Ouch! En tiedä, onko seuraava tahdikasta, kun olen järjestäjäpuolen edustaja. Mutta mennään riskillä. Otan vastuuta ja myönnän suoraan. Professori McGrathin luennon anti Kuopion kirkkopäivillä oli kiusallisen ohut, kuten Emilia Karhu tässä alla myös toteaa.
Tunnistin luennosta seuraavat pääpointit:
- Uuden ateismin yksinkertaistavat iskulauseet eivät enää vakuuta ihmisiä. Niinpä sen aika alkaa olla ohi. (epäilen, mutta näin McGrath väitti)
- Ateismia ei voi todistaa, kuten ei Jla-uskoakaan; kumpikin ovat uskon asioita.
- Tiede ei voi tutkia eettisiä arvoja ja elämän merkitystä. Siksi tieteellistä maailmankatsomusta on hyvä täydentää uskon näkökulmalla, joka näkee todellisuudessa enemmän.
- Kukin tiede selittää todellisuutta omalta selittämisen tasolta käsin, joten eri tieteenalat täydentävät toisiaan. Silti mikään tiede ei selitä todellisuutta tyhjentävästi. Siihen tarvitaan vielä arvoja ja merkityksiä käsittelevä uskon taso (kysyisin tosin, miksi tämän arvo-uskon täytyisi olla uskonnollista uskoa).
- Monet maailmassa havaitsemamme asiat tulevat mielekkäämmäksi, kun lähdemme liikkeelle kristinuskon näkökulmasta. Silloin tajuamme, miksi koemme tiettyjen arvojen velvoittavuuden, sisäisen kaipuun johonkin suurempaan ja sen, miksi maailma ylipäätään on sellainen kuin se on.
Nämä olivat minusta stoorin argumentit, joita sitten perusteltiin, selitettiin ja kerrattiin useammankin kerran. Tosia pointtejahan nämä ovat, mutta ne tiedetään jo hyvin Suomessakin. Siksi ymmärrän hyvin monen kuulijan pettymyksen.
McGrath on oppinut kaveri ja osaa kyllä hommansa. Mutta nyt tuli työtapaturma, tilaajan taholta. Eli allekirjoittaneen. Minähän se sovin hänen kanssaan aiheesta. Olisi pitänyt selittää, että vaikka täällä kaukana asutaankin, niin kyllä me aika paljon tiedetään aiheestamme. Mea culpa siis, ei puhujan.
Punastumishymiön paikka.
Historiaa ei ole ilman ilmoitusta. Ilmoituksen keskiössä on historiassa lihaksi tullut elävä Sana, jota ilman ei itse asiassa olisi historiaakaan. Tämä näin postbarthilaisena kommenttina. Nykyisin kiistelyn alla oleva asia triniteettiopissa on juuri Basthista alkunsa saanut jumalallisen valinnan ja Jumalan olemuksen välinen suhde. Kumpi oli loogisesti primaari. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että Kristuksen inkarnaatio (historiassa) on Barthin mukaan konstitutiivinen tekijä jopa Jumalan triniteetille. Osa on eri mieltä. Joka tapauksessa Barth ei kiistänyt ilmoituksen ja historian yhteyttä. Loppupelissä tulkinnanvaraiseksi jää historikäsityksemme, ei se tapahtuiko lmoitus Barthin mukaan historiassa. Tapahtui ja tapahtuu. Muuten joutuisimme spekuloimaan puhtaasti immanentisilla asioilla ja sitä Barth ei oikein sulattanut.
Eikö kaikki apologia sorru lopulta olemaan kunnian teologiaa? Luulenpa, että monille jäi McGrathin luennosta paha maku juuri tuon uskolla tiedettä moukaroivan asenteen takia. Eihän risti kaipaa puolustajia, päinvastoin, risti puolustaa meistä jokaista, ateistiakin, Jumalan edessä. Ristin teologian näkökulmasta koko McGrath – Dawkins nokittelu on yksinkertaisesti hedelmätöntä ja lapsellista.
Barthilaiset kuvittelevat voivansa katsoa ja selittää todellisuutta Jumalan näkökulmasta. Se, jos mikä, on kunnian teologiaa, monofysitimiä ja doketismia, jossa historia viedään niin ylös taivaaseen ettei se edes kosketa maata. Klassinen liberaaliteologiakin on uskottavampaa, vaikka sen moralismissa ei olekaan mitään ratkaisua synnin ja kuoleman ongelmaan.
Kaikki apologia, joka ei lähde kristinuskon spesifistä historiallisesta sisällöstä ja sen ytimessä olevasta Kristuksen rististä, on kunnian teologiaa. Jos puolifilosofisesta kunninateologisesta teismin puolustuksesta halutaan siirtyä ristin teologiaan, on käännettävä takki tai luotava nahka jossain vaiheessa. Ero on ns. paradigmaattinen.
Kimmo Saastamoinen kirjoitti:”Barthilaiset kuvittelevat voivansa katsoa ja selittää todellisuutta Jumalan näkökulmasta”. Ei pidä paikkaansa. Jos lause muotoiltaisiin siten että ”…yrittävät selittää todellisuutta inkarnoituneen Sanan näkökulmasta ja suhteessa tähän, mukaan lukien tämän inhimillisyys.”, niin silloin asia voitaisin hyväksyä. Tämä on jossain määrin muuten C.S: Lewisinkin pointti. Asioita voi tarkastella eri tavalla ja tehdä ymmärrettäväksi eri tavalla kuin on totuttu.
Kyse ei ole Jumalan rakastamisesta ristin ohi.
McGrathin luento ei silti ollut vailla ansioita. Risti voidaan kokea myös visiona. Uskohan on, kuten tiedämme, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Ristin näkökulma läpäisee todellisuuden, ja enemmänkin, luo sen. Vasta ristillä alkaa näkeminen. Tieto ja järki seuraavat sitten. Ilman ristiä olemme kaikki sokeita. Ja pimeässä on turha huitoa. Turha edes yrittää.
– Uskonto on sen näkemistä mitä ei nähdä…… Tarkoittanet että kristityn usko on sen näkemistä mitä ei nähdä.
Minusta Dietrich Bonhoeffer on kirjassaaan; – Med Dig vill jag leva mina dagar, … Valaissut osuvasti Pyhän Raamatun VT;n ja UT;n eroa teologina mm. lauseella VT;n siunaus on kyllä sisältää Ristin , mutta UT;n Risti on myös siunauksen kantaja.
Kiitos, Kimmo Saastamoinen ja Kari Peitsamo, teologisesta oivalluksesta. Apologia todella on kunnian teologiaa. Usein ellei aina.
En tekisi noin rajuja johtopäätöksiä. Ellei uskoa puolusteta, niin ajan myötä ongelmaksi voi tulla, että juuri kukaan ei sitä tunne. Useinhan on ongelma on, että nämä tieteelliset ateistit kirjoittavat suoraan suurelle yleisölle eivätkä edes oleta, että se tuntisi kristinuskoa. Kristillisillä vastaajilla taas tuntuu olevan oletus, että kaikkihan nyt ovat vähintään teologian maistereita, joten perusasioihin ei tarvitse puuttua, jolloin yleisölle jää hämäräksi mitä kristinusko yleensä on ja pahimmillaan he muodostavat siitä kuvan ateistien kirjoitusten kautta.
Itse en esimerkiksi tarkkaan ottaen tiedä mitä tämä ristin teologia on. Voin toki aavistaa, mutta siinä mielessä kaikki hyvä teologia on ristin teologiaa, jos se siis tarkoittaa pyrkimystä Kristuksen seuraamiseen.
Markku, hyvä pointti. Apologetiikkahan parhaimmillaan avaa kristillisen uskon olemuksen sitä tuntemattomalle, ja samalla myös puolustaa harhaoppeja vastaan. Jos määrittelemme heresian kristillisen opin epäadekvaatiksi tulkinnaksi, on apologetiikka tarpeen, ja jopa välttämätöntä. Mutta moderni luonnontiede ei ole kristillistä heresiaa, eikä siksi myöskään voi olla apologetiikan kohde.