Ouch! En tiedä, onko seuraava tahdikasta, kun olen järjestäjäpuolen edustaja. Mutta mennään riskillä. Otan vastuuta ja myönnän suoraan. Professori McGrathin luennon anti Kuopion kirkkopäivillä oli kiusallisen ohut, kuten Emilia Karhu tässä alla myös toteaa.
Tunnistin luennosta seuraavat pääpointit:
- Uuden ateismin yksinkertaistavat iskulauseet eivät enää vakuuta ihmisiä. Niinpä sen aika alkaa olla ohi. (epäilen, mutta näin McGrath väitti)
- Ateismia ei voi todistaa, kuten ei Jla-uskoakaan; kumpikin ovat uskon asioita.
- Tiede ei voi tutkia eettisiä arvoja ja elämän merkitystä. Siksi tieteellistä maailmankatsomusta on hyvä täydentää uskon näkökulmalla, joka näkee todellisuudessa enemmän.
- Kukin tiede selittää todellisuutta omalta selittämisen tasolta käsin, joten eri tieteenalat täydentävät toisiaan. Silti mikään tiede ei selitä todellisuutta tyhjentävästi. Siihen tarvitaan vielä arvoja ja merkityksiä käsittelevä uskon taso (kysyisin tosin, miksi tämän arvo-uskon täytyisi olla uskonnollista uskoa).
- Monet maailmassa havaitsemamme asiat tulevat mielekkäämmäksi, kun lähdemme liikkeelle kristinuskon näkökulmasta. Silloin tajuamme, miksi koemme tiettyjen arvojen velvoittavuuden, sisäisen kaipuun johonkin suurempaan ja sen, miksi maailma ylipäätään on sellainen kuin se on.
Nämä olivat minusta stoorin argumentit, joita sitten perusteltiin, selitettiin ja kerrattiin useammankin kerran. Tosia pointtejahan nämä ovat, mutta ne tiedetään jo hyvin Suomessakin. Siksi ymmärrän hyvin monen kuulijan pettymyksen.
McGrath on oppinut kaveri ja osaa kyllä hommansa. Mutta nyt tuli työtapaturma, tilaajan taholta. Eli allekirjoittaneen. Minähän se sovin hänen kanssaan aiheesta. Olisi pitänyt selittää, että vaikka täällä kaukana asutaankin, niin kyllä me aika paljon tiedetään aiheestamme. Mea culpa siis, ei puhujan.
Punastumishymiön paikka.
Kiitos Kari. Huono omatuntoni helpotti hieman. Olen nimittäin tänään koko päivän miettinyt, teinkö väärin, kun julkaisin blogini. Olen pähkäillyt, että eikö pitäisi kuitenkin yrittää nähdä hyvää kaikessa, vähän niin kuin kaiken uhallakin. Ja sitten olen miettinyt, että luulenko kuitenkin liikoja suomalaiseten keskimääräisestä uskon, uskontojen ja filosofian tuntemuksesta ja syyllistyinkö elitismiin tai suorastaan ylimielisyyteen blogissani. Toki edelleen näitä pohdin, mutta helpotti kuulla, että järjestäjäpuolellakin tehtiin havainto siitä, että puhuja ehkä aliarvioi kuulijakunnan yleissivistyksen tason.
Sellaisen oivalluksen tein myös tänään siioninvirsiseuroissa istuessani, että jos McGrath olisi esiintynyt ajatuksineen seurapuhujana, olisin ajatellut, että hyvinhän tuo puhui. Itselleni oli siis ongelma ennen kaikkea se, että tyyppiä mainostettiin nimenomaan tiedemiehenä – tuli vääränlaisia odotuksia.
Ei tässä mielestäni mollata McGrathia, vaan kommentoidaan esityksen sisältöä. Täysin eri asia. Normaalia kritiikkiä.
Olen ollut katsomassa muutaman esitelmän (yliopistomaailman ulkopuolella), joissa eri alojen professorit ovat tulleet pitämään maallikkoyleisölle luennon. Esitelmien sisällöt ovat olleet järjestään pinnallisia ja usein myös asian vastaavuus tapahtuman otsikon kanssa on ollut huono. Paneutumisen puutetta ja nopesti kyhättyä peruskauraa. Johtuuko se sitten tapahtumien luonteesta vai mistä? Joskus toki voi käydä niinkin, että kupla vain puhkeaa.
Komppaan Markku Hirniä hänen kokemuksissaan. Omat kokemukseni ovat samansuuntaisia.
Kari Kuulan oivallisesti haarukoimista esitelmän pääpointeista sanoisin, että eivät nekään nyt niin itsestään selvän tosia ole.
”Uuden ateismin yksinkertaistavat iskulauseet eivät enää vakuuta ihmisiä. Niinpä sen aika alkaa olla ohi. (epäilen, mutta näin McGrath väitti)”
Aika yksinkertaistava väite. En tarkkaan tiedä, mitä ovat ne uuden ateismin yksinkertaistavat iskulauseet, jotka eivät enää vakuuta ihmisiä, mutta silti.. Keitä ovat he ihmiset, jotka eivät enää vakuutu? Onko McGrath tutkinut heidän ajatusmaailmaansa miten laajasti? Kuulostaa heitolta, joka on täynnä kuumaa ilmaan.
”Ateismia ei voi todistaa, kuten ei Jla-uskoakaan; kumpikin ovat uskon asioita.”
Tämä on totta, mutta tuskin mikään kovin uusi tai omaperäinen oivallus. On vähän kiusallista kuunnella ”puhtaasti tieteellisestä ateisimistä” puhuvaa ateistia. Ei kuitenkaan aivan niin kiusallista kuin kuunteleminen uskovaa, joka epätoivoisesti yrittää tieteellistää uskoaan.
”Tiede ei voi tutkia eettisiä arvoja ja elämän merkitystä. Siksi tieteellistä maailmankatsomusta on hyvä täydentää uskon näkökulmalla, joka näkee todellisuudessa enemmän.”
Miksei voisi tutkia? Koko ajanhan niitä tutkitaan. Moraalifilosofia muuta teekään. Suuri osa yhteiskuntatieteistä tutkiin tavalla tai toisella sitä, mitä on merkityksellinen elämä, ja ennen kaikkea, mitkä olisivat sen reunaehdot.
Tuossa teesissä haiskahtaa epäilyttävästi ajatus, että tieteellinen maailmankatsomus olisi muka jotenkin irti etiikasta tai elämän merkityksellisyyden luomisesta. Tieteellinen maailmankatsomus tai jokin monista uskonnollisista maailmankatsomuksista ovat rinnakkaisessa asemassa, ja ne ovat vasta lähtökohta, ja samalla välineistö, joiden avulla ihminen alkaa etsiä omaa eettistä todellisuuttaan.
”Kukin tiede selittää todellisuutta omalta selittämisen tasolta käsin, joten eri tieteenalat täydentävät toisiaan. Silti mikään tiede ei selitä todellisuutta tyhjentävästi. Siihen tarvitaan vielä arvoja ja merkityksiä käsittelevä uskon taso (kysyisin tosin, miksi tämän arvo-uskon täytyisi olla uskonnollista uskoa).
Karin lopun sulkeissa esittämä kysymys on olennainen tässä. Vastaus minusta on, että ei sen pidäkään olla. Kun en tiedä hänen perustelujaan tuolle väitteelle, niin on vaikea arvioida, miksi hän on tuollaiseen virheelliseen (minun mielestäni) väitteeseen päättynyt. Vai onko hän propagandisti? Jos hän kerran on enemmän julistajatyyppiä kuin tieteilijätyyppiä..
”Monet maailmassa havaitsemamme asiat tulevat mielekkäämmäksi, kun lähdemme liikkeelle kristinuskon näkökulmasta. Silloin tajuamme, miksi koemme tiettyjen arvojen velvoittavuuden, sisäisen kaipuun johonkin suurempaan ja sen, miksi maailma ylipäätään on sellainen kuin se on”
Tämä on totta siinä tapauksessa, jos hän tarkoittaa ”kun lähdemme liikkeelle ESIM. kristinuskon näkökulmasta”. Sehän olisi varsin omituista, jos hän tarkoittaisi ”VAIN”. Tuskin sentään, oppinut mies.. Sinänsähän tuo pointti kuulostaa hienolta ja vaikuttavalta, mutta oikeasti lähestyy trivialismia. Jokainen maailmankatsomus pyrkii selittämään maailmassa ilmeneviä tapahtumia mielekkäästi ts. luomaan ymmärrettävyyttä ja järjestystä tapahtumaketjuihin, jotka usein näyttävät sattumanvaraiselta kaaokselta.
Ari Lahtinen kirjoitti: ”Jaa. Maassa, missä 80% kuuluu kristillisiin kirkkoihin tai yhteisöihin, ja moni muu juutailaiseen tai islamilaiseen tai hindulaiseen jne yhteisöön.”
Kirkkoon tai johonkin uskonnolliseen yhteisöön kuulumisella ja jumalaan uskomisella ei ole juurikaan tekemistä toistensa kanssa. Riittää kun lukee kirkon tutkimuslaitoksen ”vuosikatsauksia” siitä, kuka uskoo ja kuka ei. Tutkimukset kirkkoon kuulumisen syistä ovat myös informatiivista luettavaa. Suosittelen.
Yleisellä tasolla vielä muutama sananen. Olen ollut havaitsevinani jonkin verran sellaista hieman epätoivoiselta haiskahtavaa uskottelua siitä, että miten merkittävä asia uskonto ja kirkko suomalaisille on. Tosiasoiden tunnustaminen laahaa aina jälkijunassa havaintoihin nähden.
Kysymys on varmaan käännöksestä. Science vs art.
Vertaus kristinuskosta aurinkona, joka valaisee todellisuuden oli mielestäni esitelmän ydin. Enin osa tämän ketjun kommenteista tuntuu kuitenkin kumpuavan siitä ”tieteellisestä” jumalskuvasta, joka juuret ovat 1700-luvulla, ja jonka perusteella ateistit todellakin ovat oikeassa ja uskovat väärässä. Tämän illuusion taakse Alister McGrath mielestäni C.S. Lewis sitaateillaan pyrki. Ehkäpä esityksen ytimen voisi tiivistää näkemisen ideaan, ei tietämisen.
Tieto uskosta ja uskonnosta on aina immanenttia tietoa – tietoa ihmisestä ja ihmisten ajattelusta tai teoista. Jumalaan uskotaan ja Jumalaa rakastetaan. Tai sitten ei.
Niinpä niin. Ja McGrath yritti valistaa meitä tyystin päinvastaisesta: kaikki – siis kaikki – tieto on Jumalan tietoa meistä. Ja näkeminen on ainoa ihmisen avain tuohon tietoon. Omin avuin ei ihminen voi tietää mitään.
Olen minäkin McGrathia lukenut, vaikka en Kirkkopäiville kutsuttuun sisäpiiriin kuulukaan. Olen ymmärtänyt hänen ajatusmaailmansa niin, että kaikki tieto – niin perunan viljelystä, neurobiologiasta kuin integraalilaskennastakin – on pohjimmiltaan tietoa Jumalasta, koska se on tietoa Hänen luomastaan maailmasta.Missä määrin Jumalan essentia sitten on samaa kuin hänen luomansa maailman?
Jos Karin ja Eliaksen tulkinta MC Garthista on korekti, niin perun kaikki pahat sanani ja ajatukseni hänestä.
Jumala, joka tekee työ meissä ja meidän kauttamme, samoin kun hän on läsnä omassa luomisiessaan, on keskeinen ajatus jo VTssä ja ennenkaikkea Paavalilla.
Tätä teemaa ovat mystikot kaikkina aikoina kehitelleet.
Eikö koko uskon elämän ydin ole tuon Jumalan työskentelyn löytäminen omassa persoonassaan ja avautuminen ja alistuminen sille ?
Hengellisenä harjoituksena sen kuunteleminen ,kun Jumala rukoilee meissä, on johdannainen tuosta teemasta.
Tämä keskustelun on kai lähtenyt siitä ,että McGrath paketoi sanomansa turhauttavalla tavalla.
Vahinko jos sanoman ydin katosi matkalla.Periaatteessa luennoitsijan olisi lähdettävä kunnioituksesta kuulijoitaan kohtaan, jotta syntyisi kaunista musiikkia yleisön ja esiintyjän yhteistyöstä.