Mitä pitää tehdä, että saisi syntinsä anteeksi?

Syntiin pitää suhtautua vakavasti.Se eräänlainen henkinen syöpä joka lopulta tuhoaa ihmisen jollei sille löydä parannusta.Kuitenkin on huolimatonta kutsua kaikkia kehityksemme puutteellisuudesta johtuvia heikkouksiamme synniksi. Meissä on koko joukko kesyttämätöntä eläintä jota yritämme pitää kurissa moraalis-eettisellä tietoisuudellamme samoin minämme todollisuuden tajulla tekojemme surauksista.Lankeemuksemme normeista ja arvoista ja yleisetä moraalista kytkeytyy usein siihen suoranalliseen haluumme tehdä mielihyvää tuottavia tekoja jotka käsitetään itseään ja yhteisöä vahingoittaviksi mutta mielihyvää tuoviksi.
Varsinaisesta synnistä voi puhu silloin kun ihmisellä on jumalasuhde. Ei-eettinen elämä ja teot lukitsevat yhteyden Jumalaan ja suhde mykistyy. Syntisyys käsitteenä tulee varata uskonihmisille. Jolla ei ole jumalsuhdetta hänellä on ommantunnon vastainen elämä mutta ei syntisyyttä.
Miten syynistä voi pelastua? vastaus on että hoitamlla Jumalasuhdettaan. Jolle Jumalasuhde on keskeistä hän tekee mitä vaaditaan sen elävänä pysymiseksi.Hän tietää mitä oikea katumus on ja tyytyy siihen anteeksiantamukseen mitä katumus ja parannus tuo mukanaan alkaessaan uuden päivän.

Minusta Lahtisen kommentti oli hieno!
Emme tarvitse liian tiukkoja määritlemiä, emmekä syntilistoja.
Kun orjuuttaa mielensä johonkin sääntöjen seurantaa,
häipyy lapsen herkkyys samalla.

Markku Hirn

Syntiin pitää suhtautua vakavasti.Se eräänlainen henkinen syöpä joka lopulta tuhoaa ihmisen jollei sille löydä parannusta.

No miten se tuhoaa, jos ei hoida Jumalsuhdetta? Vai tarkoitatko sitä käristystuomiota?

Kyllä ne minusta ovat toisensa pois sulkevia asioita. Jos vetoaa siihen, että vain Jumala näkee sydämiin ja pelastaa kenet pelastaa, niin tällöin vilpittömän uskovan ei pitäisi uskoa omaan pelastukseensa, vaan myöntää, että käry saattaa käydä. Mutta koska ihmisen psyyke ei tällaista ajattelumallia kestä, on kristinuskon keskiössä itsensä pelastaminen.

Kyllä kristinuskon keskiössä pitäisi olla lähimmäisen rakastaminen. Jos ihminen ei millään voi itseään pelastaa, miksi sellaista edes yrittää ja sellaisen asian ympärillä pyöriä. Kun pelastus on Jumalan armosta, voi koko asian unohtaa ja keskittyä olennaisiin. Kistityn kutsumus ei ole pelastaa itseään yhä uudelleen ja uudelleen, vaan omistaa elämänsä lähimmäisten palvelemiseen.

Uskoa.

Mutta tämä ei kelvannut lyhykäisyydessään. ”Kommentti liian lyhyt” sanoi tsydeemi, kun yritin laittaa sanan verran kommenttia. Mutta jos ploki on sanan mittainen, niin miksi kommentti ei saa olla? Hmmm… Tätä lyhyempi ploki voisi olla pelkkä otsikko, esim. vaikka ”Saako terroristin tappaa?”

Teemu Kakkuri

Kyllä kristinuskon keskiössä pitäisi olla lähimmäisen rakastaminen. Jos ihminen ei millään voi itseään pelastaa, miksi sellaista edes yrittää ja sellaisen asian ympärillä pyöriä. Kun pelastus on Jumalan armosta, voi koko asian unohtaa ja keskittyä olennaisiin. Kistityn kutsumus ei ole pelastaa itseään yhä uudelleen ja uudelleen, vaan omistaa elämänsä lähimmäisten palvelemiseen.

Mihin siinä sitä kristinuskoa ja jumalia tarvitaan. Muuten hyvä ohje kenelle tahansa.

Mihin siinä sitä kristinuskoa ja jumalia tarvitaan.

Muistuttamaan.

Monesti kuulee sanottavan, että Raamatussa on ihan hyviä eettisiä ohjeita, mutta enimmäkseen itsestäänselvyyksiä. Sanoisin, että mikään eettinen, moraalinen tai lähimmäisenrakkaudellinen ohje ei voi olla niin itsestäänselvyys, että sitä ei tarvitsisi mainita, siitä ei tarvitsisisi muistuttaa, sitä ei tarvitsisi kirjoittaa ylös, eikä pitää puheita. Päinvastoin pidän erittäin tärkeänä sitä, että historian aikana on ollut ihmisiä, jotka ovat sanoneet ääneen, pitäneet puheita ja kirjoittaneet muistiin sitä mikä on oikein ja väärin. Kenenkään ei pitäisi ajatella olevansa niin automaattisesti hyvä ihminen, ettei tällaista muistutusta tarvitse. Kristinuskossa ei nähdäkseni ole kyse ensisijaisesti näistä lähimmäisenrakastamisen ohjeista, mutta se antaa pohjan ja perustan sille miksi ihminen on arvokas. ”Ihmisarvoa” voi pitää joko ”hyvänä periaatteena” tai tosiasiana, jonka pohjalta jokainen ihminen on arvokas. Kristinuskossa ihmisen arvon määrittäminen on melko simppeliä. Jokaisesta on maksettu sama hinta. Mielestäni, jotta ihmisarvo merkitsisi jotain, sille on oltava jonkinlaiset perusteet. ”Hyvä periaate” ei pitkälle kanna, ääriolosuhteissa ja pahoja ihmisiä kohdattaessa.

”Uskoa.” Tuo sana merkitsee monenlaista. Toisaalta se viittaa totena pitämiseen, jopa valheen herkkäuskoiseen todeksi luulemiseen. Toisaalta se tarkoittaa luottamusta, uskaltautumista jonkin varaan. Usein kehotetaan uskomaan itseensä. Jumalaan uskominen tuottaa sitten uskonnon ja siihen liittyvän uskonnollisuuden. Mitä se sitten on? Kaikkea tätä tuskin tarvitaan pelastukseen. ’Joka uskoo ja kastetaan…’ on joskus muotoiltu: ’Joka uskoo kasteeseensa…’. Kuulostaa evankeliumin ytimeksi riittävältä.

Sari Weckroth

Monesti kuulee sanottavan, että Raamatussa on ihan hyviä eettisiä ohjeita, mutta enimmäkseen itsestäänselvyyksiä. Sanoisin, että mikään eettinen, moraalinen tai lähimmäisenrakkaudellinen ohje ei voi olla niin itsestäänselvyys, että sitä ei tarvitsisi mainita, siitä ei tarvitsisisi muistuttaa, sitä ei tarvitsisi kirjoittaa ylös, eikä pitää puheita.

Olen samaa mieltä. Mutta Raamatussa on myös muutakin. On kidutksella uhkailua ja eräiden ihmisten syrjintään sytykkeitä antavaa tekstiä. Siksi hylkään Raamatun, mutta pidän sen mikä siinä hyvää on.