt sitten syntinen ihminen kuvittelee voivansa hyvittää ja ansaita joillain parannusteoillaan Kaikkivaltiaalta syntinsä anteeksi!? Ei kuulkaa hyvät ihmiset, ei missään nimessä ja tapauksessa! Se on yksinkertaisesti Jumalan ja Kristuksen pilkkaamista! Jumala on rakkaus. Hän antaa armosta yksin Kristuksen tähden meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Peruste sille että Jumala antaa anteeksi on tuo Jeesuksen Golgatalla maahan vuotanut uhriveri, ei mikään muu.
Jeesus: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Joh. 3:16
”Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen!” Room. 11:36
Syntien anteeksi saaminen velvoittaa meitä välttämään syntiä, mutta syntisen luontomme tähden, emme kykene sitä täysin tekemään. Jos kykenisimme, niin silloin olisimme jo synnittömiä ja parannus, sekä syntien anteeksi saaminen olisi tarpeeton. Koska syntiä emme enää edes voisi tehdä. Jumala hyvin tietää tämän heikkouden meissä. Jos hän olisi jättänyt meidät vain syntien anteeksi saamisen varaan, niin joutuisimme aina elämään siinä pelossa, että Jumala lopulta meidät kuitenkin tuomitsee, Emmehän olisi kelvollisia. Nyt Jeesus kuolemallaan sovitti syntimme ja ylösnousemuksellaan osoitti ja lahjoitti meille sen vanhurskauden, jota me kipeästi tarvitsemme, jotta voimme uskoa, että Jumala meistä huolimatta rakastaa meitä ja näkee meidät pyhinä puhtaina ja jopa synnittöminä Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksensa tähden.
Tämä koskee suhdettamme Jumalaan.
Se ei vähimmässäkään määrin koske suhdettamme syntiin. Sitä vastaa jatkuvasti taistelemme verissäpäin. Siinä taistelussa tulee tappioita, mutta silti tiedämme, että Jumala meitä rakastaa ja näkee meidät omina rakkaina lapsinaan.
Olemmehan yksin Jeesuksen sovituskuoleman ja ylösnousemuksen tähden myös yhtä vanhurskaita kuin Jeesus . Sillä saamme Jumalan edessä omistaa Jeesuksen vanhurskauden ja koko olemuksen.
Pekka, Ei tietenkään Jumala ole jättänyt meitä pelon valtaan, että joutuisimme olemaan epävarmoja saammeko anteeksi vai emme. Et ehkä ymmärtänyt mikä oli pointti kirjoituksessani. Nimittäin Jumalan kaikkivaltius ja se että Jumala ei ole tilivelvollinen meille mistään eikä ole juoksupoikamme. Joten kaupankäynnin mahdollisuutta ei ole. Monet uskovat kyllä käyvät kauppaa Jumalan kanssa tyyliin: ”Kun minä Jumala teen noin ja noin ja olen niin hyvä uskova, niin tee sinä Jumala minulle sitten näin ja näin. Palkitse minut.”
Kannattaa lukea Jobin kirja. Elihun puhe, nuorimman Jobin ystävistä, on minusta hyvä. Lopussa häntä ei enää mainita. Jumalan viha syttyi vain Elifaa, Bildadia ja Soofaria kohtaan. He olivat puhuneet väärin Jumalasta toisin kuin Job. Job 42:7-9
Ole rauhassa Riitta. En ole viitannut sinuun mitenkään.
Olet Riitta jakanut ihan hyvää ja oikeaa asiaa, josta olen iloinnut kovasti.
Pekka, ymmärsin väärin kun vastasit tuohon minulle osoitettuun vastauslaatikkoon. Kiitos palautteestasi! 🙂
Minulle armo ja syntien anteeksisaaminen oli osa uskoontuloa mutta ei edes suurin, siis se mitä Jumala teki, Hän antoi toivon, siis kun ensin ymmärsin oman täydellisen tietämättömyyteni Jumalan tahdosta eli kuinka Hän haluaa ihmisten elävän niin se avasi todellisen toivon elämääni. Olin elänyt ns ”kunnon/hyvää” elämää, siis yhteiskunnan normien mukaan, mutta rikkonut Jumalan tahtoa niin monelle tapaa että se johti täydelliseen umpikujaan.
Jumalan sana suojelee elämää ja ihmistä, se on ainoa todellinen oikea Tie.
Jumala antaa ihmisten synnit anteeksi kun he nöyrtyvät tunnustamaan tietämättömyytensä Jumalan tahdosta, samalla Hän vetää hyvyydellään puoleensa, lihmine löytää aarteen josata on valmis luopumaan kaikesta vanhasta. Toisaalta kun uudestisyntyy niin eihän silloin voikkaan olla mitään vanhaa enää olemassakaan.
”Ei edes suurin” ???
Arin mukaan armo ei ole ensimmäisellä sijalla , vaan jokin muu. Se kertoo olennaisen Arin uskosta.
Mikään ei ei ole armoa merkityksellisempää. Ilman sitä ei olisi mitään. Armo kun on itse Herramme Jeesus Kristus.
Pekka siis armo on ennen tehdyistä synneistä jotka on tehty tietämättömänä, mitä tapahtuu kun ihminen uudestisyntyy Jumalan Hengestä, kumpi on suurempi uusi elämä Jumalan lapsena vai mennyt elämä erossa Jumalasata jossa kuoili synteihinsä?
Tottakai armo on tärkeä mutta kyllä Jumalan lapseksi syntyminen on suurempi ja sen mukana matka pelastukseen.
Armoa tarvitaan jatkossakin. Ilman sitä ei varjellu suurilta lankeemuksilta. Onneksi Jumala on luvannut antaa anteeksi myös tulevat synnit, eikä vain menneitä. Koko uskon -ja muukin elämä on täysin armon varassa. Teemme syntiä myös tietämättämme. Joten jos armo kattaisi vain tunnustetut synnit, niin olisimme pulassa. Emme saa kuulla, että vain tunnistamalla voimme saada anteeksi. Emme kuitenkaan edes muista kaikkea pahaa, jota olemme tehneet pienestä pitäen.
Pekka sinulla on synti keskeinen usko, mietippä jos pystyisit varjelemaan lapsesi pahalta niin etkö tekisi niin, eikö sitten Jumala varjele omia lapsiaan kun he haluavat tehdä Hänen tahtonsa?
Minulle uskossa on tärkeintä rakkaus, se että Jumala ensin rakasti minua ja antoi rakkautensa minulle Pyhä Hengen kautta niin että voin Hänen rakkaudellaan rakastaa Häntä ja lähimmäisiäni.
Uskoni on armokeskeinen ei synti keskeinen. Elän armon varassa enkä synnin.
Pekka mitä on se hyvyys jolla Jumala vetää puoleensa?
Minulle se on kun olin itse ajanut itseni umpikujaan elämässäni, vaikka silloin luulin että se oli läheisimmän ihmisen vika, niin kun Jumala näytti että minun omat teot olivat johtaneet siihen ja ne olivat Jumalan tahdon vastaisia, siis elämäni haaksirikko ei johtunutkaan muiden teoista vaan minun itseni, Jumala antoi toivon eli Hän alkoi ohjata rauhansa kautta minua lähelleen.
Ajattele kun olin koko elämäni, 40 vuotta, tehnyt pahaa lähimmäisilleni, tosin tiedostamatta, niin kun Jumala alkoi näyttämään tahtoaan ja samalla antoi voiman voittaa ne himot joillla läheisiäni vastaan olin rikkonut, niin se hyvyys veti todella puoleensa.
Minulle rakkaus on evankeliumin tärkein asia, se rakkaus jonka Jumala antaa ja jolla Jumala rakastaa.
Jumala rakastaa jokaista ihmistä aivan valtavasti. Myös kaikkia niitä, joilla ei ole mitään käsitystä tästä rakkaudesta. Niitäkin, jotka hänet kieltävät ja tekevät sitä mikä heidän omasta mielestään on oikein.
Parhaiten sen näen siinä, että Jumala vanhurskauttaa syntisen joka tahtoo uskoa Jeesukseen syntiensä sovittajana. Vaatimatta ihmiseltä mitään, mutta antamalla kaiken, kuten parannuksen armon, pyhityksen ja hengellisen kasvun. Tuossa viimeksi mainitussa vain huomaa, ettei sitä kasvua ole. Aina yhtä välttämätön on saada omistaa yksin armo Jeesuksessa Kristuksessa. Tästä kristityn ihanasta vapaudesta moi ei tiedä mitään.