Ouch! En tiedä, onko seuraava tahdikasta, kun olen järjestäjäpuolen edustaja. Mutta mennään riskillä. Otan vastuuta ja myönnän suoraan. Professori McGrathin luennon anti Kuopion kirkkopäivillä oli kiusallisen ohut, kuten Emilia Karhu tässä alla myös toteaa.
Tunnistin luennosta seuraavat pääpointit:
- Uuden ateismin yksinkertaistavat iskulauseet eivät enää vakuuta ihmisiä. Niinpä sen aika alkaa olla ohi. (epäilen, mutta näin McGrath väitti)
- Ateismia ei voi todistaa, kuten ei Jla-uskoakaan; kumpikin ovat uskon asioita.
- Tiede ei voi tutkia eettisiä arvoja ja elämän merkitystä. Siksi tieteellistä maailmankatsomusta on hyvä täydentää uskon näkökulmalla, joka näkee todellisuudessa enemmän.
- Kukin tiede selittää todellisuutta omalta selittämisen tasolta käsin, joten eri tieteenalat täydentävät toisiaan. Silti mikään tiede ei selitä todellisuutta tyhjentävästi. Siihen tarvitaan vielä arvoja ja merkityksiä käsittelevä uskon taso (kysyisin tosin, miksi tämän arvo-uskon täytyisi olla uskonnollista uskoa).
- Monet maailmassa havaitsemamme asiat tulevat mielekkäämmäksi, kun lähdemme liikkeelle kristinuskon näkökulmasta. Silloin tajuamme, miksi koemme tiettyjen arvojen velvoittavuuden, sisäisen kaipuun johonkin suurempaan ja sen, miksi maailma ylipäätään on sellainen kuin se on.
Nämä olivat minusta stoorin argumentit, joita sitten perusteltiin, selitettiin ja kerrattiin useammankin kerran. Tosia pointtejahan nämä ovat, mutta ne tiedetään jo hyvin Suomessakin. Siksi ymmärrän hyvin monen kuulijan pettymyksen.
McGrath on oppinut kaveri ja osaa kyllä hommansa. Mutta nyt tuli työtapaturma, tilaajan taholta. Eli allekirjoittaneen. Minähän se sovin hänen kanssaan aiheesta. Olisi pitänyt selittää, että vaikka täällä kaukana asutaankin, niin kyllä me aika paljon tiedetään aiheestamme. Mea culpa siis, ei puhujan.
Punastumishymiön paikka.
Saattoihan olla, että McGrath virheellisesti ymmärsi, että kyseessä todella on ”tavallisen kansan” kirkkopäivät.
Innolla odotan, että suomalaisten teologien edistyneisyys alkaa näkyä julkisessa keskustelussa ja eetoksessa. Itse, en niin aktiivisena seuraajana, tunnen McGrathin paremmin kuin suomalaisen, vastaavan keskustelun. Tosin Timo Eskolalle antaisin pointsit. Ateismin sietämätön keveys on erittäin hyvä, joskin vähän luonnosmainen, kirja.
Ateismista tulee keskustella vakavasti. Koska ateismi on nykyihmisten vallitseva elämäntunto, niin sitä on ymmärrettävä, paitsi muutaman aktivistin ideologiana, niin ennenkaikkea itsestään selvänä olemisena länsimaiselle ihmiskunnan enemmistölle, joka elää ilman Jumala kokemuksia.
Ateismilla saattaa olla sotaisia ja jopa huonoja puolustajia, mutta silti se on tosiasia. Uskonnolla on sama ongelma . Siitä keskutellessa sillä on hyviä ja huonoja puolustajia ja silti se ilmiönä on olemassa ja sitä on yritettävä ymmärtää.
Kyllä ateismin elämänasenteena voi todistaa mutta tarkoitetaanko tässä oikeastaan että teesiä jonka mukaan Jumalaa ei ole -ei voi todistaa?
Vai ei tiede tutki eettisiä arvoja ja elämän merkitystä? Missä akateemisessa tyhjiössä näin väittävä elää? Luonnontieteet ovat vaikeuksissa eettisiä arvoja tutkiessa mutta humaniset tieteet eivät ole.
Arvojen olemassaolo ja pakottavuus ei selvene kristinuskon perspektiivistä. Psykologia on kuitenkin päässyt tarpeeksi pitkälle kartoittaessaan psyykkeen rakennetta voidakseen todentaa sen, että kehitystapahtuman seurauksena ihmisillä on moraalinen tietoisuus,osana identiteetti rakennetta.
Identiteetti on myöskin kehityksen seuraus valikoitujen samaistumisien kehityksenä. Uskonnon maailma antaa yhden ylärakenteen tälle kehitykselle mutta sillä ei ole monopoolia siihen.
Teologia tieteenä ei toistaiseksi ole voinut tutkia Jumalaa sellaisenaan vaan sen on täytynyt tyytyä tutkimaan erillaisia jumalatulkintoja.
Tässä teologia on kaukana niistä tieteen suunnista joiden tutkimus kohde on joikin havaittava todellisuuden osa. Vai väittääkö teologia omaavansa tieteellisen metoodin jumalan tutkimiseksi? Hieman nöyryyttä tehtävän edessä pyytäisin.
Elämä ateistille on joko kevyttä tai raskasta niinkuin uskovaisillekin ero on siinnä, että suhde käsitteeseen Jumala ei ole elämää ohjaava tekijä.
Uskovaisilla ei myöskään ole monopoolia elämän syväkokemuksiin .Uskonnollisuus toimii monesti jopa esteenä todelliseen eksistentiaaliseen analyysiin koska heidän lähtökohtanaan on ilmoituksen antamat kuviot eikä elämän tosiasiat.
Kiitos Karille, että julkaisit tämän tunnuksella A. Ei McGrathin esiintymistä voi mitenkään onnistuneena pitää. Maakuntalehti, aivan oikein, uutisoi, että paikalla oli ennemmänkin amerikkalaistyylinen julistaja kuin professori. Olihan esitelmässä tietenkin ansionsakin, mutta liian paljon ne hukkuivat yleisen pöhinän alle. Syventelyä, ajankohtaistamista, konkretiaa, perustelemista ja haastamista olisi saanut olla enemmän.
Markku Hirnillä on hyviä pointtena. Teologia on spekulatiivinen tiede ja siinä merkityksessä ei samalla linjalla ns. kovien tieteiden kanssa. Mutta samaahan on todettava kaikista ihmistieteistä, myös psykologiasta. Psykologiassa tätä on yritetty ratkaista esim. neuropsykologiaan tukeutumalla, mutta kaikki ei siinäkään vakuuta.
Tälle Markku Hirnin ajatukselle hiukan nostan kulmakarvojani.
Mikä on tieteellinen evidenssi tuolle väitteelle?
Kiitos ja anteeksi, mutta täällä ilmoittautuu heti henkilö – tavistavistavis! – joka tykkäsi ko. tilaisuudesta, mutta minä rakastankin vertauksia ja kertomuksia. Olen juuri lukemassa C.S. Lewisin kirjaa Tätä on kristinusko, ja mielestäni McGrathin kieli ja tyyli ovat kovasti sukulaisia.
Tuota… saako siitä McGrathin luennosta nyt kirjoittaa mitään julkistettavaa
Raimo on tietenkin oiksessa siinä ,että minulla ei voilla tieteellistä evidenssiä ateismista valitsevana elämänmuotona.
Mutta olen tavannut ja tapaan ,kun liikun siksi paljon maallisissa piireissä, ihmisiä jotka ova uskonnottomia.
Siis elän kaiken tutkimuksen ja tieteen esitilanteessa.Lähtökohtana on arkikokemus joka voidaan joko todentaa tai kumota.
Todella uskonnottomien ihmisten kohtaaminen on hämmentävää. Kun siihen tottuu niin näkee ja hyväksyy että he ovat majoriteetti. Uteliaana olen yrittänyt paneutua heidän elämäntuntoonsa. Siitä ei todellakaan ole paljoa tutkimusta siis jonkun pitäisi tehdä sitä. Kysyä millainen on uskonnottoman ihmisen elämäntunto?
Taisteleva ateismi on aivan muuta ja tutumpaa, mutta se on vähemmistön elämäntunto ja sen kohtaamiseen käytetään suhteettoman paljon voimia verrattuna uskonnottomuuteen.
Jollain arkikokemuksen tasolla vahvistan tuon Markun kertoman: monet kertovat vakaumuksestaan tyyliin ”Olen ateisti, mutta ei tehdä siitä ny numeroo…”. Ja eikö klassisen kristinuskon eräs ihan perusdogmeista ole se, että ”luonnollinen” ihminen vastustaa Jumalan hyvyyttä?
Ei ole tahdikasta McGrathia julkisisesti selän takana mollata, järjestäjän taholta varsinkaan. Ihan asiaa hän puhui. Sen sijaan tulkin on syytä mennä sanakirjan ääreen: ”Shallow” nimittäin on suomeksi ”pinnallinen”, ei ”ontto”, kuten jostain syystä joka kerta käännettiin.
Markku, olet oikeassa. Ihmisten käyttäytymisen, ajatusten ja asenteiden osalta tiede on aina jälkijunassa. Kysymykseni oli ilkeä, anteeksi. Hiljaista ääntä ja kokemusta tulisi erityisesti instituutioiden kuunnella herkällä korvalla eikä odotta aina tieteellisestä evidenssiä. Paradoksi.
Markku Hirn:
” Koska ateismi on nykyihmisten vallitseva elämäntunto, ”
Jaa. Maassa, missä 80% kuuluu kristillisiin kirkkoihin tai yhteisöihin, ja moni muu juutailaiseen tai islamilaiseen tai hindulaiseen jne yhteisöön.
Mutta markku tietää niitten kaikkien olevan tosi-ateisteja kaapissa, jotka vain esittävät uskovaisia.
Itse ajattelen:
Koska haggis on suomalaisten yleisin aamiainen…