Kun valitset autoa, kiinnität huomiota moniin olennaisiin ja epäolennaisiin seikkoihin. Rekisterinumerokin vaikuttaa, ainakin alitajuisesti. Tosin, olen huomannut että tässä suhteessa ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään: toiset muistavat kaikkien vastaantulijoiden rekkarit, toiset eivät muista omaansakaan, saati naapurin Reiskan.
Tunnustan itsessäni pienen rekkaribongarin. Lajihan on laajalle levinnyt. Vaihtoehtoisia tapoja bongata (ja kisailla kavereiden kanssa) on useita. Tässä pari esimerkkiä:
1. Numerokisa. Vastaantulevien autojen numerosarjojen bongaus järjestyksessä ykkösestä alkaen, numerosarjaan 999 päättyen. Voi mennä viikkokausia ennen kuin pääsee edes alkuun, koska teillä liikkuu vähemmän autoja, joissa on kirjainten perässä vain yksi numero.
2. Kirjainyhdistelmien näkeminen lyhenteinä ja niiden selvittäminen, esim. AAA, ”Arska auttaa alkuun.”
3. Kirkollinen versio: numerosarjat ovat virsiä. Esimerkiksi 361: ”Koska valaissee kointähtönen mua köyhää kerjääjää?” Sopii muun muassa palkankorotusta kärttävälle..
4. Kombinaatiokisa: tämä on se kaikkein jaloin muoto, jossa kirjainyhdistelmän ja numerosarjan tulkinta yhdistyy.Käyköön esimerkistä oma autoni, RVF 600. Tulkintani on: ”Rovasti vie fruta hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan.”
Erittäin ikävää, ettei kirkko tahdo olla koko Suomen kansan kirkko, ja pysyä edes neutraalina tähän asiaan liittyen, kunnioittaen kumpaakin puolta kansasta, jota tämä kysymys voimakkaasti jakaa.
Kirkon olisi parempi olla ottamatta kantaa, ja pysyä neutraalina, ellei voi pysyä suoraselkäisenä omassa opissaan.
Tätä samaa olisin toivonut medialta, vallankin kun suomalaiset ovat jokseenkin 50% – 50% jakautuneet tässä asiassa.
Mutta kirkko ja media heivaa sen klassisella tavalla avioliittoon suhtautuvat jorpakkoon, ja asettuvat tukemaan vain toista poliittista näkemystä. Media ei minua kiinnosta, mutta kirkko ampuu tässä itseään jalkaan.
On Suomessa onneksi vielä kristillisiäkin kirkkokuntia.
Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa puhuu tästä asiasta enemmän Raamattua muistuttavalla tavalla:
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/arkkipiispa-leo-hermostui-avioliittokysymykseen-pieni-suomalainen-yhteiskunta-ei-ymmarra/682605/
Kuulostaa kristinuskolta.
Sen verran korjaan Ari Lahtisen kommenttia, että useiden mielipidemittausten mukaan suomalaiset ovat jokseenkin 70% – 30% jakaantuneet tässä asiassa.
Toinen Ari Lahtisen kommentissa silmään pistävä piirre on se, että hän antaa kirkolle kaksi vaihtoehtoa: olla joko hänen kanssaan samaa mieltä tai sitten olla hiljaa. Ja tätä hän kutsuu neutraaliksi kummankin osapuolen kunnioittamiseksi.
Ei sellainen varmaan ole kansankirkko, jota vaivaa näin paha lähimmäisen hyväksymisen pelko.
Leo sanoo, ettei mahdollisella tasa-arvoisen avioliittokäsityksen luomisella ole ortodoksisen kirkon kanssa mitään tekemistä.
Ei ole ei. Miksi sitten älytön meuhkaaminen täysin maallisesta asiasta, mikä ei arvon herra Leolle kuulu pätkääkään???
Eikös herra Leo juuri tässä hermostunut siitä, että häntä yritetään yllyttää meuhkaamaan tästä maallisesta asiasta?
Kyllä tämä päivä on nöyrän rukouksen päivä Suomen valtion historiassa.
Minusta ansiokas ja ajatuksia herättävä kuva. Muottiin sopimattomiksi voi tämän päivän Suomessa nähdä sekä sukupuolivähemmistöjen edustajat että tunnustavat kristityt. Jälkimmäiset vielä siitä riippumatta, miten esillä olevaan lakiesitykseen suhtautuvat. Kuva ja kuvateksti nostavat esiin yksilön tuntemuksia tilanteessa, jossa hän jollain tavoin poikkeaa muiden ihmisten normaaliodotuksista.
Sukupuolivähemmistöjä on tasan yksi, koska sukupuolia on kaksi. Jo sana ”puoli” viittaa yhteen kahdesta mahdollisuudesta. Ne, jotka haluavat laajentaa sukupuolikäsitettä Michael Jacksonin tavoin, tulisi ohjata psykiatriseen hoitoon. Heitä ei saa jättää heitteille omiin harhaluuloihinsa. Mielenterveyspalveluilla on valtava savotta edessään näiden sukupuolishoppailijoiden kajuuttojen siivoamisesta.
Ja kyllä se kuvastaa hyvin kirkon jäsenistön surkeaa tilannetta jos tämä kuva saa jäsenen kokemaan, että hänet yritetään salakavasti saada hyväksymään jotain. Vainoharhainen ja pelokas jäsenistö ei voi olla hyvä lähtökohta.
Mutta entäpä jos tämä kuva viittaakin siihen, että tila ja sija pitäisi löytyä kirkossa myös niille, jotka suhtautuvat kielteisesti naispappeuteen?
Yksi hämmentävä tosiasia on, että meitä on samassa kirkossa monenlaista väkeä. Oma kantani on ollut etsiä siltoja ja sillanrakentajia, ja yrittää etsiä tapoja, joilla voisimme vielä elää samassa kirkossa. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että elämme erilaisina yhdessä ilman, että kukaan pakottaa ketään omaan muottiinsa. Ihan helppoa tämä ei ole.
Olen erityisen kiinnostunut kirkon uusien luottamushenkilöiden kannasta ja toiminnasta. Olisi todella hienoa, jos he voisivat tuoda myös kirkkoon ja omiin ryhmiinsä kokemuksiaan hyvistä ja vastuullisista toimintatavoista. Minusta kirkkomme täytyy voida olla moniääninen, tosin tämä ajatus ei yleensä saa mistään tukea, koska se sallisi omasta poikkeavan äänen kuulua. Jokainen haluaa muuttaa muut itsensä näköiseksi ja piste.
Itselleni vastuullinen vaikuttaminen tarkoittaa mm. seuraavia asioita:
• Ollaan rohkeasti oman asian puolesta, mutta ei ketään vastaan.
• Tarjotaan havaittuihin ongelmiin ratkaisuvaihtoehtoja.
• Toimitaan yhdessä muiden kanssa yhteisen asian eteen.
• Toimitaan asiapohjalta, eikä pelkään tunteen varassa.
Tällä hetkellä lisäisin vielä erityiseksi huomionaiheeksi sananvapauden säilymisen kirkossamme. Voi tuntua yllättävältä, mutta julkisuudessakin on esitetty kannanottoja joidenkin ryhmien sananvapauden rajoittamiseksi kirkossa. Kauan mukana olleet pystyvät mainitsemaan heti joitakin ryhmiä, joilla on aina ollu muita rajatumpi sananvapaus yleiskirkollisessa mediassa, vaikka heillä olisi hyviä ja kirkkoa rakentavia mielipiteitä.
Viesti on monitasoinen, mutta silti selvä.
Eduskunta ei tänään äännestä luterilaisesta avioliittokäsityksestä. Luterilaisen kirkon ei tarvitse sopia samaan muottiin eduskunnan säätämän lain kanssa,
Yksittäisten puolueiden kansanedusta yksi tai useampi saattaa tänään äänestää eri tavalla, kuin enemmistä puolueen edustajista. Tässä asiassa heidän ei tarvitse sopia samaan muottiin. Vaikka yksittäisen puoluueen kaikki edustajat äänestäisivät tänään samalla tavalla saattaa kuitenkin joku puolueen aktiivijäsen olla asiasta toista mieltä. Hänenkään ei tässä asiassa tarvitse sopia samaan muotiin vaan voi jatkaa puolueessaan. Ellei voisi, kyseinen puolue joutaisi kuolla pois.
Yksittäinen luterilaisen kirkon jäsen voi olla tämänpäiväisestä äännestyksestä toista mieltä kuin luterilainen kirkko organisaationa. Sekulaareissa asiassa kirkon jäsenen ei ole pakko mahtua samaan muottiin. SAmon tkisittäinen kristitty voi olla tässä asiassa toista mieltä, kuin mikä on luterilainen oppi. Kaikkien ei ole pakko olla luterilaisia eikä tarvitse osua samaan muottiin.
Sitten tulee se vaikea ja hieman epäselvä kysymys: Kirkkojärjestys asettaa velvoiteita myös kirkon yksittäisellle jäsenelle. Siitä lienee useita mielipiteitä, miten pykäliä tulisi tulkita, mutta kohdin jäsenellä on moraalinen velvoite mahtua muottiin. Saktioita ei tosi ole taidettu viime vuosina enää antaa.
Kirkon elämänvoiman lähde on evankeliumi ja yhteys kirkon Herraan, Kristukseen. Kirkko voi olla mielipiteitä, näkemyksiä, kannanottoja, kulttuuria, politiikkakin, mutta ei sen ydin ole niissä. Ilman yhteyttä elävään Kristukseen kirkko vähitellen riutuu pois. Ei ole enää ketään, joka kutsuisi rujoja ja rampoja, sisältä rikkinäisiä. Syntyy ihmisten tekemiä muotteja, sääntöjä ja tapoja, kun ei enää uskalleta katsoa evankeliumiin ja Kristukseen, jotka ovat niin avaria, ettei sitä ihminen edes voi käsittää. Muotit alkavat muuttua taas ihmisen näköisiksi ja heille mahdollisiksi siellä, missä evankeliumi pääsee särkemään ne. Laulun sanoin Sinä teet meistä uuden ruukun.
Liitän tähän sen miten evankeliumin häviämistä kommentoi oheisessa blogissa Juhani Huttula https://www.kotimaa.fi/vaalianalyysi/. Sille joka ymmärtää, kirjoitus on erinomainen katsaus kirkkoomme. Kirjoitus on myös monitulkintainen. Siinä kuitenkin arvioidaan, että itse asiassa ainakin pääkaupunkiseudulla vaalitulos todellisuudessa vähensi tilaa avaralle evankeliumille. Vaikka monet etenkin itseään uudistusmielisinä pitävät sanoivat vaaliohjelmissaan ajavansa kaikkien kirkkoa, käytännön ratkaisuissa he päätyvät tuloksiin, jotka tekevät kirkon erittäin ahtaaksi ja ovea näytetään herkästi. Tässä on uusi muotti, johon ei moni enää mahdu.